Ghost in the Machine: Androids in search of humanity in Isaac Asimov's “The Bicentennial Man” and Philip K. Dick's Do Androids Dream of Electric Sheep?
VAINIO, JOHANNA (2008)
VAINIO, JOHANNA
2008
Englantilainen filologia - English Philology
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18711
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18711
Tiivistelmä
Graduni suurimpina tutkimuskysymyksinä ovat ensinnäkin mitä on ihminen, ja toisekseen se, miten androidit tieteiskirjallisuudessa kuvastavat tätä. Ensisijaisena tutkimusaineistonani ovat Isaac Asimovin novelli “The Bicentennial Man” (1976) ja Philip K. Dickin romaani Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968). Molemmista on tehty elokuvaversiot, jotka myös mainitaan gradussa. Tieteiskirjallisuudessa androidit herättävät kysymyksen toiseudesta ja vieraantumisesta. Niiden kautta on mahdollista ottaa teoreettista etäisyyttä meihin ihmisiin itseemme, jolloin androidit ovat kuin metaforia tai symboleja ihmiselle. Tietenkin toinen erittäin tärkeä teema jonka ne nostavat esiin on mekanistisuus. Ihmisruumista on milloin pidetty kellokoneistona, milloin höyrykoneena tai automaattina. Fysikalistinen maailmankuvahan pyrkii juuri selitämään kaiken mekanistisesti ja determinisesti. Nykyään ihminen, ja etenkin ihmisaivot, rinnastetaan usein tietokoneeseen. Siksi tekoälyn teoreettisenkin tutkimuksen on välttämättä otettava huomioon ihmisäly. Androidit siis peilaavat ihmistä monin tavoin. Toki myös robotit, cyborgit, hirviöt ja monet muut tieteiskirjallisuuden hahmot on yhtä lailla mahdollista rinnastaa ihmiseen, mutta tässä työssä aihe on rajattu androideihin.
Graduni rakenne on hieman epätavallinen, koska siinä ei ole varsinaista teoriajaksoa. Sen sijaan teoria ja analyysi vuorottelevat läpi tekstin, vaikkakin teoria ehkä silti painottuu enemmän alkupäähän. Paljolti teoriaa on ammennettu filosofiasta, etenkin toisessa luvussa, joka kysyy mistä ihminen on tehty. Mielenfilosofian taustalla on mieli-ruumis ongelma, eli vaikeus selittää mielen, identiteetin tai sielun luonne mikäli hyväksymme fysikalistisen käsityksen. Varsinkin Asimovin novelli pohtii eksplisiittisesti sitä, miten ihmisen voi määritellä ruumiillisuuden kautta, ja ehdottaa funktionalistista lähestymistapaa materialistisen sijaan. Dickin romaani puolestaan nostaa esiin määrittelyongelmat jotka nousevat ihmisten silkasta erilaisuudesta ja ominaisuuksien kirjosta. Tietoisuuskeskustelu jatkaa aiheen kehittelyä ja tekoälyn ja ihmisälyn pohdintaa. Edelleen mekanistisuus herättää kysymyksen vapaudesta ja valinnan mahdollisuudesta. Molemmissa teksteissä androidit pakenevat omaa robottiuttaan, kohti ihmisyyttä. Ne rinnastetaan orjiin jotka haluavat vapautta, mutta poliittisen luennan sijaan esitän sen metafyysisenä pakona determinismistä. Aivan kuten ihminen ei halua olla marionetti, myös nämä androidit kaipaavat vapauttaan.
Androidit ovat keinotekoisia kopioita ihmisestä. Kopion suhde alkuperäiseen on kolmannen luvun aihe. Asimovin tekstissä androidille lopulta myönnetään ihmisen status, eli täydellinen kopio hyväksytään alkuperäisen veroiseksi. Dickin androidit ovat pahaenteisempiä; niiltä puuttuu kyky empatiaan, joten vaikka ne muutoin ovatkin täydellisiä ihmisen kopioita, ne ovat alempiarvoisia. Elokuvaversio tosin mutkistaa tätä asettelua, koska siinä androideille kehittyy moraalisia tunteita. Luokittelut ja rajanvedot liittyvät myös aina määrittely-yrityksiin. Androidit hämmentävät koska ne ovat rajatapauksia ihmisen ja koneen välimaastossa, ja vaikeuttavat määrittelyä. Ne ovat poikkeuksia, hirviöitä, irvikuvia - mutta sellaisinaan ne sekä heijastavat ihmisten omaa rujoutta että kyseenalaistavat luokitukset. Postmoderni identiteetin pirstoutuminen tulee esiin Dickin termissä kipple, joka viittaa entrooppiseen tuhoon, rakenteiden luhistumiseen ja käsitteiden hajoamiseen.
Neljäs luku ottaa ihmiselämään subjektiivisemman näkökulman. Kuolema tuottaa ahdistusta ja kysymyksiä elämän tarkoituksesta. Toisaalta se on osa elämän järjestystä, ja asettamalla olemassaololle rajat se myös motivoi toimimaan tietyllä tavalla elämän aikana. Sekä Asimovin että Dickin tekstit nostavat kuoleman erittäin tärkeäksi kysymykseksi. Asimovin kohdalla androidi halajaa ihmisyyttä kuolemattomuutensa hinnalla. Dickillä puolestaan androidien elinikä on vaivaiset muutaman vuotta, ja etenkin elokuvaversio nostaa yhdeksi tärkeimmistä teemoista niiden kamppailun pidemmän elämän saavuttamiseksi. Kärsimyksen ja eksistentialistisen ahdistuksen keskellä elämän tarkoituksen etsintä nousee arvoonsa. Kiintymys toisiin ihmisiin ja empatia heitä kohtaan ovat tärkeimpiä vastauksia ihmisen lyhyen elämän merkitystä ihmeteltäessä. Uskonnot ovat perinteisesti korostaneet samaa asiaa, mutta kumpikin teksti nostaa esiin myös kysymyksen uskonnon roolista tieteiden ja teknologian kehittyessä, sekä sitä kautta ihmisestä uuden luojana.
Avaintermit: androidi, ihminen, identiteetti, minä, toiseus, mieli, ruumis, tietoisuus, mekanistisuus, vapaus, kopio, alkuperäisyys, rajat, luokittelu, hirviömäisyys, kuolevaisuus, elämän tarkoitus, ja uskonto.
Graduni rakenne on hieman epätavallinen, koska siinä ei ole varsinaista teoriajaksoa. Sen sijaan teoria ja analyysi vuorottelevat läpi tekstin, vaikkakin teoria ehkä silti painottuu enemmän alkupäähän. Paljolti teoriaa on ammennettu filosofiasta, etenkin toisessa luvussa, joka kysyy mistä ihminen on tehty. Mielenfilosofian taustalla on mieli-ruumis ongelma, eli vaikeus selittää mielen, identiteetin tai sielun luonne mikäli hyväksymme fysikalistisen käsityksen. Varsinkin Asimovin novelli pohtii eksplisiittisesti sitä, miten ihmisen voi määritellä ruumiillisuuden kautta, ja ehdottaa funktionalistista lähestymistapaa materialistisen sijaan. Dickin romaani puolestaan nostaa esiin määrittelyongelmat jotka nousevat ihmisten silkasta erilaisuudesta ja ominaisuuksien kirjosta. Tietoisuuskeskustelu jatkaa aiheen kehittelyä ja tekoälyn ja ihmisälyn pohdintaa. Edelleen mekanistisuus herättää kysymyksen vapaudesta ja valinnan mahdollisuudesta. Molemmissa teksteissä androidit pakenevat omaa robottiuttaan, kohti ihmisyyttä. Ne rinnastetaan orjiin jotka haluavat vapautta, mutta poliittisen luennan sijaan esitän sen metafyysisenä pakona determinismistä. Aivan kuten ihminen ei halua olla marionetti, myös nämä androidit kaipaavat vapauttaan.
Androidit ovat keinotekoisia kopioita ihmisestä. Kopion suhde alkuperäiseen on kolmannen luvun aihe. Asimovin tekstissä androidille lopulta myönnetään ihmisen status, eli täydellinen kopio hyväksytään alkuperäisen veroiseksi. Dickin androidit ovat pahaenteisempiä; niiltä puuttuu kyky empatiaan, joten vaikka ne muutoin ovatkin täydellisiä ihmisen kopioita, ne ovat alempiarvoisia. Elokuvaversio tosin mutkistaa tätä asettelua, koska siinä androideille kehittyy moraalisia tunteita. Luokittelut ja rajanvedot liittyvät myös aina määrittely-yrityksiin. Androidit hämmentävät koska ne ovat rajatapauksia ihmisen ja koneen välimaastossa, ja vaikeuttavat määrittelyä. Ne ovat poikkeuksia, hirviöitä, irvikuvia - mutta sellaisinaan ne sekä heijastavat ihmisten omaa rujoutta että kyseenalaistavat luokitukset. Postmoderni identiteetin pirstoutuminen tulee esiin Dickin termissä kipple, joka viittaa entrooppiseen tuhoon, rakenteiden luhistumiseen ja käsitteiden hajoamiseen.
Neljäs luku ottaa ihmiselämään subjektiivisemman näkökulman. Kuolema tuottaa ahdistusta ja kysymyksiä elämän tarkoituksesta. Toisaalta se on osa elämän järjestystä, ja asettamalla olemassaololle rajat se myös motivoi toimimaan tietyllä tavalla elämän aikana. Sekä Asimovin että Dickin tekstit nostavat kuoleman erittäin tärkeäksi kysymykseksi. Asimovin kohdalla androidi halajaa ihmisyyttä kuolemattomuutensa hinnalla. Dickillä puolestaan androidien elinikä on vaivaiset muutaman vuotta, ja etenkin elokuvaversio nostaa yhdeksi tärkeimmistä teemoista niiden kamppailun pidemmän elämän saavuttamiseksi. Kärsimyksen ja eksistentialistisen ahdistuksen keskellä elämän tarkoituksen etsintä nousee arvoonsa. Kiintymys toisiin ihmisiin ja empatia heitä kohtaan ovat tärkeimpiä vastauksia ihmisen lyhyen elämän merkitystä ihmeteltäessä. Uskonnot ovat perinteisesti korostaneet samaa asiaa, mutta kumpikin teksti nostaa esiin myös kysymyksen uskonnon roolista tieteiden ja teknologian kehittyessä, sekä sitä kautta ihmisestä uuden luojana.
Avaintermit: androidi, ihminen, identiteetti, minä, toiseus, mieli, ruumis, tietoisuus, mekanistisuus, vapaus, kopio, alkuperäisyys, rajat, luokittelu, hirviömäisyys, kuolevaisuus, elämän tarkoitus, ja uskonto.