Suomalaisten naisten kokemukset YK-vaimona
SYRJÄ, SARI (2007)
SYRJÄ, SARI
2007
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-12-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17487
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17487
Tiivistelmä
Tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa tarkastellaan YK-vaimojen kokemuksia Field Service–organisaatiossa. Tutkimuksen viitekehys on feministinen. Tämä tutkimuksen näkökulma löytyi liberaalin feminismin teorialähtökohdista, joissa yhteiskunta nähdään kahtiajakautuneena. Erottelu julkisen ja yksityisen välillä on liberaalissa feminismissä oleellista. Naisten elämä voidaan katsoa rajoittuvan yksityisen, kodin, piiriin. Miehille kuuluu puolestaan julkisen elämän piiri. Sukupuolijärjestelmässä naisten ja miesten edustamat vastakohtaiset käsiteparit pitävät sisällään hierarkkisuuden. Naisten kotona tekemä työ ei ole yhtä arvokasta kuin miesten työpaikoilla tekemä työ. Naisten kotiäitivuodet eivät kartuta naisten eläkkeitä eivät edistä naisten työuralla etenemistä. Miesten riippuvuus naisten hoivasta ja palveluksista mahdollistaa miesten oman riippumattomuuden työntekijöinä ja kansalaisina.
Tutkimusaineisto koostui seitsemän Jerusalemissa YK-vaimona olleen naisen haastattelusta. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu ja aineiston analyysissä käytettiin metodina teemoittelua. Ensimmäisessä teemaryhmässä analysoitiin naisten ikää, koulutusta, ammattia. Siinä selvitettiin myös, kuinka monta vuotta naiset olivat olleet avioliitossa tai avoliitossa ja kuinka monta vuotta siitä ajasta YK-vaimona tai –avovaimona. Toisessa teemaryhmässä pohdittiin niitä syitä, miten naiset olivat päätyneet YK-vaimoksi, milloin päätös komennukselle mukaan lähdöstä alkoi muotoutua. Lisäksi naiset kertoivat perusteluja miksi he päättivät lähteä mukaan komennukselle. Kolmannen teemaryhmän puitteissa pohdittiin niitä muutoksia, joita YK-vaimoksi siirtyminen toi oman työn, uran, toimeentulon ja sosiaaliturvan kannalta. Lisäksi naiset kertoivat, miten ulkomaankomennuksella mukanaolo vaikutti lasten hoitoon, kasvatukseen, kotitöihin ja sosiaalisiin verkostoihin. Neljännessä teemaryhmässä selvitettiin naisten taloudellista asemaa YK-vaimona. Naiset kertoivat tuntemuksistaan taloudellisen riippuvuuden ja tasa-arvon näkökulmasta. Tässä kohtaa käsiteltiin myös heidän ajatuksiaan liittyen YK-elämän riskitilanteisiin. Viidennessä teemaryhmässä pohdittiin tulevaisuuden näkymiä YK:n jälkeen oman koulutuksen, uran ja toimeentulon kannalta. Kuudennen teemaryhmän aiheina olivat YK-vaimouden hyvät ja huonot puolet. Seitsemännessä teemassa naiset kertoivat mietteitään siitä, miten YK:n tulisi ottaa vaimojen aseman huomioon.
Suomalaisten naisten oli pääasiallisesti vaikeaa luopua omasta urasta ja tuloistaan. Naiset joutuivat sopeutumaan taloudelliseen riippuvuuteen, joka aiheutti useimmissa naisissa hämmennystä. Vaikeissa parisuhteissa rahasta tuli vallan väline. Suomeen paluu oli useimmille naisille vaikea. He kokivat, että he joutuivat aloittamaan kaiken nollapisteestä. He joutuivat kouluttautumaan uudestaan, luomaan uraa. Eläkettä ei oltu useimmille naisista maksettu ollenkaan. Kotityöt ja lasten hoito jäivät pääasiallisesti naisille komennuksella. Toisaalta kotityöt saattoivat tarjota naisille tärkeää ajankulua, koska miehet olivat paljon töissä. Pienten lasten äideille kotona oleminen sujui luontevasti; äitiys on helpoin tapa perustella pitkää kotona olemista. Naiset nauttivat mahdollisuudesta hoitaa lapsiaan itse ja mahdollisuudesta olla lasten kanssa pidempään kotona mitä Suomessa olisi ollut mahdollista. Suurin puute lastenhoitoa ajatellen oli sukulaisten, tuttavien ja muiden turvallisten tukiverkostojen puuttuminen.
YK:ssa pitäisi olla vaimoille oma kotouttamisohjelmansa. Naiset toivoivat arjen tukihenkilöä, opaskirjaa ja kielikurssia. Toisaalta myös YK-elämän nurjiin puoliin, kuten yksinäisyyteen, miesten pitkiin poissaoloihin ja äkillisiin evakuointitilanteisiin, toivottiin ennakoivaa informaatiota. Naiset toivoivat myös mahdollisuutta työllistyä komennusten aikana. Toisaalta naiset toivoivat YK:lta tunnustusta siitä työstä, mitä he naisina tekevät tukeakseen miehiensä vaativaa työuraa. Tällaisena tunnustuksena voitaisiin pitää esimerkiksi vaimon palkkaa.
Tutkimusaineisto koostui seitsemän Jerusalemissa YK-vaimona olleen naisen haastattelusta. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu ja aineiston analyysissä käytettiin metodina teemoittelua. Ensimmäisessä teemaryhmässä analysoitiin naisten ikää, koulutusta, ammattia. Siinä selvitettiin myös, kuinka monta vuotta naiset olivat olleet avioliitossa tai avoliitossa ja kuinka monta vuotta siitä ajasta YK-vaimona tai –avovaimona. Toisessa teemaryhmässä pohdittiin niitä syitä, miten naiset olivat päätyneet YK-vaimoksi, milloin päätös komennukselle mukaan lähdöstä alkoi muotoutua. Lisäksi naiset kertoivat perusteluja miksi he päättivät lähteä mukaan komennukselle. Kolmannen teemaryhmän puitteissa pohdittiin niitä muutoksia, joita YK-vaimoksi siirtyminen toi oman työn, uran, toimeentulon ja sosiaaliturvan kannalta. Lisäksi naiset kertoivat, miten ulkomaankomennuksella mukanaolo vaikutti lasten hoitoon, kasvatukseen, kotitöihin ja sosiaalisiin verkostoihin. Neljännessä teemaryhmässä selvitettiin naisten taloudellista asemaa YK-vaimona. Naiset kertoivat tuntemuksistaan taloudellisen riippuvuuden ja tasa-arvon näkökulmasta. Tässä kohtaa käsiteltiin myös heidän ajatuksiaan liittyen YK-elämän riskitilanteisiin. Viidennessä teemaryhmässä pohdittiin tulevaisuuden näkymiä YK:n jälkeen oman koulutuksen, uran ja toimeentulon kannalta. Kuudennen teemaryhmän aiheina olivat YK-vaimouden hyvät ja huonot puolet. Seitsemännessä teemassa naiset kertoivat mietteitään siitä, miten YK:n tulisi ottaa vaimojen aseman huomioon.
Suomalaisten naisten oli pääasiallisesti vaikeaa luopua omasta urasta ja tuloistaan. Naiset joutuivat sopeutumaan taloudelliseen riippuvuuteen, joka aiheutti useimmissa naisissa hämmennystä. Vaikeissa parisuhteissa rahasta tuli vallan väline. Suomeen paluu oli useimmille naisille vaikea. He kokivat, että he joutuivat aloittamaan kaiken nollapisteestä. He joutuivat kouluttautumaan uudestaan, luomaan uraa. Eläkettä ei oltu useimmille naisista maksettu ollenkaan. Kotityöt ja lasten hoito jäivät pääasiallisesti naisille komennuksella. Toisaalta kotityöt saattoivat tarjota naisille tärkeää ajankulua, koska miehet olivat paljon töissä. Pienten lasten äideille kotona oleminen sujui luontevasti; äitiys on helpoin tapa perustella pitkää kotona olemista. Naiset nauttivat mahdollisuudesta hoitaa lapsiaan itse ja mahdollisuudesta olla lasten kanssa pidempään kotona mitä Suomessa olisi ollut mahdollista. Suurin puute lastenhoitoa ajatellen oli sukulaisten, tuttavien ja muiden turvallisten tukiverkostojen puuttuminen.
YK:ssa pitäisi olla vaimoille oma kotouttamisohjelmansa. Naiset toivoivat arjen tukihenkilöä, opaskirjaa ja kielikurssia. Toisaalta myös YK-elämän nurjiin puoliin, kuten yksinäisyyteen, miesten pitkiin poissaoloihin ja äkillisiin evakuointitilanteisiin, toivottiin ennakoivaa informaatiota. Naiset toivoivat myös mahdollisuutta työllistyä komennusten aikana. Toisaalta naiset toivoivat YK:lta tunnustusta siitä työstä, mitä he naisina tekevät tukeakseen miehiensä vaativaa työuraa. Tällaisena tunnustuksena voitaisiin pitää esimerkiksi vaimon palkkaa.