Kamarilta koteihin. Poliisi parisuhdeväkivallan tilanteissa
HAATAJA, MAIJA (2008)
HAATAJA, MAIJA
2008
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-01-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17574
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17574
Tiivistelmä
Tutkielmassani tarkastelen parisuhdeväkivaltaa poliisin näkökulman läpi. Tutkielmani on empiirinen ja tulen lähestymään aihettani ja tutkimaan sitä haastattelututkimuksen kautta. Aineistonani on viisi poliiseille tehtyä teemahaastattelua. Niiden kautta puran heidän toimintaansa ja kohtaamisiaan parisuhdeväkivallan vaikutuspiirissä olevien ihmisten kanssa. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millainen yksityisen ja julkisen sfäärin kohtaaminen on poliisin työssä parisuhdeväkivaltaisessa tilanteessa? 2) Miten yhteiskunnassa ilmenevä parisuhdeväkivallan normalisoituminen näkyy poliisin työssä? 3) Miten poliisi yhteiskunnan edustajana kokee parisuhdeväkivaltatilanteet? Tärkeimmät teemat haastatteluissa olivat poliisiksi ryhtymisen syyt sekä työn hyvät ja huonot puolet, koulutuksen ja käytännön suhde sekä poliisien muistot parisuhdeväkivaltatilanteista ja omien ajatusten ja asenteiden muutos uran aikana. Näitä teemoja peilaan yksityisen ja julkisen sfäärin erottelun ja rajankäynnin, naisvihan teorian sekä väkivallan normalisoinnin teoretisoinnin kautta.
Tutkimustulosteni perusteella yksityisen ja julkisen sfäärin erottelun murtuminen näkyy poliisin puheen kautta eri tavoin. Yksityisiin koteihin menoa ei kaihdeta ja parisuhdeväkivaltaa pidetään vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Kuitenkin haastatteluissa näkyy viitteitä myös parisuhdeväkivallan pitämisestä edelleen yksityisasiana, sillä poliisien mukaan rikosilmoituksia perutaan paljon eikä tuomiota synny samaan tahtiin kuin rikoksia tehdään. Yksityisen ja julkisen elämänpiirin rajankäynti näkyykin poliisien puheessa parhaiten tunteiden tasolla ja siinä, miten työhön ja erityisesti parisuhdeväkivaltatapauksiin suhtaudutaan. Yhtenä tärkeimpänä tutkimustuloksena pidän poliisien turhautumista työnsä ajoittaiseen tuloksettomuuteen parisuhdeväkivallan tapauksissa. Tämän taas näen olevan yhteydessä parisuhdeväkivallan normalisointiin ja ulossulkemiseen sekä naisvihaan. Niin eri yhteiskunnalliset toimijat kuin poliisi itsekin osallistuvat tuohon normalisoinnin prosessiin puhumalla parisuhdeväkivallasta erilaisin vähättelevin tavoin. Väkivallan ja väkivaltaan normalisoitumisella tarkoitetaan erilaisia käytäntöjä, joiden kautta parisuhteessa tapahtuvalle väkivallalle käännetään selkä, ja näitä tapoja löydän myös haastattelemieni poliisien puheesta. Naisviha linkittyy sekä yksityisen ja julkisen rajankäyntiin että väkivaltaisen suhteen dynamiikkaan ja poliisien toimintaan noissa tilanteissa. Naisvihan teoriaan liittyy myös oleellisesti vallan eri muodot. Sukupuolten väliset erot näen erilaisten valtakäytäntöjen tuloksena, ja pohdin myös sitä, millainen asema naispuolisilla poliiseilla maskuliinisessa ammatissa on.
Johtopäätökseni on, että nimenomaan tapoihin käsitellä parisuhdeväkivaltaa julkisuudessa sekä asenteisiin ja arvostuksiin tulisi kiinnittää huomiota ja pyrkiä muuttamaan niitä. Lakimuutosten lisäksi näen sen ainoana tapana vähentää parisuhdeväkivallan olemassaoloa ja mahdollisuutena sen ennaltaehkäisemiseen.
Avainsanat: poliisi, parisuhdeväkivalta, feministinen politiikan tutkimus, yksityinen ja julkinen, väkivallan normalisointi
Tutkimustulosteni perusteella yksityisen ja julkisen sfäärin erottelun murtuminen näkyy poliisin puheen kautta eri tavoin. Yksityisiin koteihin menoa ei kaihdeta ja parisuhdeväkivaltaa pidetään vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Kuitenkin haastatteluissa näkyy viitteitä myös parisuhdeväkivallan pitämisestä edelleen yksityisasiana, sillä poliisien mukaan rikosilmoituksia perutaan paljon eikä tuomiota synny samaan tahtiin kuin rikoksia tehdään. Yksityisen ja julkisen elämänpiirin rajankäynti näkyykin poliisien puheessa parhaiten tunteiden tasolla ja siinä, miten työhön ja erityisesti parisuhdeväkivaltatapauksiin suhtaudutaan. Yhtenä tärkeimpänä tutkimustuloksena pidän poliisien turhautumista työnsä ajoittaiseen tuloksettomuuteen parisuhdeväkivallan tapauksissa. Tämän taas näen olevan yhteydessä parisuhdeväkivallan normalisointiin ja ulossulkemiseen sekä naisvihaan. Niin eri yhteiskunnalliset toimijat kuin poliisi itsekin osallistuvat tuohon normalisoinnin prosessiin puhumalla parisuhdeväkivallasta erilaisin vähättelevin tavoin. Väkivallan ja väkivaltaan normalisoitumisella tarkoitetaan erilaisia käytäntöjä, joiden kautta parisuhteessa tapahtuvalle väkivallalle käännetään selkä, ja näitä tapoja löydän myös haastattelemieni poliisien puheesta. Naisviha linkittyy sekä yksityisen ja julkisen rajankäyntiin että väkivaltaisen suhteen dynamiikkaan ja poliisien toimintaan noissa tilanteissa. Naisvihan teoriaan liittyy myös oleellisesti vallan eri muodot. Sukupuolten väliset erot näen erilaisten valtakäytäntöjen tuloksena, ja pohdin myös sitä, millainen asema naispuolisilla poliiseilla maskuliinisessa ammatissa on.
Johtopäätökseni on, että nimenomaan tapoihin käsitellä parisuhdeväkivaltaa julkisuudessa sekä asenteisiin ja arvostuksiin tulisi kiinnittää huomiota ja pyrkiä muuttamaan niitä. Lakimuutosten lisäksi näen sen ainoana tapana vähentää parisuhdeväkivallan olemassaoloa ja mahdollisuutena sen ennaltaehkäisemiseen.
Avainsanat: poliisi, parisuhdeväkivalta, feministinen politiikan tutkimus, yksityinen ja julkinen, väkivallan normalisointi