Armeliaisuudesta universaalipalveluihin. Kunnan sosiaalitoimen tehtävien muuttuminen kunnallishallinnon kehitysvaiheiden aikana
IHAMÄKI-SALO, MARIKKA (2008)
IHAMÄKI-SALO, MARIKKA
2008
Kunnallispolitiikka - Local Governance
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18333
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18333
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee kunnan sosiaalitoimen tehtävien muuttumista historian aikana yhteisölliseltä ajalta (1500-luvulta) hyvinvointivaltion ajalle (2000-luvulle). Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millä tavalla kunnan sosiaalitoimen tehtävät eri aikoina ovat muotoutuneet. Tähän liittyen tutkimuksessa on selvitetty yhteiskunnallisten olosuhteiden, sosiaalipolitiikan tavoitteiden ja kuntien toimintakäytäntöjen välistä sidosta sekä sitä, minkälainen on ollut paikallisen itsehallinnon ja valtion ohjauksen välinen suhde.
Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisenä laadullisena tutkimuksena. Kunnan sosiaalitoimen tehtävien muuttuminen on kuvattu ajanjaksoittain ns. kehyskertomuksena. Perustana teoreettiselle analysoinnille ja tulkinnalle käytettiin aihealueen kategorisointia osoittamaan tutkimuksen painopistealueet. Aineistona käytettiin kunnallistieteellistä, sosiaalitieteellistä ja historiatieteellistä tutkimusta ja kirjallisuutta.
Teoreettiselta perustaltaan tutkimus saa kehykset Giddensin jälkitraditionaalisen yhteiskunnan teoreettisesta tarkastelusta esimodernissa-, modernissa- ja post modernissa yhteiskunnassa. Suikkasen tulkinta julkisen sektorin asemasta ja aikakauden muutoksesta tuo teoreettista tarkastelupohjaa julkisen sektorin toimijoiden ja toiminnan kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen. Kolmanneksi teoreettisena lähtökohtana on Lanen julkisen sektorin ulottuvuuksien, omistuksen suhde allokaatiomekanismeihin ja vuorovaikutussuhteisiin.
Tutkimus osoitti, että kunnan sosiaalitoimen tehtävät ovat muotoutuneet ainutkertaisten tapahtumien ketjuna entistä jäsentyneemmäksi toiminnaksi. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että paikallisuuden merkitys kunnan sosiaalitoimen hoidossa on niin keskeinen elementti, ettei sitä voida poissulkea tai korvata. Tutkimuksesta on nähtävissä, että sosiaalitoimen tehtävät ovat kehittyneet paikallisiin käytäntöihin ja periaatteisiin nojaten, jota muu yhteiskuntakehitys on tukenut. Tutkimus osoitti, että kunnan sosiaalitoimen tehtävät ovat pitkällä aikaperspektiivillä tarkasteltaessa muotoutuneet pääosin paikallisista olosuhteista ja tarpeista käsin ja vasta hyvinvointivaltion aika on tuonut mukanaan ylhäältäpäin tulevan ohjauksen lainsäädännön ja sosiaalipoliittisten linjausten kautta.
Yhteisöllisen ajan köyhäinhoitoa leimasi vahva paikallisuus ja organisoitumaton rakenne. Köyhistä ja sairaista huolehtivat perheet ja seurakunnat. Kuntien synty liberalistisella ajalla siirsi köyhäinhoidon tehtävät kunnille. Vaikka lainsäädäntöä jo olikin, sen ohjausvalta oli vähäistä ja toiminta lähti paikallisesta perinteestä. Oikeusvaltiollisena aikana alkoi kunnan sosiaalitoimen tehtävien kehittyminen vahvan sääntöhallinnon pohjalta. Keskeistä oli tehtävien eriytyminen kunnallisen huoltotoiminnan sektoreihin. Hyvinvointivaltion aikana sosiaalitoimen tehtävät muuttuivat oleellisesti. Kuntien tehtäväksi tuli universaalien, asiakaslähtöisten sosiaalipalvelujen järjestäminen ja viimesijaisen toimeentulotuen myöntäminen. Vasta hyvinvointivaltion ajalla lainsäädännöstä tuli merkittävä ohjauskeino, joka tarvitsi tuekseen taloudellisia kannustimia.
Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisenä laadullisena tutkimuksena. Kunnan sosiaalitoimen tehtävien muuttuminen on kuvattu ajanjaksoittain ns. kehyskertomuksena. Perustana teoreettiselle analysoinnille ja tulkinnalle käytettiin aihealueen kategorisointia osoittamaan tutkimuksen painopistealueet. Aineistona käytettiin kunnallistieteellistä, sosiaalitieteellistä ja historiatieteellistä tutkimusta ja kirjallisuutta.
Teoreettiselta perustaltaan tutkimus saa kehykset Giddensin jälkitraditionaalisen yhteiskunnan teoreettisesta tarkastelusta esimodernissa-, modernissa- ja post modernissa yhteiskunnassa. Suikkasen tulkinta julkisen sektorin asemasta ja aikakauden muutoksesta tuo teoreettista tarkastelupohjaa julkisen sektorin toimijoiden ja toiminnan kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen. Kolmanneksi teoreettisena lähtökohtana on Lanen julkisen sektorin ulottuvuuksien, omistuksen suhde allokaatiomekanismeihin ja vuorovaikutussuhteisiin.
Tutkimus osoitti, että kunnan sosiaalitoimen tehtävät ovat muotoutuneet ainutkertaisten tapahtumien ketjuna entistä jäsentyneemmäksi toiminnaksi. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että paikallisuuden merkitys kunnan sosiaalitoimen hoidossa on niin keskeinen elementti, ettei sitä voida poissulkea tai korvata. Tutkimuksesta on nähtävissä, että sosiaalitoimen tehtävät ovat kehittyneet paikallisiin käytäntöihin ja periaatteisiin nojaten, jota muu yhteiskuntakehitys on tukenut. Tutkimus osoitti, että kunnan sosiaalitoimen tehtävät ovat pitkällä aikaperspektiivillä tarkasteltaessa muotoutuneet pääosin paikallisista olosuhteista ja tarpeista käsin ja vasta hyvinvointivaltion aika on tuonut mukanaan ylhäältäpäin tulevan ohjauksen lainsäädännön ja sosiaalipoliittisten linjausten kautta.
Yhteisöllisen ajan köyhäinhoitoa leimasi vahva paikallisuus ja organisoitumaton rakenne. Köyhistä ja sairaista huolehtivat perheet ja seurakunnat. Kuntien synty liberalistisella ajalla siirsi köyhäinhoidon tehtävät kunnille. Vaikka lainsäädäntöä jo olikin, sen ohjausvalta oli vähäistä ja toiminta lähti paikallisesta perinteestä. Oikeusvaltiollisena aikana alkoi kunnan sosiaalitoimen tehtävien kehittyminen vahvan sääntöhallinnon pohjalta. Keskeistä oli tehtävien eriytyminen kunnallisen huoltotoiminnan sektoreihin. Hyvinvointivaltion aikana sosiaalitoimen tehtävät muuttuivat oleellisesti. Kuntien tehtäväksi tuli universaalien, asiakaslähtöisten sosiaalipalvelujen järjestäminen ja viimesijaisen toimeentulotuen myöntäminen. Vasta hyvinvointivaltion ajalla lainsäädännöstä tuli merkittävä ohjauskeino, joka tarvitsi tuekseen taloudellisia kannustimia.