Minne menet, aika? : Suomen kielen konventionaalisten ajanilmausten fraseologista ja semanttis-kognitiivista tarkastelua
SALMINEN, ANNA (2006)
SALMINEN, ANNA
2006
Suomen kieli - Finnish Language
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-09-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16083
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16083
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan 464:ää suomen kielen konventionaalista ajanilmausta. Ilmauksissa esiintyy sana aika tai ajan osa-alueeseen viittaava sana, ne ovat muodoltaan kaksi- tai useampisanaisia ja vakiintuneet kiinteinä kokonaisuuksina suomen kieleen. Lähtöoletuksena on, että ajanilmaukset heijastavat niiden taustalla olevia ajan käsitteellistämisen tapoja sekä aikaan kulttuurissa liitettyjä merkityksiä.
Tutkielman alkupuolella tarkastellaan ajanilmausten fraseologisia ominaispiirteitä. Ilmaukset sijoittuvat jatkumolle konventionaalisuuden, leksikaalis-syntaktisen jähmeyden, epäkompositionaalisuuden, konnotatiivisuuden ja merkityksen ennustettavuuden suhteen. Kaikki ilmaukset osoittavat jonkinasteista merkityksen ennustettavuutta siten, että ilmauksen kirjaimellisen ja fraseologisen merkityksen välillä on johdonmukaisuutta.
Pääpaino työssä on ajanilmausten semanttiskognitiivisessa tarkastelussa. Ajanilmaukset on jaoteltu niiden kirjaimellisen merkityksen pohjalta merkitysluokkiin, jotka edustavat erilaisia ajan käsitteellistämisen lähdealueita. Lähdealueista merkittävimmiksi osoittautuvat spatiaaliskineettinen ja toiminnan kenttä. Käsitteellistämisen lähdealueet ja lähdekäsitteet ovat prototyyppisesti merkitykseltään konkreettisia, esimerkiksi fyysiskonkreettisia tai elollisinhimillisiä, ja suhde lähde- ja kohdealueen välillä analoginen.
Semanttinen analyysi kohdistuu ilmausten kirjaimellisten merkitysten lisäksi niiden fraseologisiin merkityksiin. Varsinaisten temporaalisten relaatioiden lisäksi aika-sanan sisältävien ilmausten avulla havaitaan kuvattavan esimerkiksi ajan kulumiseen liittyviä subjektiivisia kokemuksia tai henkistä suhdetta tiettyyn aikakauteen. Tällaiset merkitykset ovat usein vahvasti affektiivisesti latautuneita.
Tutkielman lopuksi huomio kiinnitetään niihin kulttuurisiin merkityksiin, joita konventionaaliset ajanilmaukset kantavat mukanaan. Ajanilmausten taustalta hahmottuu moderni länsimainen aikakäsitys, jossa aikaa liitetään kiinteästi lineaarisuus, irreversibiliteetti, absoluuttisuus sekä homogeenisuus ja jota leimaa vahva tulevaisuusorientaatio ja edistysusko. Lineaarisessa aikakäsityksessä on kuitenkin paikkansa myös aikaan liittyville subjektiivisille kokemuksille sekä joillekin syklisille elementeille.
Avainsanoja: konventionaalinen ilmaus, fraseologia, kognitiivinen semantiikka, semanttinen kenttä, aikakäsitys
Tutkielman alkupuolella tarkastellaan ajanilmausten fraseologisia ominaispiirteitä. Ilmaukset sijoittuvat jatkumolle konventionaalisuuden, leksikaalis-syntaktisen jähmeyden, epäkompositionaalisuuden, konnotatiivisuuden ja merkityksen ennustettavuuden suhteen. Kaikki ilmaukset osoittavat jonkinasteista merkityksen ennustettavuutta siten, että ilmauksen kirjaimellisen ja fraseologisen merkityksen välillä on johdonmukaisuutta.
Pääpaino työssä on ajanilmausten semanttiskognitiivisessa tarkastelussa. Ajanilmaukset on jaoteltu niiden kirjaimellisen merkityksen pohjalta merkitysluokkiin, jotka edustavat erilaisia ajan käsitteellistämisen lähdealueita. Lähdealueista merkittävimmiksi osoittautuvat spatiaaliskineettinen ja toiminnan kenttä. Käsitteellistämisen lähdealueet ja lähdekäsitteet ovat prototyyppisesti merkitykseltään konkreettisia, esimerkiksi fyysiskonkreettisia tai elollisinhimillisiä, ja suhde lähde- ja kohdealueen välillä analoginen.
Semanttinen analyysi kohdistuu ilmausten kirjaimellisten merkitysten lisäksi niiden fraseologisiin merkityksiin. Varsinaisten temporaalisten relaatioiden lisäksi aika-sanan sisältävien ilmausten avulla havaitaan kuvattavan esimerkiksi ajan kulumiseen liittyviä subjektiivisia kokemuksia tai henkistä suhdetta tiettyyn aikakauteen. Tällaiset merkitykset ovat usein vahvasti affektiivisesti latautuneita.
Tutkielman lopuksi huomio kiinnitetään niihin kulttuurisiin merkityksiin, joita konventionaaliset ajanilmaukset kantavat mukanaan. Ajanilmausten taustalta hahmottuu moderni länsimainen aikakäsitys, jossa aikaa liitetään kiinteästi lineaarisuus, irreversibiliteetti, absoluuttisuus sekä homogeenisuus ja jota leimaa vahva tulevaisuusorientaatio ja edistysusko. Lineaarisessa aikakäsityksessä on kuitenkin paikkansa myös aikaan liittyville subjektiivisille kokemuksille sekä joillekin syklisille elementeille.
Avainsanoja: konventionaalinen ilmaus, fraseologia, kognitiivinen semantiikka, semanttinen kenttä, aikakäsitys