"NOTHING IS MORE REAL THAN NOTHING." Kielen ja mielen paradoksit Samuel Beckettin trilogiassa Molloy, Malone Dies ja The Unnamable
LAJUNEN, HANNA (2010)
LAJUNEN, HANNA
2010
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20548
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20548
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee kertovassa fiktiossa ilmeneviä kielen ja mielen paradokseja. Kohdetekstinä on Samuel Beckettin (1906–1989) trilogia Molloy, Malone Dies ja The Unnamable. Tutkielmassa on käytössä syklinen metodi, jossa kohdetekstien eetoksista on muotoiltu kolme poetiikkaa ja näitä poetiikkoja sovelletaan takaisin kohdeteksteihin. Kielen ja mielen paradoksit sijaitsevat tällä kehällä, sillä ne sekä tuottavat poetiikkoja että ovat poetiikkojen seurausta. Paradokseilla on merkittävä rooli beckettiläisen todellisuuden kielellistämisessä.
Tutkielma etenee teoskohtaisella käsittelyllä, jossa kustakin trilogian osasta etsitään leimallisia tapoja rakentaa tässä tutkielmassa Beckett-realismiksi nimitettävää kerrontakonventiota sekä tuottaa mielen ja kielen paradokseja. Metodin muotoilu sanoinkuvaamattomuuden, epäonnistumisen ja ei-minkään poetiikoiksi on yritys muuntaa objektikieli metakieleksi ja näin lähestyä klassisen kertomusteorian määritelmiä pakenevaa beckettiläistä kieltä sen omista lähtökohdista. Poetiikkoja sovelletaan trilogiaan teos kerrallaan samalla kun tarkastellaan yksittäisten teosten vaikutuksia poetiikkojen rakentumisessa. Tutkielman otsikko kontekstoi trilogian Demokritoksen ainetta koskevan teorian, atomismin, vaaliman todellisuushierarkian piiriin, jossa ”mikään ei ole todellisempaa kuin ei-mikään”.
Käytettyä metodia täydennetään tutkielman lopussa mahdottomuuden poetiikalla. Tämän osoitetaan olevan sanoinkuvaamattomuuden, epäonnistumisen ja ei-minkään poetiikkojen summa yhtä lailla kuin seurausta mielen ja kielen paradokseista ja niistä rakentuvasta Beckett-realismista. Mahdottomuuden poetiikan avulla beckettiläinen kieli jatkaa siltä rajalta, jota järki ei käsitä voitavan ylittää. Läpikotoisin semanttisen epäjohdonmukaisuuden leimaama mahdottomuuden poetiikka on ristiriidassa itsensä kanssa ja tietää sen. Tutkielman johtopäätelmien mukaisesti paradokseihin kytkeytyvän mahdottomuuden poetiikan avulla voidaan peitota sanoinkuvaamattomuuden lainalaisuudet. Tutkielmassa tarkastellaan komiikan osuutta poetiikkojen synnyssä ja täydennetään beckettiläisen komiikan analyysia hahmottamalla eksistentiaalista naurua. Paradoksien tuottaminen nähdään tutkielmassa kielen ja mielen ristiriitaistamisena – toimintona, jonka avulla on mahdollista päästä merkitysten äärelle.
Tutkielman avainsanoja: paradoksi, sanoinkuvaamattomuus, epäonnistuminen, ei-mikään, kieli, mieli, Beckett-realismi, mahdottomuuden poetiikka, komiikka, jälkikuva, hiljaisuus, beckettiläinen uudelleenkirjoituksen kehä, eksistentiaalinen nauru, Samuel Beckett, Molloy, Malone Dies, The Unnamable
Tutkielma etenee teoskohtaisella käsittelyllä, jossa kustakin trilogian osasta etsitään leimallisia tapoja rakentaa tässä tutkielmassa Beckett-realismiksi nimitettävää kerrontakonventiota sekä tuottaa mielen ja kielen paradokseja. Metodin muotoilu sanoinkuvaamattomuuden, epäonnistumisen ja ei-minkään poetiikoiksi on yritys muuntaa objektikieli metakieleksi ja näin lähestyä klassisen kertomusteorian määritelmiä pakenevaa beckettiläistä kieltä sen omista lähtökohdista. Poetiikkoja sovelletaan trilogiaan teos kerrallaan samalla kun tarkastellaan yksittäisten teosten vaikutuksia poetiikkojen rakentumisessa. Tutkielman otsikko kontekstoi trilogian Demokritoksen ainetta koskevan teorian, atomismin, vaaliman todellisuushierarkian piiriin, jossa ”mikään ei ole todellisempaa kuin ei-mikään”.
Käytettyä metodia täydennetään tutkielman lopussa mahdottomuuden poetiikalla. Tämän osoitetaan olevan sanoinkuvaamattomuuden, epäonnistumisen ja ei-minkään poetiikkojen summa yhtä lailla kuin seurausta mielen ja kielen paradokseista ja niistä rakentuvasta Beckett-realismista. Mahdottomuuden poetiikan avulla beckettiläinen kieli jatkaa siltä rajalta, jota järki ei käsitä voitavan ylittää. Läpikotoisin semanttisen epäjohdonmukaisuuden leimaama mahdottomuuden poetiikka on ristiriidassa itsensä kanssa ja tietää sen. Tutkielman johtopäätelmien mukaisesti paradokseihin kytkeytyvän mahdottomuuden poetiikan avulla voidaan peitota sanoinkuvaamattomuuden lainalaisuudet. Tutkielmassa tarkastellaan komiikan osuutta poetiikkojen synnyssä ja täydennetään beckettiläisen komiikan analyysia hahmottamalla eksistentiaalista naurua. Paradoksien tuottaminen nähdään tutkielmassa kielen ja mielen ristiriitaistamisena – toimintona, jonka avulla on mahdollista päästä merkitysten äärelle.
Tutkielman avainsanoja: paradoksi, sanoinkuvaamattomuus, epäonnistuminen, ei-mikään, kieli, mieli, Beckett-realismi, mahdottomuuden poetiikka, komiikka, jälkikuva, hiljaisuus, beckettiläinen uudelleenkirjoituksen kehä, eksistentiaalinen nauru, Samuel Beckett, Molloy, Malone Dies, The Unnamable