Lapsen yhteydenpito-oikeus ja sen rajoittaminen lastensuojelulain mukaisessa sijaishuollossa
LUOSTARINEN, MARIA (2006)
LUOSTARINEN, MARIA
2006
Julkisoikeus - Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-08-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16018
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16018
Tiivistelmä
Lapsen oikeus ihmissuhteisiin ja yhteydenpitoon on eräs lastensuojelun keskeisimmistä lähtökohdista. Lapsen ihmissuhteiden ja yhteydenpidon merkitys ulottuu luonnollisesti myös lapsen sijaishuoltoon, missä muun perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tapaan korostetaan yhteydenpidon ja tapaamisoikeuden tärkeyttä. Tutkielmassa keskitytään lapsen yhteydenpitoon nimenomaisesti sijaishuollon aikana, jolla tarkoitetaan huostaan otetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Tutkielman tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuva lapsen sijaishuollon aikaisesta yhteydenpito-oikeudesta ja siihen kohdistuvista rajoituksista. Tavoitteena on selvittää, mitä lapsen oikeus yhteydenpitoon ja ihmissuhteisiin pitää sisällään, kuinka yhteydenpito-oikeutta voidaan rajoittaa ja millä perusteilla se on mahdollista. Tutkielmassa pyritään tuomaan esiin myös se, miten lapsi voi itse vaikuttaa yhteydenpito-oikeutensa toteutumiseen ja mitkä ovat lapsen oikeudet yhteydenpidon rajoittamistilanteissa.
Tutkielma sijoittuu perinteisen oikeusdogmaattisen tutkimuksen eli lainopin alaan. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan niitä voimassa olevia oikeusnormeja, jotka ovat relevantteja lapsen yhteydenpito-oikeuden ja sen rajoittamisen kannalta. Tutkielman tekoa ohjasivat olennaisesti meneillään olevat lastensuojelulakia koskevat uudistukset. Merkittävimmin tutkielmaan on vaikuttanut lastensuojelulain muutoksia koskevan lain valmistelu, jonka on määrä tulla voimaan 1. marraskuuta 2006. Lastensuojelulain säännökset lapsen yhteydenpito-oikeudesta uudistuvat monelta osin uuden lain myötä, ja siksi tutkielmassa on päädytty ratkaisuun, jonka mukaan yhteydenpito-oikeutta tarkastellaan sellaisena kuin siitä säädetään uudessa lastensuojelulain muuttamista koskevassa laissa. Niiltä osin kuin lastensuojelulain säännökset yhteydenpidosta ovat muuttuneet, tutkielmalle on ominaista vertailu vanhojen ja uusien säännösten välillä. Muilta osin tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Lapsen oikeus yhteydenpitoon osoittautui tutkielman edetessä yhdeksi lapsen keskeisimmäksi perus- ja ihmisoikeudeksi, jonka merkitystä korostetaan sekä lainsäädännössä että oikeuskirjallisuudessa. Lastensuojelulaissa omaksutun periaatteen mukaisesti sijaishuollossa olevalla lapsella tulee olla oikeus tärkeisiin, jatkuviin ja turvallisiin ihmissuhteisiin sekä oikeus tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä ja pitää heihin yhteyttä. Velvollisuus turvata yhteydenpidon toteutuminen ei ole riippuvainen sijaishuollon muodosta, vaan se koskee niin laitoshuoltoon kuin perhehoitoonkin sijoitettuja lapsia. Lastensuojelulain lähtökohta yhteydenpidon turvaamisen välttämättömyydestä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei lapsen oikeutta yhteydenpitoon voitaisi missään olosuhteissa rajoittaa. Lain lähtökohdasta on sen sijaan voitava luopua silloin, kun lapsen suhde vanhempiin tai muihin läheisiin henkilöihin vaarantaa lapsen edun. Yhteydenpidon rajoittaminen on sallittua ainoastaan silloin, kun sen tarkoituksena on turvata lapsen edun toteutuminen ja kun rajoittaminen täyttää lastensuojelulain 25 §:ssä säädetyt edellytykset
Tutkielma sijoittuu perinteisen oikeusdogmaattisen tutkimuksen eli lainopin alaan. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan niitä voimassa olevia oikeusnormeja, jotka ovat relevantteja lapsen yhteydenpito-oikeuden ja sen rajoittamisen kannalta. Tutkielman tekoa ohjasivat olennaisesti meneillään olevat lastensuojelulakia koskevat uudistukset. Merkittävimmin tutkielmaan on vaikuttanut lastensuojelulain muutoksia koskevan lain valmistelu, jonka on määrä tulla voimaan 1. marraskuuta 2006. Lastensuojelulain säännökset lapsen yhteydenpito-oikeudesta uudistuvat monelta osin uuden lain myötä, ja siksi tutkielmassa on päädytty ratkaisuun, jonka mukaan yhteydenpito-oikeutta tarkastellaan sellaisena kuin siitä säädetään uudessa lastensuojelulain muuttamista koskevassa laissa. Niiltä osin kuin lastensuojelulain säännökset yhteydenpidosta ovat muuttuneet, tutkielmalle on ominaista vertailu vanhojen ja uusien säännösten välillä. Muilta osin tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Lapsen oikeus yhteydenpitoon osoittautui tutkielman edetessä yhdeksi lapsen keskeisimmäksi perus- ja ihmisoikeudeksi, jonka merkitystä korostetaan sekä lainsäädännössä että oikeuskirjallisuudessa. Lastensuojelulaissa omaksutun periaatteen mukaisesti sijaishuollossa olevalla lapsella tulee olla oikeus tärkeisiin, jatkuviin ja turvallisiin ihmissuhteisiin sekä oikeus tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä ja pitää heihin yhteyttä. Velvollisuus turvata yhteydenpidon toteutuminen ei ole riippuvainen sijaishuollon muodosta, vaan se koskee niin laitoshuoltoon kuin perhehoitoonkin sijoitettuja lapsia. Lastensuojelulain lähtökohta yhteydenpidon turvaamisen välttämättömyydestä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei lapsen oikeutta yhteydenpitoon voitaisi missään olosuhteissa rajoittaa. Lain lähtökohdasta on sen sijaan voitava luopua silloin, kun lapsen suhde vanhempiin tai muihin läheisiin henkilöihin vaarantaa lapsen edun. Yhteydenpidon rajoittaminen on sallittua ainoastaan silloin, kun sen tarkoituksena on turvata lapsen edun toteutuminen ja kun rajoittaminen täyttää lastensuojelulain 25 §:ssä säädetyt edellytykset