Selvitys uuden tehohoitojakson tarpeesta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuonna 2010
SALONEN, TARJA (2012)
SALONEN, TARJA
2012
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-03-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22242
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22242
Tiivistelmä
Tehohoito on laajaa erityisosaamista vaativaa kriittisesti sairaiden tai vakavasti vammautuneiden potilaiden hoitoa. Useimmiten nämä potilaat kärsivät useista elintoimintahäiriöistä. Tehohoidon tarvetta ja potilaan siitä saamaa hyötyä arvioitaessa keskeisenä ajatuksena on, että vaikeakin elintoimintahäiriö on hoidettavissa. Potilas voidaan siirtää tehohoidosta jatkohoitoon, kun hänen elintoimintansa ovat vakautuneet siinä määrin, että hän ei enää tarvitse teho-osaston hoitoa ja monitorointia. Osa jatkohoitoon siirretyistä potilasta palaa kuitenkin uudestaan tehohoitoon. Aiempien tutkimusten mukaan näiden potilaiden määrä on 4—14 %. Määrä on pitkään pysynyt muuttumattomana sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Tehohoitoon uudelleen joutuneilla potilailla on todettu suurentunut sairaalakuolleisuuden riski. Yleisimpinä syinä uuteen tehohoitojaksoon saman sairaalahoitojakson aikana ovat hengitysvajaus sekä sydänperäiset syyt.
Näiden syventävien opintojen tarkoituksena oli selvittää Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS:n) teho-osastolle (TEHO) vuonna 2010 uudelleen tehohoitoon joutuneiden potilaiden lukumäärän lisäksi näitä potilaita yhdistäviä tekijöitä. TAYS:n teholle uudelleen joutuneilla potilailla yleisin diagnoosi toisella hoitojaksolla oli ventilaatiovajaus. Ensimmäisen hoitojakson yleisin diagnoosi potilailla oli keskushermostosairaus. Noin puolella potilaista diagnoosi vaihtui toiselle hoitojaksolle. Suurin osa potilaista oli siirtynyt jatkohoitoon ensimmäisen hoitojakson jälkeen virka-aikana. Noin puolet potilaista oli ollut mekaanisessa hengityshoidossa ensimmäisellä hoitojaksolla, lisäksi näillä potilailla oli ollut imuja vaatinutta limaisuutta sekä keuhkokuvassa todettua nestettä keuhkopussissa.
Syventävien opintojen tulokset olivat samansuuntaisia aikaisempien tutkimusten kanssa. Mukana ei kuitenkaan ollut vertailuryhmää. Lisää tutkimuksia asiasta kaivataan, jotta voitaisiin mahdollisuuksien mukaan vähentää uudelleen tehohoitoon saman hoitojakson aikana joutuvien potilaiden määrää.
Näiden syventävien opintojen tarkoituksena oli selvittää Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS:n) teho-osastolle (TEHO) vuonna 2010 uudelleen tehohoitoon joutuneiden potilaiden lukumäärän lisäksi näitä potilaita yhdistäviä tekijöitä. TAYS:n teholle uudelleen joutuneilla potilailla yleisin diagnoosi toisella hoitojaksolla oli ventilaatiovajaus. Ensimmäisen hoitojakson yleisin diagnoosi potilailla oli keskushermostosairaus. Noin puolella potilaista diagnoosi vaihtui toiselle hoitojaksolle. Suurin osa potilaista oli siirtynyt jatkohoitoon ensimmäisen hoitojakson jälkeen virka-aikana. Noin puolet potilaista oli ollut mekaanisessa hengityshoidossa ensimmäisellä hoitojaksolla, lisäksi näillä potilailla oli ollut imuja vaatinutta limaisuutta sekä keuhkokuvassa todettua nestettä keuhkopussissa.
Syventävien opintojen tulokset olivat samansuuntaisia aikaisempien tutkimusten kanssa. Mukana ei kuitenkaan ollut vertailuryhmää. Lisää tutkimuksia asiasta kaivataan, jotta voitaisiin mahdollisuuksien mukaan vähentää uudelleen tehohoitoon saman hoitojakson aikana joutuvien potilaiden määrää.