"Somos un pueblo, somos una nación" - Indigenistisyyden diskursiivinen rakentuminen Subcomandante Marcosin ja Evo Moralesin poliittisissa puheissa
PÄIVÄRINTA, JARKKO (2009)
PÄIVÄRINTA, JARKKO
2009
Sosiologia - Sociology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-03-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19638
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19638
Tiivistelmä
Tutkimus tarkastelee Latinalaisen Amerikan alkuperäisväestöjen identifioitumisprosessia kiinnittämällä huomionsa indigenistisyyden sekä erityisen indigena-identiteetin diskursiiviseen rakentumiseen poliittisessa retoriikassa. Tällä tavoin tutkimus kiinnittyy laajempaan Latinalaisen Amerikan intiaaniliikkeiden viimeaikaista voimistumista tarkastelevaan tutkimusperinteeseen.
Tutkimuksen aineisto koostuu Meksikolaisen zapatisti-liikkeen Subcomandante Marcosin ja Bolivian presidentti Evo Moralesin yhteensä 60 puheesta. Puheista paikallistettua indigenististä diskurssia analysoimalla se pyrkii vastaamaan kysymykseen, mistä aineksista ja millä tavoin indigenistisyys - ja indigena-identiteetti - diskursiivisella tasolla rakentuu ja representoituu. Samalla se tarkastelee indigenistisessä diskurssissa rakentuvaa toiseutta, sekä pohtii tuon toiseuden suhdetta indigenistisyyden rakentumiseen. Tutkimuksen päämetodina on käytetty diskurssianalyysiä, jonka rinnalla on läpi analyysin kulkenut A.J. Greimasin aktanttimalli. Lisäksi siinä on hyödynnetty rajallisesti myös tiettyjä retoriikan tutkimuksen välineitä sekä käsitteistöä.
Tutkimus osoittaa indigenistisyyden ja sitä ympäröivän toiseuden rakentuvan monimuotoisen indigenistisen diskurssin välityksellä, joka sekä Marcosin että Moralesin kohdalla koostuu viidestä eri repertuaarista. Indigenistisen diskurssin sisältä löydetyt repertuaarit olivat sorrettujen repertuaari, taistelijarepertuaari, luonnonvartijarepertuaari, korkean moraalin repertuaari ja pan-indigenistinen repertuaari. Erilaisia merkityksiä alkuperäisväestöön liittäessään löydetyt repertuaarit rakensivat samalla tarinaa indigenistisyydestä, jossa representoituivat paitsi indigenat itse, myös heitä ympäröivä toiseus.
Löydettyjen repertuaarien kautta rakentuva indigenistisyys näyttäytyy aineistossa vastarintaidentiteetin kaltaisena projektina, joka on mahdollinen vain kolonialismiin liitettyjen merkitysten kautta. Indigenistinen diskurssi näyttikin toimivan eräänlaisena dekolonisaatioprosessin välineenä, jonka avulla alkuperäisväestö pystyi rekonstruoimaan paitsi historiaa myös nykyistä kokemusmaailmaansa itsevalitsemiensa käsitteiden välityksellä. Indigenistisen diskurssin avulla se pyrkii murtamaan vallinneen valtadiskurssin ja nostamaan julkisen kansallisidentiteettidiskurssin piiriin sellaisia uusia kansallisidentiteettiä määritteleviä ominaisuuksia, jotka aikaisemmin on suljettu sen ulkopuolelle. Näin tehdessään indigena-identiteetti samalla hyväksyy kansallisidentiteettien olemassaolon, pyrkien kuitenkin muokkaamaan niitä omaehtoisesti. Tehtyjen havaintojen perusteella indigena-identiteetti ei peitä alleen myöskään muita sitä edeltäneitä tai sille vaihtoehtoisia identifioitumisen malleja, kuten esimerkiksi paikallisia etnisiä identiteettejä tai campesino-identiteettiä.
Toiseus representoitui puheissa dikotomisena, jakautuen positiiviseen toiseuteen ja negatiiviseen toiseuteen. Jälkimmäinen näyttäytyi indigenistisyydelle usein viholliskuvina ja siihen kiinnitettiin puheissa indigenistisyydelle täysin vastakkaisia arvoja. Positiivinen toiseus puolestaan näyttäytyi mahdollisena auttajana, liittolaisena tai tietyissä tapauksissa jopa mahdollisena identifikaation kohteena. Useimmin toistuvia viholliskuvia olivat molempien kohdalla kapitalismi ja uusliberalistinen talousmalli, sekä niiden ruumiillistumat. Positiivisen toiseuden edustajista erityiseen asemaan aineistossa nousi campesino-identiteetti.
Asiasanat:indigenistisyys, indigena-identiteetti, etnisyys, intiaaniliikkeet, alkuperäiskansat, Latinalainen Amerikka, Bolivia, Meksiko, zapatismo, diskurssianalyysi
Tutkimuksen aineisto koostuu Meksikolaisen zapatisti-liikkeen Subcomandante Marcosin ja Bolivian presidentti Evo Moralesin yhteensä 60 puheesta. Puheista paikallistettua indigenististä diskurssia analysoimalla se pyrkii vastaamaan kysymykseen, mistä aineksista ja millä tavoin indigenistisyys - ja indigena-identiteetti - diskursiivisella tasolla rakentuu ja representoituu. Samalla se tarkastelee indigenistisessä diskurssissa rakentuvaa toiseutta, sekä pohtii tuon toiseuden suhdetta indigenistisyyden rakentumiseen. Tutkimuksen päämetodina on käytetty diskurssianalyysiä, jonka rinnalla on läpi analyysin kulkenut A.J. Greimasin aktanttimalli. Lisäksi siinä on hyödynnetty rajallisesti myös tiettyjä retoriikan tutkimuksen välineitä sekä käsitteistöä.
Tutkimus osoittaa indigenistisyyden ja sitä ympäröivän toiseuden rakentuvan monimuotoisen indigenistisen diskurssin välityksellä, joka sekä Marcosin että Moralesin kohdalla koostuu viidestä eri repertuaarista. Indigenistisen diskurssin sisältä löydetyt repertuaarit olivat sorrettujen repertuaari, taistelijarepertuaari, luonnonvartijarepertuaari, korkean moraalin repertuaari ja pan-indigenistinen repertuaari. Erilaisia merkityksiä alkuperäisväestöön liittäessään löydetyt repertuaarit rakensivat samalla tarinaa indigenistisyydestä, jossa representoituivat paitsi indigenat itse, myös heitä ympäröivä toiseus.
Löydettyjen repertuaarien kautta rakentuva indigenistisyys näyttäytyy aineistossa vastarintaidentiteetin kaltaisena projektina, joka on mahdollinen vain kolonialismiin liitettyjen merkitysten kautta. Indigenistinen diskurssi näyttikin toimivan eräänlaisena dekolonisaatioprosessin välineenä, jonka avulla alkuperäisväestö pystyi rekonstruoimaan paitsi historiaa myös nykyistä kokemusmaailmaansa itsevalitsemiensa käsitteiden välityksellä. Indigenistisen diskurssin avulla se pyrkii murtamaan vallinneen valtadiskurssin ja nostamaan julkisen kansallisidentiteettidiskurssin piiriin sellaisia uusia kansallisidentiteettiä määritteleviä ominaisuuksia, jotka aikaisemmin on suljettu sen ulkopuolelle. Näin tehdessään indigena-identiteetti samalla hyväksyy kansallisidentiteettien olemassaolon, pyrkien kuitenkin muokkaamaan niitä omaehtoisesti. Tehtyjen havaintojen perusteella indigena-identiteetti ei peitä alleen myöskään muita sitä edeltäneitä tai sille vaihtoehtoisia identifioitumisen malleja, kuten esimerkiksi paikallisia etnisiä identiteettejä tai campesino-identiteettiä.
Toiseus representoitui puheissa dikotomisena, jakautuen positiiviseen toiseuteen ja negatiiviseen toiseuteen. Jälkimmäinen näyttäytyi indigenistisyydelle usein viholliskuvina ja siihen kiinnitettiin puheissa indigenistisyydelle täysin vastakkaisia arvoja. Positiivinen toiseus puolestaan näyttäytyi mahdollisena auttajana, liittolaisena tai tietyissä tapauksissa jopa mahdollisena identifikaation kohteena. Useimmin toistuvia viholliskuvia olivat molempien kohdalla kapitalismi ja uusliberalistinen talousmalli, sekä niiden ruumiillistumat. Positiivisen toiseuden edustajista erityiseen asemaan aineistossa nousi campesino-identiteetti.
Asiasanat:indigenistisyys, indigena-identiteetti, etnisyys, intiaaniliikkeet, alkuperäiskansat, Latinalainen Amerikka, Bolivia, Meksiko, zapatismo, diskurssianalyysi