YKSILÖN NOUSU KULTTUURIN JA KIELEN SYMBOLISEN JÄRJESTYKSEN VALTAA VASTAAN AINUTKERTAINEN MAX STIRNERIN (1806-1856) FILOSOFIASSA
HANNILA, MARKUS (2008)
HANNILA, MARKUS
2008
Filosofia - Philosophy
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18322
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18322
Tiivistelmä
Työssä tarkastellaan Max Stirnerin (1806-1856), syntymänimeltään Johann Caspar Schmidt, filosofiaa, ja erityisesti sen keskeisen käsitteen Ainutkertaisen, Der Einzige, tulkintaa ja merkitystä. Stirnerin filosofiaa tarkastellaan Ainutkertainen keskiössä suhteessa sille annettuihin tulkintoihin ja muodostetaan kuvaa Stirnerin kokonaisfilosofiasta ja merkityksestä nykykontekstissa. Stirner on vähemmän tunnettu filosofi, jonka ajatukset ovat kuitenkin herättäneet mielenkiintoa useasti hänen kuolemansa jälkeen. Hänet on nähty Friedrich Nietzschen edeltäjänä ja eksistentialismin ennakoijana, samaten hänen filosofiaansa on tulkittu niin nihilistiseksi, solipsistiseksi, anarkistiseksi, kuin pikkuporvarilliseksikin. Uusimpana tulkintana Stirnerin on katsottu ennakoivan post-strukturalismia ja siitä syystä hänen filosofiallaan katsotaan olevan merkitystä nykyisessä anarkismin teoriassa ja marxilaisuuden jälkeisen post-anarkismin kehittelyssä. Erityisesti Saul Newman on liittänyt Stirnerin filosofiaa tähän kontekstiin vertaamalla Stirnerin filosofiaa Jacques Lacanin ja Gillez Deleuzen anarkistisen teorian kannalta merkityksellisiin ajatuksiin. Tulkintojen moninaisuus on ymmärrettävää kun kyseessä on käsite, jota ei Stirnerin mukaan määritellä. Se on käsite, joka ei ole käsite, sana, jota ei voida sanoa. Ainutkertainen sanoo Stirnerin filosofiassa jotain, mitä ei kielessä voida sanoa. Toisintona Ainutkertainen esiintyy Stirnerin filosofiassa myös luovana tyhjyytenä – das nichts, schöpferisches nichts. Se on raja-käsite, joka itsessään on tyhjä, mutta joka juuri tuolla tyhjyydellään paljastaa olemassaolon perustan tyhjyyden. Stirnerin käytössä se muodostaa voimakkaan aseen ideologioita ja valtaa kohtaan.
Stirnerin filosofiaa tarkastelen aikalaiskontekstissa ja suhteessa sille annettuihin erilaisiin tulkintoihin. Erilaiset tulkinnat toisensa poissulkevinakin auttavat saamaan otetta Ainutkertaisesta, jota ei voi yksiselitteisesti määritellä. Tulkinnassani Stirnerin filosofiasta seuraan pitkälti Newmanin Stirner tulkintaa ja näen Stirnerin post-strukturalistisen ajattelun ennakoijana. Vertaan Stirnerin ajattelua Jacques Lacanin psykologiaan ja Slavoj Žižekin tulkintoihin Lacanista. Lacanin psykologia kulkee rinnan työssä Stirnerin filosofian kanssa sitä selittäen ja siitä samalla selittyen. Lacanilta käsitteelliseksi työkaluksi otettu symbolinen järjestys kielellisesti rakentuneena ja yksilöä rajoittavana valtana on Stirnerin filosofiaa ja Lacanin psykologiaa yhdistävä tekijä, joka auttaa ymmärtämään Stirnerin filosofian tehtävän. Stirnerin egoistisen filosofian voi lukea ideologiakritiikkinä, jossa egoismi toimii monella tasolla kielen ja kulttuurin symbolisen järjestyksen valtaa murentavana. Mielenkiintoisesti voi nähdä että Stirner ennakoi Žižekin ideologiakritiikkiä omalla egoistisella filosofiallaan. Yhteneväisyys Stirnerin ja Žižekin välillä löytyy mm. Hegelin herran ja rengin dialektiikan soveltamisesta ideologiakritiikin välineenä. Stirnerin filosofian vaikutus ja yhtymäkohdat ilmenevät myös Hakim Beyn ja Michel Onfrayn filosofioissa, jotka valottavat osaltaan myös Stirnerin ajatuksia.
Stirnerin egoismin päätepisteenä on eksistentialistiseksi katsottava kokemus kaikkien arvojen ja normien suhteellisuudesta ja yksilön täydellisestä vapaudesta. Stirnerin egoismille keskeistä on omaehtoisuus ja itsensäasettaminen – selbstbehauptung. Stirner puolustaa egoismia yksilön vapauttavana voimana kaikkia yksilöä rajoittavia symbolisia järjestyksiä vastaan. Stirnerin tulkinnassa niin uskonto kuin ateistinen humanismikin moraalisina järjestelminä pyrkivät lihaa ja verta olevan yksilön alistamiseen. Lopussa Stirnerin egoismi johtaa eräänlaiseen ateistiseen mystiikkaan, jossa kokemuksellisuus, ruumiillisuus ja ajatuksettomuus ilmentävät Ainutkertaista.
Tavallaan Ainutkertainen on oletettavissa olemassa olevaksi ennen symbolista järjestystä, kuten reaalinen on Lacanin psykologiassa oletettava alkuperäiseksi. Se ei tosin voi ilmetä muuten kuin railona symbolisessa järjestyksessä, joten sen mukaisesti se on symbolisen järjestelmän rakenteellinen efekti. Tyhjyys voi ilmetä vain jonkin kehystämänä, ajatuksettomuus on jotain ja paljastuu vain suhteessa ajatteluun. Stirnerin kannan tulkitsen post-strukturalistiseksi tai postmoderniksi – todellinen alkuperä ei ole sen parempi kuin kuviteltukaan ja Ainutkertaisen alkuperä tai todellinen olemus on sen käytön suhteen sangen yhdentekevä. Stirnerin egoismin kohdalla oleellista on ajatusten ja kielen käyttö. Kielen luova käyttö, vapautuminen ajatusten vallasta ja kehollisuuden toteutuminen ajatuksettomuudessa heikentävät symbolista järjestystä. Ajatuksettomuus ja kehollisuuden korostaminen olemisessa erottavat Stirnerin myös post-strukturalistisesta kielen totaalisuutta korostavasta ajattelutavasta, jossa kaikki on vain diskurssia tai kieltä.
Avainkäsitteet: Max Stirner, Jacques Lacan, Saul Newman, Michel Onfray, Ainutkertainen, luova tyhjyys, egoismi, anarkismi, post-anarkismi, nihilismi, ideologiakritiikki, post-strukturalismi, herran ja rengin dialektiikka
Stirnerin filosofiaa tarkastelen aikalaiskontekstissa ja suhteessa sille annettuihin erilaisiin tulkintoihin. Erilaiset tulkinnat toisensa poissulkevinakin auttavat saamaan otetta Ainutkertaisesta, jota ei voi yksiselitteisesti määritellä. Tulkinnassani Stirnerin filosofiasta seuraan pitkälti Newmanin Stirner tulkintaa ja näen Stirnerin post-strukturalistisen ajattelun ennakoijana. Vertaan Stirnerin ajattelua Jacques Lacanin psykologiaan ja Slavoj Žižekin tulkintoihin Lacanista. Lacanin psykologia kulkee rinnan työssä Stirnerin filosofian kanssa sitä selittäen ja siitä samalla selittyen. Lacanilta käsitteelliseksi työkaluksi otettu symbolinen järjestys kielellisesti rakentuneena ja yksilöä rajoittavana valtana on Stirnerin filosofiaa ja Lacanin psykologiaa yhdistävä tekijä, joka auttaa ymmärtämään Stirnerin filosofian tehtävän. Stirnerin egoistisen filosofian voi lukea ideologiakritiikkinä, jossa egoismi toimii monella tasolla kielen ja kulttuurin symbolisen järjestyksen valtaa murentavana. Mielenkiintoisesti voi nähdä että Stirner ennakoi Žižekin ideologiakritiikkiä omalla egoistisella filosofiallaan. Yhteneväisyys Stirnerin ja Žižekin välillä löytyy mm. Hegelin herran ja rengin dialektiikan soveltamisesta ideologiakritiikin välineenä. Stirnerin filosofian vaikutus ja yhtymäkohdat ilmenevät myös Hakim Beyn ja Michel Onfrayn filosofioissa, jotka valottavat osaltaan myös Stirnerin ajatuksia.
Stirnerin egoismin päätepisteenä on eksistentialistiseksi katsottava kokemus kaikkien arvojen ja normien suhteellisuudesta ja yksilön täydellisestä vapaudesta. Stirnerin egoismille keskeistä on omaehtoisuus ja itsensäasettaminen – selbstbehauptung. Stirner puolustaa egoismia yksilön vapauttavana voimana kaikkia yksilöä rajoittavia symbolisia järjestyksiä vastaan. Stirnerin tulkinnassa niin uskonto kuin ateistinen humanismikin moraalisina järjestelminä pyrkivät lihaa ja verta olevan yksilön alistamiseen. Lopussa Stirnerin egoismi johtaa eräänlaiseen ateistiseen mystiikkaan, jossa kokemuksellisuus, ruumiillisuus ja ajatuksettomuus ilmentävät Ainutkertaista.
Tavallaan Ainutkertainen on oletettavissa olemassa olevaksi ennen symbolista järjestystä, kuten reaalinen on Lacanin psykologiassa oletettava alkuperäiseksi. Se ei tosin voi ilmetä muuten kuin railona symbolisessa järjestyksessä, joten sen mukaisesti se on symbolisen järjestelmän rakenteellinen efekti. Tyhjyys voi ilmetä vain jonkin kehystämänä, ajatuksettomuus on jotain ja paljastuu vain suhteessa ajatteluun. Stirnerin kannan tulkitsen post-strukturalistiseksi tai postmoderniksi – todellinen alkuperä ei ole sen parempi kuin kuviteltukaan ja Ainutkertaisen alkuperä tai todellinen olemus on sen käytön suhteen sangen yhdentekevä. Stirnerin egoismin kohdalla oleellista on ajatusten ja kielen käyttö. Kielen luova käyttö, vapautuminen ajatusten vallasta ja kehollisuuden toteutuminen ajatuksettomuudessa heikentävät symbolista järjestystä. Ajatuksettomuus ja kehollisuuden korostaminen olemisessa erottavat Stirnerin myös post-strukturalistisesta kielen totaalisuutta korostavasta ajattelutavasta, jossa kaikki on vain diskurssia tai kieltä.
Avainkäsitteet: Max Stirner, Jacques Lacan, Saul Newman, Michel Onfray, Ainutkertainen, luova tyhjyys, egoismi, anarkismi, post-anarkismi, nihilismi, ideologiakritiikki, post-strukturalismi, herran ja rengin dialektiikka