Salasähkeitä Tokiosta. Suomen Tokion-lähetystön toiminta ja suomalais-japanilaiset suhteet lähetystön perspektiivistä toisen maailmansodan aikana
SAHI, JUHA (2008)
SAHI, JUHA
2008
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-07-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19277
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19277
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on otsikkonsa mukaisesti paneutua suomalais-japanilaisiin suhteisiin sekä diplomatiaan Japanissa Suomen Tokion-lähetystön näkökulmasta toisen maailmansodan aikana. Suomen ja Japanin välisistä suhteista kyseisenä ajanjaksona on historiantutkimuksessa kirjoitettu jonkin verran, mutta aikaisempaa tutkimusta alleviivaavat suppea lähdemateriaalin käyttö sekä suhteiden tarkastelun problematisoinnin yksinkertaistaminen. Käsillä olevassa tutkimuksessa on hyödynnetty laajaa lähdeaineistoa sekä narratiivisella lähestymistavalla pyritty vastaamaan kysymyksiin miten ja miksi maiden väliset suhteet tutkimussubjektin perspektiivistä kehittyivät sotavuosina. Tutkimus etenee kronologisesti ja paikoin myös temaattisesti. Metodologinen puoli seuraa poliittisen historian tutkimukselle vakiintuneita käytäntöjä, sillä käytetty lähdemateriaali jo peruslähtökohdiltaan asettaa kyseisenlaiselle työlle omat vaatimuksensa. Primäärilähdeaineisto koostuu suomalaisesta diplomaattiaineistosta, joka on koottu Tokion-lähetystön omasta arkistosta sekä Suomen ulkoasiainministeriön arkistosta. Tutkimuksessa käsiteltävät kokonaisuudet ovat jaettu käsittelylukujen osalta koostumaan jaksoista; maailmansodan alusta Suomen talvisodan päättymiseen, Moskovan rauhasta aina Japanin liittymiseen maailmansotaan joulukuussa 1941 sekä viimeisessä pääkäsittelyluvussa maailmansodan vuosista 1942–1945. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta Suomen ja Japanin välisten suhteiden säilyneen sotaa edeltäneiden hyvien suhteiden mukaisesti tasapainoisina tarkasteluajanjaksona. Maiden välisiä suhteita leimasivat niiden suhteet ennen kaikkea Neuvostoliittoon ja toisaalta länsivaltoihin sekä natsi-Saksaan. Japanin ja Suomen välinen poliittinen ja sotilaallinen syvempi yhteistyö olisi voinut mahdollistua ainoastaan, jos Japani olisi liittynyt muiden akselivaltojen ja näiden liittolaisten sotatoimiin Neuvostoliittoa vastaan kesän 1941 jälkeen. Suomea kohtaan tunnettiin Japanissa myötätuntoa varsinkin Suomen talvisodan aikana, vaikka Euroopan sen hetkisiin konflikteihin nähden Japani pyrki virallisesti pidättäytymään puolueettomana. Suomelle osoitettu myötätunto oli pääosiltaan seurausta japanilaisten omasta problemaattisesta suhtautumisesta Neuvostoliittoon, sillä Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus oli aiheuttanut Japanissa tarpeen pyrkiä parantamaan tulehtuneita suhteita Neuvostoliiton kanssa, mutta toisaalta Suomi Neuvostoliiton vastustajana sai ymmärrystä osakseen. Japanin ajama puolueettomuus suhteissaan Neuvostoliittoon saneli Suomen ja Japanin välisten suhteiden kehityksen edellytykset ja toisaalta niiden puutteet maailmansodan aikana.
Diplomaattitoiminnan edellytykset puolestaan heikkenivät merkittävästi Japanin liityttyä sotaan, sillä ulkomaalaisten mukaan lukien diplomaattien toimintavapauksia rajoitettiin ja heihin yleisestikin kohdistettiin vakoilusyytöksiä ja toisinaan jopa fyysistä väkivaltaa japanilaisten viranomaisten sekä siviilien toimesta. Tässä suhteessa ei useinkaan tehty erottelua Japanin liittolaisten ja puolueettomien maiden edustajien ja kansalaisten välillä. Suomi lukeutui Japanin niin kutsuttujen ystävämaiden joukkoon, mutta Suomen lähetystö sai kuitenkin osakseen maan liittolaisille varattuja etuja. Nämä osaltaan tukevat käsitystä maiden välisten hyvien suhteiden jatkuvuudesta, vaikka Suomen ja Japanin omille tahoilleen asettamat tavoitteet erosivat toisistaan. Sotilaallisen yhteistyön kehittymisen mahdollisuuden puolesta kuitenkin puhuivat kahden suomalaisen upseerin lähettäminen koulutustehtäviin Japanin yleisesikunnan alaisuuteen vuonna 1940, ja myöhemmin heidät akkreditoitiin sotilasasiamiehiksi Tokion-lähetystön yhteyteen. Tätä syvempää virallista sotilaallista yhteistyötä ei kuitenkaan syntynyt. Kauppa- ja kulttuurisuhteet kärsivät sodan seurauksena, sillä vuoden 1941 aikana tavanomaiset kulku- ja viestiyhteydet maiden välillä katkesivat maailmansodan eskaloitumisen seurauksena. Tokion-lähetystö jatkoi toimintaansa muuttuneessa tilanteessa ja ylläpiti yhteyttä Helsinkiin pääasiallisesti salasähkeillä. Lähetystön työssä painottuivat poliittisten suhteiden hoito sekä Suomen kansalaisten että suomalaisen omaisuuden suojelu. Suomen Tokion-lähettilään, ministeri Idmanin rooli painottui pitkin sotavuosia, sillä hän toimi korkeimpana suomalaisena viranomaisena Japanissa. Idman oli ennen Tokioon tuloaan toiminut jo 20 vuotta Suomen ulkoasiainministeriön palveluksessa, joten hän oli kansainvälisestikin laajalti verkostoitunut diplomaatti. Hänen ja lähetystön toimivaltapiiri kasvoi vuoden 1941 aikana, jolloin Suomi antoi tunnustuksensa Mantšukuon keisarikunnalle. Suomen antama tunnustus oli seurausta kansainvälispoliittisen tilanteen muutoksesta, sillä maan tunnustamista boikotoinut Kansainliitto oli tuolloin jo lopettanut toimintansa ja Suomi liittynyt Saksan rintamaan Neuvostoliittoa vastaan. Ministeri Idman ei asettanut suuria odotuksia Japanin ja Neuvostoliiton välisen sodan syttymisen mahdollisuudelle, vaikka hän pyrki edistämään toiminnassaan ajatusta, jolla toteutuessaan saattoi olla suurtakin merkitystä myös Suomen taistelulle. Idman ymmärsi Japanin tavoitteiden olleen suunnattu Kaakkois-Aasiaan eikä Neuvostoliittoa vastaan. Sisäpoliittisesti Suomen lähettiläs katsoi Japanin luisuvan yhä totalitaarisemmaksi sitä mukaan kuin Japani otti askelia kohti toista maailmansotaa. Tästä olivat osoituksena kaikenkattava viranomaisvalvonta sekä ulkomaalaisten aseman heikkeneminen. Vuoden 1944 aikana suunnattiin suurta kiinnostusta Japanin ulkoasiainministeriön taholta Suomen lähetystöä kohtaan, sillä Suomi oli alkuvuodesta pyrkinyt selvittämään Neuvostoliiton ehtoja rauhalle. Japanilaisten kiinnostus Suomea kohtaan ei synnyttänyt konkreettisia muutoksia esimerkiksi poliittisen ja sotilaallisen yhteistyön syventämisen suhteen. Suomen käymä sota päättyi syyskuussa 1944, mutta Japani jatkoi omaa taisteluaan länsiliittoutuneita vastaan. Tokion-lähetystön toiminta päättyi Suomen katkaistua Englannin vaatimuksesta suhteensa Japanin kanssa samaisen syyskuun lopulla. Tätä seurasi lähetystön henkilökunnan ja muiden Japanissa sekä muualla Aasiassa oleskelleiden Suomen kansalaisten pitkään kestänyt kotiuttamisprosessi. Tokion-lähetystön toimintaa tutkimalla on ollut mahdollista selvittää miten ja miksi suomalais-japanilaiset suhteet kehittyivät tarkasteluajankohtana. Lähetystön valitseminen tutkimuksen keskiöön on ollut jo lähtökohdiltaan perusedellytys otetulle haasteelle, sillä Japani ja Suomi olivat maailmansodan aikana vuosia eristettyinä toisistaan. Tokion-lähetystön kautta Suomi konkreettisesti ajoi etujaan Japanissa ja sen hallinnoimilla alueilla. Lähetystön tehtävät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta myös kauppa- ja kulttuurisuhteita valmistelevana ja toimeenpanevana virallisena toimijana on osoittanut ne tekijät ja seikat, jotka muovasivat Suomen ja Japanin välisiä suhteita kansainvälispoliittisessa kontekstissa.
Asiasanat: Tokion-lähetystö, Japani, diplomatia
Diplomaattitoiminnan edellytykset puolestaan heikkenivät merkittävästi Japanin liityttyä sotaan, sillä ulkomaalaisten mukaan lukien diplomaattien toimintavapauksia rajoitettiin ja heihin yleisestikin kohdistettiin vakoilusyytöksiä ja toisinaan jopa fyysistä väkivaltaa japanilaisten viranomaisten sekä siviilien toimesta. Tässä suhteessa ei useinkaan tehty erottelua Japanin liittolaisten ja puolueettomien maiden edustajien ja kansalaisten välillä. Suomi lukeutui Japanin niin kutsuttujen ystävämaiden joukkoon, mutta Suomen lähetystö sai kuitenkin osakseen maan liittolaisille varattuja etuja. Nämä osaltaan tukevat käsitystä maiden välisten hyvien suhteiden jatkuvuudesta, vaikka Suomen ja Japanin omille tahoilleen asettamat tavoitteet erosivat toisistaan. Sotilaallisen yhteistyön kehittymisen mahdollisuuden puolesta kuitenkin puhuivat kahden suomalaisen upseerin lähettäminen koulutustehtäviin Japanin yleisesikunnan alaisuuteen vuonna 1940, ja myöhemmin heidät akkreditoitiin sotilasasiamiehiksi Tokion-lähetystön yhteyteen. Tätä syvempää virallista sotilaallista yhteistyötä ei kuitenkaan syntynyt. Kauppa- ja kulttuurisuhteet kärsivät sodan seurauksena, sillä vuoden 1941 aikana tavanomaiset kulku- ja viestiyhteydet maiden välillä katkesivat maailmansodan eskaloitumisen seurauksena. Tokion-lähetystö jatkoi toimintaansa muuttuneessa tilanteessa ja ylläpiti yhteyttä Helsinkiin pääasiallisesti salasähkeillä. Lähetystön työssä painottuivat poliittisten suhteiden hoito sekä Suomen kansalaisten että suomalaisen omaisuuden suojelu. Suomen Tokion-lähettilään, ministeri Idmanin rooli painottui pitkin sotavuosia, sillä hän toimi korkeimpana suomalaisena viranomaisena Japanissa. Idman oli ennen Tokioon tuloaan toiminut jo 20 vuotta Suomen ulkoasiainministeriön palveluksessa, joten hän oli kansainvälisestikin laajalti verkostoitunut diplomaatti. Hänen ja lähetystön toimivaltapiiri kasvoi vuoden 1941 aikana, jolloin Suomi antoi tunnustuksensa Mantšukuon keisarikunnalle. Suomen antama tunnustus oli seurausta kansainvälispoliittisen tilanteen muutoksesta, sillä maan tunnustamista boikotoinut Kansainliitto oli tuolloin jo lopettanut toimintansa ja Suomi liittynyt Saksan rintamaan Neuvostoliittoa vastaan. Ministeri Idman ei asettanut suuria odotuksia Japanin ja Neuvostoliiton välisen sodan syttymisen mahdollisuudelle, vaikka hän pyrki edistämään toiminnassaan ajatusta, jolla toteutuessaan saattoi olla suurtakin merkitystä myös Suomen taistelulle. Idman ymmärsi Japanin tavoitteiden olleen suunnattu Kaakkois-Aasiaan eikä Neuvostoliittoa vastaan. Sisäpoliittisesti Suomen lähettiläs katsoi Japanin luisuvan yhä totalitaarisemmaksi sitä mukaan kuin Japani otti askelia kohti toista maailmansotaa. Tästä olivat osoituksena kaikenkattava viranomaisvalvonta sekä ulkomaalaisten aseman heikkeneminen. Vuoden 1944 aikana suunnattiin suurta kiinnostusta Japanin ulkoasiainministeriön taholta Suomen lähetystöä kohtaan, sillä Suomi oli alkuvuodesta pyrkinyt selvittämään Neuvostoliiton ehtoja rauhalle. Japanilaisten kiinnostus Suomea kohtaan ei synnyttänyt konkreettisia muutoksia esimerkiksi poliittisen ja sotilaallisen yhteistyön syventämisen suhteen. Suomen käymä sota päättyi syyskuussa 1944, mutta Japani jatkoi omaa taisteluaan länsiliittoutuneita vastaan. Tokion-lähetystön toiminta päättyi Suomen katkaistua Englannin vaatimuksesta suhteensa Japanin kanssa samaisen syyskuun lopulla. Tätä seurasi lähetystön henkilökunnan ja muiden Japanissa sekä muualla Aasiassa oleskelleiden Suomen kansalaisten pitkään kestänyt kotiuttamisprosessi. Tokion-lähetystön toimintaa tutkimalla on ollut mahdollista selvittää miten ja miksi suomalais-japanilaiset suhteet kehittyivät tarkasteluajankohtana. Lähetystön valitseminen tutkimuksen keskiöön on ollut jo lähtökohdiltaan perusedellytys otetulle haasteelle, sillä Japani ja Suomi olivat maailmansodan aikana vuosia eristettyinä toisistaan. Tokion-lähetystön kautta Suomi konkreettisesti ajoi etujaan Japanissa ja sen hallinnoimilla alueilla. Lähetystön tehtävät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta myös kauppa- ja kulttuurisuhteita valmistelevana ja toimeenpanevana virallisena toimijana on osoittanut ne tekijät ja seikat, jotka muovasivat Suomen ja Japanin välisiä suhteita kansainvälispoliittisessa kontekstissa.
Asiasanat: Tokion-lähetystö, Japani, diplomatia