Esi-isien kuvat ja muisto. Jatkuvuus, kunnia ja unohdus myöhäistasavallan Roomassa
LÖPPÖNEN, KATJA (2010)
LÖPPÖNEN, KATJA
2010
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-06-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20778
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20778
Tiivistelmä
Pro gradu- tutkielman aihe on esi-isien muotokuvat ja muisto antiikin Rooman aristokraattien kulttuurissa. Päätutkimuskysymys on: miten esi-isien kuvien muisto ilmenee? Osatutkimuskysymykset jakautuvat kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen koskee sukujen jatkuvuutta, toinen esi-isien kuvien mahdollista kulttia ja kolmas esi-isien kuvien osuutta muiston häpäisemisessä. Osatutkimuskysymyksiä sukujen jatkuvuuden kannalta on useita. "Säilyttivätkö" kuvat esi-isien muiston kollektiivisena vai erikseen? Kuinka esi-isiä muisteltiin kuvien perusteella? Kuinka vanhoja kuvat virkamiesten atriumeissa saattoivat olla? Liitettiinkö esi-isien muotokuviin tradition mukaisia moraalisia esimerkkejä (exemplum)? Entä oliko tapauksia, joissa muistaminen ulotettiin suvun esimerkillisiin naisiin? Toisessa osuudessa tutkimuskysymyksenä on esi-isien kuvien mahdollinen osallisuus kuolleiden sekä kodin suojelusjumalien kulttiin haudoilla ja virkamiehen kotona. Uhrattiinko näissä kulteissa esi-isien kuville? Kolmannessa osiossa kysymyksenä on se, liittyikö muiston häpäisemiseen Roomassa esi-isien kuvien tuhoamista tai kieltoa.
Tutkimuksen lähestymistapa on sosiaalihistoriallinen ja keinona tapaustutkimus. Metodi on antiikin säilyneiden auktorien teosten ja tekstien tarkasteleminen myöhäistasavallan ja keisariajan ensimmäisen vuosisadan ajalta. Päälähteinä ovat Ciceron puheet ja teokset. Tutkimuksen pääpaino on myöhäistasavallassa ja tasavallan lopussa. Tutkimusote on laadullinen tutkimus eli pyrkimyksenä on valottaa ilmiötä ja ymmärtää ajan ihmisiä kontekstissaan.
Tutkimuksessa selvisi, että suvun jatkuvuus ilmeni esi-isien kuvissa realistisuutena ja kuvien pitkänä ikänä. Virkamiesten atriumeissa kuvia saattoi olla jopa tasavallan alun ajoilta tai ainakin monen sukupolven ja vuosisadan takaa. Useimmat viittaukset esi-isien kuviin ovat kollektiivisia. Tällöin kuvien perinnettä pyrittiin vahvistamaan puhumalla niistä positiivisesti. Kuvien yhteydessä esi-isiin moraalisina esimerkkeinä ja legendoina viitattiin usein silloin, kun joku suvun jäsenistä on käyttäytynyt sopimattomasti ja vaarantanut suvun maineen. Lähteistä selvisi, että suvun esimerkilliset naisetkin saattoivat toimia esikuvina ja toimintamalleina jälkeläisille. Toisessa tutkimusosuudessa kävi ilmi, että lähteiden perusteella esi-isien kuvia ei ole ollut mukana kodin ja hautojen kulteissa. On myös mahdollista, että kuvien osuudesta kultteihin ei ole kerrottu lähteissä, koska ne liittyivät johonkin tabuun, josta ei saanut puhua. Muutamia poikkeustapauksia kuville uhraamisesta löytyi, mutta ne olivat luonteeltaan poliittisia, ja eivät liittyneet kuolleiden kultteihin. Kolmannessa osuudessa selvisi, että esi-isien kuvat olivat mukana muiston häpäisemisessä lähes aina. Teloittamisen ja talon tuhoamisen myötä aristokraatit menettivät oikeuden kuvien esittelyyn talossa ja loisteliaissa hautajaisissa. Saturninuksen ja Sullan myötä esi-isien kuvien kielto tuli myös osaksi muiston häpäisemiseen liittyviä toimia. Tasavallan lopulla esi-isien kuvista tuli keino hävittää vastustajat valtapyrkimysten tieltä.
Tutkimuksen merkitys on uusien näkökulmien ja keinojen tuominen tieteelliseen keskusteluun ja tutkimuksen piiriin.
Tutkimuksen lähestymistapa on sosiaalihistoriallinen ja keinona tapaustutkimus. Metodi on antiikin säilyneiden auktorien teosten ja tekstien tarkasteleminen myöhäistasavallan ja keisariajan ensimmäisen vuosisadan ajalta. Päälähteinä ovat Ciceron puheet ja teokset. Tutkimuksen pääpaino on myöhäistasavallassa ja tasavallan lopussa. Tutkimusote on laadullinen tutkimus eli pyrkimyksenä on valottaa ilmiötä ja ymmärtää ajan ihmisiä kontekstissaan.
Tutkimuksessa selvisi, että suvun jatkuvuus ilmeni esi-isien kuvissa realistisuutena ja kuvien pitkänä ikänä. Virkamiesten atriumeissa kuvia saattoi olla jopa tasavallan alun ajoilta tai ainakin monen sukupolven ja vuosisadan takaa. Useimmat viittaukset esi-isien kuviin ovat kollektiivisia. Tällöin kuvien perinnettä pyrittiin vahvistamaan puhumalla niistä positiivisesti. Kuvien yhteydessä esi-isiin moraalisina esimerkkeinä ja legendoina viitattiin usein silloin, kun joku suvun jäsenistä on käyttäytynyt sopimattomasti ja vaarantanut suvun maineen. Lähteistä selvisi, että suvun esimerkilliset naisetkin saattoivat toimia esikuvina ja toimintamalleina jälkeläisille. Toisessa tutkimusosuudessa kävi ilmi, että lähteiden perusteella esi-isien kuvia ei ole ollut mukana kodin ja hautojen kulteissa. On myös mahdollista, että kuvien osuudesta kultteihin ei ole kerrottu lähteissä, koska ne liittyivät johonkin tabuun, josta ei saanut puhua. Muutamia poikkeustapauksia kuville uhraamisesta löytyi, mutta ne olivat luonteeltaan poliittisia, ja eivät liittyneet kuolleiden kultteihin. Kolmannessa osuudessa selvisi, että esi-isien kuvat olivat mukana muiston häpäisemisessä lähes aina. Teloittamisen ja talon tuhoamisen myötä aristokraatit menettivät oikeuden kuvien esittelyyn talossa ja loisteliaissa hautajaisissa. Saturninuksen ja Sullan myötä esi-isien kuvien kielto tuli myös osaksi muiston häpäisemiseen liittyviä toimia. Tasavallan lopulla esi-isien kuvista tuli keino hävittää vastustajat valtapyrkimysten tieltä.
Tutkimuksen merkitys on uusien näkökulmien ja keinojen tuominen tieteelliseen keskusteluun ja tutkimuksen piiriin.