Sotasiirtolaisuuden kahdet kasvot. Siirtoväki ja siirtoviranomaiset inkerinsuomalaisten väestönsiirrossa Suomeen 1941-43 ja palautuksessa Neuvostoliittoon 1944-1945
LATVALA, KRISTIINA (2008)
LATVALA, KRISTIINA
2008
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18829
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18829
Tiivistelmä
Tutkimukseni kohteena on toisen maailmansodan aikana toteutettu inkerinsuomalaisten väestösiirto Suomeen ja välirauhansopimuksen tulkinta palautuksessa Neuvostoliittoon inkeriläisen siirtoväen ja siirtoviranomaisten näkökannoilta tarkasteltuna. Aikansa taustaa vasten väestönsiirto yksinään ei ollut kovinkaan poikkeuksellinen tapahtuma, sillä samankaltaisia väestönsiirto-operaatioita tehtiin sodan repimässä Euroopassa muuallakin. Aivan poikkeuksellista se ei ollut myöskään Suomen olosuhteissa, jossa samoihin aikoihin evakuoitiin sotatoimien alta muun muassa karjalaisia ja pohjoissuomalaisia. Erityisen tapahtumasta tekee kuitenkin se, että inkeriläiset olivat sukujuuristaan huolimatta vieraan valtion kansalaisia sotaa Neuvostoliittoa vastaan käyneessä Suomessa. Väestönsiirron vaiheet näyttäytyivät myös kovin eri valossa inkeriläisen siirtoväen ja siirtoa organisoineiden suomalaisten viranomaisten välillä.
Oma näkökantani työssä on lähinnä sosiaalihistoriallinen ja haastattelujen osalta myös muistitietoon painottuva. Sosiaalihistoriassa näkökannan voi taas pilkkoa arjen historiaksi, eli miten tavalliset inkeriläiset ja suomalaiset siirtoviranomaiset päätösten takana kokivat väestönsiirron tapahtumat. Lähestymistapaa tukevat kolmen väestönsiirron itse kokeneen inkeriläisen haastattelut ja viranomaisten asiasta tekemät päiväkirja ja asiakirja merkinnät, sekä muistelukirjallisuus. Inkeriläisten väestönsiirron tapahtumaketjusta nostan työssäni esiin kolme eri pääkohtaa; inkeriläisten siirron Suomeen, täällä oleskelun, sekä palautuksen Neuvostoliittoon. Aikarajaus sijoittuu juuri edellä mainittujen tapahtumien kestoon, eli vuosiin 1941–45.
Lähteinä työssäni olen käyttänyt tekemiäni haastatteluja, aiheesta tehtyä tutkimus- ja muistelukirjallisuutta, sekä Kansallisarkiston inkeriläisiä koskeva aikalaismateriaalia, erityisesti Valtiollisen poliisin arkistosta ja jatkosodan aikaisista väestönsiirto asiakirjoista 1942–44. Aikalaislähteet Kansallisarkistosta painottavat nimenomaan inkeriläisten Suomessa oleskeluaikaan, koska siitä vaiheesta väestönsiirtoa yksinkertaisesti on eniten materiaalia jäljellä.
Kahtia jakautunut näkökulma inkerinsuomalaisten väestönsiirron tapahtumaketjuun säilyy läpi koko työn, eli se mikä viranomaisten silmissä näytti yhdenlaiselta, saattoikin näyttää siirtoväen perspektiivistä aivan toisenlaiselta. Näkemykset näiden kahden toimijan välillä eivät myöskään usein kohdanneet, sillä vaikka siirtoväen mielialoista kerättiin tietoon paljonkin aineistoa, ei tiedonkulku viranomaisilta inkeriläisten suuntaan käynyt lainkaan yhtä helposti. Tämä vaikutti erityisesti siirtoväen kokemuksiin suomalaisesta yhteiskunnasta ja lopulta myös välirauhansopimuksen ehtojen tulkitsemiseen ja päätökseen paluusta Neuvostoliittoon.
Asiasanat: Väestönsiirto, inkerinsuomalaiset, toinen maailmansota, siirtoviranomaiset, työvoima, sopeutuminen, ulkomaalaisasema, näkökulma, palautus, vapaaehtoisuus, haastattelu, muistelutieto
Oma näkökantani työssä on lähinnä sosiaalihistoriallinen ja haastattelujen osalta myös muistitietoon painottuva. Sosiaalihistoriassa näkökannan voi taas pilkkoa arjen historiaksi, eli miten tavalliset inkeriläiset ja suomalaiset siirtoviranomaiset päätösten takana kokivat väestönsiirron tapahtumat. Lähestymistapaa tukevat kolmen väestönsiirron itse kokeneen inkeriläisen haastattelut ja viranomaisten asiasta tekemät päiväkirja ja asiakirja merkinnät, sekä muistelukirjallisuus. Inkeriläisten väestönsiirron tapahtumaketjusta nostan työssäni esiin kolme eri pääkohtaa; inkeriläisten siirron Suomeen, täällä oleskelun, sekä palautuksen Neuvostoliittoon. Aikarajaus sijoittuu juuri edellä mainittujen tapahtumien kestoon, eli vuosiin 1941–45.
Lähteinä työssäni olen käyttänyt tekemiäni haastatteluja, aiheesta tehtyä tutkimus- ja muistelukirjallisuutta, sekä Kansallisarkiston inkeriläisiä koskeva aikalaismateriaalia, erityisesti Valtiollisen poliisin arkistosta ja jatkosodan aikaisista väestönsiirto asiakirjoista 1942–44. Aikalaislähteet Kansallisarkistosta painottavat nimenomaan inkeriläisten Suomessa oleskeluaikaan, koska siitä vaiheesta väestönsiirtoa yksinkertaisesti on eniten materiaalia jäljellä.
Kahtia jakautunut näkökulma inkerinsuomalaisten väestönsiirron tapahtumaketjuun säilyy läpi koko työn, eli se mikä viranomaisten silmissä näytti yhdenlaiselta, saattoikin näyttää siirtoväen perspektiivistä aivan toisenlaiselta. Näkemykset näiden kahden toimijan välillä eivät myöskään usein kohdanneet, sillä vaikka siirtoväen mielialoista kerättiin tietoon paljonkin aineistoa, ei tiedonkulku viranomaisilta inkeriläisten suuntaan käynyt lainkaan yhtä helposti. Tämä vaikutti erityisesti siirtoväen kokemuksiin suomalaisesta yhteiskunnasta ja lopulta myös välirauhansopimuksen ehtojen tulkitsemiseen ja päätökseen paluusta Neuvostoliittoon.
Asiasanat: Väestönsiirto, inkerinsuomalaiset, toinen maailmansota, siirtoviranomaiset, työvoima, sopeutuminen, ulkomaalaisasema, näkökulma, palautus, vapaaehtoisuus, haastattelu, muistelutieto