SÄÄTYLÄISTYTTÖJEN KOULUTUS JA SOSIAALINEN TAUSTA 1790-1860.Helsingin,Haminan ja Turun ruotsalaisten tyttökoulujen oppilaat
MEKCI, MARJO (2007)
MEKCI, MARJO
2007
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-01-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16486
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16486
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan säätyläistyttöjen koulutusta Suomessa 1700-luvun lopulta 1870-luvulle. Pääkysymyksenä on selvittää, mikä oli Helsingin, Turun ja Haminan tyttökoulujen oppilaiden sosiaalinen tausta. Tutkielmassa on jouduttu selvittämään myös koulujärjestelmän muutoksia ja koululainsäädäntöä. Tyttöjen koulutukseen liittyy merkittävällä tavalla myös Vanhan Suomen koulut, koska Vanhan Suomen alueella oli pitempi perinne tyttöjen koulutuksessa, mikä johtui Katariina Suuren aikana perustetuista tyttökouluista. Näin tutkielmani on alueellisesti rajattu Vanhan Suomen, Helsingin, Turun ja Haminan kaupunkeihin. Tutkielman aikarajauksena ovat vuodet 1790-1870, sillä ne muodostavat yhtenäisen ajanjakson aikakauden naissivistyksessä. Ajanjaksoa on luonnehdittu tyttökoulujen aikakaudeksi. Tutkielmassa lähdetään liikkeelle 1700-luvun lopusta, mutta tutkimukseni sijoittuu käytännössä autonomiana kaudelle, jonka alkuvaiheessa aloitettiin laaja koulujärjestelmän uudistaminen.
Suomessa koulu- uudistuksen suunnittelu alkoi vuonna 1814, mutta työ eteni hitaasti. Ideat kypsyivät hitaasti, eikä käytännön uudistustyö sujunut ripeästi. Kolmekymmentä vuotta kului ja vasta sitten Keisari antoi armollisen asetuksen alkeisoppilaitoksista Suomessa 21.6.1841. Se määräsi suomeen perustettavaksi ala- ja yläalkeisoppilaitoksia, lukioita ja tyttökouluja. Uusi lukio- ja koulujärjestys hyväksyttiin 6.11.1843. Vanhan Suomen koulut asetettiin sen alaisuuteen.
Naisten koulutuksen kannalta merkittävää oli tyttökoulujen tulo osaksi virallista koulujärjestelmää. Vuosi 1844 oli eräänlainen tähtihetki naisten koulutuksen historiassa, sillä silloin avattiin kaksi uutta tyttökoulua. Helsingin ruotsalainen tyttökoulu perustettiin silloin, samoin Turun ruotsalainen tyttökoulu. Perinteinen salonkikasvatus oli jo vanhentunutta ja sitä syytettiin epäonnistumisista tyttöjen kasvatuksessa.
Vuoden 1843 koulu-uudistuksessa viralliset tyttökoulut oli asetettu sivistyneimpien eli herrasperheiden tyttäriä varten. Vertailtaessa virallisten tyttökoulujen oppilasmääriä lukuvuonna 1844-1845 on Turun ruotsinkielinen tyttökoulu ollut oppilasmäärältään suurin kaikista viidestä tyttökoulusta. Siellä oli ensimmäisenä vuonna 81 oppilasta. Seuraavaksi eniten oppilaita oli Viipurin ylemmässä tyttökoulussa. Oppilasmäärä oli 55 lukuvuonna 1844-1845. Helsingin ruotsalainen tyttökoulu oli kolmanneksi suurin, sillä siellä oli 33 oppilasta. Viipurin alemmassa tyttökoulussa oli 31 oppilasta ja se oli neljänneksi suurin. Pienin oli Haminan tyttökoulu, jossa oppilaita oli Ketosen mukaan 30. Helsingin ruotsalainen tyttökoulu, Viipurin alempi tyttökoulu sekä Haminan tyttökoulu olivat kaikki aluksi oppilasmäärältään suurin piirtein samankaltaisia. Yhteensä tyttökouluissa opiskeli lukuvuonna 230 oppilasta. Tutkitut tyttökoulut Helsingissä, Turussa ja Haminassa olivat ennen kaikkea porvarisperheiden tyttärien kouluja. Kouluissa oli myös aatelisperheiden tyttäriä sekä papiston tyttäriä, mutta huomattavasti vähemmän kuin porvarissäädyn tyttäriä. Aatelissääty tarjosi tyttärilleen yksityisopetusta. Tyttäriä ohjasivat kotiopettajat ja he saattoivat opiskella pensionaattikouluissa ulkomailla. Myös muutamia talonpoikastyttäriä pääsi tutkittuihin kouluihin, vaikka he olivat enemmänkin poikkeustapauksia.
Suomessa koulu- uudistuksen suunnittelu alkoi vuonna 1814, mutta työ eteni hitaasti. Ideat kypsyivät hitaasti, eikä käytännön uudistustyö sujunut ripeästi. Kolmekymmentä vuotta kului ja vasta sitten Keisari antoi armollisen asetuksen alkeisoppilaitoksista Suomessa 21.6.1841. Se määräsi suomeen perustettavaksi ala- ja yläalkeisoppilaitoksia, lukioita ja tyttökouluja. Uusi lukio- ja koulujärjestys hyväksyttiin 6.11.1843. Vanhan Suomen koulut asetettiin sen alaisuuteen.
Naisten koulutuksen kannalta merkittävää oli tyttökoulujen tulo osaksi virallista koulujärjestelmää. Vuosi 1844 oli eräänlainen tähtihetki naisten koulutuksen historiassa, sillä silloin avattiin kaksi uutta tyttökoulua. Helsingin ruotsalainen tyttökoulu perustettiin silloin, samoin Turun ruotsalainen tyttökoulu. Perinteinen salonkikasvatus oli jo vanhentunutta ja sitä syytettiin epäonnistumisista tyttöjen kasvatuksessa.
Vuoden 1843 koulu-uudistuksessa viralliset tyttökoulut oli asetettu sivistyneimpien eli herrasperheiden tyttäriä varten. Vertailtaessa virallisten tyttökoulujen oppilasmääriä lukuvuonna 1844-1845 on Turun ruotsinkielinen tyttökoulu ollut oppilasmäärältään suurin kaikista viidestä tyttökoulusta. Siellä oli ensimmäisenä vuonna 81 oppilasta. Seuraavaksi eniten oppilaita oli Viipurin ylemmässä tyttökoulussa. Oppilasmäärä oli 55 lukuvuonna 1844-1845. Helsingin ruotsalainen tyttökoulu oli kolmanneksi suurin, sillä siellä oli 33 oppilasta. Viipurin alemmassa tyttökoulussa oli 31 oppilasta ja se oli neljänneksi suurin. Pienin oli Haminan tyttökoulu, jossa oppilaita oli Ketosen mukaan 30. Helsingin ruotsalainen tyttökoulu, Viipurin alempi tyttökoulu sekä Haminan tyttökoulu olivat kaikki aluksi oppilasmäärältään suurin piirtein samankaltaisia. Yhteensä tyttökouluissa opiskeli lukuvuonna 230 oppilasta. Tutkitut tyttökoulut Helsingissä, Turussa ja Haminassa olivat ennen kaikkea porvarisperheiden tyttärien kouluja. Kouluissa oli myös aatelisperheiden tyttäriä sekä papiston tyttäriä, mutta huomattavasti vähemmän kuin porvarissäädyn tyttäriä. Aatelissääty tarjosi tyttärilleen yksityisopetusta. Tyttäriä ohjasivat kotiopettajat ja he saattoivat opiskella pensionaattikouluissa ulkomailla. Myös muutamia talonpoikastyttäriä pääsi tutkittuihin kouluihin, vaikka he olivat enemmänkin poikkeustapauksia.