Suomi matkalla Naton jäsenyyteen? 2000-luvun keskustelu ja sen taustaa
KOSKINEN, ILKKA (2008)
KOSKINEN, ILKKA
2008
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18814
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18814
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu – työssäni Suomessa 2000 -luvulla käytyä keskustelua Natosta ja Suomen mahdollisesta liittymisestä sen jäseneksi. Jäsenyydestä on keskusteltu lähes koko 2000-luvun ajan. Vuosien kuluessa keskusteluun osallistuvien henkilöiden joukko on laajentunut ja asiasta on voitu puhua aiempaa suorasukaisemmin. Varsinkin aluksi keskustelua käytiin itse keskustelusta, mutta myöhemmin alettiin puhua enemmän myös itse Naton jäsenyydestä.
Työssä on seurattu käytyä keskustelua julkisuudessa esitetyissä puheenvuoroissa, eduskunnassa, tiedotusvälineissä sekä kirjallisuudessa. Tiedotusvälineissä on raportoitu käytyä keskustelua ja sen lisäksi otettu itse kantaa pääkirjoituksessa. Sanomalehdistä etenkin Helsingin sanomien aktiivista roolia tarkastellaan.
Keskustelun taustaksi tarkastelen Suomen historiallista tilannetta isompien ryhmittymien välissä ja puolueettomuuden historiaa, joka on osaltaan vaikuttamassa nykyiseen tilanteeseen jossa suurin osa suomalaisista vastustaa tai ei ainakaan kannata Naton jäsenyyttä. Koetan hahmotella Suomen vaihtoehtoja jäsenyydelle ja toisaalta Suomen asemaa Naton jäsenenä. Työssä tarkastellaan myös lyhyesti muiden Euroopan Unioniin kuuluvien liittoutumattomien maiden tilannetta.
Keskustelusta korostuu kolme motiivia, joilla Suomi voisi liittyä Natoon. Yksi keskeinen motiivi olisi vaikutusvalta, jota jäsenyydellä saavutettaisiin Naton toiminnassa. Toinen tärkeä motiivi olisi turvallisuus, vaikka se onkin jäämässä taka-alalle Naton toiminnassa ja sitä pidetään etenkin Suomen tilanteessa osittain vanhentuneena motiivina. Kolmas ja ehkä eniten taustalle jäävä motiivi on identiteetti. Useimpien kokema Suomen identiteetti ei edellytä liittymistä Natoon maan säilyttämiseksi läntisessä kulttuuripiirissä, vaan päinvastoin maan identiteetti edellyttää liittoutumattomuutta. Keskustelussa tuli vahvasti tarve välttää liittyminen Natoon väärässä viiteryhmässä. Venäjän ja Euroopan unionin vaikutus identiteettiin on myös tarkastelun kohteena.
Natosta käydyn keskustelun voi selkeästi havaita tulleen avoimemmaksi, kun kannan ottaminen asiaan ei ole enää vaatinut niin suurta varovaisuutta kuin aiemmin. Tämän tyyppinen keskustelu ei kuitenkaan voi sinällään johtaa lopputulokseen ja sitä tullaankin jossain muodossa käymään niin kauan kuin Nato on olemassa. Jäsenyyden toteuduttuakaan siitä tuskin lakattaisiin keskustelemasta moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Natokeskustelusta ei voi päätellä, onko Suomi matkalla Natoon vai ei, vaikka aiheeseen liittyvät jyrkimmät puheenvuorot molempiin suuntiin ovat tasoittuneet. Keskeisiä tekijöitä Nato-option mahdollisessa käytössä ovat Naton oma kehitys ja muiden maiden jäsenyys. Etenkin Ruotsilla on keskeinen asema Suomen jäsenyyttä harkittaessa. Tämäntyyppinen keskustelu kuuluu demokraattiseen valtioon myös tulevaisuudessa, vaikka aiheesta on jo tähän mennessä keskusteltu huomattavan pitkään.
Asiasanat: Nato, keskustelu, identiteetti, rauhankumppanuus
Työssä on seurattu käytyä keskustelua julkisuudessa esitetyissä puheenvuoroissa, eduskunnassa, tiedotusvälineissä sekä kirjallisuudessa. Tiedotusvälineissä on raportoitu käytyä keskustelua ja sen lisäksi otettu itse kantaa pääkirjoituksessa. Sanomalehdistä etenkin Helsingin sanomien aktiivista roolia tarkastellaan.
Keskustelun taustaksi tarkastelen Suomen historiallista tilannetta isompien ryhmittymien välissä ja puolueettomuuden historiaa, joka on osaltaan vaikuttamassa nykyiseen tilanteeseen jossa suurin osa suomalaisista vastustaa tai ei ainakaan kannata Naton jäsenyyttä. Koetan hahmotella Suomen vaihtoehtoja jäsenyydelle ja toisaalta Suomen asemaa Naton jäsenenä. Työssä tarkastellaan myös lyhyesti muiden Euroopan Unioniin kuuluvien liittoutumattomien maiden tilannetta.
Keskustelusta korostuu kolme motiivia, joilla Suomi voisi liittyä Natoon. Yksi keskeinen motiivi olisi vaikutusvalta, jota jäsenyydellä saavutettaisiin Naton toiminnassa. Toinen tärkeä motiivi olisi turvallisuus, vaikka se onkin jäämässä taka-alalle Naton toiminnassa ja sitä pidetään etenkin Suomen tilanteessa osittain vanhentuneena motiivina. Kolmas ja ehkä eniten taustalle jäävä motiivi on identiteetti. Useimpien kokema Suomen identiteetti ei edellytä liittymistä Natoon maan säilyttämiseksi läntisessä kulttuuripiirissä, vaan päinvastoin maan identiteetti edellyttää liittoutumattomuutta. Keskustelussa tuli vahvasti tarve välttää liittyminen Natoon väärässä viiteryhmässä. Venäjän ja Euroopan unionin vaikutus identiteettiin on myös tarkastelun kohteena.
Natosta käydyn keskustelun voi selkeästi havaita tulleen avoimemmaksi, kun kannan ottaminen asiaan ei ole enää vaatinut niin suurta varovaisuutta kuin aiemmin. Tämän tyyppinen keskustelu ei kuitenkaan voi sinällään johtaa lopputulokseen ja sitä tullaankin jossain muodossa käymään niin kauan kuin Nato on olemassa. Jäsenyyden toteuduttuakaan siitä tuskin lakattaisiin keskustelemasta moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Natokeskustelusta ei voi päätellä, onko Suomi matkalla Natoon vai ei, vaikka aiheeseen liittyvät jyrkimmät puheenvuorot molempiin suuntiin ovat tasoittuneet. Keskeisiä tekijöitä Nato-option mahdollisessa käytössä ovat Naton oma kehitys ja muiden maiden jäsenyys. Etenkin Ruotsilla on keskeinen asema Suomen jäsenyyttä harkittaessa. Tämäntyyppinen keskustelu kuuluu demokraattiseen valtioon myös tulevaisuudessa, vaikka aiheesta on jo tähän mennessä keskusteltu huomattavan pitkään.
Asiasanat: Nato, keskustelu, identiteetti, rauhankumppanuus