"Tää hioo ihmisestä sen terävimmän kärjen" NARRATIIVIS-SOSIAALIGERONTOLOGINEN TUTKIMUS OMAN KODIN JÄTTÄMISESTÄ JA VANHUUDESTA VANHAINKODISSA
KILPI, LAURA (2010)
KILPI, LAURA
2010
Sosiaalipolitiikka, Pori - Social Policy
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20557
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20557
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa ollaan kiinnostuneita vanhainkodissa asuvien vanhusten elämänkokemuksista ja vanhuudesta vanhainkodissa. Tutkimuskohteena olevien vanhusten elämä ei yhteiskunnan tavoitteista, eikä monen vanhuksen omasta toiveesta huolimatta päättynytkään omaan kotiin. Tutkielman tehtävänä on etsiä vanhusten narratiivisten haastattelujen (n=9) avulla vastausta siihen, miltä vanhuksista tuntuu jättää kotinsa vanhainkotiin siirryttäessä ja pystyykö vanhainkoti mahdollistamaan vanhukselle hyvän vanhuuden. Tutkielman analyysissa haastatteluaineistosta muodostetaan viisi aineistoa kuvaavaa tyyppitarinaa, joita edelleen jäsennetään aineistosta ja teoriasta esiin nousevien teemojen avulla.
Aihealue on mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen, koska oman kodin jättäminen ja vanhainkotiin siirtyminen koskettaa suurta määrää vanhuksia nyt ja tulevaisuudessa. Myös se, että vanhainkodissa asuviin vanhuksiin kiinnitetään yhteiskunnan tasolta niukasti huomiota, ja koska hyvä vanhuus on yksi vanhuspolitiikan keskeinen tavoite, on tämän kaltaiselle tutkimukselle tilauksensa. Tutkimuksen tavoitteena on antaa välineitä vanhusten ja vanhuuden parempaan ymmärtämiseen niin vanhustyöhön kuin arkisiin sukupolvien välisiin kohtaamisiin.
Aineiston keruu- ja analyysitavasta johtuen tämän pro gradu -tutkielman voi määritellä narratiivis-sosiaaligerontologiseksi. Sosiaaligerontologisiin teorioihin sisältyy näkemys siitä, mitä on hyvä vanheneminen ja miten siihen päästään (Jyrkämä 2003, 267). Sosiaaligerontologian yksi tärkeä tutkimusalue on se, mitä ikääntyvät ihmiset kertovat vanhenemisestaan ja minkälaisia omakohtaisia tuntemuksia heillä on vanhenemiseen liittyvistä eri kokemuksista, kuten omasta kodista vanhainkotiin siirtymisestä. Myös kertomuksia käsittelevä narratiivinen suuntaus on kiinnostunut iäkkäiden itsensä kuvaamasta koetusta vanhenemisesta (Heikkinen & Rantanen 2003, 193). Juuri muutos ja prosessi ovat niitä asioita, jotka tekevät kertomuksen ja sen tutkimisen kiinnostavaksi (Hyvärinen 2006).
Tämän pro gradu -tutkielman tulokset todistavat, että oman kodin jättäminen voi olla vanhukselle erittäin raskas kokemus. Etenkin, jos vanhus joutuu laitokseen vasten omaa tahtoaan, hän voi kokea katkeruutta ja vihaa. Oman kodin ikävä kuitenkin haalistuu ajan saatossa ja vanhus voi kokea myös vanhainkodin omaksi kodikseen. Tämän tutkimuksen perusteella vanhainkodissa pitkään eläneet (yli viisi vuotta) ovat sopeutuneet vanhainkodin normeihin ja kulttuuriin ja he kokevat saavansa päättää omasta elämästään. Vanhukselle elämä on hyvää, vaikka vanhainkodissa asumattoman silmin hänen elämän hallintansa saattaisikin olla supistunut. Hyvää vanhuutta vanhainkodissa tuottavat ennen kaikkea oman elämän rajallisuuden hyväksyminen, elämän jatkuvuuden näkeminen nuoremmissa sukupolvissa sekä vanhuksen itsensä kokema hyvä psyykkinen terveys ja hengellinen tasapaino.
Avainsanat: koti, vanhuus, vanhainkoti, sosiaaligerontologia, narratiivisuus
Aihealue on mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen, koska oman kodin jättäminen ja vanhainkotiin siirtyminen koskettaa suurta määrää vanhuksia nyt ja tulevaisuudessa. Myös se, että vanhainkodissa asuviin vanhuksiin kiinnitetään yhteiskunnan tasolta niukasti huomiota, ja koska hyvä vanhuus on yksi vanhuspolitiikan keskeinen tavoite, on tämän kaltaiselle tutkimukselle tilauksensa. Tutkimuksen tavoitteena on antaa välineitä vanhusten ja vanhuuden parempaan ymmärtämiseen niin vanhustyöhön kuin arkisiin sukupolvien välisiin kohtaamisiin.
Aineiston keruu- ja analyysitavasta johtuen tämän pro gradu -tutkielman voi määritellä narratiivis-sosiaaligerontologiseksi. Sosiaaligerontologisiin teorioihin sisältyy näkemys siitä, mitä on hyvä vanheneminen ja miten siihen päästään (Jyrkämä 2003, 267). Sosiaaligerontologian yksi tärkeä tutkimusalue on se, mitä ikääntyvät ihmiset kertovat vanhenemisestaan ja minkälaisia omakohtaisia tuntemuksia heillä on vanhenemiseen liittyvistä eri kokemuksista, kuten omasta kodista vanhainkotiin siirtymisestä. Myös kertomuksia käsittelevä narratiivinen suuntaus on kiinnostunut iäkkäiden itsensä kuvaamasta koetusta vanhenemisesta (Heikkinen & Rantanen 2003, 193). Juuri muutos ja prosessi ovat niitä asioita, jotka tekevät kertomuksen ja sen tutkimisen kiinnostavaksi (Hyvärinen 2006).
Tämän pro gradu -tutkielman tulokset todistavat, että oman kodin jättäminen voi olla vanhukselle erittäin raskas kokemus. Etenkin, jos vanhus joutuu laitokseen vasten omaa tahtoaan, hän voi kokea katkeruutta ja vihaa. Oman kodin ikävä kuitenkin haalistuu ajan saatossa ja vanhus voi kokea myös vanhainkodin omaksi kodikseen. Tämän tutkimuksen perusteella vanhainkodissa pitkään eläneet (yli viisi vuotta) ovat sopeutuneet vanhainkodin normeihin ja kulttuuriin ja he kokevat saavansa päättää omasta elämästään. Vanhukselle elämä on hyvää, vaikka vanhainkodissa asumattoman silmin hänen elämän hallintansa saattaisikin olla supistunut. Hyvää vanhuutta vanhainkodissa tuottavat ennen kaikkea oman elämän rajallisuuden hyväksyminen, elämän jatkuvuuden näkeminen nuoremmissa sukupolvissa sekä vanhuksen itsensä kokema hyvä psyykkinen terveys ja hengellinen tasapaino.
Avainsanat: koti, vanhuus, vanhainkoti, sosiaaligerontologia, narratiivisuus