Tarinoita asiakkuudesta. Narratiivinen tutkimus ylisukupolvisesta toimeentulotukiasiakkuudesta
HULKKO, JONNA (2008)
HULKKO, JONNA
2008
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-04-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17987
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17987
Tiivistelmä
Tarkastelen tässä tutkimuksessa ylisukupolvisten toimeentulotukiasiakkaiden asiakkuustarinoita. Olen kiinnostunut erityisesti niistä kokemuksista ja merkityksistä, joita (ylisukupolviselle) asiakkuudelle annetaan sekä asiakkuuteen liitetyistä tapahtumakuluista. Ymmärrykseni mukaan narratiivisuuden eli tarinallisuuden käsite liittää nämä merkityksen eri ulottuvuudet toisiinsa.
Tutkimuksen väljänä teoreettisena viitekehyksenä on narratiivisuus. Ymmärrän narratiivisuuden siten, että se pitää sisällään sosiaalisen konstruktionismin perinteestä ajatuksen, että tietoa ja identiteettiä rakennetaan kertomusten avulla. Narratiivisuus viittaa tässä tutkimuksessa myös aineistoon eli haastattelutilanteessa konstruoituihin tarinoihin ja aineiston analyysitapaan, jolloin haastateltavien kertomuksista on analyysivaiheessa konstruoitu uusia kertomuksia.
Tutkimuksen aineisto koostuu neljästä ylisukupolvisen toimeentulotukiasiakkaan tarinasta, jotka on kerätty teemahaastattelumenetelmällä. Haastateltavista asiakkaista kolme oli naisia ja yksi oli mies. Asiakkuus oli haastateltavien perheissä kestänyt kaksi sukupolvea. Kaksi haastateltavista oli 1950-luvulla syntyneitä vanhempia, jotka aikuisiällä olivat tulleet perheineen sosiaalitoimiston asiakkaiksi ja joiden lapsi/lapset olivat itse aikuisena asiakkaita. Kaksi haastateltavista taas oli 1980-luvulla syntyneitä, jo aikuistuneita lapsia, joiden perheet olivat heidän lapsuudessaan olleet sosiaalitoimiston asiakkaita ja joilla nyt, itsenäisinä aikuisina, oli oma asiakkuus sosiaalitoimistossa.
Haastateltavien kertomat tarinat olivat kaikki omanlaisiaan ja ainutlaatuisia mutta tarinoista löytyi myös yhdistäviä tekijöitä. Yksilöllisiin tarinoihin oli siis otettu aineksia ympäröivästä kulttuurisesta tarinavarannosta ja siten tarinat kertoivat myös jotain yleisempää ylisukupolvisesta asiakkuudesta.
Haastateltavat rakensivat asiakkuustarinoita selviytymisen, ajautumisen ja kasvun/eheytymisen näkökulmista. Tarinoissaan he olivat vuoroin tragedian ja vuoroin sankaritarinan päähenkilöitä. Tarinoissa usko parempaan tulevaisuuteen säilyi menneisyyden vastoinkäymisistä huolimatta. Tarinoita yhdisti toisiinsa myös osatarinat koulutuksen ja työn merkityksestä, avioerosta ja yksinhuoltajuudesta, lapsuuden kodista ja kertojan suhteesta siihen sekä tarinat päihteidenkäytöstä ja ylisukupolvisen asiakkuusketjun murtamisesta.
Asiakkuustarinoissa sosiaalitoimiston ylisukupolvista asiakkuutta selitettiin lähinnä yhteiskunnallisista seikoista ja epäonnesta johtuvilla syillä. Vähemmän asiakkuuteen löydettiin syitä itsestä tai omasta toiminnasta. Ratkaisuna tilanteeseen, eli ongelman tai asiakkuuden päättymiseen, oma toiminta sen sijaan oli merkityksellinen tekijä. Ongelmien syiden löytyminen itsen ulkopuolelta ja ratkaisun löytyminen itsestä ja omasta toiminnasta on yksilön kannalta toimivampi selviytymisstrategia vaikeassa elämäntilanteessa.
Avainsanat: asiakkuus, narratiivisuus, sosiaalinen perimä, toimeentulotuki, ylisukupolvisuus
Tutkimuksen väljänä teoreettisena viitekehyksenä on narratiivisuus. Ymmärrän narratiivisuuden siten, että se pitää sisällään sosiaalisen konstruktionismin perinteestä ajatuksen, että tietoa ja identiteettiä rakennetaan kertomusten avulla. Narratiivisuus viittaa tässä tutkimuksessa myös aineistoon eli haastattelutilanteessa konstruoituihin tarinoihin ja aineiston analyysitapaan, jolloin haastateltavien kertomuksista on analyysivaiheessa konstruoitu uusia kertomuksia.
Tutkimuksen aineisto koostuu neljästä ylisukupolvisen toimeentulotukiasiakkaan tarinasta, jotka on kerätty teemahaastattelumenetelmällä. Haastateltavista asiakkaista kolme oli naisia ja yksi oli mies. Asiakkuus oli haastateltavien perheissä kestänyt kaksi sukupolvea. Kaksi haastateltavista oli 1950-luvulla syntyneitä vanhempia, jotka aikuisiällä olivat tulleet perheineen sosiaalitoimiston asiakkaiksi ja joiden lapsi/lapset olivat itse aikuisena asiakkaita. Kaksi haastateltavista taas oli 1980-luvulla syntyneitä, jo aikuistuneita lapsia, joiden perheet olivat heidän lapsuudessaan olleet sosiaalitoimiston asiakkaita ja joilla nyt, itsenäisinä aikuisina, oli oma asiakkuus sosiaalitoimistossa.
Haastateltavien kertomat tarinat olivat kaikki omanlaisiaan ja ainutlaatuisia mutta tarinoista löytyi myös yhdistäviä tekijöitä. Yksilöllisiin tarinoihin oli siis otettu aineksia ympäröivästä kulttuurisesta tarinavarannosta ja siten tarinat kertoivat myös jotain yleisempää ylisukupolvisesta asiakkuudesta.
Haastateltavat rakensivat asiakkuustarinoita selviytymisen, ajautumisen ja kasvun/eheytymisen näkökulmista. Tarinoissaan he olivat vuoroin tragedian ja vuoroin sankaritarinan päähenkilöitä. Tarinoissa usko parempaan tulevaisuuteen säilyi menneisyyden vastoinkäymisistä huolimatta. Tarinoita yhdisti toisiinsa myös osatarinat koulutuksen ja työn merkityksestä, avioerosta ja yksinhuoltajuudesta, lapsuuden kodista ja kertojan suhteesta siihen sekä tarinat päihteidenkäytöstä ja ylisukupolvisen asiakkuusketjun murtamisesta.
Asiakkuustarinoissa sosiaalitoimiston ylisukupolvista asiakkuutta selitettiin lähinnä yhteiskunnallisista seikoista ja epäonnesta johtuvilla syillä. Vähemmän asiakkuuteen löydettiin syitä itsestä tai omasta toiminnasta. Ratkaisuna tilanteeseen, eli ongelman tai asiakkuuden päättymiseen, oma toiminta sen sijaan oli merkityksellinen tekijä. Ongelmien syiden löytyminen itsen ulkopuolelta ja ratkaisun löytyminen itsestä ja omasta toiminnasta on yksilön kannalta toimivampi selviytymisstrategia vaikeassa elämäntilanteessa.
Avainsanat: asiakkuus, narratiivisuus, sosiaalinen perimä, toimeentulotuki, ylisukupolvisuus