Who makes the city? Mapping the urban planning system in Tartu, Estonia
PEHK, TEELE (2008)
PEHK, TEELE
2008
Aluetiede - Regional Studies
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-12-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19470
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19470
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee kaupunkisuunnittelua, sille ominaisia piirteitä ja suunnitteluun osallistujia. Työn tarkoituksena on selvittää Viron kaupunkisuunnittelun institutionaalista rakennetta Tarton kaupungin esimerkin avulla. Erityiskiinnostuksen kohteena ovat kaupunkisuunnitteluun osallistujien roolit, intressit sekä voimankäyttö.
Tutkimuksen laadullisena menetelmänä on käytetty puolistrukturoitua nettikyselyä. Nettikyselyn avulla selvitettiin Tarton kaupungin suunnitteluun osallistuvien intressiryhmien mielipiteitä ja suhtautumista nykysuunnitteluun sekä ehdotuksia suunnittelun kehittämiseksi.
Tutkimusaineistona on käytetty kansainvälistä kirjallisuutta, kansallisia raportteja sekä tutkimuksia Viron kaupunkisuunnittelusta. Yksittäisten tapausten havainnollistamista varten on myös käytetty muutamia artikkeleita sanomalehdistä. Teoreettista kirjallisuutta käytettäessä ei ole eritelty esimerkiksi anglosaksisia tutkijoita pohjoismaisista kirjoittajista, vaan lähteitä on tarkoituksella käytetty vuorotellen. Tämä lähestymistapa tarjoaa runsaan ja vaihtelevan teoriapohjan yhdistämällä tai asettamalla vastakkain eri teoreetikkojen näkökohtia.
Tutkimus osoittaa, että kaupunkisuunnittelu on suhteellisen universaali diskurssi, vaikka eri konteksteissa ja olosuhteissa suunnittelu lähtee liikkeelle erilaisista periaatteista. Nykypäivän suunnittelun piirteitä ovat rationaalisuus, progressiivisuus, eri toimijoiden välinen voimankäyttö sekä suunnittelijoiden tai kaavoittajien muuttunut rooli. Käytännössä kaupunkisuunnittelu on muuttunut kommunikatiiviseksi, monien intressiryhmien väliseksi vuoro¬vaikutteiseksi prosessiksi, jonka tavoitteena on elinympäristön parantaminen.
Kun virolainen kaupunkisuunnittelu asetetaan länsimaalaisten kokemusten ja teorioiden taustalle, tulee selvästi esille neuvostoajan "perintö". Virossa alettiin harjoitella nykyaikaista kaupunki¬suunnittelua vasta 1990-luvun puolivälissä maan yksityistämisreformin lanseerauksen jälkeen. Viimeisen vuosikymmenen nopea talouskasvu on tuonut mukanaan myös kaupunkisuunnitteluun varhaiskapitalismille tyypillisiä kehityspiirteitä: yksityissektorin vetoisuus, puutteellinen kansalaisosallistuminen kaavoitusprosesseissa sekä kaavoittajien ulkopuolinen rooli.
Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että Tarton kaupunkisuunnittelu koetaan markkina- ja politiikkavetoisena ja suhteellisen kaoottisena. Vaikka suunnittelussa kootaankin yhteen eri intressiryhmiä, on kaupunkisuunnittelu hierarkkista siinä mielessä, että joidenkin intressiryhmien – useimmiten poliittisten päättäjien sekä yksityisten toimijoiden – toivomuksia asetetaan etusijalle. Asukkaat eivät ole saavuttaneet merkittävää asemaa kaupunginhallituksen partnerin roolissa, vaikka asukkaiden ei katsota viivyttävän tai estävän suunnitteluprosesseja.
Isoimpina ongelmina kaupunkisuunnittelussa nähdään virkailijoiden ja poliitikkojen asema, joidenkin osallistujien vallitsevuus sekä ristiriitaiset intressit. Näiden lisäksi ongelmallisia asioita ovat kaavoittajien vajavainen ammattipätevyys, eri toimijoiden välisen luottamuksen puute ja suunnitteluverkoston johtajuuden puute.
Ensimmäisenä suunnittelun parantamismahdollisuutena nähdään suunnittelijoiden roolia – heidän toivotaan panostavan kaavoituksessa enemmän analyyttiseen työhön. Sen yhteydessä avainrooli on suunnittelijoiden kompetenssin nostamisessa. Lisäksi ratkaisuina nähdään suunnitteluverkoston johtajuutta, lisäresurssien myöntämistä kaupunkisuunnitteluun sekä toimijoiden välisen yhdenvertaisuuden helpottamista.
Avainsanat: kaupunkisuunnittelu, Viro, intressiryhmät, vuorovaikutus ja voimankäyttö suunnittelussa
Tutkimuksen laadullisena menetelmänä on käytetty puolistrukturoitua nettikyselyä. Nettikyselyn avulla selvitettiin Tarton kaupungin suunnitteluun osallistuvien intressiryhmien mielipiteitä ja suhtautumista nykysuunnitteluun sekä ehdotuksia suunnittelun kehittämiseksi.
Tutkimusaineistona on käytetty kansainvälistä kirjallisuutta, kansallisia raportteja sekä tutkimuksia Viron kaupunkisuunnittelusta. Yksittäisten tapausten havainnollistamista varten on myös käytetty muutamia artikkeleita sanomalehdistä. Teoreettista kirjallisuutta käytettäessä ei ole eritelty esimerkiksi anglosaksisia tutkijoita pohjoismaisista kirjoittajista, vaan lähteitä on tarkoituksella käytetty vuorotellen. Tämä lähestymistapa tarjoaa runsaan ja vaihtelevan teoriapohjan yhdistämällä tai asettamalla vastakkain eri teoreetikkojen näkökohtia.
Tutkimus osoittaa, että kaupunkisuunnittelu on suhteellisen universaali diskurssi, vaikka eri konteksteissa ja olosuhteissa suunnittelu lähtee liikkeelle erilaisista periaatteista. Nykypäivän suunnittelun piirteitä ovat rationaalisuus, progressiivisuus, eri toimijoiden välinen voimankäyttö sekä suunnittelijoiden tai kaavoittajien muuttunut rooli. Käytännössä kaupunkisuunnittelu on muuttunut kommunikatiiviseksi, monien intressiryhmien väliseksi vuoro¬vaikutteiseksi prosessiksi, jonka tavoitteena on elinympäristön parantaminen.
Kun virolainen kaupunkisuunnittelu asetetaan länsimaalaisten kokemusten ja teorioiden taustalle, tulee selvästi esille neuvostoajan "perintö". Virossa alettiin harjoitella nykyaikaista kaupunki¬suunnittelua vasta 1990-luvun puolivälissä maan yksityistämisreformin lanseerauksen jälkeen. Viimeisen vuosikymmenen nopea talouskasvu on tuonut mukanaan myös kaupunkisuunnitteluun varhaiskapitalismille tyypillisiä kehityspiirteitä: yksityissektorin vetoisuus, puutteellinen kansalaisosallistuminen kaavoitusprosesseissa sekä kaavoittajien ulkopuolinen rooli.
Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että Tarton kaupunkisuunnittelu koetaan markkina- ja politiikkavetoisena ja suhteellisen kaoottisena. Vaikka suunnittelussa kootaankin yhteen eri intressiryhmiä, on kaupunkisuunnittelu hierarkkista siinä mielessä, että joidenkin intressiryhmien – useimmiten poliittisten päättäjien sekä yksityisten toimijoiden – toivomuksia asetetaan etusijalle. Asukkaat eivät ole saavuttaneet merkittävää asemaa kaupunginhallituksen partnerin roolissa, vaikka asukkaiden ei katsota viivyttävän tai estävän suunnitteluprosesseja.
Isoimpina ongelmina kaupunkisuunnittelussa nähdään virkailijoiden ja poliitikkojen asema, joidenkin osallistujien vallitsevuus sekä ristiriitaiset intressit. Näiden lisäksi ongelmallisia asioita ovat kaavoittajien vajavainen ammattipätevyys, eri toimijoiden välisen luottamuksen puute ja suunnitteluverkoston johtajuuden puute.
Ensimmäisenä suunnittelun parantamismahdollisuutena nähdään suunnittelijoiden roolia – heidän toivotaan panostavan kaavoituksessa enemmän analyyttiseen työhön. Sen yhteydessä avainrooli on suunnittelijoiden kompetenssin nostamisessa. Lisäksi ratkaisuina nähdään suunnitteluverkoston johtajuutta, lisäresurssien myöntämistä kaupunkisuunnitteluun sekä toimijoiden välisen yhdenvertaisuuden helpottamista.
Avainsanat: kaupunkisuunnittelu, Viro, intressiryhmät, vuorovaikutus ja voimankäyttö suunnittelussa