Itseohjautuvuus aikuisen ihmisen henkisen kehityksen päämääränä. Aikalaisdiagnostinen katsaus Jack Mezirowin teoriaan
JUTILA, TIINA (2008)
JUTILA, TIINA
2008
Aikuiskasvatus ja kasvatustiede - Adult Education and Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-04-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17992
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17992
Tiivistelmä
Tässä teoreettisessa tutkielmassa tarkastellaan aikuisen ihmisen henkistä kehitystä itseohjautuvuuden käsitteen avulla. Taustateoriana toimii Jack Mezirowin esitys transformatiivisesta oppimisesta aikuisuudessa.
Tutkielman teoreettista lähestymistapaa voi nimittää aikalaisdiagnoosiksi. Sen avulla pyritään tavoittamaan ajan henkeä ja sen seurauksia kasvatustieteen tutkimuskohteena olevalle oppijalle ja oppimiselle. Aikalaisdiagnostisen synteesin rakennusaineina käytetään pääasiassa Leena Ahteenmäki-Pelkosen analyysiä Mezirowin itseohjautuvuuskäsityksistä, Thomas Ziehen ajatuksia psyykkisestä modernisaatiosta, Stuart Hallin kuvausta postmodernista identiteetistä sekä itseohjautuvuutta koskevaa empiiristä tutkimusta. Tutkielma muodostuu poikkitieteelliseksi nivoen yhteen kasvatustieteen, sosiologian, kulttuurintutkimuksen, kielitieteen ja filosofian aineksia, ja pyrkien tieteenalojen rajat ohittavaan ymmärrykseen itseohjautuvuudesta.
Transformatiivisen oppimisen teoria lähestyy oppimista kokonaisvaltaisesti. Siinä aikuisen ihmisen merkitykselliset oppimiskokemukset liittyvät kiinteästi muuhun henkiseen kehitykseen. Mezirowin näkemys itseohjautuvuudesta poikkeaa aiemmin esitetyistä. Itseohjautuvuudella ei ymmärretä teoriassa vain ulkoapäin tarkastellen itsenäistä toimintaa, vaan yksilön pyrkimystä vapautua sosialisaation myötä muodostuneista sisäisistä rajoitteistaan. Kehitys itseohjautuvammaksi tapahtuu kriittisen itsereflektion kautta, jossa sosiaalinen vuorovaikutus näyttelee merkittävää roolia.
Teoriassa korostuu kognitiivinen lähestymistapa ja sen voi katsoa kiinnittävän liian vähän huomiota kokonaisvaltaiseen henkiseen muutosprosessiin liittyviin affektiivisiin tekijöihin samoin kuin prosessin tiedostamattomiin komponentteihin. Mezirowin esitys dialogista jää niin ikään kapeaksi. Dialogi ei ole oppijalle merkityksistä vapaata puolueetonta maaperää. Yksilön kehittymismahdollisuudet tietyssä vuorovaikutustilanteessa riippuvat monista tekijöistä: Sitä määräävät kulttuuri, joka näyttäytyy dialogissa erilaisina diskursiivisina käytänteinä, vuorovaikutukselle etukäteen asetetut tavoitteet ja sisältö sekä ne merkitykset, joita yksilö antaa muille vuorovaikutukseen osallistuville. Dialogiin liittyy aina myös kysymys vallasta. Mezirowille vallassa on kysymys niistä rajoitteista, jotka yksilö on sisäistänyt sosialisaation seurauksena. Itseohjautuvuuden kehityksessä on kysymys tästä vallasta vapautumisesta. Teoriassa ei paneuduta kysymykseen vallasta yksittäistä oppijaa laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa.
Vaikka Mezirowin teoria on muutosteoria, se ei ole kuvaus postmodernista itseohjautuvuudesta. Postmodernisti itseohjautuvalla yksilöllä saattaa olla useita rinnakkaisia merkitysperspektiivejä, joiden avulla tulkita kokemuksiaan. Niillä ei ole absoluuttista totuusarvoa yksilön kokemuksiin nähden, vaan ne määrittyvät suhteessa kulloiseenkin kontekstiin. Postmodernin yhteiskunnan jatkuva ulkoinen muutos peräänkuuluttaa sisäistä muutosta. Tässä paineessa yksilö saattaa kehittää selviytymisstrategiakseen ajoittaisen pidättäytymisen aidosta dialogista, mitä voikin pitää yhtenä merkkinä pitkälle kehittyneestä itseohjautuvuudesta postmodernissa.
Avainsanat: itseohjautuvuus, transformatiivinen oppiminen, reflektio, Mezirow, postmoderni identiteetti, aikalaisdiagnoosi
Tutkielman teoreettista lähestymistapaa voi nimittää aikalaisdiagnoosiksi. Sen avulla pyritään tavoittamaan ajan henkeä ja sen seurauksia kasvatustieteen tutkimuskohteena olevalle oppijalle ja oppimiselle. Aikalaisdiagnostisen synteesin rakennusaineina käytetään pääasiassa Leena Ahteenmäki-Pelkosen analyysiä Mezirowin itseohjautuvuuskäsityksistä, Thomas Ziehen ajatuksia psyykkisestä modernisaatiosta, Stuart Hallin kuvausta postmodernista identiteetistä sekä itseohjautuvuutta koskevaa empiiristä tutkimusta. Tutkielma muodostuu poikkitieteelliseksi nivoen yhteen kasvatustieteen, sosiologian, kulttuurintutkimuksen, kielitieteen ja filosofian aineksia, ja pyrkien tieteenalojen rajat ohittavaan ymmärrykseen itseohjautuvuudesta.
Transformatiivisen oppimisen teoria lähestyy oppimista kokonaisvaltaisesti. Siinä aikuisen ihmisen merkitykselliset oppimiskokemukset liittyvät kiinteästi muuhun henkiseen kehitykseen. Mezirowin näkemys itseohjautuvuudesta poikkeaa aiemmin esitetyistä. Itseohjautuvuudella ei ymmärretä teoriassa vain ulkoapäin tarkastellen itsenäistä toimintaa, vaan yksilön pyrkimystä vapautua sosialisaation myötä muodostuneista sisäisistä rajoitteistaan. Kehitys itseohjautuvammaksi tapahtuu kriittisen itsereflektion kautta, jossa sosiaalinen vuorovaikutus näyttelee merkittävää roolia.
Teoriassa korostuu kognitiivinen lähestymistapa ja sen voi katsoa kiinnittävän liian vähän huomiota kokonaisvaltaiseen henkiseen muutosprosessiin liittyviin affektiivisiin tekijöihin samoin kuin prosessin tiedostamattomiin komponentteihin. Mezirowin esitys dialogista jää niin ikään kapeaksi. Dialogi ei ole oppijalle merkityksistä vapaata puolueetonta maaperää. Yksilön kehittymismahdollisuudet tietyssä vuorovaikutustilanteessa riippuvat monista tekijöistä: Sitä määräävät kulttuuri, joka näyttäytyy dialogissa erilaisina diskursiivisina käytänteinä, vuorovaikutukselle etukäteen asetetut tavoitteet ja sisältö sekä ne merkitykset, joita yksilö antaa muille vuorovaikutukseen osallistuville. Dialogiin liittyy aina myös kysymys vallasta. Mezirowille vallassa on kysymys niistä rajoitteista, jotka yksilö on sisäistänyt sosialisaation seurauksena. Itseohjautuvuuden kehityksessä on kysymys tästä vallasta vapautumisesta. Teoriassa ei paneuduta kysymykseen vallasta yksittäistä oppijaa laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa.
Vaikka Mezirowin teoria on muutosteoria, se ei ole kuvaus postmodernista itseohjautuvuudesta. Postmodernisti itseohjautuvalla yksilöllä saattaa olla useita rinnakkaisia merkitysperspektiivejä, joiden avulla tulkita kokemuksiaan. Niillä ei ole absoluuttista totuusarvoa yksilön kokemuksiin nähden, vaan ne määrittyvät suhteessa kulloiseenkin kontekstiin. Postmodernin yhteiskunnan jatkuva ulkoinen muutos peräänkuuluttaa sisäistä muutosta. Tässä paineessa yksilö saattaa kehittää selviytymisstrategiakseen ajoittaisen pidättäytymisen aidosta dialogista, mitä voikin pitää yhtenä merkkinä pitkälle kehittyneestä itseohjautuvuudesta postmodernissa.
Avainsanat: itseohjautuvuus, transformatiivinen oppiminen, reflektio, Mezirow, postmoderni identiteetti, aikalaisdiagnoosi