Saivojen salaisuus : saivot osana saamelaisten maailmankuvaa
TIKKANEN, OUTI (2006)
TIKKANEN, OUTI
2006
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-09-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16089
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16089
Tiivistelmä
Saivot olivat järviä, joihin uskottiin liittyvän yliluonnollisia asioita. Saivot olivat tärkeä osa saamelaisten elämää, osa heidän niin sanottua luonnonuskoaan, osa heidän maailmankuvaansa. Saamelaiset elivät luonnon keskellä, luonnossa ja luonnosta. Heille ympäröivä luonto oli täynnä erilaisia henkiolentoja, joiden suopeudesta ihmisten toimeentulo riippui. Jotta henkien kanssa voitiin elää sovussa, saamelaisyhteisön elämää säätelivät erilaiset säännöt. Saamelaisten luonnonuskoa ei kuitenkaan tule pitää uskontona siinä mielessä, missä me yleensä käsitämme uskonnon länsimaisittain. Saamelaisten uskonnollisuus oli kiinteä osa elämää, jossa luonnon aineelliset ja henkiset osa-alueet nivoutuivat yhteen. Sitä voi kutsua pohjoiseksi maailmankuvaksi.
Tarkoitukseni on selvittää mitä kaikkia ulottuvuuksia saivokäsitteeseen sisältyy. Millaisia asioita saivo tarkoitti ja millainen merkitys saivoilla oli saamelaisten elämässä? Mitä tarkoittaa, kun jokin asia on pyhä? Saivouskomuksista sain tietoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanperinnearkistosta sekä tutkimuskirjallisuudesta. Koska saivoperinnettä on myös naapurimaissamme, ei suomalaisesta arkistoaineistosta löytynyt samoja tietoja kuten esimerkiksi Ruotsin Lappia käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Saivo on monimuotoinen ilmiö, joka liittyy monin eri tavoin saamelaisten henkiseen maailmaan. Nimellä saivo kutsuttiin konkreettisia luonnonpaikkoja, henkiolentoja, sekä saamelaisten samanistisen uskomusjärjestelmän johtajan noidan tärkeitä avustajahenkiä. Eräs olennaisimpia kysymyksiä on, miten saivo-nimiset henget liittyvät vainajien henkiin, jotka olivat saamelaisten elämässä erittäin tärkeitä. Eri puolilla Lappia monet uskomukset ovat erilaisia. Esimerkiksi henkiolennoilla on eri alueilla erilaisia nimiä. Samalla nimellä saatettiin myös kutsua eri ilmiöitä, tai samaa ilmiötä eri nimillä. On mielestäni mahdotonta selvittää täysin aukottomasti, mitä eri nimillä kutsutut henkiolennot tarkalleen ottaen olivat kulloisessakin tapauksessa. Saivoksi kutsuttiin kuitenkin hyvin laajalti tärkeimpiin kuuluvia henkiolentoja, jotka muun muassa auttoivat noitaa. Saivoiksi kutsutuilla hengillä on ollut olennainen osuus saamelaisten vanhassa luonnonuskossa.
Saamelaiset eivät suinkaan ole yksi yhtenäinen kansa. Saamelaisryhmiä on kymmenen ja kaikilla heillä on oma kielensä, joten eri ryhmiin kuuluvat eivät välttämättä ymmärrä toistensa kieltä. Myös puvut, tavat ja elinkeinot eroavat. Saamelaiset jaettiin elinkeinonsa perusteella poro-, kalastaja- ja metsäsaamelaisiin. Erilainen elinympäristö ja elinkeinot saivat aikaan myös erilaisia uskomuksia. Saamelaisten asuinalue Lappi on laaja alue, joka nykyään jakautuu neljän valtion, Suomen, Venäjän, Norjan ja Ruotsin alueille. Lappi on kaikkina aikoina ollut monikulttuurista aluetta, jolla ovat liikkuneet niin eri saamelaisryhmät, norjalaiset, ruotsalaiset, venäläiset kuin suomalaisetkin. Kauppareitit sekä kalastus-, metsästys- ja poronhoitomatkat kulkivat kautta Lapin. Erilaiset kulttuurivaikutteet ovat kohdanneet, sekoittuneet ja antaneet vaikutuksensa myös saivouskomuksiin.
Myös uudisasukkaat vaikuttivat saamelaisten elämään. Suomen Lappi alkoi olla hyvin suomalaistunut 1800-luvulla suomalaisten uudisasukkaiden vaikutuksesta, joita oli tullut Lappiin 1600-luvulta alkaen. Suomalaistumisprosessi nopeutui 1800-luvun edetessä uudisasutuksen ja muuttoliikkeen kasvaessa sekä koko yhteiskunnan kehittyessä. Saamelaiset joutuivat yhä enevässä määrin luopumaan varsinkin poronomadismista, ja paimentolaisuudesta luopuneet elivät sekataloudessa suomalaisten tavoin. Saamelaiset ja suomalaiset avioituivat keskenään, omaksuivat toistensa tapoja ja uskomuksia.
Saivo rajattiin erikoisena luonnonpaikkana erilleen tavallisesta elinpiiristä. Usein niitä pidettiin pyhinä, joten niitä koskivat erityissäännöt, kuten varovaisuus ja uhrivelvollisuus. Erikoisessa luonnonpaikassa asui myös jumaluus, luonnon henkiolento. Usein saivot sijaitsivat raja- ja syrjäseuduilla, mikä on merkittävä asia. Saivo toimi siis konkreettisena elinympäristön, esimerkiksi pyyntialueiden rajana sekä myös rajana tuonpuoleiseen maailmaan.
Tarkoitukseni on selvittää mitä kaikkia ulottuvuuksia saivokäsitteeseen sisältyy. Millaisia asioita saivo tarkoitti ja millainen merkitys saivoilla oli saamelaisten elämässä? Mitä tarkoittaa, kun jokin asia on pyhä? Saivouskomuksista sain tietoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanperinnearkistosta sekä tutkimuskirjallisuudesta. Koska saivoperinnettä on myös naapurimaissamme, ei suomalaisesta arkistoaineistosta löytynyt samoja tietoja kuten esimerkiksi Ruotsin Lappia käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Saivo on monimuotoinen ilmiö, joka liittyy monin eri tavoin saamelaisten henkiseen maailmaan. Nimellä saivo kutsuttiin konkreettisia luonnonpaikkoja, henkiolentoja, sekä saamelaisten samanistisen uskomusjärjestelmän johtajan noidan tärkeitä avustajahenkiä. Eräs olennaisimpia kysymyksiä on, miten saivo-nimiset henget liittyvät vainajien henkiin, jotka olivat saamelaisten elämässä erittäin tärkeitä. Eri puolilla Lappia monet uskomukset ovat erilaisia. Esimerkiksi henkiolennoilla on eri alueilla erilaisia nimiä. Samalla nimellä saatettiin myös kutsua eri ilmiöitä, tai samaa ilmiötä eri nimillä. On mielestäni mahdotonta selvittää täysin aukottomasti, mitä eri nimillä kutsutut henkiolennot tarkalleen ottaen olivat kulloisessakin tapauksessa. Saivoksi kutsuttiin kuitenkin hyvin laajalti tärkeimpiin kuuluvia henkiolentoja, jotka muun muassa auttoivat noitaa. Saivoiksi kutsutuilla hengillä on ollut olennainen osuus saamelaisten vanhassa luonnonuskossa.
Saamelaiset eivät suinkaan ole yksi yhtenäinen kansa. Saamelaisryhmiä on kymmenen ja kaikilla heillä on oma kielensä, joten eri ryhmiin kuuluvat eivät välttämättä ymmärrä toistensa kieltä. Myös puvut, tavat ja elinkeinot eroavat. Saamelaiset jaettiin elinkeinonsa perusteella poro-, kalastaja- ja metsäsaamelaisiin. Erilainen elinympäristö ja elinkeinot saivat aikaan myös erilaisia uskomuksia. Saamelaisten asuinalue Lappi on laaja alue, joka nykyään jakautuu neljän valtion, Suomen, Venäjän, Norjan ja Ruotsin alueille. Lappi on kaikkina aikoina ollut monikulttuurista aluetta, jolla ovat liikkuneet niin eri saamelaisryhmät, norjalaiset, ruotsalaiset, venäläiset kuin suomalaisetkin. Kauppareitit sekä kalastus-, metsästys- ja poronhoitomatkat kulkivat kautta Lapin. Erilaiset kulttuurivaikutteet ovat kohdanneet, sekoittuneet ja antaneet vaikutuksensa myös saivouskomuksiin.
Myös uudisasukkaat vaikuttivat saamelaisten elämään. Suomen Lappi alkoi olla hyvin suomalaistunut 1800-luvulla suomalaisten uudisasukkaiden vaikutuksesta, joita oli tullut Lappiin 1600-luvulta alkaen. Suomalaistumisprosessi nopeutui 1800-luvun edetessä uudisasutuksen ja muuttoliikkeen kasvaessa sekä koko yhteiskunnan kehittyessä. Saamelaiset joutuivat yhä enevässä määrin luopumaan varsinkin poronomadismista, ja paimentolaisuudesta luopuneet elivät sekataloudessa suomalaisten tavoin. Saamelaiset ja suomalaiset avioituivat keskenään, omaksuivat toistensa tapoja ja uskomuksia.
Saivo rajattiin erikoisena luonnonpaikkana erilleen tavallisesta elinpiiristä. Usein niitä pidettiin pyhinä, joten niitä koskivat erityissäännöt, kuten varovaisuus ja uhrivelvollisuus. Erikoisessa luonnonpaikassa asui myös jumaluus, luonnon henkiolento. Usein saivot sijaitsivat raja- ja syrjäseuduilla, mikä on merkittävä asia. Saivo toimi siis konkreettisena elinympäristön, esimerkiksi pyyntialueiden rajana sekä myös rajana tuonpuoleiseen maailmaan.