Kiistämisen rajat. Omapäinen suutari ja työväenliikkeen läpimurto maalaisyhteisössä 1900-luvun alussa
SUODENJOKI, SAMI (2009)
SUODENJOKI, SAMI
2009
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-08-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20000
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20000
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkimuksessani työväenliikkeen läpimurtoa 1900-luvun alun suomalaisella maaseudulla yksittäisen henkilön ja hänen toimintansa välityksellä. Tutkimuksen keskiössä on urjalalainen suutari Vihtori Lindholm (1868-1918), joka toimi aktiivisesti paikallisessa työväenliikkeessä 1900-luvun ensikymmenellä. Lindholm oli paitsi poliittisesti aktiivinen käsityöläinen, myös itseoppinut kirjoittaja ja yhteisön poikkeukselliseksi leimaama yksilö, jonka toimintaa voidaan tulkita kyläoriginellin käsitteen avulla.
Tutkimuksen päätehtävänä on valottaa Vihtori Lindholmin toiminnan kautta kiistämisen muotoja ja rajoja maaseudun varhaisessa työväenliikkeessä. Tarkastelen sitä, miksi suutari aktivoitui poliittisesti, liittyi työväenyhdistykseen ja toimi sen nimissä aktiivisesti? Samalla syvennyn kysymyksiin siitä, mihin suutarin vastarintainen asenne, kiistäminen, kohdistui ja mihin tämän aatetoverit vetivät hyväksyttävän kiistämisen rajat? Erittelemällä suutari Lindholmin toimintaa ja roolia työväenliikkeessä etsin samalla vastauksia yleisempiin kysymyksiin siitä, millaisiksi muotoutuivat varhaisen työväestön joukkotoiminnan muodot ja sisällöt suomalaisella maaseudulla sekä millaisia rajalinjoja ja jännitteitä liikkeen sisälle muodostui 1900-luvun ensikymmenellä?
Tutkimuksen avainlähteenä toimii Vihtori Lindholmin vuonna 1909 kirjoittama omaelämäkerta, jossa hän kuvaa vaiheitaan vuodesta 1899 kirjoitushetkeen. Lindholmin toiminnan hahmottamiseen hyödynnän myös käräjäoikeuden pöytäkirjoja, sillä suutari esiintyi 1900-luvun ensikymmenellä toistuvasti käräjillä sekä kantajana, vastaajana että todistajana. Lindholmin vaiheita ja paikallisen työväestön järjestäytymistä valottavat lisäksi sanomalehtien julkaisemat paikalliskirjeet sekä yhdistysten pöytäkirjat, vuosikertomukset ja jäsenluettelot. Näiden tukena käytän lähteenä erilaisia kansalaisadresseja, muistitietoa ja kansanperinneaineistoa, viranomaisraportteja, kirkonkirjoja sekä Urjalan taloudellisia oloja ja väestöä kuvaavaa tilastollista aineistoa.
Suhteutan tutkimukseni mikrohistorian tutkimusperinteeseen sekä maaseutuväestön poliittista aktiivisuutta ja varhaista työväenliikettä käsittelevään suomalaiseen ja ulkomaiseen tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on 'kiistämisen kulttuurin' käsite, joka kuvaa rahvaan alimpien kerrosten vastarintaista asennetta vallassaolijoita kohtaan. Kiistäminen pysytteli tavallisesti piilossa, kätkeytyneenä esimerkiksi kansanperinteeseen, tai ilmeni arjen vastarintana, esimerkiksi laiskotteluna tai kurittomuutena työpaikalla. Vain poikkeuksellisesti kiistäminen muuttui avoimeksi ja näkyväksi. 1900-luvun taitteessa suomalaiselle maaseudulle juurtunut sosialistinen työväenliike tarjosi avoimelle kiistämiselle kuitenkin uuden kanavan, mikä osaltaan selitti liikkeen vetovoimaa. Työväenliikkeen ja kiistämisen kulttuurin yhteen limittyminen käy tutkimuksessa havainnollisesti ilmi tarkasteltaessa Vihtori Lindholmin motiiveja toimia työväenyhdistyksessä.
Tutkimukseni tuo näkyville mekanismeja, joita maalaisyhteisöön juurtuva työväenliike 1900-luvun alussa hyödynsi tavoitteidensa ajamiseksi. Lindholmista tuli työväenyhdistykselle "nyrkki", joka nosti liikkeen muun jäsenistön puolesta esiin epäkohtia ja kiisti avoimesti paikalliset vallanpitäjien toimet. Kiistämisen keinot vaihtelivat käräjöinnistä lehtikirjoitteluun ja puhujatoimintaan. Toimeliaisuutensa ja uskaliaisuutensa vuoksi Lindholm oli arvokas voimavara liikkeelle, jonka varhaisvaiheita vaivasi aloitekykyisten toimihenkilöiden puute. Lindholm toimi myös "puskurina", joka konflikteissa paikallisen eliitin kanssa otti vastaan kovimmat iskut muun jäsenistön puolesta. Konfliktitilanteissa työväenyhdistys vetäytyi usein taustalle eikä ottanut virallisesti osaa esimerkiksi Lindholmin käynnistämiin oikeusjuttuihin.
Hahmottaakseni Lindholmin roolia ja sen muutosta työväenliikkeessä hyödynnän 'kunnollisuuden' ja 'omapäisyyden' käsitteitä. Kunnollisuudella viittaan työväenliikkeen omaksumaan ideaaliin, joka esitti järjestäytyneen työläisen valistuneena, maltillisena ja raittiina. Ideaalin vastakohta oli omapäinen työläinen, jonka elämäntapaan liitettiin kurittomuus, epäsiveellisyys ja häiriköinti. Omapäisyyden käsitettä voidaan soveltaa Vihtori Lindholmiin, joka huonomaineisuutensa takia työnnettiin sivuun Urjalan työväenliikkeen ydinjoukosta ja tilapäisesti jopa koko liikkeestä vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Originelli suutari kuitenkin hakeutui takaisin liikkeeseen ja etsi paikkaansa pienistä kyläyhdistyksistä. Lindholmille ei suurlakon jälkeen kuitenkaan enää ollut käyttöä työväenjärjestöjen edustustehtävissä, jotka edellyttivät kykyä rakentavaan vuoropuheluun pitäjän säätyläisten ja talollisten kanssa, mutta myös valmiuksia hahmottaa työväenliike paikallisyhteisön rajat ylittäväksi moderniksi poliittiseksi liikkeeksi.
Asiasanat:työväenliike, kansalaistoiminta, järjestötoiminta, osuustoiminta, poliittiset liikkeet, joukkoliikkeet, protestit, vastarinta, työriidat, puolueet, sortovuodet, suurlakko, millenarismi, autonomian aika, paikallisyhteisöt, Urjala, maaseutuväestö, maataloustyöntekijät, käsityöläiset, suutarit
Tutkimuksen päätehtävänä on valottaa Vihtori Lindholmin toiminnan kautta kiistämisen muotoja ja rajoja maaseudun varhaisessa työväenliikkeessä. Tarkastelen sitä, miksi suutari aktivoitui poliittisesti, liittyi työväenyhdistykseen ja toimi sen nimissä aktiivisesti? Samalla syvennyn kysymyksiin siitä, mihin suutarin vastarintainen asenne, kiistäminen, kohdistui ja mihin tämän aatetoverit vetivät hyväksyttävän kiistämisen rajat? Erittelemällä suutari Lindholmin toimintaa ja roolia työväenliikkeessä etsin samalla vastauksia yleisempiin kysymyksiin siitä, millaisiksi muotoutuivat varhaisen työväestön joukkotoiminnan muodot ja sisällöt suomalaisella maaseudulla sekä millaisia rajalinjoja ja jännitteitä liikkeen sisälle muodostui 1900-luvun ensikymmenellä?
Tutkimuksen avainlähteenä toimii Vihtori Lindholmin vuonna 1909 kirjoittama omaelämäkerta, jossa hän kuvaa vaiheitaan vuodesta 1899 kirjoitushetkeen. Lindholmin toiminnan hahmottamiseen hyödynnän myös käräjäoikeuden pöytäkirjoja, sillä suutari esiintyi 1900-luvun ensikymmenellä toistuvasti käräjillä sekä kantajana, vastaajana että todistajana. Lindholmin vaiheita ja paikallisen työväestön järjestäytymistä valottavat lisäksi sanomalehtien julkaisemat paikalliskirjeet sekä yhdistysten pöytäkirjat, vuosikertomukset ja jäsenluettelot. Näiden tukena käytän lähteenä erilaisia kansalaisadresseja, muistitietoa ja kansanperinneaineistoa, viranomaisraportteja, kirkonkirjoja sekä Urjalan taloudellisia oloja ja väestöä kuvaavaa tilastollista aineistoa.
Suhteutan tutkimukseni mikrohistorian tutkimusperinteeseen sekä maaseutuväestön poliittista aktiivisuutta ja varhaista työväenliikettä käsittelevään suomalaiseen ja ulkomaiseen tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on 'kiistämisen kulttuurin' käsite, joka kuvaa rahvaan alimpien kerrosten vastarintaista asennetta vallassaolijoita kohtaan. Kiistäminen pysytteli tavallisesti piilossa, kätkeytyneenä esimerkiksi kansanperinteeseen, tai ilmeni arjen vastarintana, esimerkiksi laiskotteluna tai kurittomuutena työpaikalla. Vain poikkeuksellisesti kiistäminen muuttui avoimeksi ja näkyväksi. 1900-luvun taitteessa suomalaiselle maaseudulle juurtunut sosialistinen työväenliike tarjosi avoimelle kiistämiselle kuitenkin uuden kanavan, mikä osaltaan selitti liikkeen vetovoimaa. Työväenliikkeen ja kiistämisen kulttuurin yhteen limittyminen käy tutkimuksessa havainnollisesti ilmi tarkasteltaessa Vihtori Lindholmin motiiveja toimia työväenyhdistyksessä.
Tutkimukseni tuo näkyville mekanismeja, joita maalaisyhteisöön juurtuva työväenliike 1900-luvun alussa hyödynsi tavoitteidensa ajamiseksi. Lindholmista tuli työväenyhdistykselle "nyrkki", joka nosti liikkeen muun jäsenistön puolesta esiin epäkohtia ja kiisti avoimesti paikalliset vallanpitäjien toimet. Kiistämisen keinot vaihtelivat käräjöinnistä lehtikirjoitteluun ja puhujatoimintaan. Toimeliaisuutensa ja uskaliaisuutensa vuoksi Lindholm oli arvokas voimavara liikkeelle, jonka varhaisvaiheita vaivasi aloitekykyisten toimihenkilöiden puute. Lindholm toimi myös "puskurina", joka konflikteissa paikallisen eliitin kanssa otti vastaan kovimmat iskut muun jäsenistön puolesta. Konfliktitilanteissa työväenyhdistys vetäytyi usein taustalle eikä ottanut virallisesti osaa esimerkiksi Lindholmin käynnistämiin oikeusjuttuihin.
Hahmottaakseni Lindholmin roolia ja sen muutosta työväenliikkeessä hyödynnän 'kunnollisuuden' ja 'omapäisyyden' käsitteitä. Kunnollisuudella viittaan työväenliikkeen omaksumaan ideaaliin, joka esitti järjestäytyneen työläisen valistuneena, maltillisena ja raittiina. Ideaalin vastakohta oli omapäinen työläinen, jonka elämäntapaan liitettiin kurittomuus, epäsiveellisyys ja häiriköinti. Omapäisyyden käsitettä voidaan soveltaa Vihtori Lindholmiin, joka huonomaineisuutensa takia työnnettiin sivuun Urjalan työväenliikkeen ydinjoukosta ja tilapäisesti jopa koko liikkeestä vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Originelli suutari kuitenkin hakeutui takaisin liikkeeseen ja etsi paikkaansa pienistä kyläyhdistyksistä. Lindholmille ei suurlakon jälkeen kuitenkaan enää ollut käyttöä työväenjärjestöjen edustustehtävissä, jotka edellyttivät kykyä rakentavaan vuoropuheluun pitäjän säätyläisten ja talollisten kanssa, mutta myös valmiuksia hahmottaa työväenliike paikallisyhteisön rajat ylittäväksi moderniksi poliittiseksi liikkeeksi.
Asiasanat:työväenliike, kansalaistoiminta, järjestötoiminta, osuustoiminta, poliittiset liikkeet, joukkoliikkeet, protestit, vastarinta, työriidat, puolueet, sortovuodet, suurlakko, millenarismi, autonomian aika, paikallisyhteisöt, Urjala, maaseutuväestö, maataloustyöntekijät, käsityöläiset, suutarit