Systemaattinen osaamiskartoitus kehityskeskustelussa osastonhoitajien kuvaamana
HAKOLA, NOORA (2009)
HAKOLA, NOORA
2009
Hoitotiede - Nursing Science
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-02-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19587
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19587
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää osastonhoitajien kokemuksia systemaattisen osaamiskartoituksen käytöstä kehityskeskustelussa. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää osastonhoitajien näkemyksiä osaamiskartoituksen käytön hyödyistä ja haasteista hoitotyön johtamisen näkökulmasta. Osaamiskartoitus oli suoritettu Nurse Competence Scale- arviointimittarilla.
Tutkimus oli laadullinen ja aineisto kerättiin keväällä ja kesällä 2008 haastattelemalla kahdeksan (n=8) osastonhoitajaa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian toimialalta. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisesti laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Osastonhoitajien kokemukset osaamiskartoituksen käytöstä kehityskeskustelussa jakautuivat kolmeen pääluokkaan, jotka olivat: osaamiskartoituksen käytön edellytykset, osaamiskartoitusmittarin käytettävyys ja osaamiskartoituksen vaikutukset kehityskeskustelutilanteeseen. Osaamiskartoituksen käytön edellytyksiä olivat työympäristön tuntemus, arviointimittariin perehtyneisyys ja arvioitsijan roolin tiedostaminen. Osaamiskartoitusmittarin käytettävyyttä pidettiin toisaalta hyvänä, mutta siihen liittyi käytäntöön soveltamisen haasteita, sisällöllisiä puutteita ja teknisiä ongelmia. Osaamiskartoituksen käyttö näkyi kehityskeskustelussa sujuvuutena, mutta myös jäykkyytenä. Kehityskeskustelun painopiste oli osaamisen arvioinnin tarkastelussa. Osaamiskartoituksen hyötyinä hoitotyön johtamisen näkökulmasta nähtiin osaamisen arvioinnin monipuolistuminen ja palautteen annon helpottuminen. Lisäksi osaamiskartoitus nähtiin työvälineenä työyksikön osaamisen kehittämiseen. Osaamiskartoituksen haasteina olivat sen käyttöön motivointi sekä osaamiskartoituksen työläys.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että systemaattisen osaamiskartoituksen käyttö edellyttää osastonhoitajilta monipuolista terveydenhuollon ja sairaanhoitaja-alaisten tuntemusta. Geneerinen osaamiskartoitusmittari osoittaa hoitotyön ydinalueet, mutta ei kaikkea psykiatrisessa hoitotyössä tarvittavaa osaamista. Osaamiskartoitus antaa osastonhoitajille monipuolisen työvälineen osaamisen arviointiin ja kehittämiseen. Tutkimuksella saatua tietoa voidaan hyödyntää osaamisen arviointikäytäntöjä kehitettäessä. Jatkossa voitaisiin tutkia osaamiskartoituksen käyttöä myös muilla hoitotyön erikoisaloilla sekä sairaanhoitajien näkökulmasta.
Avainsanat: osaamiskartoitus, kehityskeskustelu, osastonhoitaja, sisällönanalyysi
Tutkimus oli laadullinen ja aineisto kerättiin keväällä ja kesällä 2008 haastattelemalla kahdeksan (n=8) osastonhoitajaa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian toimialalta. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisesti laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Osastonhoitajien kokemukset osaamiskartoituksen käytöstä kehityskeskustelussa jakautuivat kolmeen pääluokkaan, jotka olivat: osaamiskartoituksen käytön edellytykset, osaamiskartoitusmittarin käytettävyys ja osaamiskartoituksen vaikutukset kehityskeskustelutilanteeseen. Osaamiskartoituksen käytön edellytyksiä olivat työympäristön tuntemus, arviointimittariin perehtyneisyys ja arvioitsijan roolin tiedostaminen. Osaamiskartoitusmittarin käytettävyyttä pidettiin toisaalta hyvänä, mutta siihen liittyi käytäntöön soveltamisen haasteita, sisällöllisiä puutteita ja teknisiä ongelmia. Osaamiskartoituksen käyttö näkyi kehityskeskustelussa sujuvuutena, mutta myös jäykkyytenä. Kehityskeskustelun painopiste oli osaamisen arvioinnin tarkastelussa. Osaamiskartoituksen hyötyinä hoitotyön johtamisen näkökulmasta nähtiin osaamisen arvioinnin monipuolistuminen ja palautteen annon helpottuminen. Lisäksi osaamiskartoitus nähtiin työvälineenä työyksikön osaamisen kehittämiseen. Osaamiskartoituksen haasteina olivat sen käyttöön motivointi sekä osaamiskartoituksen työläys.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että systemaattisen osaamiskartoituksen käyttö edellyttää osastonhoitajilta monipuolista terveydenhuollon ja sairaanhoitaja-alaisten tuntemusta. Geneerinen osaamiskartoitusmittari osoittaa hoitotyön ydinalueet, mutta ei kaikkea psykiatrisessa hoitotyössä tarvittavaa osaamista. Osaamiskartoitus antaa osastonhoitajille monipuolisen työvälineen osaamisen arviointiin ja kehittämiseen. Tutkimuksella saatua tietoa voidaan hyödyntää osaamisen arviointikäytäntöjä kehitettäessä. Jatkossa voitaisiin tutkia osaamiskartoituksen käyttöä myös muilla hoitotyön erikoisaloilla sekä sairaanhoitajien näkökulmasta.
Avainsanat: osaamiskartoitus, kehityskeskustelu, osastonhoitaja, sisällönanalyysi