Journalismin kansalliset diskurssit. Poikkikulttuurinen tutkimus Metsä-Botnian sellutehdaskiistan uutisoinnista Argentiinan, Uruguayn ja Suomen suurimmissa sanomalehdissä.
KETTUNEN, KATRIINA (2009)
KETTUNEN, KATRIINA
2009
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-05-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19766
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19766
Tiivistelmä
Tarkastelen työssäni Metsä-Botnian sellutehdaskiistan uutisointia kolmessa erimaalaisessa sanomalehdessä vuosina 2005-2007. Metsä-Botnian sellutehdasprojekti Uruguayn Fray Bentosissa, lähellä Argentiinan rajaa, kohtasi voimakasta vastustusta naapurimaassa. Kiivaimmillaan kiista oli johtaa maiden välisten diplomaattisten suhteiden katkeamiseen. Se myös nosti suomalaisyrityksen ennennäkemättömään julkisuuteen Uruguayssa ja Argentiinassa.
Työssäni dekonstruoin kolmen lehden uutisoinnissa vallitsevat diskurssit ja pohdin, millä tavalla journalismi rakentaa kansallista identiteettiä. Tavoitteena on herätellä keskustelua journalismin kansallisuudesta ja tiedostusvälineiden kyvykkyydestä raportoida monitahoisista kansainvälisistä tapahtumista.
Globalisaatio käsitetään yleensä kansallisuutta vähentäväksi voimaksi. Teoreettisen keskustelun pohjalta osoitan, että kulttuurien ja identiteettien kohdalla näin ei ole.
Tutkimani lehdet ovat argentiinalainen Clarín, uruguaylainen El País ja suomalainen Helsingin Sanomat, joista kukin on maansa laajalevikkisin sanomalehti. Aineistossa on mukana yhteensä 80 juttua: 47 Clarínista, 14 El Paísista ja 19 Helsingin Sanomista. Tutkielman metodologisen viitekehyksen muodostaa Norman Fairclough'n kriittinen diskurssianalyysi. Menetelmä on aineistolähtöisesti muotoutunut.
Clarínissa vallitsevaksi nousi veljeysdiskurssi, joka asetti etusijalle kiistan ratkaisun hinnalla millä hyvänsä. Diskurssi sai voimaa ideologiasta, jonka mukaan argentiinalaiset ja uruguaylaiset ovat veljeskansoja. El País tarkasteli kiistaa kansallisen realismin diskurssin kautta: kulttuuristen seikkojen sijaan etualalle nousivat kansalaisten oikeudet. Suomalaisille ei juuri annettu persoonallisia piirteitä kummassakaan lehdessä. Helsingin Sanomissa vallitsi talouskielinen investointidiskurssi, joka korosti selluhankkeen positiivisia vaikutuksia Uruguayn kansantaloudelle. Suomalainen Metsä-Botnia esitettiin lehdessä etäisenä hyväntekijänä, Argentiinaa ja Uruguayta luonnehti lähinnä niiden kulttuurinen erilaisuus Suomeen verrattuna.
Sellutehdaskiistan diskurssit osoittautuivat kansallisiksi kahdella tapaa. Ensinnäkin ne erosivat toisistaan argentiinalaisessa, uruguaylaisessa ja suomalaisessa lehdessä. Toiseksi diskurssit mahdollistivat positiivisen luennan kansallisesta 'meistä' ja toimivat oman maan pyrkimyksiä legitimoivasti.
Journalistiset konventiot ja resurssien rajallisuus todennäköisesti edistävät kansallisten diskurssien syntymistä. Suomessa syyksi voi epäillä myös perinteistä metsäteollisuuden etujen samastamista kansan etuun. Näiden teorioiden testaaminen jää jatkotutkimuksen tehtäväksi.
Työssäni dekonstruoin kolmen lehden uutisoinnissa vallitsevat diskurssit ja pohdin, millä tavalla journalismi rakentaa kansallista identiteettiä. Tavoitteena on herätellä keskustelua journalismin kansallisuudesta ja tiedostusvälineiden kyvykkyydestä raportoida monitahoisista kansainvälisistä tapahtumista.
Globalisaatio käsitetään yleensä kansallisuutta vähentäväksi voimaksi. Teoreettisen keskustelun pohjalta osoitan, että kulttuurien ja identiteettien kohdalla näin ei ole.
Tutkimani lehdet ovat argentiinalainen Clarín, uruguaylainen El País ja suomalainen Helsingin Sanomat, joista kukin on maansa laajalevikkisin sanomalehti. Aineistossa on mukana yhteensä 80 juttua: 47 Clarínista, 14 El Paísista ja 19 Helsingin Sanomista. Tutkielman metodologisen viitekehyksen muodostaa Norman Fairclough'n kriittinen diskurssianalyysi. Menetelmä on aineistolähtöisesti muotoutunut.
Clarínissa vallitsevaksi nousi veljeysdiskurssi, joka asetti etusijalle kiistan ratkaisun hinnalla millä hyvänsä. Diskurssi sai voimaa ideologiasta, jonka mukaan argentiinalaiset ja uruguaylaiset ovat veljeskansoja. El País tarkasteli kiistaa kansallisen realismin diskurssin kautta: kulttuuristen seikkojen sijaan etualalle nousivat kansalaisten oikeudet. Suomalaisille ei juuri annettu persoonallisia piirteitä kummassakaan lehdessä. Helsingin Sanomissa vallitsi talouskielinen investointidiskurssi, joka korosti selluhankkeen positiivisia vaikutuksia Uruguayn kansantaloudelle. Suomalainen Metsä-Botnia esitettiin lehdessä etäisenä hyväntekijänä, Argentiinaa ja Uruguayta luonnehti lähinnä niiden kulttuurinen erilaisuus Suomeen verrattuna.
Sellutehdaskiistan diskurssit osoittautuivat kansallisiksi kahdella tapaa. Ensinnäkin ne erosivat toisistaan argentiinalaisessa, uruguaylaisessa ja suomalaisessa lehdessä. Toiseksi diskurssit mahdollistivat positiivisen luennan kansallisesta 'meistä' ja toimivat oman maan pyrkimyksiä legitimoivasti.
Journalistiset konventiot ja resurssien rajallisuus todennäköisesti edistävät kansallisten diskurssien syntymistä. Suomessa syyksi voi epäillä myös perinteistä metsäteollisuuden etujen samastamista kansan etuun. Näiden teorioiden testaaminen jää jatkotutkimuksen tehtäväksi.