Endgamen naurut - Tutkimus naurun merkityksestä Samuel Beckettin näytelmässä Endgame
VARTIAINEN, SOFIA (2008)
VARTIAINEN, SOFIA
2008
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18296
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18296
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee fyysisten naurujen ja naurusta puhumisen merkitystä Samuel Beckettin näytelmässä Endgame. Tutkimuskohteenani on näytelmätekstin sisällä elävä esityksen mahdollisuus, jonka Beckett on näyttämöohjeissaan ohjannut mahdollisimman pitkälle. Näytelmässä on runsaasti erilaisia nauruja ja mielipiteitä nauruista, joita tutkin mm. Henry Bergsonin, Aarne Kinnusen ja F.H. Buckleyn naurun teorioiden avulla.
Endgame on lukuisista naurun esimerkeistään huolimatta varsin synkkä näytelmä, jota kirjoittaja itsekin luonnehtii suorastaan epäinhimilliseksi. Näytelmä ei ole tragedia eikä komedia, ja määrittelenkin Endgamen moderniksi tragikomediaksi, joka antaa minulle tyylilajina luvan muodostaa nauruista omat tulkintani. Moderni tragikomedia ei teatterin muotona pyri täydelliseen selitettävyyteen, ja näytelmän naurujen tutkimisessa ei myöskään pyritä siihen.
Tutkielmassa näytelmän naurujen merkitystä tutkitaan erilaisten esimerkkien avulla henkilöhahmojen rakentamisen ja näytelmän rakenteen muodostamisen kannalta, ja pohditaan millä tavalla naurun esimerkit vaikuttavat sekä henkilöhahmojen kehitykseen, että näytelmän voimakkaaseen lopputulokseen. Vahvistavatko naurut näytelmän synkkiä teemoja, vai auttavatko ne kenties lieventämään niitä? Mitä naurut todella paljastavat?
Asiasanat: moderni tragikomedia, näytelmäteksti, esitys, Henri Bergson, Aarne Kinnunen, F. H. Buckley, nauru, komiikka, huumori, ylemmyysteoria, metateatteri
Endgame on lukuisista naurun esimerkeistään huolimatta varsin synkkä näytelmä, jota kirjoittaja itsekin luonnehtii suorastaan epäinhimilliseksi. Näytelmä ei ole tragedia eikä komedia, ja määrittelenkin Endgamen moderniksi tragikomediaksi, joka antaa minulle tyylilajina luvan muodostaa nauruista omat tulkintani. Moderni tragikomedia ei teatterin muotona pyri täydelliseen selitettävyyteen, ja näytelmän naurujen tutkimisessa ei myöskään pyritä siihen.
Tutkielmassa näytelmän naurujen merkitystä tutkitaan erilaisten esimerkkien avulla henkilöhahmojen rakentamisen ja näytelmän rakenteen muodostamisen kannalta, ja pohditaan millä tavalla naurun esimerkit vaikuttavat sekä henkilöhahmojen kehitykseen, että näytelmän voimakkaaseen lopputulokseen. Vahvistavatko naurut näytelmän synkkiä teemoja, vai auttavatko ne kenties lieventämään niitä? Mitä naurut todella paljastavat?
Asiasanat: moderni tragikomedia, näytelmäteksti, esitys, Henri Bergson, Aarne Kinnunen, F. H. Buckley, nauru, komiikka, huumori, ylemmyysteoria, metateatteri