Yksikkö- ja arvoveron vertailu epätäydellisen kilpailun tilanteessa
HOKKANEN, HARRI (2006)
HOKKANEN, HARRI
2006
Kansantaloustiede - Economics
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15958
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15958
Tiivistelmä
Julkisen talouden tehtäväkentän laajentuminen on lisännyt sen vastuita ja kustannuksia. Varojen hankintaan, kattaakseen kustannuksensa, julkinen talous käyttää pääosin verotusta. Hyödykeverotus on yksi käytetyistä verotusmuodoista. Hyödykeverot ovat tavaroiden ja palveluiden valmistamiseen ja kuluttamiseen kohdistettavia veroja. Kulutushyödykkeitä verotetaan pääosin käyttämällä arvoveroa (ad valorem tax) sekä yksikköveroa (specific tax), joilla on erilaiset vaikutukset markkinatoimijoiden käyttäytymiseen. Yksikkö- ja arvovero ovat molemmat muiden verojen tavoin vääristäviä, ja aiheuttavat tehokkuustappiota.
Arvo- ja yksikköveron vertailu on yksi vanhimpia tarkastelun kohteita formaalissa taloustieteessä. Ranskalainen ekonomisti Augustin Cournot havaitsi ensimmäisenä tutkimuksissaan 1830-luvulla, että hyödykeverotuksen päätyypeillä on erilaiset vaikutukset epätäydellisen kilpailun tilanteessa. Mallia kehitti edelleen Knut Wicksell 1800-luvun lopulla, ja hän havaitsi ensimmäisenä arvoveron tuottavan hyvinvoinnillisesti tehokkaamman tuloksen monopolimallissa kuin yksikkövero. 1950-luvulta lähtien on aihetta käsitteleviä artikkeleita kirjoitettu taloustieteellisiin julkaisuihin tiiviisti. Viimeaikaisissa tutkimuksissaan M. Keen, S. Delipalla ja J. A. Kay ovat tehneet mahdolliseksi lähentymisen kohti optimaalista hyödykeverotuksen teoriaa.
Täydellisen kilpailun markkinoilla hyödykeveromuodon valinnalla ei ole merkitystä, mikä johtuu hinnan asettumisesta rajakustannusten tasolle. Tällöin molemmat hyödykeverotyypit tuottavat samat vaikutukset, sillä vero siirretään suoraan kuluttajille. Epätäydellisen kilpailun markkinoilla tilanne on kuitenkin toinen. Hinnan ollessa eri suuri rajakustannusten kanssa, hyödykeverojen suora siirtäminen kuluttajille ei ole itsestään selvää. Tämän vuoksi mielenkiinto tässä tutkielmassa kohdistetaan epätäydellisen kilpailun tilanteeseen.
Monopolitilanteessa todistettavasti arvovero dominoi Pareto-mielessä yksikköveroa. Tällöin se tuottaa suuremmat verotulot, voitot sekä kuluttajan ylijäämän. Tilanne oligopolimarkkinoilla kuitenkin on huomattavasti monimutkaisempi. Arvoveron ja yksikköveron Pareto-suhde on sidoksissa tilannetekijöihin, jotka vaihtelevat riippuen markkinatoimijoiden määrästä ja käytettävästä hyödykeverotyypistä sekä sen veroasteesta. Tässä tutkielmassa käsitellään näitä tapauksia tilannekohtaisesti. Tosiasia on kuitenkin se, että tehokkain mahdollinen tapa verottaa hyödykkeitä on porrastaa verotusta. Tällä tarkoitetaan yksikkö- ja arvoveron sekoitusta tavalla, jolloin niiden vaikutukset kyetään kohdistamaan halutusti.
Hyödykeverovertailumalleissa on pääosin käytetty oletusta homogeenisista tuotteista, joten hyödykeverojen vaikutuksia tuotelaatuun sekä tuotevalikoimien tarjontaan ei näistä malleista voida havaita. Hyvin harvoilla markkinoilla tuotetaan kuitenkaan ainoastaan yhtä ainoaa identtistä tuotetta. Tieteellisessä kirjallisuudessa tuotelaadun ja tuotevalikoimien muutokset on usein liitetty tehottomuuteen ja alioptimaaliseen markkinatuotantoon, mutta verotuksen tehtävää eksogeenisena vaikutuselementtinä tai korjaavana välineenä ei ole niinkään huomioitu.. Käytännössä hyödykeverorakenteen luonteen vaikutukset tuotteisiin voivat olla hyvinkin merkittäviä. Esimerkiksi alkoholi- ja tupakkatuotteiden markkinoille on hyvin luonteenomaista vahvat tuotemerkit sekä tuotedifferointi. Tällöin hyödykeverotusta koordinoimalla voidaan vaikuttaa oleellisesti markkinatoimijoiden laatu- ja valikoimavalintoihin. Tässä tutkielmassa analysoidaan hyödykeverotyyppien vaikutusta tuotteiden laatuun ja tarjontavalikoimaan horisontaalisen- ja vertikaalisen tuotedifferoinnin tapauksissa.
Avainsanat: Hyödykeverotus, arvovero, yksikkövero, Pareto-tehokkuus
Arvo- ja yksikköveron vertailu on yksi vanhimpia tarkastelun kohteita formaalissa taloustieteessä. Ranskalainen ekonomisti Augustin Cournot havaitsi ensimmäisenä tutkimuksissaan 1830-luvulla, että hyödykeverotuksen päätyypeillä on erilaiset vaikutukset epätäydellisen kilpailun tilanteessa. Mallia kehitti edelleen Knut Wicksell 1800-luvun lopulla, ja hän havaitsi ensimmäisenä arvoveron tuottavan hyvinvoinnillisesti tehokkaamman tuloksen monopolimallissa kuin yksikkövero. 1950-luvulta lähtien on aihetta käsitteleviä artikkeleita kirjoitettu taloustieteellisiin julkaisuihin tiiviisti. Viimeaikaisissa tutkimuksissaan M. Keen, S. Delipalla ja J. A. Kay ovat tehneet mahdolliseksi lähentymisen kohti optimaalista hyödykeverotuksen teoriaa.
Täydellisen kilpailun markkinoilla hyödykeveromuodon valinnalla ei ole merkitystä, mikä johtuu hinnan asettumisesta rajakustannusten tasolle. Tällöin molemmat hyödykeverotyypit tuottavat samat vaikutukset, sillä vero siirretään suoraan kuluttajille. Epätäydellisen kilpailun markkinoilla tilanne on kuitenkin toinen. Hinnan ollessa eri suuri rajakustannusten kanssa, hyödykeverojen suora siirtäminen kuluttajille ei ole itsestään selvää. Tämän vuoksi mielenkiinto tässä tutkielmassa kohdistetaan epätäydellisen kilpailun tilanteeseen.
Monopolitilanteessa todistettavasti arvovero dominoi Pareto-mielessä yksikköveroa. Tällöin se tuottaa suuremmat verotulot, voitot sekä kuluttajan ylijäämän. Tilanne oligopolimarkkinoilla kuitenkin on huomattavasti monimutkaisempi. Arvoveron ja yksikköveron Pareto-suhde on sidoksissa tilannetekijöihin, jotka vaihtelevat riippuen markkinatoimijoiden määrästä ja käytettävästä hyödykeverotyypistä sekä sen veroasteesta. Tässä tutkielmassa käsitellään näitä tapauksia tilannekohtaisesti. Tosiasia on kuitenkin se, että tehokkain mahdollinen tapa verottaa hyödykkeitä on porrastaa verotusta. Tällä tarkoitetaan yksikkö- ja arvoveron sekoitusta tavalla, jolloin niiden vaikutukset kyetään kohdistamaan halutusti.
Hyödykeverovertailumalleissa on pääosin käytetty oletusta homogeenisista tuotteista, joten hyödykeverojen vaikutuksia tuotelaatuun sekä tuotevalikoimien tarjontaan ei näistä malleista voida havaita. Hyvin harvoilla markkinoilla tuotetaan kuitenkaan ainoastaan yhtä ainoaa identtistä tuotetta. Tieteellisessä kirjallisuudessa tuotelaadun ja tuotevalikoimien muutokset on usein liitetty tehottomuuteen ja alioptimaaliseen markkinatuotantoon, mutta verotuksen tehtävää eksogeenisena vaikutuselementtinä tai korjaavana välineenä ei ole niinkään huomioitu.. Käytännössä hyödykeverorakenteen luonteen vaikutukset tuotteisiin voivat olla hyvinkin merkittäviä. Esimerkiksi alkoholi- ja tupakkatuotteiden markkinoille on hyvin luonteenomaista vahvat tuotemerkit sekä tuotedifferointi. Tällöin hyödykeverotusta koordinoimalla voidaan vaikuttaa oleellisesti markkinatoimijoiden laatu- ja valikoimavalintoihin. Tässä tutkielmassa analysoidaan hyödykeverotyyppien vaikutusta tuotteiden laatuun ja tarjontavalikoimaan horisontaalisen- ja vertikaalisen tuotedifferoinnin tapauksissa.
Avainsanat: Hyödykeverotus, arvovero, yksikkövero, Pareto-tehokkuus