PORVOON MERIMIESHUONEEN SOSIAALINEN TOIMINTA 1800-LUVUN JÄLKIPUOLISKOLLA PURJEMERENKULUN MAAILMASSA
PÖSÖ, ANTTI (2008)
PÖSÖ, ANTTI
2008
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18426
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18426
Tiivistelmä
Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee Porvoon merimieshuoneen tarjoamaa sosiaalista turvaa 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin purjemerenkulku oli vielä voimissaan. Merimieshuoneet toimivat useimmissa rannikkokaupungeissamme ja huolehtivat merimiehistä ja heidän perheistään. Tukimuotoihin kuuluivat niin eläkkeet, sairaus- ja hautausavustukset kuin lasten ylläpito ja erilaiset harkinnanvaraiset kertakorvaukset. Tutkin miten sosiaalinen avustustehtävä toteutui ja muuttui tässä noin 50 vuoden tarkastelujakson aikana. Aikarajaukseksi hahmottui Krimin sodan päättymisen ja vuosisadan vaihteen välinen aika (1856–1899) ja tutkielman jäsentelytapa on kronologinen. Työn painopiste on merimieshuoneen tutkiminen organisaationa ja etenkin sen taloudellinen tila eri aikoina saa paljon huomiota. Erityisenä viitekehyksenä ja taustavaikuttajana kuljetan mukana purjemerenkulun kehitystä Suomessa ja Porvoossa.
Tutkimuksen tärkein lähdeaineisto on Porvoon merimieshuoneen arkisto, joka on sijoitettu pääosin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon, mutta osia siitä sijaitsee myös Jyväskylän maakunta-arkistossa. Käytin työssäni erityisesti merimieshuoneen johtokunnan pöytäkirjoja sekä merimieshuoneen huolella laadittuja tilikirjoja, joista selviävät vuotuiset tulonlähteet ja eritellyt menot. Lisäksi apunani oli Porvoon paikallislehti Borgåbladet, Suomen asetuskokoelma ja lähinnä merihistoriaan ja Porvoon historiaan painottunutta kirjallisuutta. Suomen merimieshuoneista on tähän mennessä tehty vain yksi laajempi teos, joka on Tapani Mattilan pro gradu Helsingin merimieshuoneesta vuodelta 1952. Se löytyy vain hieman muokattuna kirjasta Kauppiaiden ja merenkulkijain Helsinki (1954). Käytin työssäni historiallista metodia, jossa tutkimuskohteesta jääneiden alkuperäislähteiden avulla ja laajempaan kontekstiin sitoen tarkastellaan aineistolle asetettuja kysymyksiä.
Krimin sodan jälkeiset kymmenen vuotta olivat Porvoon merimieshuoneelle melko rauhallista ja staattista aikaa. Avunsaajien määrät ja kassan tulot ja menot eivät paljon heilahdelleet. Nälkävuodet 1860-luvun lopussa lisäsivät avun tarvitsijoita, joita alkoi seuraavalla vuosikymmenellä olla yli 50 vuodessa. Samalla kaupungin vilkastunut kauppapurjehdus ja merimieshuoneen saamat lainojen korot kasvattivat tuloja mahdollistaen laajemman sosiaalisen avustustoiminnan. Kuitenkin vuodesta 1878 kassan menot alkoivat olla tuloja suuremmat ja tilanne kärjistyi entisestään vuonna 1885, kun tulot olivat noin 600 markkaa edellisvuotta pienemmät. Merimieshuone joutui leikkaamaan avustuksia ja muitakin menoja, kuten asiamiehen palkkaa. Myös merimiesten lääkehankinnoista luovuttiin. Merimieshuoneen merkitystä vähensi, heikentyneen kauppalaivaliikenteen lisäksi, vuonna 1879 perustettu merimiesten yleinen eläkelaitos, jolle osa vanhoista tulonlähteistä siirtyi. Porvoon merimieshuone luopui vuonna 1887 eläkkeiden jakamisesta, mutta jatkoi edelleen muuta avustustoimintaa, tosin heikentynein resurssein. Merimiesten eläkelaitos ei siis syrjäyttänyt merimieshuoneita, varsinkaan kun sen saama vastaanotto miehistön keskuudessa oli odotettua laimeampi. Osa merimiehistä jättäytyi kummankin instanssin ulkopuolelle ja Porvoon merimieshuoneen rooli sosiaalisena avustuskassana laski koko ajan vuosisadan loppuun mentäessä.
Kiinteä yhteys purjemerenkulkuun on tämän tutkielman kantava teema. Porvoon merimieshuone kykeni toteuttamaan sosiaalista avustustehtäväänsä selkeästi paremmin, kun kaupungin kauppalaivoilla riitti vientiä. Ansiomaksuista, pestausmaksuista ja lästimaksuista kertyi silloin enemmän rahaa, jota voitiin siirtää jäsenille ja heidän omaisilleen. Avustukset pyrittiin keskittämään kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, mistä johtui avustettavien leskien suuri määrä. Porvoon merimieshuoneen sosiaalinen toiminta perustui keskinäisen avun periaatteelle, joka oli kasvava ilmiö 1800-luvun jälkipuoliskon Suomessa. Sen olennaiset piirteet olivat yhteisön tarjoama sosiaalinen turva ja toisia jäseniä kohtaan tunnettu solidaarisuus. Porvoon merimieshuone teki sosiaalisesti arvokasta työtä, tukien puutteenalaisia merimiehiä ja heidän perheitään. Avustussummat olivat melko vaatimattomia, mutta varmasti nekin tulivat tarpeeseen. Yhteisö ei hylännyt heikoimpiaan.
Asiasanat: Merimieshuone, Porvoo, merenkulku, sosiaalinen turva
Tutkimuksen tärkein lähdeaineisto on Porvoon merimieshuoneen arkisto, joka on sijoitettu pääosin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon, mutta osia siitä sijaitsee myös Jyväskylän maakunta-arkistossa. Käytin työssäni erityisesti merimieshuoneen johtokunnan pöytäkirjoja sekä merimieshuoneen huolella laadittuja tilikirjoja, joista selviävät vuotuiset tulonlähteet ja eritellyt menot. Lisäksi apunani oli Porvoon paikallislehti Borgåbladet, Suomen asetuskokoelma ja lähinnä merihistoriaan ja Porvoon historiaan painottunutta kirjallisuutta. Suomen merimieshuoneista on tähän mennessä tehty vain yksi laajempi teos, joka on Tapani Mattilan pro gradu Helsingin merimieshuoneesta vuodelta 1952. Se löytyy vain hieman muokattuna kirjasta Kauppiaiden ja merenkulkijain Helsinki (1954). Käytin työssäni historiallista metodia, jossa tutkimuskohteesta jääneiden alkuperäislähteiden avulla ja laajempaan kontekstiin sitoen tarkastellaan aineistolle asetettuja kysymyksiä.
Krimin sodan jälkeiset kymmenen vuotta olivat Porvoon merimieshuoneelle melko rauhallista ja staattista aikaa. Avunsaajien määrät ja kassan tulot ja menot eivät paljon heilahdelleet. Nälkävuodet 1860-luvun lopussa lisäsivät avun tarvitsijoita, joita alkoi seuraavalla vuosikymmenellä olla yli 50 vuodessa. Samalla kaupungin vilkastunut kauppapurjehdus ja merimieshuoneen saamat lainojen korot kasvattivat tuloja mahdollistaen laajemman sosiaalisen avustustoiminnan. Kuitenkin vuodesta 1878 kassan menot alkoivat olla tuloja suuremmat ja tilanne kärjistyi entisestään vuonna 1885, kun tulot olivat noin 600 markkaa edellisvuotta pienemmät. Merimieshuone joutui leikkaamaan avustuksia ja muitakin menoja, kuten asiamiehen palkkaa. Myös merimiesten lääkehankinnoista luovuttiin. Merimieshuoneen merkitystä vähensi, heikentyneen kauppalaivaliikenteen lisäksi, vuonna 1879 perustettu merimiesten yleinen eläkelaitos, jolle osa vanhoista tulonlähteistä siirtyi. Porvoon merimieshuone luopui vuonna 1887 eläkkeiden jakamisesta, mutta jatkoi edelleen muuta avustustoimintaa, tosin heikentynein resurssein. Merimiesten eläkelaitos ei siis syrjäyttänyt merimieshuoneita, varsinkaan kun sen saama vastaanotto miehistön keskuudessa oli odotettua laimeampi. Osa merimiehistä jättäytyi kummankin instanssin ulkopuolelle ja Porvoon merimieshuoneen rooli sosiaalisena avustuskassana laski koko ajan vuosisadan loppuun mentäessä.
Kiinteä yhteys purjemerenkulkuun on tämän tutkielman kantava teema. Porvoon merimieshuone kykeni toteuttamaan sosiaalista avustustehtäväänsä selkeästi paremmin, kun kaupungin kauppalaivoilla riitti vientiä. Ansiomaksuista, pestausmaksuista ja lästimaksuista kertyi silloin enemmän rahaa, jota voitiin siirtää jäsenille ja heidän omaisilleen. Avustukset pyrittiin keskittämään kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, mistä johtui avustettavien leskien suuri määrä. Porvoon merimieshuoneen sosiaalinen toiminta perustui keskinäisen avun periaatteelle, joka oli kasvava ilmiö 1800-luvun jälkipuoliskon Suomessa. Sen olennaiset piirteet olivat yhteisön tarjoama sosiaalinen turva ja toisia jäseniä kohtaan tunnettu solidaarisuus. Porvoon merimieshuone teki sosiaalisesti arvokasta työtä, tukien puutteenalaisia merimiehiä ja heidän perheitään. Avustussummat olivat melko vaatimattomia, mutta varmasti nekin tulivat tarpeeseen. Yhteisö ei hylännyt heikoimpiaan.
Asiasanat: Merimieshuone, Porvoo, merenkulku, sosiaalinen turva