Jälkikoloniaalisen kääntämisen liikkuvat rajat. Jälkikoloniaalisten käännös- ja kirjoitusteorioiden soveltuvuus Arundhati Royn The God of Small Things -teoksen kääntämiseen
SUUTARINEN, KIRSI (2006)
SUUTARINEN, KIRSI
2006
Käännöstiede (englanti) - Translation Studies (English)
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15960
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15960
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään jälkikoloniaalista kirjoittamista ja kääntämistä ja sovelletaan näiden teorioita intialaiseen, Arundhati Royn romaaniin The God of Small Things (1997), sekä sen suomenkieliseen, Hanna Tarkan käännökseen Joutavuuksien Jumala (1997). Jälkikoloniaalinen teoria on peräisin kirjallisuustieteestä, ja teoriapohjana käytetään yhtä tunnetuimmista jälkikoloniaalisen kirjallisuusteorian teoksista: Bill Ashcroftin, Gareth Griffithsin ja Helen Tiffinin kirjaa The Empire Writes Back (1989). Jälkikoloniaalisessa kirjallisuudessa valtakielen normit ensin kumotaan ja sitten kieli omitaan käyttöön ja muokataan sitä paikallisiin tarkoitusperiin sopiviksi. Tutkielmassa käsitellään intialaisen, englanniksi kirjoitetun romaanin kieltä ja sen käännöstä, joten siinä keskitytään nimenomaan alkuteoksen englannissa ja käännöksen suomessa havaittavaan muokkaukseen eli defamiliarisaatioon.
Koska Ashcroftin ym. mukaan jälkikoloniaalisiksi teoksiksi voidaan käsittää siirtomaiden asukkaiden sekä kolonialismin aikana että sen päätyttyä kirjoittamat teokset, voitaisiin ajatella, että näiden käännökset olisivat tällöin jälkikoloniaalisia käännöksiä. Jälkikoloniaaliset käännösteoriat ovat kuitenkin hyvin poliittisia ja keskittyvät erityisesti vähemmistökielestä valtakieleen päin kääntämiseen. ”Varsinainen” jälkikoloniaalinen kääntäminen näyttääkin liittyvän kolonisoitujen subjektien pyrkimyksiin uudelleenkirjoittaa ja -luoda oma historiansa, josta ennen määräsivät emämaan luomat ja kääntämät tekstit.
Käännöstieteen puolella Maria Tymoczko on vertaillut jälkikoloniaalista kirjoittamista ja kääntämistä yleensä ja todennut näiden olevan hyvin lähellä toisiaan. Tämän perusteella voidaan päätellä, että jälkikoloniaalisen kirjoittamisen teoriat olisivat sovellettavissa myös jälkikoloniaalisen kääntämisen teorioiksi: kääntäjä, kuten kirjailijakin, käyttää vastarintastrategioita tuodakseen tekstin vieraan alkuperän esille. Tämän ajatuksen pohjalta tutkielmassa sovelletaan Ashcroftin ym. jälkikoloniaalisen kirjoittamisen teorioita jälkikoloniaaliseen kääntämiseen. Koska Arundhati Royn romaani sisältää paljon hänen äidinkielestään peräisin olevia, malayalaminkielisiä sanoja, näiden tuominen käännökseen on eräänlainen vieraannuttamisen muoto. Toisaalta kääntäjä ei tässä ole aktiivinen ”eksotisoija” tai vieraannuttaja, sillä hän seuraa kirjailijan strategioita tarkasti. Suomalaiselta kääntäjältä puuttuu yhteys kolonialismiin, ja toisaalta alkuteksti on kirjoitettu valtakielellä vaikkakin muokatulla sellaisella , kun taas käännös tehdään vähemmistökieleen päin. Tutkielmassa päädytäänkin sen ennakko-oletuksen kumoamiseen, että jälkikoloniaalisten romaanien kääntäminen olisi ”perinteistä” jälkikoloniaalista kääntämistä. Kääntäjän strategiat soveltuvat melko hyvin Ashcroftin ym. strategioihin mutta ne soveltuvat hyvin myös Andrew Chestermanin (1997) käännösstrategioihin. Kääntäjä on yhtä aikaa sekä (jälkikoloniaalinen) kirjailija että (jälkikoloniaalinen) kääntäjä, mutta myös etnografi, antropologi ja paljon muuta.
Asiasanat: Jälkikoloniaalinen kirjoittaminen, jälkikoloniaalinen kääntäminen, defamiliarisaatio, vieraannuttaminen, Intian englanninkielinen kirjallisuus, Arundhati Roy, The God of Small Things
Koska Ashcroftin ym. mukaan jälkikoloniaalisiksi teoksiksi voidaan käsittää siirtomaiden asukkaiden sekä kolonialismin aikana että sen päätyttyä kirjoittamat teokset, voitaisiin ajatella, että näiden käännökset olisivat tällöin jälkikoloniaalisia käännöksiä. Jälkikoloniaaliset käännösteoriat ovat kuitenkin hyvin poliittisia ja keskittyvät erityisesti vähemmistökielestä valtakieleen päin kääntämiseen. ”Varsinainen” jälkikoloniaalinen kääntäminen näyttääkin liittyvän kolonisoitujen subjektien pyrkimyksiin uudelleenkirjoittaa ja -luoda oma historiansa, josta ennen määräsivät emämaan luomat ja kääntämät tekstit.
Käännöstieteen puolella Maria Tymoczko on vertaillut jälkikoloniaalista kirjoittamista ja kääntämistä yleensä ja todennut näiden olevan hyvin lähellä toisiaan. Tämän perusteella voidaan päätellä, että jälkikoloniaalisen kirjoittamisen teoriat olisivat sovellettavissa myös jälkikoloniaalisen kääntämisen teorioiksi: kääntäjä, kuten kirjailijakin, käyttää vastarintastrategioita tuodakseen tekstin vieraan alkuperän esille. Tämän ajatuksen pohjalta tutkielmassa sovelletaan Ashcroftin ym. jälkikoloniaalisen kirjoittamisen teorioita jälkikoloniaaliseen kääntämiseen. Koska Arundhati Royn romaani sisältää paljon hänen äidinkielestään peräisin olevia, malayalaminkielisiä sanoja, näiden tuominen käännökseen on eräänlainen vieraannuttamisen muoto. Toisaalta kääntäjä ei tässä ole aktiivinen ”eksotisoija” tai vieraannuttaja, sillä hän seuraa kirjailijan strategioita tarkasti. Suomalaiselta kääntäjältä puuttuu yhteys kolonialismiin, ja toisaalta alkuteksti on kirjoitettu valtakielellä vaikkakin muokatulla sellaisella , kun taas käännös tehdään vähemmistökieleen päin. Tutkielmassa päädytäänkin sen ennakko-oletuksen kumoamiseen, että jälkikoloniaalisten romaanien kääntäminen olisi ”perinteistä” jälkikoloniaalista kääntämistä. Kääntäjän strategiat soveltuvat melko hyvin Ashcroftin ym. strategioihin mutta ne soveltuvat hyvin myös Andrew Chestermanin (1997) käännösstrategioihin. Kääntäjä on yhtä aikaa sekä (jälkikoloniaalinen) kirjailija että (jälkikoloniaalinen) kääntäjä, mutta myös etnografi, antropologi ja paljon muuta.
Asiasanat: Jälkikoloniaalinen kirjoittaminen, jälkikoloniaalinen kääntäminen, defamiliarisaatio, vieraannuttaminen, Intian englanninkielinen kirjallisuus, Arundhati Roy, The God of Small Things