”SYDÄMEN TÄYTYY SYKKII LAPSELLE” - Huostaanoton sosiaalityöntekijöissä herättämät tunteet
HOVI, MARITA (2008)
HOVI, MARITA
2008
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18767
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18767
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat huostaanoton herättämät tunteet sosiaalityöntekijöiden kokemana. Tutkimus kohdentuu heidän tunteidensa heräämiseen ja muuttumiseen ensimmäisen huostaanoton ja haastatteluhetken välillä. Tunnekokemukset liittyvät ensimmäiseen huostaanottoon, huostaanottopäätöksen ratkaisuun sekä työn juridisuuden mukanaan tuomiin vallan ja vastuun kokemuksiin sekä vastentahtoisen huostaanoton aiheuttamiin ristiriitatilanteisiin. Tutkimuksessa selvitän lisäksi sosiaalityöntekijöiden saamia valmiuksia huostaanottotyöhön, motivaatiota työssä jatkamiselle sekä kartoitan heidän muutostarpeitaan huostaanottotyön suhteen.
Tutkimuksen tarkoituksenani on tuoda esiin sosiaalityöntekijöiden huostaanottoon liittyviä tunnekokemuksia, joita ei ole mielestäni riittävästi tutkittu. Käytän kvalitatiivisessa tutkimuksessani fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa sekä luovan haastattelun metodia. Aineistoni on kerätty vuosien 2001–2005 välillä ja se koostuu 11 muodollisesti pätevän sosiaalityöntekijän haastatteluista, mistä kertyi 214 sivua tekstiä analysoitavaksi. Haastateltavat ovat sekä lastensuojelutyötä että yhdennettyä sosiaalityötä tehneitä sosiaalityöntekijöitä läntisestä, eteläisestä ja kaakkoisesta Suomesta. Sosiaalityöntekijöillä on työkokemusta vaihtelevasti erityyppisistä ja -kokoisista kunnista vajaasta kahdesta vuodesta pariinkymmeneen vuoteen¬.
Tutkimuksen perusteella ensimmäinen huostaanotto oli sosiaalityöntekijöille vaikuttava tapahtuma, jota kuvailtiin pelkästään negatiivisilla sanoilla. Epävarmuuden tunne oli päällimmäisenä johtuen tuen puutteesta. Tunteiden heräämiseen vaikutti vastuun kokeminen huostaanottoratkaisun teosta. Työkokemuksen lisääntyessä sekä epävarmuuden tunne huostaanottotilanteissa hävisi että useimmat sosiaalityöntekijät kokivat kiukkua ja vihaa niitä vanhempia kohtaan, jotka eivät kyvykkyydestään huolimatta toimineet lapsen edun mukaisesti. Kiukkua ei haluttu näyttää vanhemmille. Pelko oli useimpien sosiaalityöntekijöiden kuvaama tunnekokemus, vaikkakin vain toisinaan koettuna. Positiiviset tunteet heräsivät vasta myöhemmin työntekijöiden saatua myönteistä palautetta lapsen tilanteesta. Keskeisenä tutkimuksessa näyttäytyi sosiaalityöntekijöillä riittämättömyyden tunne kiireen ja liiallisten asiakasmäärien vuoksi. Huostaanottopäätöksen ratkaisun hetki koettiin intuitiivisesti, ja yksilöllisesti, eikä työkokemus helpottanut ratkaisun tekoa. Sosiaalityöntekijät kokivat käyttävänsä paljon valtaa ja vaikka he näkivät sen väärinkäyttämisen mahdollisena, niin he eivät omasta mielestään niin tehneet. Huostaanoton läpiviemistä ilman perusteita he eivät pitäneet mahdollisena. Juridisoituminen oli aiheuttanut työpaineita ja tarvetta oikeustieteellisiin opintoihin.
Tutkimuksessa lapsen etu näyttäytyi ristiriitaisena ja ohjasi työntekijöitä keskenään erilaisiin ratkaisuihin. Resurssien ja tuen puute sekä positiivisen palautteen vähyys ja sen saaminen viiveellä näyttäisivät vaikuttavan uusien työntekijöiden nopeaan vaihtuvuuteen huostaanottoihin liittyvässä työssä. Tärkeimpänä toimenpide-ehdotuksena on, että lastensuojelutyö tarvitsisi kiireellisesti resursseja, jotta sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa paneutua asiakastilanteisiin ja luottamuksellisten asiakassuhteiden luomiseen, muuten lapsen etu ei toteudu.
Avainsanat: Huostaanotto, sosiaalityöntekijä, lastensuojelu, kokemus, ratkaisu, lapsen etu.
Tutkimuksen tarkoituksenani on tuoda esiin sosiaalityöntekijöiden huostaanottoon liittyviä tunnekokemuksia, joita ei ole mielestäni riittävästi tutkittu. Käytän kvalitatiivisessa tutkimuksessani fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa sekä luovan haastattelun metodia. Aineistoni on kerätty vuosien 2001–2005 välillä ja se koostuu 11 muodollisesti pätevän sosiaalityöntekijän haastatteluista, mistä kertyi 214 sivua tekstiä analysoitavaksi. Haastateltavat ovat sekä lastensuojelutyötä että yhdennettyä sosiaalityötä tehneitä sosiaalityöntekijöitä läntisestä, eteläisestä ja kaakkoisesta Suomesta. Sosiaalityöntekijöillä on työkokemusta vaihtelevasti erityyppisistä ja -kokoisista kunnista vajaasta kahdesta vuodesta pariinkymmeneen vuoteen¬.
Tutkimuksen perusteella ensimmäinen huostaanotto oli sosiaalityöntekijöille vaikuttava tapahtuma, jota kuvailtiin pelkästään negatiivisilla sanoilla. Epävarmuuden tunne oli päällimmäisenä johtuen tuen puutteesta. Tunteiden heräämiseen vaikutti vastuun kokeminen huostaanottoratkaisun teosta. Työkokemuksen lisääntyessä sekä epävarmuuden tunne huostaanottotilanteissa hävisi että useimmat sosiaalityöntekijät kokivat kiukkua ja vihaa niitä vanhempia kohtaan, jotka eivät kyvykkyydestään huolimatta toimineet lapsen edun mukaisesti. Kiukkua ei haluttu näyttää vanhemmille. Pelko oli useimpien sosiaalityöntekijöiden kuvaama tunnekokemus, vaikkakin vain toisinaan koettuna. Positiiviset tunteet heräsivät vasta myöhemmin työntekijöiden saatua myönteistä palautetta lapsen tilanteesta. Keskeisenä tutkimuksessa näyttäytyi sosiaalityöntekijöillä riittämättömyyden tunne kiireen ja liiallisten asiakasmäärien vuoksi. Huostaanottopäätöksen ratkaisun hetki koettiin intuitiivisesti, ja yksilöllisesti, eikä työkokemus helpottanut ratkaisun tekoa. Sosiaalityöntekijät kokivat käyttävänsä paljon valtaa ja vaikka he näkivät sen väärinkäyttämisen mahdollisena, niin he eivät omasta mielestään niin tehneet. Huostaanoton läpiviemistä ilman perusteita he eivät pitäneet mahdollisena. Juridisoituminen oli aiheuttanut työpaineita ja tarvetta oikeustieteellisiin opintoihin.
Tutkimuksessa lapsen etu näyttäytyi ristiriitaisena ja ohjasi työntekijöitä keskenään erilaisiin ratkaisuihin. Resurssien ja tuen puute sekä positiivisen palautteen vähyys ja sen saaminen viiveellä näyttäisivät vaikuttavan uusien työntekijöiden nopeaan vaihtuvuuteen huostaanottoihin liittyvässä työssä. Tärkeimpänä toimenpide-ehdotuksena on, että lastensuojelutyö tarvitsisi kiireellisesti resursseja, jotta sosiaalityöntekijöillä olisi aikaa paneutua asiakastilanteisiin ja luottamuksellisten asiakassuhteiden luomiseen, muuten lapsen etu ei toteudu.
Avainsanat: Huostaanotto, sosiaalityöntekijä, lastensuojelu, kokemus, ratkaisu, lapsen etu.