Vokalistin kehollinen läsnäolo ja sen vaikutukset kuuntelijaan - esimerkkinä triphop-artisti Tricky
HUHTA, JARMO (2006)
HUHTA, JARMO
2006
Etnomusikologia - Ethnomusicology
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-10-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16092
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16092
Tiivistelmä
Käsittelen pro gradu -tutkielmassani ilmiötä, jossa musiikinkuuntelija poikkeaa kielellisten merkitysten tuolle puolen. Analysoin mukana laulamista, eli sitä kun kuulija samaistuu vokalistin ääni-ilmaisuun. Tarkastelen myös kokemuksia, joihin ei välttämättä liity mukana laulamista. Kyseessä ovat hetket, jolloin kuuntelijan huomio kiinnittyy musiikin tarjoamien semanttisten merkitysten sijasta pelkästään vokalistin ääni-ilmaisuun. Tutkielmani keskiössä on siis toistaiseksi vähän tutkittu kohde: ajassa tapahtuva kuuntelukokemus.
Lähden siitä, että vokalisoituja lyriikoita sisältävän musiikin kuuntelu ei ole jatkuvaa semanttisen merkityksen tuottamista. Kaikki vokalisoitu musiikki sisältää enemmän tai vähemmän vokalistin kehon ääniä, joihin kuuntelija kiinnittää huomiota. Myös sokeeraava äänenväri ja genrejen välissä liikkuva ilmaisu voi viedä kuuntelijan huomion. Käytän artistiesimerkkinä Trickyä, joka on tarjonnut minulle paitsi voimakkaita samaistumiskokemuksia myös polkuja varhaiseen elämysmaailmaan.
Tutkielmani perusta on psykoanalyyttisessa musiikintutkimuksessa. Pohjaan työni psykoanalyyttiseen ihmiskuvaan ja valjastan tieteenhaaran piirissä kehiteltyjä teorioita musiikintutkimuksen tarkoituksiin. Kuten yleensä, myös tässä yhteydessä psykoanalyyttiseen viitekehykseen sekoittuu semiotiikkaa ja kulttuurintutkimusta. Keskeisiä teoreetikkoja ovat Roland Barthes, Jacques Lacan, Julia Kristeva ja Johan Fornäs.
Musiikintutkijoista tärkeimpinä pidän Susanna Välimäkeä, Sean Cubittia, Daniel Falckia, John Shepherdiä ja Simon Frithiä. Useiden psykoanalyyttisesti virittäytyneiden musiikintutkimusten tavoin tässäkin työssä kytketään toisiinsa useita erilaisia psykoanalyyttisia ajatteluperinteitä. Keskeisiä käsitteitä työssäni ovat ”jouissance” ja ”genolaulu”, joita käytän samassa merkityksessä kuin Roland Barthes. Jouissance viittaa kulttuurin ja kielen rajat ylittävään nautinnonkokemukseen. Genolaulu tarkoittaa genren sääntöjä pakenevaa ääni-ilmaisua, joka vie kuuntelijan huomion ääneen sinänsä.
Rakenteellisesti tutkielmani jakautuu kahtia: Musiikkianalyyttisessa osiossa tarkastelen sitä, millä keinoin Tricky tuo ilmi ”kehon läsnäoloa”. Toisessa osiossa käsittelen sitä, miten kuuntelukokemuksessa huomio karkailee vokalistin ilmaisuun, ja miten samaistuminen siihen tapahtuu. Näitä ajatuksia sovellan populaarimusiikin kuunteluun yleensä, en vain Trickyn kuuntelemiseen. Pohdin myös, mitä vaikutuksia näillä kokemuksilla voi olla kuuntelijan identiteettiin. Vahvistamisen lisäksi kuuntelukokemukset voivat horjuttaa kuuntelijan identiteettiä.
Musiikinkuuntelu voi olla yksi väliaikaisen regression väline kaikenikäisille ihmisille. Se voi tarjota ”auditiivisen kohdun”, illuusion idyllistä, jossa elimme vielä äitiimme yhteensulautuneena. Tässä varhaisessa elämysmaailmassa emme muodosta eroa ”minän” (sisäisen) ja ”toisen” (ulkoisen) välille. Musiikin tarjoamat kuuntelukokemukset joissa mukana ovat myös tiedostamattomat viettipurkaukset voivat synnyttää kuitenkin myös kokemuksen epävakaasta identiteetistä. Vokalistin ääni-ilmaisuun samaistuminen voi tarjota meille kokemuksia, joita sosiaalinen tietoisuutemme pyrkii estämään: se voi saada meidät hylkäämään väliaikaisesti esimerkiksi seksuaalisen identiteettimme.
Tutkielmani pyrkii olemaan aiheeseen liittyvän teoreettisen viitekehyksen kiinteyttäjä ja eteenpäinviejä. Tavoitteeni on edistää ymmärrystämme musiikin kuuntelukokemuksesta, ääni-ilmaisuun samaistumisesta ja identiteetistä sekä näiden kolmen suhteesta toisiinsa.
Asiasanat: psykoanalyyttinen musiikintutkimus, semioottinen musiikintutkimus, kulttuurintutkimus, musiikinkuuntelu, kuuntelijuus, ruumiillisuus, samaistuminen, identiteetti, subjekti, toiseus, jouissance, semioottinen, genolaulu, elektroninen musiikki, elektroninen tanssimusiikki, triphop, Tricky, lauluääni, toast
Lähden siitä, että vokalisoituja lyriikoita sisältävän musiikin kuuntelu ei ole jatkuvaa semanttisen merkityksen tuottamista. Kaikki vokalisoitu musiikki sisältää enemmän tai vähemmän vokalistin kehon ääniä, joihin kuuntelija kiinnittää huomiota. Myös sokeeraava äänenväri ja genrejen välissä liikkuva ilmaisu voi viedä kuuntelijan huomion. Käytän artistiesimerkkinä Trickyä, joka on tarjonnut minulle paitsi voimakkaita samaistumiskokemuksia myös polkuja varhaiseen elämysmaailmaan.
Tutkielmani perusta on psykoanalyyttisessa musiikintutkimuksessa. Pohjaan työni psykoanalyyttiseen ihmiskuvaan ja valjastan tieteenhaaran piirissä kehiteltyjä teorioita musiikintutkimuksen tarkoituksiin. Kuten yleensä, myös tässä yhteydessä psykoanalyyttiseen viitekehykseen sekoittuu semiotiikkaa ja kulttuurintutkimusta. Keskeisiä teoreetikkoja ovat Roland Barthes, Jacques Lacan, Julia Kristeva ja Johan Fornäs.
Musiikintutkijoista tärkeimpinä pidän Susanna Välimäkeä, Sean Cubittia, Daniel Falckia, John Shepherdiä ja Simon Frithiä. Useiden psykoanalyyttisesti virittäytyneiden musiikintutkimusten tavoin tässäkin työssä kytketään toisiinsa useita erilaisia psykoanalyyttisia ajatteluperinteitä. Keskeisiä käsitteitä työssäni ovat ”jouissance” ja ”genolaulu”, joita käytän samassa merkityksessä kuin Roland Barthes. Jouissance viittaa kulttuurin ja kielen rajat ylittävään nautinnonkokemukseen. Genolaulu tarkoittaa genren sääntöjä pakenevaa ääni-ilmaisua, joka vie kuuntelijan huomion ääneen sinänsä.
Rakenteellisesti tutkielmani jakautuu kahtia: Musiikkianalyyttisessa osiossa tarkastelen sitä, millä keinoin Tricky tuo ilmi ”kehon läsnäoloa”. Toisessa osiossa käsittelen sitä, miten kuuntelukokemuksessa huomio karkailee vokalistin ilmaisuun, ja miten samaistuminen siihen tapahtuu. Näitä ajatuksia sovellan populaarimusiikin kuunteluun yleensä, en vain Trickyn kuuntelemiseen. Pohdin myös, mitä vaikutuksia näillä kokemuksilla voi olla kuuntelijan identiteettiin. Vahvistamisen lisäksi kuuntelukokemukset voivat horjuttaa kuuntelijan identiteettiä.
Musiikinkuuntelu voi olla yksi väliaikaisen regression väline kaikenikäisille ihmisille. Se voi tarjota ”auditiivisen kohdun”, illuusion idyllistä, jossa elimme vielä äitiimme yhteensulautuneena. Tässä varhaisessa elämysmaailmassa emme muodosta eroa ”minän” (sisäisen) ja ”toisen” (ulkoisen) välille. Musiikin tarjoamat kuuntelukokemukset joissa mukana ovat myös tiedostamattomat viettipurkaukset voivat synnyttää kuitenkin myös kokemuksen epävakaasta identiteetistä. Vokalistin ääni-ilmaisuun samaistuminen voi tarjota meille kokemuksia, joita sosiaalinen tietoisuutemme pyrkii estämään: se voi saada meidät hylkäämään väliaikaisesti esimerkiksi seksuaalisen identiteettimme.
Tutkielmani pyrkii olemaan aiheeseen liittyvän teoreettisen viitekehyksen kiinteyttäjä ja eteenpäinviejä. Tavoitteeni on edistää ymmärrystämme musiikin kuuntelukokemuksesta, ääni-ilmaisuun samaistumisesta ja identiteetistä sekä näiden kolmen suhteesta toisiinsa.
Asiasanat: psykoanalyyttinen musiikintutkimus, semioottinen musiikintutkimus, kulttuurintutkimus, musiikinkuuntelu, kuuntelijuus, ruumiillisuus, samaistuminen, identiteetti, subjekti, toiseus, jouissance, semioottinen, genolaulu, elektroninen musiikki, elektroninen tanssimusiikki, triphop, Tricky, lauluääni, toast