”NIIN KUIN MINÄ UNOHTAISIN.” - Kuoleman teema ja lapsen surun ja ikävän esittäminen Riitta Jalosen teoksissa Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole ja Tyttö ja naakkapuu
KOKKO, MIRJA (2008)
KOKKO, MIRJA
2008
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17995
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17995
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee kuoleman teemaa ja lapsen surun ja ikävän esittämistä kertovassa fiktiossa.Kohdeteoksina on kaksi Riitta Jalosen kuolema-aiheista lastenkirjaa: Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole ja Tyttö ja naakkapuu. Molemmat teokset on kuvittanut Kristiina Louhi. Kohdeteosten analyysi keskittyy tekstiin, erityisesti fokalisaatioon ja kerrontaan. Koska kuvitus on merkittävässä roolissa kummassakin teoksessa, kuvituksen ja tekstin vuorovaikutuksen tarkastelu on oleellinen osa kohdeteosten analyysia.
Aihetta lähestytään klassisen narratologian ja kuvallisuuden teorian käsittein. Tekstin osalta analyysissa keskitytään siihen, millaisilla kerronnallisilla ja kielellisillä keinoilla kirjailija pyrkii tavoitta-maan surevan lapsen ajattelu- ja kokemustason. Fokalisaation käsitettä sovelletaan tutkielmassa nimenomaan sen laajassa merkityksessä. Analysoitaessa lapsen surun ja ikävän esittämisen tapoja vastaaminen kysymykseen ”Kuka näkee tai havaitsee?” ei riitä. Suru ja ikävä ovat kokonaisvaltaisia tunteita ja tuntemuksia. Siksi on välttämätöntä kysyä myös ”kuka tietää?”, ”kuka tuntee” ja ”kuka kokee?”. Havainnollisuuden vuoksi lapsen surun ilmenemistä tarkastellaan erikseen fokalisoinnin havainnoinnin, psykologian ja ideologian alueilla. Kielellisiä piirteitä tarkastellaan erityisesti fiktiivisen henkilön näkökulman indikaattoreina.
Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen tarkastelussa keskeinen käsite on ikonoteksti. Ikonotekstejä ovat kuvaa ja sanaa elimelliseksi kokonaisuudeksi yhdistävät kuvakirjat. Tutkielmassa ikonoteksti-käsitettä sovelletaan sen laveassa merkityksessä, jolloin myös kuvitettu kirja voi kuulua sen piiriin. Kohdeteoksista Tyttö ja naakkapuu voidaan luokitella varsinaiseksi kuvakirjaksi. Sen sijaan teos Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole on lähinnä kuvitettu lastenkirja.
Tutkimuskohteena olevien teosten teemat – oman perheenjäsenen kuolema, kaipaus ja suru – ovat lapselle erittäin vaativia. Lähtökohtana kohdeteosten kuvituksen tarkastelulle on ajatus siitä, että vaikean ja ahdistavan aiheen käsittelyssä kuvitus voi auttaa lapsilukijaa. Kuvat ovat monella tavalla tärkeitä lapsille ja aivan erityisesti lapselle, joka ei vielä itse osaa lukea. Kuvituksen kohdalla tarkastellaan kuvan ja sanan vuorovaikutusta sekä analysoidaan kuvan ilmaisukeinoja kerronnan tukena. Tarkastelussa keskitytään pohtimaan, mitä ilmaisun lisäarvoa kuvat voivat tuoda lapsen surun ja ikävän esittämiseen.
Vaikka tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan lapsen ikävän ja surun esittämistä erilaisten kerronnallisten, kielellisten ja kuvallisten keinojen avulla, temaattinen pohdinta kulkee rakenteellisen analyysin rinnalla läpi koko tutkielman. Kuolemasta ja surusta kertovat lastenkirjat tarjoavat yhden keinon käsitellä vaikeaa asiaa. Eri tavoilla aihetta lähestyvät lastenkirjat voivat antaa vastauksia tai ainakin tarjota erilaisia ajattelutapoja ja näkökulmia. Tarinamaailman sureva lapsi tarjoaa parhaimmillaan tosielämässä omaa menetystään surevalle lapselle tärkeän samaistumiskohteen, joka voi toimia jopa eräänlaisena ”kirjallisena tai kuvallisena vertaistukena”.
Asiasanat: narratologia, fokalisaatio, ikonoteksti, kuolema, suru, ikävä, lastenkirjallisuus, kuvakirjat, Jalonen, Louhi, Tyttö ja naakkapuu, Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole
Aihetta lähestytään klassisen narratologian ja kuvallisuuden teorian käsittein. Tekstin osalta analyysissa keskitytään siihen, millaisilla kerronnallisilla ja kielellisillä keinoilla kirjailija pyrkii tavoitta-maan surevan lapsen ajattelu- ja kokemustason. Fokalisaation käsitettä sovelletaan tutkielmassa nimenomaan sen laajassa merkityksessä. Analysoitaessa lapsen surun ja ikävän esittämisen tapoja vastaaminen kysymykseen ”Kuka näkee tai havaitsee?” ei riitä. Suru ja ikävä ovat kokonaisvaltaisia tunteita ja tuntemuksia. Siksi on välttämätöntä kysyä myös ”kuka tietää?”, ”kuka tuntee” ja ”kuka kokee?”. Havainnollisuuden vuoksi lapsen surun ilmenemistä tarkastellaan erikseen fokalisoinnin havainnoinnin, psykologian ja ideologian alueilla. Kielellisiä piirteitä tarkastellaan erityisesti fiktiivisen henkilön näkökulman indikaattoreina.
Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen tarkastelussa keskeinen käsite on ikonoteksti. Ikonotekstejä ovat kuvaa ja sanaa elimelliseksi kokonaisuudeksi yhdistävät kuvakirjat. Tutkielmassa ikonoteksti-käsitettä sovelletaan sen laveassa merkityksessä, jolloin myös kuvitettu kirja voi kuulua sen piiriin. Kohdeteoksista Tyttö ja naakkapuu voidaan luokitella varsinaiseksi kuvakirjaksi. Sen sijaan teos Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole on lähinnä kuvitettu lastenkirja.
Tutkimuskohteena olevien teosten teemat – oman perheenjäsenen kuolema, kaipaus ja suru – ovat lapselle erittäin vaativia. Lähtökohtana kohdeteosten kuvituksen tarkastelulle on ajatus siitä, että vaikean ja ahdistavan aiheen käsittelyssä kuvitus voi auttaa lapsilukijaa. Kuvat ovat monella tavalla tärkeitä lapsille ja aivan erityisesti lapselle, joka ei vielä itse osaa lukea. Kuvituksen kohdalla tarkastellaan kuvan ja sanan vuorovaikutusta sekä analysoidaan kuvan ilmaisukeinoja kerronnan tukena. Tarkastelussa keskitytään pohtimaan, mitä ilmaisun lisäarvoa kuvat voivat tuoda lapsen surun ja ikävän esittämiseen.
Vaikka tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan lapsen ikävän ja surun esittämistä erilaisten kerronnallisten, kielellisten ja kuvallisten keinojen avulla, temaattinen pohdinta kulkee rakenteellisen analyysin rinnalla läpi koko tutkielman. Kuolemasta ja surusta kertovat lastenkirjat tarjoavat yhden keinon käsitellä vaikeaa asiaa. Eri tavoilla aihetta lähestyvät lastenkirjat voivat antaa vastauksia tai ainakin tarjota erilaisia ajattelutapoja ja näkökulmia. Tarinamaailman sureva lapsi tarjoaa parhaimmillaan tosielämässä omaa menetystään surevalle lapselle tärkeän samaistumiskohteen, joka voi toimia jopa eräänlaisena ”kirjallisena tai kuvallisena vertaistukena”.
Asiasanat: narratologia, fokalisaatio, ikonoteksti, kuolema, suru, ikävä, lastenkirjallisuus, kuvakirjat, Jalonen, Louhi, Tyttö ja naakkapuu, Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole