Kun metsänhoito paikallistuu, tarvitaanko kansallista metsäpolitiikkaa? Nepalin metsäsektorin kansallinen keskustelu Terain alueen metsäpolitiikan kehityksessä
FABRITIUS, HENNA (2007)
FABRITIUS, HENNA
2007
Ympäristöpolitiikka - Environmental Policy
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-04-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16690
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16690
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee kansallisen metsäpolitiikan roolia kehitysmaiden paikallistuvassa metsänhoidossa. Tutkimustapauksena käytän Nepalin metsäsektorin keskustelua koskien Terain alueen metsien hoitoa ja metsänhoidon paikallistamista. Ensisijainen aineistoni koostuu talvella 2001-2002 kerätyistä vapaamuotoisista haastatteluista, joihin osallistui Nepalin metsäsektorilla toimineita virkamiehiä, kehitysyhteistyöjärjestöjen työntekijöitä, aktivistijärjestöjen edustajia ja nepalilaisia tutkijoita. Argumenttianalyysin ja kulttuuriteorian avulla pureudun siihen, millaisia rooleja toimijat ottivat Terain metsänhoitoa koskevassa keskustelussa.
Haastattelujen ajankohtana metsäsektorin keskusteluista oli hahmotettavissa neljä Terain metsänhoidon mallia: yhteisömetsätalous, teknis-taloudellinen metsänhoito, verotetun yhteisömetsätalouden ja yhteismetsänhoidon yhdistelmä sekä piirikuntakohtaisten metsänhoitosuunnitelmien malli. Näistä malleista keskustellessaan toimijat osoittivat omaksuneensa roolin paitsi kansallisten kysymysten tarkastelijoina, myös kehitysideoiden ja poliittisten mallien siirtäjinä alueelta toiselle ja kansainväliseltä tasolta paikalliselle tasolle. Heille oli kertynyt kokemusta metsäpolitiikan onnistumisista ja epäonnistumisista, ja tämän kokemuksensa turvin he pyrkivät toimimaan metsäpoliittisten mallien toteutuvuuden arvioijina. Vaikka Terain metsäpolitiikan paikallistuminen oli Nepalissa laajalti hyväksytty suunta, kansallisella keskustelulla oli Terain metsäpolitiikassa rooleja, jotka eivät olisi olleet luontevasti tai ainakaan nopeasti siirrettävissä osaksi paikallisen tason toimintaa.
Oleellinen osa kansallisen metsäkeskustelun prosessia oli toimijakentän moniäänisyys: eri toimijoilla oli toisistaan poikkeavat käsitykset metsäpolitiikan tavoitteista ja suurimmista riskeistä. Toimijoiden välinen vuoropuhelu loi prosessin, joka kehitti metsäpolitiikkaa kohti kompromissinomaisia ratkaisuja. Lisäksi toimijoiden erimielisyydet johtivat hallinnollisen desentralisaatiopaineen alla kulttuuriseen desentralisaatioon; osa toimijoista pyrki siirtämään näkemyksiään ja kokemuksiaan itseään vastaaville toimijaryhmille piirikuntatasolla, koska piirikuntien tulevaisuutta ei haluttu saattaa alttiiksi toisten toimijoiden "propagandalle".
Toimijoiden yhteistyökykyä heikensi ajattelutapa, että metsäpolitiikasta päätettäessä pitäisi kuunnella vain osallistavan metsänhoidon pääkohdetta eli köyhiä maaseudun asukkaita, ei muita ryhmiä. Pluralismin periaate voisi tarjota lähtökohdan kansallisen tason toimijoiden yhteistyölle. Lisäksi kansallisen tason yhteistoimintaa edesauttaisi, mikäli osallisilla olisi vahvemmat institutionaaliset velvoitteet tehdä yhteistyötä.
Haastattelujen ajankohtana metsäsektorin keskusteluista oli hahmotettavissa neljä Terain metsänhoidon mallia: yhteisömetsätalous, teknis-taloudellinen metsänhoito, verotetun yhteisömetsätalouden ja yhteismetsänhoidon yhdistelmä sekä piirikuntakohtaisten metsänhoitosuunnitelmien malli. Näistä malleista keskustellessaan toimijat osoittivat omaksuneensa roolin paitsi kansallisten kysymysten tarkastelijoina, myös kehitysideoiden ja poliittisten mallien siirtäjinä alueelta toiselle ja kansainväliseltä tasolta paikalliselle tasolle. Heille oli kertynyt kokemusta metsäpolitiikan onnistumisista ja epäonnistumisista, ja tämän kokemuksensa turvin he pyrkivät toimimaan metsäpoliittisten mallien toteutuvuuden arvioijina. Vaikka Terain metsäpolitiikan paikallistuminen oli Nepalissa laajalti hyväksytty suunta, kansallisella keskustelulla oli Terain metsäpolitiikassa rooleja, jotka eivät olisi olleet luontevasti tai ainakaan nopeasti siirrettävissä osaksi paikallisen tason toimintaa.
Oleellinen osa kansallisen metsäkeskustelun prosessia oli toimijakentän moniäänisyys: eri toimijoilla oli toisistaan poikkeavat käsitykset metsäpolitiikan tavoitteista ja suurimmista riskeistä. Toimijoiden välinen vuoropuhelu loi prosessin, joka kehitti metsäpolitiikkaa kohti kompromissinomaisia ratkaisuja. Lisäksi toimijoiden erimielisyydet johtivat hallinnollisen desentralisaatiopaineen alla kulttuuriseen desentralisaatioon; osa toimijoista pyrki siirtämään näkemyksiään ja kokemuksiaan itseään vastaaville toimijaryhmille piirikuntatasolla, koska piirikuntien tulevaisuutta ei haluttu saattaa alttiiksi toisten toimijoiden "propagandalle".
Toimijoiden yhteistyökykyä heikensi ajattelutapa, että metsäpolitiikasta päätettäessä pitäisi kuunnella vain osallistavan metsänhoidon pääkohdetta eli köyhiä maaseudun asukkaita, ei muita ryhmiä. Pluralismin periaate voisi tarjota lähtökohdan kansallisen tason toimijoiden yhteistyölle. Lisäksi kansallisen tason yhteistoimintaa edesauttaisi, mikäli osallisilla olisi vahvemmat institutionaaliset velvoitteet tehdä yhteistyötä.