They Are the Focus of Evil In the Modern World. Ronald Reaganin narratiivit Yhdysvaltojen identiteetin, viholliskuvan ja politiikan muokkaajina
HANSKA, JAN (2007)
HANSKA, JAN
2007
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-03-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16603
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16603
Tiivistelmä
Tässä pro gradu-työssä etsin uutta näkökulmaa Reaganin politiikan ja hänen poliittisen persoonansa tutkimiseen narratiivisen tutkimusotteen kautta hahmottamalla hänen julkisista puheistaan laajempaa kerronnallista kokonaisuutta. Tulkitsemalla Reaganin politiikkaa tarinankerronnan muodossa on mahdollista ymmärtää paremmin, miten hän kaikista virheistään huolimatta kykeni säilyttämään poliittisen uskottavuutensa ja kertomaan tarinaa, jonka hän sai osan maailmasta ja enemmistön amerikkalaisista uskomaan.
Tutkimusasetelman taustana on ajatus, että politiikka on liian vaikea alue keskivertokansalaiselle ymmärrettäväksi ja sisäistettäväksi ja siksi tarinat ja niiden kertominen politiikan aktuaalisista tapahtumista ovat merkityksellisiä ja kaikki politiikan tapahtumat, teot ja toiminnot ovat purettavissa tarinalliseen muotoon. Koska ulkopolitiikalla on merkittävä rooli valtion asemalle kansainvälisessä yhteisössä olen valinnut tutkimuskohteekseni ulkopolitiikan alueelta ensisijaisesti viholliskuvat ja niiden rakentamisen ja samalla oman valtiollisen identiteetin luomisprosessin kerronnan kautta.
Viholliskuvateorian pohjalle olen valinnut Vilho Harlen, James A. Ahon ja myös Joseph Campbellin tutkimukset sankarista ja vihollisesta ja niiden muodostamisesta narratiivien ja muiden mekanismien kautta. Teorian kautta perustellaan viholliskuvien samankaltaisuutta ja sopivuutta välitettäväksi narratiivien kautta. Metodiosaksi olen valinnut narratiivisuuden ja narratologian laajalta kentältä kirjoittajia Vladimir Proppista aina David Hermaniin asti ja pyrin yhdistelemään toisiinsa osia niin strukturalistisesta, fenomenologisesta kuin postmodernista ja radikaalistakin narratiivisesta ajattelusta yrittäen etsiä juuri niitä osa-alueita, jotka kansainvälisen politiikan ja laajemminkin poliittisen tutkimuksen kannalta olisivat hyödyllisiä.Keskeisimpänä tutkimusaineistona ovat University of Texasin ylläpitämän Reaganin presidentilliseen kirjastoon kootut valikoidut puheet.
Tutkimusotteen kannalta keskeistä on tapa ajatella maailmankuvamme rakentuminen pitkälti sen pohjalta, millaisia tarinoita meille maailman perusluonteesta kerrotaan. Hyväksyttäessä tämä tutkimuksen lähtökohdaksi voidaan alkaa tarkastella niitä mekanismeja, joilla narraattori saa kertomuksensa hyväksytyksi kuulijallaan ja millaisen tarinamaailman David Hermanin terminologian mukaan hän saa luotua ja miten tehtyä sen uskottavaksi ja loogiseksi tarinan oman logiikan puitteissa.
Tarinoiden käyttö nostaa merkitystään demokratiavajeen ja toisaalta informaatiotulvan aikakautena. Tietoa on liikaa, jotta sen voisi suodattaa ja analysoida ja siksi poliittinen tarinankerronta tarjoaa tavalliselle ihmiselle ikään kuin valmiiksi pureskellun ja yksinkertaistetun mallin ympäröivästä maailmasta. Lisäksi poliittisten puheiden näkeminen tarinana tarjoaa uudenlaisen näkökulman valehteluun tai epätosien asioiden kertomiseen politiikassa.
Reagan tarjoaa kiinnostavan tutkimuskohteen sillä hän näki maailman tarinoina ja pyrki muuttamaan kaiken politiikassaankin tarinalliseen muotoon. Tämä pyrkimys ja hänen luontainen lahjakkuutensa tarinankerrontaan luovat hänen narratiivistaan yksityiskohtaisemman ja rikkaamman kuin moni muu poliittinen narratiivi on ollut. Koska Reagankin näki holistisesti koko maailman tarinallisena on myös tämän tutkimuksen näkökulma lähinnä häntä holistisesti tulkitseva.
Tutkimukseni perusteella olen todennut Reaganin olleen tavallista lahjakkaampi poliittinen puhuja ja tarinankertoja ja hänen narratiivien poliittisesta käytöstään on haettavissa esimerkkejä muillekin poliittisille puhujille siitä, miten politiikkaa voi toteuttaa pikemminkin storytellingia kuin perinteisen retorisia keinoja tai argumentointia käyttämällä. Reaganin tarina on näennäisestä poliittiselle narratiiville tyypillisestä asioiden yksinkertaistamisesta huolimatta rakenteellisesti monimutkainen tarinaverkosto ja juuri tämä kompleksinen rakenne mahdollisti poliittiset suunnanmuutokset ja tehtyjen virheiden paikkaamisen. Reaganin tarinan ainutlaatuinen ominaisuus oli kyky reagoida kerronnallisesti muutokseen välittömästi ja muuttaa jopa omaa kertomustyyppiään.
Reaganin narratiivi oli tulevaisuusorientoitunut siten, että kaikella kerronnallaan hän pyrki luonnostelemaan Yhdysvalloille suurta tulevaisuutta ja muuttamaan politiikkaa kerrontansa suuntaan. Siinä missä moni narratiivisen tutkimuksen työ kohdistuu menneeseen historian uudelleen kirjoittamisen prosessin myötä tai elämäntarinoiden luomiseen, on tulevien tutkimusten kannalta merkittävää tutkia tulevaisuuden muuttamiseen pyrkiviä narratiiveja tai poliittisten identiteettien narratiivista luomista.
Tutkimusasetelman taustana on ajatus, että politiikka on liian vaikea alue keskivertokansalaiselle ymmärrettäväksi ja sisäistettäväksi ja siksi tarinat ja niiden kertominen politiikan aktuaalisista tapahtumista ovat merkityksellisiä ja kaikki politiikan tapahtumat, teot ja toiminnot ovat purettavissa tarinalliseen muotoon. Koska ulkopolitiikalla on merkittävä rooli valtion asemalle kansainvälisessä yhteisössä olen valinnut tutkimuskohteekseni ulkopolitiikan alueelta ensisijaisesti viholliskuvat ja niiden rakentamisen ja samalla oman valtiollisen identiteetin luomisprosessin kerronnan kautta.
Viholliskuvateorian pohjalle olen valinnut Vilho Harlen, James A. Ahon ja myös Joseph Campbellin tutkimukset sankarista ja vihollisesta ja niiden muodostamisesta narratiivien ja muiden mekanismien kautta. Teorian kautta perustellaan viholliskuvien samankaltaisuutta ja sopivuutta välitettäväksi narratiivien kautta. Metodiosaksi olen valinnut narratiivisuuden ja narratologian laajalta kentältä kirjoittajia Vladimir Proppista aina David Hermaniin asti ja pyrin yhdistelemään toisiinsa osia niin strukturalistisesta, fenomenologisesta kuin postmodernista ja radikaalistakin narratiivisesta ajattelusta yrittäen etsiä juuri niitä osa-alueita, jotka kansainvälisen politiikan ja laajemminkin poliittisen tutkimuksen kannalta olisivat hyödyllisiä.Keskeisimpänä tutkimusaineistona ovat University of Texasin ylläpitämän Reaganin presidentilliseen kirjastoon kootut valikoidut puheet.
Tutkimusotteen kannalta keskeistä on tapa ajatella maailmankuvamme rakentuminen pitkälti sen pohjalta, millaisia tarinoita meille maailman perusluonteesta kerrotaan. Hyväksyttäessä tämä tutkimuksen lähtökohdaksi voidaan alkaa tarkastella niitä mekanismeja, joilla narraattori saa kertomuksensa hyväksytyksi kuulijallaan ja millaisen tarinamaailman David Hermanin terminologian mukaan hän saa luotua ja miten tehtyä sen uskottavaksi ja loogiseksi tarinan oman logiikan puitteissa.
Tarinoiden käyttö nostaa merkitystään demokratiavajeen ja toisaalta informaatiotulvan aikakautena. Tietoa on liikaa, jotta sen voisi suodattaa ja analysoida ja siksi poliittinen tarinankerronta tarjoaa tavalliselle ihmiselle ikään kuin valmiiksi pureskellun ja yksinkertaistetun mallin ympäröivästä maailmasta. Lisäksi poliittisten puheiden näkeminen tarinana tarjoaa uudenlaisen näkökulman valehteluun tai epätosien asioiden kertomiseen politiikassa.
Reagan tarjoaa kiinnostavan tutkimuskohteen sillä hän näki maailman tarinoina ja pyrki muuttamaan kaiken politiikassaankin tarinalliseen muotoon. Tämä pyrkimys ja hänen luontainen lahjakkuutensa tarinankerrontaan luovat hänen narratiivistaan yksityiskohtaisemman ja rikkaamman kuin moni muu poliittinen narratiivi on ollut. Koska Reagankin näki holistisesti koko maailman tarinallisena on myös tämän tutkimuksen näkökulma lähinnä häntä holistisesti tulkitseva.
Tutkimukseni perusteella olen todennut Reaganin olleen tavallista lahjakkaampi poliittinen puhuja ja tarinankertoja ja hänen narratiivien poliittisesta käytöstään on haettavissa esimerkkejä muillekin poliittisille puhujille siitä, miten politiikkaa voi toteuttaa pikemminkin storytellingia kuin perinteisen retorisia keinoja tai argumentointia käyttämällä. Reaganin tarina on näennäisestä poliittiselle narratiiville tyypillisestä asioiden yksinkertaistamisesta huolimatta rakenteellisesti monimutkainen tarinaverkosto ja juuri tämä kompleksinen rakenne mahdollisti poliittiset suunnanmuutokset ja tehtyjen virheiden paikkaamisen. Reaganin tarinan ainutlaatuinen ominaisuus oli kyky reagoida kerronnallisesti muutokseen välittömästi ja muuttaa jopa omaa kertomustyyppiään.
Reaganin narratiivi oli tulevaisuusorientoitunut siten, että kaikella kerronnallaan hän pyrki luonnostelemaan Yhdysvalloille suurta tulevaisuutta ja muuttamaan politiikkaa kerrontansa suuntaan. Siinä missä moni narratiivisen tutkimuksen työ kohdistuu menneeseen historian uudelleen kirjoittamisen prosessin myötä tai elämäntarinoiden luomiseen, on tulevien tutkimusten kannalta merkittävää tutkia tulevaisuuden muuttamiseen pyrkiviä narratiiveja tai poliittisten identiteettien narratiivista luomista.