"Ilomielin valmiina palvelemaan kun kutsuvi syntymämaani." - Pikkulottien ja suojeluskuntapoikien kansalaiskasvatus eteläpohjalaisella paikallisyhteisössä 1927-1939.
SIMOLA, OUTI (2009)
SIMOLA, OUTI
2009
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-02-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19582
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19582
Tiivistelmä
Pro gradu tutkielmani käsittelee vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen[1] nuorisotyössään[2] toteuttamaa kansalaiskasvatusta eteläpohjalaisessa paikallisyhteisössä Jalasjärvellä vuosina 1927-1939.
Suojeluskuntajärjestö perustettiin heinäkuussa 1918 turvaamaan maan laillista yhteiskuntajärjestystä ja edistämään suomalaisten puolustuskuntoisuutta. Näiden toteuttamiseksi suojeluskuntien tuli antaa sotilaallista koulutusta sekä edistää voimistelua, urheilua ja kansalaiskunnon kasvattamista. Lisäksi niiden tuli tarvittaessa toimia varsinaisen armeijan tukena ja avustaa järjestysviranomaisia. Vastaavasti Lotta Svärdin toiminnan voidaan katsoa alkaneen vuonna 1919, jolloin suojeluskuntain ylipäällikkö eversti von Essen antoi päiväkäskyn, jossa hän korosti naisillakin olevan oma suojeluskuntavelvollisuutensa. Hänen mukaansa tämä velvollisuus voitiin toteuttaa parhaiten perustamalla lottayhdistyksiä suojeluskuntien yhteyteen. Työn päätarkoituksena säilyi suojeluskuntien avustaminen tarpeen kulloinkin sanelemin tavoin ja muodoin. Itsenäinen, suojeluskuntajärjestön organisaatiosta erotettu Lotta Svärd-järjestö syntyi 1922. Suojeluskuntien sisarjärjestön tärkeimpänä tehtävänä oli edelleen "avustaa suojeluskuntia niiden puolustaessa kotia, uskontoa ja isänmaata sekä lujittaa kansan maanpuolustustahtoa ja isänmaanrakkautta."
1920-1940-lukujen vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt olivat paljon muutakin kuin vuoden 1918 asetovereiden järjestöjä. Niiden monipuolinen valistus-, koulutus-, iltama- ja urheilutoiminta tavoitti satoja tuhansia suomalaisia tarjoten heille ainutlaatuisen koulutus- ja ennen muuta harrastusmahdollisuuden syrjäisilläkin paikkakunnilla. Näin ollen ei ollut ihme, että järjestöjen liepeille hakeutui lapsia ja nuoria, vaikka nämä eivät ikänsä puolesta voineetkaan toimia varsinaisina jäseninä[3]. Aluksi nuorisotyö tai muotoutua spontaanisti paikallisella tasolla, kunnes sitä ryhdyttiin järjestöjen toimesta yhtenäistämään erilaisin ohjesäännöin. Suojeluskuntapojista ja pikkulotista muotoutui 1930-luvun kuluessa merkittävä osa suojeluskunta- ja lottatyötä sekä -kulttuuria. Lisäksi ne olivat maamme historian suurimpia nuorisojärjestöjä[4]. Tällä mielenkiintoisella ja innostavalla toiminnalla oli myös selkeä päämäärä. Toisaalta yhtenä kimmokkeena järjestöjohtoisen tyttö- ja poikatoiminnan aloittamiselle oli uhkaavana vastavoimana pidetty vasemmiston nuorisotyö, toisaalta taas haluttiin turvata vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen jäsenmäärän kasvu ja työn jatkuvuus. Suojeluskuntapojat ja pikkulotat haluttiin kasvattaa paitsi "isä- ja äitijärjestönsä" ihanteet omaksuneiksi kypsiksi jäseniksi, myös isänmaataan rakastaviksi, puolustaviksi ja hoivaaviksi, valkoisen Suomen kristityiksi kansalaisiksi. Tarkoitan näin syntyneellä, ideaalilla suojeluskuntalaisen ja lotan mallilla ihanteellista mies- ja naiskansalaisuutta kansalaisuutta, johon työssäni on tarkoitus pureutua.
Lähestyn tutkimuskysymystäni mikrohistoriallisen metodin kautta. Käytännössä se tarkoittaa lähteiden lähilukua, kertovien lähteiden tarkkaa analyysia, joka on erityisen hyödyllinen silloin, kun tutkimuskohteena olevat ihmiset - tässä tapauksessa lapset ja nuoret - eivät itse tuottaneet ajattelunsa ja toimintansa perusteista kertovaa aineistoa. Tätä kautta on edelleen mahdollista suurenkin tutkimuskohteen yksityiskohtaisen tarkka tutkiminen, kuin mikroskoopin kautta. Pyrin tässä työssä kontekstoimaan suojelunkuntajärjestön ja Lotta Svärdin luomaa ihanteellisen kansalaisen mallia mikro- ja makropoliittisten prosessien välisenä vuorovaikutuksena. Tämä vuoropuhelu tarkoittaa sitä, millaisia tulkintoja "ylhäältä" määritellystä ideaalin kansalaisuuden mallista tehtiin paikallisella tasolla; miten käytännön kasvatustyö suojeluskuntapoikien ja pikkulottien kyläosastoissa suhteutui Suojeluskuntajärjestön yliesikunnan ja Lotta Svärdin keskusjohtokunnan laatimiin poika- ja tyttötyönohjelmiin ja tavoitteisiin. Tässä suhteessa pikkulotissa ja suojeluskuntapojissa toimineet lapset ja nuoret olivat sekä kasvatuksen kohteita että kansallisen historian kokijoita ja toimijoita. Jalasjärven kaltaisen paikallisyhteisön tarkastelu on myös sikäli mielekästä, että suojeluskuntajärjestön ja Lotta Sävrdin toiminnan painopiste oli nimenomaan kuntatasolla -kyseessä oli paitsi agraarin väestönosan järjestö, myös 1930-luvun Suomi oli maalaiskuntien maa. Juuri kunnissa suojeluskuntalaiset ja lotat kohtasivat ideologiset vastustajansa ja tällä tasolla syntyivät myös mielikuvat näistä järjestöistä.
Tutkielmani keskeisimpiä primäärilähteitä ovat Jalasjärven suojeluskunnan ja Lotta Svärdin toiminnassa syntyneet asiakirjat sekä Jalasjärven ja Kurikan kunnallissanomissa vuosina 1933-1939 julkaistuja artikkeleita, ilmoituksia sekä suojeluskunnan harjoitusohjelmia. Niiden avulla pystyy hahmottamaan suhteellisen kattavan kuvan jäjestön arjesta ja juhlasta. Näiden ohella pikkulotille, suojeluskuntapojille ja heidän ohjaajilleen tarkoitetut ohjekirjaset auttavat hahmottamaan nuorisotyön keskeisimpiä linjauksia. Oman lisänsä tähän tuovat entisten pikkulottien ja suojeluskuntapoikien haastattelut, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä nuorten omakohtaisten kokemusten vuoksi. Tutkimuskirjallisuudesta keskeisellä sijalla ovat Erkki Vasaran teokset suojeluskuntapojista sekä Seija-Leena Nevalan teos "Lottatytöt ja sotilaspojat". Ali Pylkkäsen ja Kari Selénin tutkimukset suojeluskuntajärjestöstä ovat merkittäviä sen "suojeluskuntakulttuurin" ymmärtämiseksi, minkä puitteissa ja osana pikkulotat ja suojeluskuntapojat toimivat. Saara Tuomaalan "Työtätekevistä käsistä puhtaiksi ja kirjoittaviksi -suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen 1921-1939" sekä Risto Alapuron "Suomen synty paikallisena ilmiönä" ovat avainasemassa suhteessa tarkasteltavan aikakauden kansalaiskasvatukseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
[1] Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin.
[2] Tässä kohtaa nuorisotyö viittaa nimenomaan suojeluskuntapoikien ja pikkulottien toimintaan.
[3] Sekä suojeluskuntien että Lotta Svärdin alaikäraja oli 17 vuotta.
[4] Järjestöjen lakkauttamisvaiheessa 1944 sotilaspoikia oli 70 000 ja lottatyttöjä 50 000.
Asiasanat:vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt, suojeluskunta, Lotta Svärd, suojeluskuntapojat, pikkulotat
Suojeluskuntajärjestö perustettiin heinäkuussa 1918 turvaamaan maan laillista yhteiskuntajärjestystä ja edistämään suomalaisten puolustuskuntoisuutta. Näiden toteuttamiseksi suojeluskuntien tuli antaa sotilaallista koulutusta sekä edistää voimistelua, urheilua ja kansalaiskunnon kasvattamista. Lisäksi niiden tuli tarvittaessa toimia varsinaisen armeijan tukena ja avustaa järjestysviranomaisia. Vastaavasti Lotta Svärdin toiminnan voidaan katsoa alkaneen vuonna 1919, jolloin suojeluskuntain ylipäällikkö eversti von Essen antoi päiväkäskyn, jossa hän korosti naisillakin olevan oma suojeluskuntavelvollisuutensa. Hänen mukaansa tämä velvollisuus voitiin toteuttaa parhaiten perustamalla lottayhdistyksiä suojeluskuntien yhteyteen. Työn päätarkoituksena säilyi suojeluskuntien avustaminen tarpeen kulloinkin sanelemin tavoin ja muodoin. Itsenäinen, suojeluskuntajärjestön organisaatiosta erotettu Lotta Svärd-järjestö syntyi 1922. Suojeluskuntien sisarjärjestön tärkeimpänä tehtävänä oli edelleen "avustaa suojeluskuntia niiden puolustaessa kotia, uskontoa ja isänmaata sekä lujittaa kansan maanpuolustustahtoa ja isänmaanrakkautta."
1920-1940-lukujen vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt olivat paljon muutakin kuin vuoden 1918 asetovereiden järjestöjä. Niiden monipuolinen valistus-, koulutus-, iltama- ja urheilutoiminta tavoitti satoja tuhansia suomalaisia tarjoten heille ainutlaatuisen koulutus- ja ennen muuta harrastusmahdollisuuden syrjäisilläkin paikkakunnilla. Näin ollen ei ollut ihme, että järjestöjen liepeille hakeutui lapsia ja nuoria, vaikka nämä eivät ikänsä puolesta voineetkaan toimia varsinaisina jäseninä[3]. Aluksi nuorisotyö tai muotoutua spontaanisti paikallisella tasolla, kunnes sitä ryhdyttiin järjestöjen toimesta yhtenäistämään erilaisin ohjesäännöin. Suojeluskuntapojista ja pikkulotista muotoutui 1930-luvun kuluessa merkittävä osa suojeluskunta- ja lottatyötä sekä -kulttuuria. Lisäksi ne olivat maamme historian suurimpia nuorisojärjestöjä[4]. Tällä mielenkiintoisella ja innostavalla toiminnalla oli myös selkeä päämäärä. Toisaalta yhtenä kimmokkeena järjestöjohtoisen tyttö- ja poikatoiminnan aloittamiselle oli uhkaavana vastavoimana pidetty vasemmiston nuorisotyö, toisaalta taas haluttiin turvata vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen jäsenmäärän kasvu ja työn jatkuvuus. Suojeluskuntapojat ja pikkulotat haluttiin kasvattaa paitsi "isä- ja äitijärjestönsä" ihanteet omaksuneiksi kypsiksi jäseniksi, myös isänmaataan rakastaviksi, puolustaviksi ja hoivaaviksi, valkoisen Suomen kristityiksi kansalaisiksi. Tarkoitan näin syntyneellä, ideaalilla suojeluskuntalaisen ja lotan mallilla ihanteellista mies- ja naiskansalaisuutta kansalaisuutta, johon työssäni on tarkoitus pureutua.
Lähestyn tutkimuskysymystäni mikrohistoriallisen metodin kautta. Käytännössä se tarkoittaa lähteiden lähilukua, kertovien lähteiden tarkkaa analyysia, joka on erityisen hyödyllinen silloin, kun tutkimuskohteena olevat ihmiset - tässä tapauksessa lapset ja nuoret - eivät itse tuottaneet ajattelunsa ja toimintansa perusteista kertovaa aineistoa. Tätä kautta on edelleen mahdollista suurenkin tutkimuskohteen yksityiskohtaisen tarkka tutkiminen, kuin mikroskoopin kautta. Pyrin tässä työssä kontekstoimaan suojelunkuntajärjestön ja Lotta Svärdin luomaa ihanteellisen kansalaisen mallia mikro- ja makropoliittisten prosessien välisenä vuorovaikutuksena. Tämä vuoropuhelu tarkoittaa sitä, millaisia tulkintoja "ylhäältä" määritellystä ideaalin kansalaisuuden mallista tehtiin paikallisella tasolla; miten käytännön kasvatustyö suojeluskuntapoikien ja pikkulottien kyläosastoissa suhteutui Suojeluskuntajärjestön yliesikunnan ja Lotta Svärdin keskusjohtokunnan laatimiin poika- ja tyttötyönohjelmiin ja tavoitteisiin. Tässä suhteessa pikkulotissa ja suojeluskuntapojissa toimineet lapset ja nuoret olivat sekä kasvatuksen kohteita että kansallisen historian kokijoita ja toimijoita. Jalasjärven kaltaisen paikallisyhteisön tarkastelu on myös sikäli mielekästä, että suojeluskuntajärjestön ja Lotta Sävrdin toiminnan painopiste oli nimenomaan kuntatasolla -kyseessä oli paitsi agraarin väestönosan järjestö, myös 1930-luvun Suomi oli maalaiskuntien maa. Juuri kunnissa suojeluskuntalaiset ja lotat kohtasivat ideologiset vastustajansa ja tällä tasolla syntyivät myös mielikuvat näistä järjestöistä.
Tutkielmani keskeisimpiä primäärilähteitä ovat Jalasjärven suojeluskunnan ja Lotta Svärdin toiminnassa syntyneet asiakirjat sekä Jalasjärven ja Kurikan kunnallissanomissa vuosina 1933-1939 julkaistuja artikkeleita, ilmoituksia sekä suojeluskunnan harjoitusohjelmia. Niiden avulla pystyy hahmottamaan suhteellisen kattavan kuvan jäjestön arjesta ja juhlasta. Näiden ohella pikkulotille, suojeluskuntapojille ja heidän ohjaajilleen tarkoitetut ohjekirjaset auttavat hahmottamaan nuorisotyön keskeisimpiä linjauksia. Oman lisänsä tähän tuovat entisten pikkulottien ja suojeluskuntapoikien haastattelut, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä nuorten omakohtaisten kokemusten vuoksi. Tutkimuskirjallisuudesta keskeisellä sijalla ovat Erkki Vasaran teokset suojeluskuntapojista sekä Seija-Leena Nevalan teos "Lottatytöt ja sotilaspojat". Ali Pylkkäsen ja Kari Selénin tutkimukset suojeluskuntajärjestöstä ovat merkittäviä sen "suojeluskuntakulttuurin" ymmärtämiseksi, minkä puitteissa ja osana pikkulotat ja suojeluskuntapojat toimivat. Saara Tuomaalan "Työtätekevistä käsistä puhtaiksi ja kirjoittaviksi -suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen 1921-1939" sekä Risto Alapuron "Suomen synty paikallisena ilmiönä" ovat avainasemassa suhteessa tarkasteltavan aikakauden kansalaiskasvatukseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
[1] Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin.
[2] Tässä kohtaa nuorisotyö viittaa nimenomaan suojeluskuntapoikien ja pikkulottien toimintaan.
[3] Sekä suojeluskuntien että Lotta Svärdin alaikäraja oli 17 vuotta.
[4] Järjestöjen lakkauttamisvaiheessa 1944 sotilaspoikia oli 70 000 ja lottatyttöjä 50 000.
Asiasanat:vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt, suojeluskunta, Lotta Svärd, suojeluskuntapojat, pikkulotat