Ammattiurheilijoiden tapaturma- ja eläkevakuutusjärjestelmän ongelmat
KURONEN, PAAVO (2009)
KURONEN, PAAVO
2009
Vakuutustiede - Insurance
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-05-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19748
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19748
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää millaisia ongelmia ammattiurheilijoiden tapaturma- ja eläkevakuutusjärjestelmään liittyy. Tutkielmassa järjestelmän ongelmia käsitellään työnantajan, työntekijän ja vakuutusyhtiön näkökulmasta. Ongelmia käsitellään eritoten jääkiekon SM-liigan kautta, koska jääkiekkoilijat muodostavat pääosan järjestelmän puitteissa vakuutettavista ammattiurheilijoista. Jääkiekon SM-liiga on Suomen suurin palloilusarja monella mittarilla. Katsojamäärät, seurojen budjetit sekä urheilijoille maksettavat palkat ovat suurempia kuin muissa lajeissa pääsarjatasolla Suomessa. Lisäksi läpi käydään järjestelmän tulevaisuutta ja sen paikkaa suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä. Tutkielma koostuu teoriaosasta ja empiirisestä osasta. Tutkielman teoriaosuudessa käydään läpi ammattiurheilijoiden erillisjärjestelmän synty ja sisältö. Lisäksi suomalaisen sosiaaliturvan pääpiirteet tulevat esille teoriaosuudessa. Empiirisessä osuudessa läpi käydään haastattelututkimuksen tulokset.
Urheilu oli pitkään tilanteessa, jossa urheilemista ei pidetty työsopimuslain mukaisena työnä. Urheilu ei siten kuulunut myöskään muiden työoikeudellisten lakien soveltamispiiriin, eikä yleisten työtapaturma- ja työeläkelakien soveltamispiiriin. Vakuutusoikeuden päätös vuonna 1994 pakotti työnantajat eli urheiluseurat ryhtymään toimiin ansiosidonnaisen sosiaaliturvan järjestämiseksi urheilijoille. Urheiluseurojen oli pakko tunnustaa, että urheilijat ovat työeläkelainsäädännön mukaan työntekijöitä. Ratkaisun löytymiseksi sosiaali- ja terveysministeriö kokosi työryhmän. Urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta säädettiin aluksi asetuksella, joka tuli voimaan 1.5.1995. Laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta saatiin voimaan 1.7.2000.
Lain edellyttämä vakuutus on pakollinen niille urheilijoille, joiden tulot urheilemisesta ylittävät laissa säädetyn tulorajan. Pohjola on ainut suomalainen vakuutusyhtiö, joka myöntää lain mukaista vakuutusta urheilijoille, vakuutus on nimeltään Pohjolan Urheilijaturva. Laki 575/2000 määrittää työnantajan vakuuttamisvelvollisuuden seuraavasti: ”Jos urheilijan ja urheiluseuran tai muun urheilutoimintaa harjoittavan yhteisön välillä on sovittu, että urheilija saa urheilemisesta veronalaista palkkaa vuodessa tai pelikaudessa vähintään 9 600 euroa, urheiluseuran tai muun yhteisön on järjestettävä urheilijalle siihen saakka, kun hän täyttää 38 vuotta, vakuutuksella sellainen turva tapaturman ja vanhuuden varalta kuin tässä laissa säädetään.”
Suurimmat järjestelmän ongelmat työnantajan näkökulmasta liittyvät tapaturman käsitteeseen, vapaa-ajan tapaturmiin, 38- vuoden ikärajaan, vakuutuksen korkeaan hintaan sekä tapaturmaeläkkeisiin. Työntekijän näkökulmasta järjestelmän pääongelmat liittyvät sairausturvan puuttumiseen, eläketurvan riittävyyteen todellisen työkyvyttömyyden tapauksissa, päiväraha-etuuksien puuttumiseen ja heikompaan eläketurvaan verrattuna muihin palkansaajiin. Myös vakuutusyhtiö näkee ongelmallisena sairausturvan puutteen ja 10 vuoden tapaturmaeläkkeen riittämättömyyden todellisen työkyvyttömyyden tapauksessa.
Asiasanat:ammattiurheilija, tapaturmavakuutus, sosiaaliturva
Urheilu oli pitkään tilanteessa, jossa urheilemista ei pidetty työsopimuslain mukaisena työnä. Urheilu ei siten kuulunut myöskään muiden työoikeudellisten lakien soveltamispiiriin, eikä yleisten työtapaturma- ja työeläkelakien soveltamispiiriin. Vakuutusoikeuden päätös vuonna 1994 pakotti työnantajat eli urheiluseurat ryhtymään toimiin ansiosidonnaisen sosiaaliturvan järjestämiseksi urheilijoille. Urheiluseurojen oli pakko tunnustaa, että urheilijat ovat työeläkelainsäädännön mukaan työntekijöitä. Ratkaisun löytymiseksi sosiaali- ja terveysministeriö kokosi työryhmän. Urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta säädettiin aluksi asetuksella, joka tuli voimaan 1.5.1995. Laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta saatiin voimaan 1.7.2000.
Lain edellyttämä vakuutus on pakollinen niille urheilijoille, joiden tulot urheilemisesta ylittävät laissa säädetyn tulorajan. Pohjola on ainut suomalainen vakuutusyhtiö, joka myöntää lain mukaista vakuutusta urheilijoille, vakuutus on nimeltään Pohjolan Urheilijaturva. Laki 575/2000 määrittää työnantajan vakuuttamisvelvollisuuden seuraavasti: ”Jos urheilijan ja urheiluseuran tai muun urheilutoimintaa harjoittavan yhteisön välillä on sovittu, että urheilija saa urheilemisesta veronalaista palkkaa vuodessa tai pelikaudessa vähintään 9 600 euroa, urheiluseuran tai muun yhteisön on järjestettävä urheilijalle siihen saakka, kun hän täyttää 38 vuotta, vakuutuksella sellainen turva tapaturman ja vanhuuden varalta kuin tässä laissa säädetään.”
Suurimmat järjestelmän ongelmat työnantajan näkökulmasta liittyvät tapaturman käsitteeseen, vapaa-ajan tapaturmiin, 38- vuoden ikärajaan, vakuutuksen korkeaan hintaan sekä tapaturmaeläkkeisiin. Työntekijän näkökulmasta järjestelmän pääongelmat liittyvät sairausturvan puuttumiseen, eläketurvan riittävyyteen todellisen työkyvyttömyyden tapauksissa, päiväraha-etuuksien puuttumiseen ja heikompaan eläketurvaan verrattuna muihin palkansaajiin. Myös vakuutusyhtiö näkee ongelmallisena sairausturvan puutteen ja 10 vuoden tapaturmaeläkkeen riittämättömyyden todellisen työkyvyttömyyden tapauksessa.
Asiasanat:ammattiurheilija, tapaturmavakuutus, sosiaaliturva