HUOLENKERRONTA JA HUOLENKERRONTAAN VASTAAMINEN MIELENTERVEYSPOTILAIDEN OMAISTEN VERTAISTUELLISESSA RYHMÄSSÄ: KESKUSTELUNANALYYTTINEN TUTKIMUS
RAJAMÄKI, MIRKA (2010)
RAJAMÄKI, MIRKA
2010
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-01-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20329
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20329
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani mielenterveyspotilaiden omaisten "Elämäniloa etsimässä" -vertaistuellisen ryhmän vuorovaikutusta. Tutkielmani on osa Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n "Vertaistuki omaisryhmissä" -tutkimusprojektia, joka toteutetaan vuosina 2006-2009. Tutkimani ryhmä on yksi tutkimusprojektin aineistona olleista vertaistukiryhmistä.
"Elämäiloa etsimässä" -ryhmä pohjaa toimintansa Depressiokouluun, joka on ennalta strukturoitu masennuksen hoitomuoto. Depressiokoulun teoriataustan lisäksi ryhmän vuorovaikutukseen vaikuttavat vertais- ja omaiskonteksti. Tutkin, onko Depressiokoulun struktuurin läsnäololla merkitystä vertaisuuden ilmenemiselle vertaistuellisessa ryhmässä. Kohdistan tutkimukseni ohjaajien ja vertaisten käyttämiin huolenkerronnan palautteisiin. Tutkimuskysymykseni on, kuinka huolenkerrontaan vastataan vertaistuellisessa ryhmässä ja mitä siitä seuraa ryhmän vuorovaikutuksen kannalta. Käytän tutkimusmenetelmänä etnometodologista keskustelunanalyysia, josta poimin tutkimuksen aiheen ja aineiston kannalta tärkeimpiä välineitä. Valitsin tarkempaan analyysiin kahdeksasta ryhmäkerrasta neljä. Analyysini olen toteuttanut katsomalla videoituja ryhmätapaamisia sekä tarkastelemalla litteraatiota.
Ohjaajat rekisteröivät pääosin huolenkerronnan kuulluksi, kun taas vertaiset suuntaavat keskustelua yleensä kohti huolenkerrontaa. Vertaisuuden vuorovaikutusideologian pohjalta voi perustella erityisesti huolenkerrontaa kohti suuntaavia vastaamisen tapoja; Depressiokoulun teoriatausta suosii taas enemmän huolenkerronnasta pois suuntaavia ja huolenkerrontaa rekisteröiviä huolenkerronnan vastaamisen tapoja. Depressiokoulun näkökulmasta katsottuna huolenkerronta ei ole tutkimassani ryhmässä itsestään selvää, vaan sille tulee löytää sopiva aika ja tapa ryhmän vuorovaikutuksessa. Huolenkertominen ja huolenkerronnan vastaanottaminen on haastavaa strukturoidussa vertaistuellisessa ryhmässä, kun taustalla vaikuttavat vuorovaikutusideologiat näyttävät joskus asettuvan toisiaan vastaan. Tutkimukseni tarjoaa vuorovaikutuksen välineitä, joiden avulla voidaan kehittää mielenterveyspotilaiden omaisten vertaisryhmätoimintaa sekä vertaisryhmien ohjaajien koulutusta. Tietoa voidaan myös soveltaa muiden kohderyhmien vertaisryhmätoimintaan.
Asiasanat: Huolenkerronta, mielenterveyspotilaiden omaiset, vertaistuki, Depressiokoulu, Coping With Depression, CWD, keskustelunanalyysi, institutionaalinen vuorovaikutus
"Elämäiloa etsimässä" -ryhmä pohjaa toimintansa Depressiokouluun, joka on ennalta strukturoitu masennuksen hoitomuoto. Depressiokoulun teoriataustan lisäksi ryhmän vuorovaikutukseen vaikuttavat vertais- ja omaiskonteksti. Tutkin, onko Depressiokoulun struktuurin läsnäololla merkitystä vertaisuuden ilmenemiselle vertaistuellisessa ryhmässä. Kohdistan tutkimukseni ohjaajien ja vertaisten käyttämiin huolenkerronnan palautteisiin. Tutkimuskysymykseni on, kuinka huolenkerrontaan vastataan vertaistuellisessa ryhmässä ja mitä siitä seuraa ryhmän vuorovaikutuksen kannalta. Käytän tutkimusmenetelmänä etnometodologista keskustelunanalyysia, josta poimin tutkimuksen aiheen ja aineiston kannalta tärkeimpiä välineitä. Valitsin tarkempaan analyysiin kahdeksasta ryhmäkerrasta neljä. Analyysini olen toteuttanut katsomalla videoituja ryhmätapaamisia sekä tarkastelemalla litteraatiota.
Ohjaajat rekisteröivät pääosin huolenkerronnan kuulluksi, kun taas vertaiset suuntaavat keskustelua yleensä kohti huolenkerrontaa. Vertaisuuden vuorovaikutusideologian pohjalta voi perustella erityisesti huolenkerrontaa kohti suuntaavia vastaamisen tapoja; Depressiokoulun teoriatausta suosii taas enemmän huolenkerronnasta pois suuntaavia ja huolenkerrontaa rekisteröiviä huolenkerronnan vastaamisen tapoja. Depressiokoulun näkökulmasta katsottuna huolenkerronta ei ole tutkimassani ryhmässä itsestään selvää, vaan sille tulee löytää sopiva aika ja tapa ryhmän vuorovaikutuksessa. Huolenkertominen ja huolenkerronnan vastaanottaminen on haastavaa strukturoidussa vertaistuellisessa ryhmässä, kun taustalla vaikuttavat vuorovaikutusideologiat näyttävät joskus asettuvan toisiaan vastaan. Tutkimukseni tarjoaa vuorovaikutuksen välineitä, joiden avulla voidaan kehittää mielenterveyspotilaiden omaisten vertaisryhmätoimintaa sekä vertaisryhmien ohjaajien koulutusta. Tietoa voidaan myös soveltaa muiden kohderyhmien vertaisryhmätoimintaan.
Asiasanat: Huolenkerronta, mielenterveyspotilaiden omaiset, vertaistuki, Depressiokoulu, Coping With Depression, CWD, keskustelunanalyysi, institutionaalinen vuorovaikutus