Näkyykö hyväksymis- ja omistautumisterapian soveltaminen yleissairaalapsykiatrianosastolla hoitotuloksessa?
LANDSTRÖM, LEENA (2007)
LANDSTRÖM, LEENA
2007
Psykologia - Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-01-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16436
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16436
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sitä näkyykö hyväksymis- ja omistautumisterapian (ACT) soveltaminen yleissairaalapsykiatrianosastolla hoitotuloksessa, tapahtuuko hyväksynnässä/ psyykkisessä joustavuudessa muutosta hoitojakson aikana ja mikä on sen yhteys hoitotulokseen. Lisäksi kerättiin tietoa hyväksymis- ja omistautumisterapian soveltamisesta sairaalahoitoon haastattelemalla tutkimukseen osallistuneet terapeutit.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 22 potilasta. Tutkimuksen potilaat satunnaistettiin kahteen eri ryhmään, koeryhmä sai ACT -menetelmiin perustuvia omahoitajakeskusteluja tutkimukseen osallistuvilta terapeuteilta. Vertailuryhmä sai osastolla tavallisesti käytettyjä, lähinnä supportiiviseen terapiaan perustuvia, omahoitajakeskusteluja samoilta terapeuteilta. Tämän lisäksi tutkimusta varten perustettiin 2 uutta ryhmää, ACT- ryhmä osallistui ns. metaforaryhmään ja vertailuryhmä ongelmanratkaisuryhmään.
Tuloksista voidaan päätellä että molemmat ryhmät hyötyivät hoidosta, sekä masennus että oirepisteet vähenivät tilastollisesti merkitsevästi molemmissa ryhmissä. Ryhmien välille ei kuitenkaan saatu tilastollisesti merkitsevää eroa eli masentuneisuus ja koetut oireet vähenivät samalla tavalla molemmissa ryhmissä. Myöskään hyväksynnän kohdalla ei saatu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välille eli hyväksyntä kasvoi molemmissa ryhmissä keskimäärin yhtä paljon hoidon aikana. Tutkimuksessa käytettiin mittarina myös J. Kuivalaisen (2003) tutkimuksessaan kehittämää itsearviointilomaketta jonka tarkoituksena oli kattaa muiden mittareiden ulkopuolelle jääviä alueita. Itsearviointilomakkeiden kysymysten alku- ja loppumittausten välille saatiin tilastollisesti merkitsevä ero ACT-ryhmässä 4 kysymyksen kohdalla: ahdistuneisuus väheni ja tyytyväisyys itseen, elämästä nauttiminen sekä ihmissuhteiden tuottama tyydytys kasvoi, vertailuryhmässä vain tyytyväisyys itseen oli kasvanut tilastollisesti merkitsevästi. Lopuksi tutkimukseen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään siten että ryhmään 1 tulivat ne joiden hyväksyntä oli kasvanut hoidon aikana ja ryhmään 2 ne joiden hyväksyntä oli pysynyt samana/pienentynyt. Ryhmässä 1, jossa oli tapahtunut hyväksynnän lisääntymistä masennus ja oirepisteet olivat laskeneet tilastollisesti merkitsevästi hoidon aikana. Ryhmän 2 ero alku- ja loppumittausten välillä edellä mainituilla mittareilla ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tulokset viittaavat siihen että hyväksyntä on tärkeä osa toipumisprosessia ja että hyväksymis- ja omistautumisterapia vaikuttaisi laaja-alaisemmin potilaan elämäntilanteeseen kuin vertailtavana ollut terapia.
Hakutermit: Hyväksymis- ja omistautumisterapia
Tutkimukseen osallistui yhteensä 22 potilasta. Tutkimuksen potilaat satunnaistettiin kahteen eri ryhmään, koeryhmä sai ACT -menetelmiin perustuvia omahoitajakeskusteluja tutkimukseen osallistuvilta terapeuteilta. Vertailuryhmä sai osastolla tavallisesti käytettyjä, lähinnä supportiiviseen terapiaan perustuvia, omahoitajakeskusteluja samoilta terapeuteilta. Tämän lisäksi tutkimusta varten perustettiin 2 uutta ryhmää, ACT- ryhmä osallistui ns. metaforaryhmään ja vertailuryhmä ongelmanratkaisuryhmään.
Tuloksista voidaan päätellä että molemmat ryhmät hyötyivät hoidosta, sekä masennus että oirepisteet vähenivät tilastollisesti merkitsevästi molemmissa ryhmissä. Ryhmien välille ei kuitenkaan saatu tilastollisesti merkitsevää eroa eli masentuneisuus ja koetut oireet vähenivät samalla tavalla molemmissa ryhmissä. Myöskään hyväksynnän kohdalla ei saatu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välille eli hyväksyntä kasvoi molemmissa ryhmissä keskimäärin yhtä paljon hoidon aikana. Tutkimuksessa käytettiin mittarina myös J. Kuivalaisen (2003) tutkimuksessaan kehittämää itsearviointilomaketta jonka tarkoituksena oli kattaa muiden mittareiden ulkopuolelle jääviä alueita. Itsearviointilomakkeiden kysymysten alku- ja loppumittausten välille saatiin tilastollisesti merkitsevä ero ACT-ryhmässä 4 kysymyksen kohdalla: ahdistuneisuus väheni ja tyytyväisyys itseen, elämästä nauttiminen sekä ihmissuhteiden tuottama tyydytys kasvoi, vertailuryhmässä vain tyytyväisyys itseen oli kasvanut tilastollisesti merkitsevästi. Lopuksi tutkimukseen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään siten että ryhmään 1 tulivat ne joiden hyväksyntä oli kasvanut hoidon aikana ja ryhmään 2 ne joiden hyväksyntä oli pysynyt samana/pienentynyt. Ryhmässä 1, jossa oli tapahtunut hyväksynnän lisääntymistä masennus ja oirepisteet olivat laskeneet tilastollisesti merkitsevästi hoidon aikana. Ryhmän 2 ero alku- ja loppumittausten välillä edellä mainituilla mittareilla ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tulokset viittaavat siihen että hyväksyntä on tärkeä osa toipumisprosessia ja että hyväksymis- ja omistautumisterapia vaikuttaisi laaja-alaisemmin potilaan elämäntilanteeseen kuin vertailtavana ollut terapia.
Hakutermit: Hyväksymis- ja omistautumisterapia