Hyvän kansalaisuuden tarinoita. Kansalaisuuden diskursiivinen rakentuminen kansakoulun ja peruskoulun opetussuunnitelmateksteissä vuosina 1952 ja 1970
RANTANEN, SINI (2010)
RANTANEN, SINI
2010
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20591
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20591
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opetussuunnitelmateksteissä diskursiivisesti rakentuvia käsityksiä kansalaisuudesta. Tutkimusaineistona olivat kansakoulun opetussuunnitelma vuodelta 1952 ja peruskoulun opetussuunnitelma vuodelta 1970. Tutkimuksen mielenkiinnon kohteena olivat ne institutionalisoituneet ja ideologisoituneet valtadiskurssit, joiden avulla opetussuunnitelmateksteissä konstruoidaan näkemyksiä hyvästä, sallitusta ja oikeasta kansalaisuudesta. Tarkastelun keskiössä oli yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohtiminen sekä yksilön toimijuuden rajojen määrittyminen. Varsinaisina tutkimustehtävinä oli selvittää, millaiset olivat opetussuunnitelmatekstien konstruoimat näkemykset "hyvästä kansalaisesta" sekä yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta: Millainen on hyvä kansalainen? Miten teksteissä tuotetaan kansalaisuus yhteisöllisenä toimintana? Miten kansalaisuutta rakennetaan yhteisöllisten tarinoiden avulla?
Tutkimus on laadullinen tutkimus ja orientaatioltaan kasvatussosiologinen. Työn lähtökohtana oli ajatus koulusta yhteiskunnallisena instituutiona, jonka toimintaan vaikuttaa sille asetettu yhteiskunnallinen odotusten ja toiveiden horisontti. Näin myös opetussuunnitelma nähdään osaltaan yhteiskunnallisten toiveiden toteuttajana sekä ideologisena tekstinä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu erityisesti Michael Applen ajatuksiin koulutuksen ja opetussuunnitelman suhteesta kulttuuriin, politiikkaan ja ideologioihin sekä Norman Fairclough'n kriittiseen diskurssianalyysiin. Myös Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen diskurssianalyysin teoriaa ja menetelmällisiä työkaluja pohtivat tekstit ovat tässä tutkimuksessa keskeisiä. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, joka pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen, jossa kielen ymmärretään olevan todellisuutta rakentavaa toimintaa. Tässä tarkastelussa analyyttisena viitekehyksenä on nimenomaan ontologinen konstruktionismi, jossa kieltä tulkitaan yhteiskunnallista taustaansa vasten.
Tutkimuksessa tuli esille, että opetussuunnitelmatekstien rakentama kansalaisuuskäsitys muodostuu eräänlaisen dualistisen suhteen kautta: toisaalta yksilö itsessään nähdään arvokkaana ja ainutlaatuisena, mutta toisaalta yksilön arvoa mitataan sillä, miten hän edistää yhteiskunnan hyvinvointia ja menestystä. Yhteisön arvot, normit ja käytänteet piirtävät subjektin rajat, joiden puitteissa tapahtuva toiminta on yhteiskunnan ja koulun hyväksymään kansalaisuutta. Opetussuunnitelmatekstit asemoivat oppilaat mukautujiksi, sopeutujiksi sekä yhteiskunnallisten toiveiden toteuttajiksi. Oppilaita luokitellaan "normaalien" tai "sopeutumattomien" kategorioihin sen mukaisesti, miten hyvin he vastaavat tekstien luomia odotuksia hyvästä kansalaisuudesta. Hyvän kansalaisuuden diskurssi perustuu yhteiskunnassa vallitseville ideologioille ja kulttuurisille arvostuksille. Teksteissä sidotaan oppilaat osaksi sukupolvien ketjua ja kulttuurista traditiota. Tekstien metadiskursseina ovat jatkuvuus ja edistys. Ne tuottavat idean kansalaisesta, jonka juuret ovat suomalaisessa maaperässä, mutta katse on jo luotu tulevaisuuteen ja paremman yhteiskunnan kehittämiseen. Opetussuunnitelmien kieli on vallan kieltä, se on yhteiskunnan valtarakenteiden tuottaman koulutusdiskurssin puhetta. Se määrittelee hyvän kansalaisuuden ominaisuuksia käyttäen näin kielen valtaa muokata oppilaiden subjektiviteettia ja identiteettiä.
Asiasanat:diskurssianalyysi, hegemonia, identiteetti, kansalaisuus, opetussuunnitelmat, peruskoulu, valtarakenteet
Tutkimus on laadullinen tutkimus ja orientaatioltaan kasvatussosiologinen. Työn lähtökohtana oli ajatus koulusta yhteiskunnallisena instituutiona, jonka toimintaan vaikuttaa sille asetettu yhteiskunnallinen odotusten ja toiveiden horisontti. Näin myös opetussuunnitelma nähdään osaltaan yhteiskunnallisten toiveiden toteuttajana sekä ideologisena tekstinä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu erityisesti Michael Applen ajatuksiin koulutuksen ja opetussuunnitelman suhteesta kulttuuriin, politiikkaan ja ideologioihin sekä Norman Fairclough'n kriittiseen diskurssianalyysiin. Myös Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen diskurssianalyysin teoriaa ja menetelmällisiä työkaluja pohtivat tekstit ovat tässä tutkimuksessa keskeisiä. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, joka pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen, jossa kielen ymmärretään olevan todellisuutta rakentavaa toimintaa. Tässä tarkastelussa analyyttisena viitekehyksenä on nimenomaan ontologinen konstruktionismi, jossa kieltä tulkitaan yhteiskunnallista taustaansa vasten.
Tutkimuksessa tuli esille, että opetussuunnitelmatekstien rakentama kansalaisuuskäsitys muodostuu eräänlaisen dualistisen suhteen kautta: toisaalta yksilö itsessään nähdään arvokkaana ja ainutlaatuisena, mutta toisaalta yksilön arvoa mitataan sillä, miten hän edistää yhteiskunnan hyvinvointia ja menestystä. Yhteisön arvot, normit ja käytänteet piirtävät subjektin rajat, joiden puitteissa tapahtuva toiminta on yhteiskunnan ja koulun hyväksymään kansalaisuutta. Opetussuunnitelmatekstit asemoivat oppilaat mukautujiksi, sopeutujiksi sekä yhteiskunnallisten toiveiden toteuttajiksi. Oppilaita luokitellaan "normaalien" tai "sopeutumattomien" kategorioihin sen mukaisesti, miten hyvin he vastaavat tekstien luomia odotuksia hyvästä kansalaisuudesta. Hyvän kansalaisuuden diskurssi perustuu yhteiskunnassa vallitseville ideologioille ja kulttuurisille arvostuksille. Teksteissä sidotaan oppilaat osaksi sukupolvien ketjua ja kulttuurista traditiota. Tekstien metadiskursseina ovat jatkuvuus ja edistys. Ne tuottavat idean kansalaisesta, jonka juuret ovat suomalaisessa maaperässä, mutta katse on jo luotu tulevaisuuteen ja paremman yhteiskunnan kehittämiseen. Opetussuunnitelmien kieli on vallan kieltä, se on yhteiskunnan valtarakenteiden tuottaman koulutusdiskurssin puhetta. Se määrittelee hyvän kansalaisuuden ominaisuuksia käyttäen näin kielen valtaa muokata oppilaiden subjektiviteettia ja identiteettiä.
Asiasanat:diskurssianalyysi, hegemonia, identiteetti, kansalaisuus, opetussuunnitelmat, peruskoulu, valtarakenteet