Ariel Sharonin vetäytymissuunnitelmaa koskeva retoriikka poliittisena toimimisena kontingentissa tilanteessa
GORELICK, TIIA (2008)
GORELICK, TIIA
2008
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18752
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18752
Tiivistelmä
Israelin pääministerin Ariel Sharonin suunnitelma vetäytyä yksipuolisesti Gazasta ja Länsirannan pohjoisosasta hallitsi Israelin politiikkaa vuosina 2004 ja 2005. Sen mukaisesti alueilta evakuoitiin Israelin siirtokunnat. Vetäytymissuunnitelma jakoi mielipiteitä Israelissa. Sitä kannatettiin laajasti, mutta siirtokuntaliike vastusti sitä äänekkäästi. Israelin miehittämät alueet ja niillä olevat siirtokunnat ovat yksi keskeisistä ongelmista israelilaisten ja palestiinalaisten rauhanprosessissa. Siirtokuntakysymys liittyy mahdollisen palestiinalaisvaltion ja Israelin välisten rajojen määrittelyyn. Miehitetyistä alueista varsinkin Länsirannan katsotaan kuuluvan juutalaisten historialliseen ydinalueeseen. Uskonnollisesta näkökulmasta se kuuluu Israelin maahan (Erets Israel), jonka Jumala on antanut juutalaiselle kansalle. Gazan alueella ei ole yhtä selkeää juutalaista historiaa ja siksi tunneside siihen on heikompi kuin Länsirantaan, mutta myös sitä on pidetty osana Israelia.
Gaza ja Länsiranta tulivat Israelin hallintaan kuuden päivän sodassa 1967, jonka jälkeen niistä ei haluttu luopua. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua palestiinalaisten ensimmäisen intifadan alettua 80-luvun lopulla ja Israelin aloitettua rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa 90-luvulla. Rauhanprosessin voidaan sanoa loppuneen viimeistään 2001 alkaneeseen palestiinalaisten intifadaan. Sen jälkeen sitä on yritetty elvyttää mm. kvartetin rauhanaloitteella, tiekartalla. Sharonin vetäytymissuunnitelma esitettiin tilanteessa, jossa tiekartan toteutuminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä.
Vetäytymissuunnitelma liittyy niihin asioihin, jotka tekevät palestiinalaisalueiden miehityksestä luopumisen vaikeaksi israelilaisille ja koko rauhanprosessin hankalaksi. Näitä tekijöitä olen lähestynyt tutkimalla Ariel Sharonin vetäytymissuunnitelmaa koskevia keskeisiä puheita vuosina 2003 - 2005, aina suunnitelman ensiesityksestä vetäytymisen toteuttamiseen. Olen yrittänyt saada niistä selville millaisiin poliittisiin kamppailuihin vetäytymissuunnitelma alunperin liittyi ja miten puheilla käytiin näitä kamppailuja. Yksi keskeisistä asioista oli pelko Israelin valtion juutalaisen luonteen ja tärkeiden Länsirannan alueiden menettämisestä. Suunnitelma edusti myös Israelin sisäisiä kamppailuja, joissa mm. uskonnollisilla, maallisilla, oikeistolla ja vasemmistolla on erilaiset käsitykset konfliktin ratkaisusta ja Israelin tulevaisuudesta. Se liittyi Israelin ulkopolitiikkaan, jota hallitsee käsitys siitä, ettei Israel saa kansainvälistä tukea. Ulkopuolisten toimijoiden osallistumista Israelin asioihin ei myöskään haluta. Suunnitelma kuvasti myös pyrkimystä hyötyä siitä umpikujatilanteesta, johon palestiinalaisten kanssa oli jouduttu, ja samanaikaisesta Yhdysvaltojen Israel-myönteisen hallituksen tuesta.
Sharonin politiikan avaamiseksi olen käyttänyt Kari Palosen politiikan käsitehistoriaan liittyviä kirjoituksia. Näiden avulla politiikka määrittyy toiminnaksi ja konfliktisuhteeksi. Erityisesti politiikka näyttäytyy kontingentissa tilanteessa toimimisena. Politiikka on peliä, jossa mahdollisuuksia pyritään käyttämään otollisissa tilanteissa. Suhteessa kansainvälisen politiikan traditioon, oma tutkimukseni sijoittuu pohdintaan kansainvälisen teorian ja poliittisen teorian erosta ja tämän eron mielekkyydestä.
Puheiden lukemisen apuna olen käyttänyt retoriikan tarjoamaa näkökulmaa. Taustalla on politiikan tutkimuksen ymmärtäminen tekstien tietynlaisena lukemisena. Erityisesti olen käyttänyt Chaïm Perelmanin uuden retoriikan tarjoamia käsitteitä. Poliittinen puhe pyrkii aina suostutteluun, joka tähtää tietynlaiseen toimintaan. Siksi se on suunnattu erityisyleisölle eli niille, joiden toivotaan tekevän jotakin. Erityisyleisön suostuttelun lähtökohdat ovat yleisön hyväksymiksi oletetuissa arvoissa, hierarkioissa ja päättelysäännöissä. Näille lähtökohdille osoitettua hyväksyntää pyritään siirtämään puhujan teeseille erilaisia retorisia keinoja käyttäen.
Puheillaan Sharon yritti saada suunnitelmaansa ensin hyväksyttyä ja sitten toteutettua. Puheet kuvastavat tietoisuutta suunnitelman poliittisesta vastustuksesta ja niiden kautta piirtyy kuva poliittisesti toimimisesta muuttuvassa tilanteessa. Sharonin oli reagoitava ennakoimattomiin asioihin ja pyrittävä kääntämään ne hyväkseen. Israel onnistuu osin määrittelemään rajojaan tai ainakin lähtökohtia tulevaisuuden neuvotteluihin. Israelin juutalainen enemmistö on hieman paremmin turvattu samoin Länsirannan suurien siirtokuntien asema. Sharonin onnistui myös torjua jonkin verran kansainvälistä painostusta lisämyönnytyksiin tekemällä ne ehdollisiksi palestiinalaisten toimista.
Gaza ja Länsiranta tulivat Israelin hallintaan kuuden päivän sodassa 1967, jonka jälkeen niistä ei haluttu luopua. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua palestiinalaisten ensimmäisen intifadan alettua 80-luvun lopulla ja Israelin aloitettua rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa 90-luvulla. Rauhanprosessin voidaan sanoa loppuneen viimeistään 2001 alkaneeseen palestiinalaisten intifadaan. Sen jälkeen sitä on yritetty elvyttää mm. kvartetin rauhanaloitteella, tiekartalla. Sharonin vetäytymissuunnitelma esitettiin tilanteessa, jossa tiekartan toteutuminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä.
Vetäytymissuunnitelma liittyy niihin asioihin, jotka tekevät palestiinalaisalueiden miehityksestä luopumisen vaikeaksi israelilaisille ja koko rauhanprosessin hankalaksi. Näitä tekijöitä olen lähestynyt tutkimalla Ariel Sharonin vetäytymissuunnitelmaa koskevia keskeisiä puheita vuosina 2003 - 2005, aina suunnitelman ensiesityksestä vetäytymisen toteuttamiseen. Olen yrittänyt saada niistä selville millaisiin poliittisiin kamppailuihin vetäytymissuunnitelma alunperin liittyi ja miten puheilla käytiin näitä kamppailuja. Yksi keskeisistä asioista oli pelko Israelin valtion juutalaisen luonteen ja tärkeiden Länsirannan alueiden menettämisestä. Suunnitelma edusti myös Israelin sisäisiä kamppailuja, joissa mm. uskonnollisilla, maallisilla, oikeistolla ja vasemmistolla on erilaiset käsitykset konfliktin ratkaisusta ja Israelin tulevaisuudesta. Se liittyi Israelin ulkopolitiikkaan, jota hallitsee käsitys siitä, ettei Israel saa kansainvälistä tukea. Ulkopuolisten toimijoiden osallistumista Israelin asioihin ei myöskään haluta. Suunnitelma kuvasti myös pyrkimystä hyötyä siitä umpikujatilanteesta, johon palestiinalaisten kanssa oli jouduttu, ja samanaikaisesta Yhdysvaltojen Israel-myönteisen hallituksen tuesta.
Sharonin politiikan avaamiseksi olen käyttänyt Kari Palosen politiikan käsitehistoriaan liittyviä kirjoituksia. Näiden avulla politiikka määrittyy toiminnaksi ja konfliktisuhteeksi. Erityisesti politiikka näyttäytyy kontingentissa tilanteessa toimimisena. Politiikka on peliä, jossa mahdollisuuksia pyritään käyttämään otollisissa tilanteissa. Suhteessa kansainvälisen politiikan traditioon, oma tutkimukseni sijoittuu pohdintaan kansainvälisen teorian ja poliittisen teorian erosta ja tämän eron mielekkyydestä.
Puheiden lukemisen apuna olen käyttänyt retoriikan tarjoamaa näkökulmaa. Taustalla on politiikan tutkimuksen ymmärtäminen tekstien tietynlaisena lukemisena. Erityisesti olen käyttänyt Chaïm Perelmanin uuden retoriikan tarjoamia käsitteitä. Poliittinen puhe pyrkii aina suostutteluun, joka tähtää tietynlaiseen toimintaan. Siksi se on suunnattu erityisyleisölle eli niille, joiden toivotaan tekevän jotakin. Erityisyleisön suostuttelun lähtökohdat ovat yleisön hyväksymiksi oletetuissa arvoissa, hierarkioissa ja päättelysäännöissä. Näille lähtökohdille osoitettua hyväksyntää pyritään siirtämään puhujan teeseille erilaisia retorisia keinoja käyttäen.
Puheillaan Sharon yritti saada suunnitelmaansa ensin hyväksyttyä ja sitten toteutettua. Puheet kuvastavat tietoisuutta suunnitelman poliittisesta vastustuksesta ja niiden kautta piirtyy kuva poliittisesti toimimisesta muuttuvassa tilanteessa. Sharonin oli reagoitava ennakoimattomiin asioihin ja pyrittävä kääntämään ne hyväkseen. Israel onnistuu osin määrittelemään rajojaan tai ainakin lähtökohtia tulevaisuuden neuvotteluihin. Israelin juutalainen enemmistö on hieman paremmin turvattu samoin Länsirannan suurien siirtokuntien asema. Sharonin onnistui myös torjua jonkin verran kansainvälistä painostusta lisämyönnytyksiin tekemällä ne ehdollisiksi palestiinalaisten toimista.