Erilaisia sotajuttuja. Kirjallisuus politiikkana, ironia metanäkökulmana Veikko Huovisen teksteissä
SIRVIÖ, HEIKKI (2006)
SIRVIÖ, HEIKKI
2006
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15855
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15855
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sotaa koskevien käsitysten muotoutumista ja sodankäynnin oikeuttamista ns. väkivallan diskurssien puitteissa ja pohditaan kirjallisuuden merkitystä politiikan tutkimukselle analysoimalla Veikko Huovisen sodan vastaisia kirjoituksia, romaaneja Rauhanpiippu ja Veitikka. Tutkimusasetelman taustalla on ajatus, että yhteiskunnallinen keskustelu ja kulttuurinen ymmärrys sodasta ja rauhasta tukeutuvat laajaan kirjalliseen aineistoon, johon sisältyy niin faktaa kuin fiktiota. Koska tutkimuksessa vähiten huomiota on kiinnitetty fiktioon, keskittyy tämä työ siihen. Sota ja sodan diskurssit ovat osa poliittista todellisuutta ja sotaa, rauhaa ja politiikkaa tarkastellaan yhteiskunnallisessa keskustelussa tiettyjen, toistuvien käsitteiden kautta. Sodan käsitteleminen diskurssina viittaa siitä kerrottujen ja omaksuttujen kertomusten valtaan. Tutkielman merkitys liittyy kriittisen tieteen ideaaliin ja sen puitteissa väärän tietoisuuden teoriaan, jonka mukaan yhteiskunnallisten ongelmien syyt ovat ihmisten virheellisissä ja epäjohdonmukaisissa käsityksissä yhteiskunnasta ja suhteestaan siihen. Huovisen teksteissä sotaa ja sitä koskevia käsityksiä tarkastellaan ongelmina ja siksi niiden kirjoittamista voidaan tutkia poliittisena tekona ja pyrkimyksenä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, eli väärän tietoisuuden korjaamiseen toisinajattelun kautta ja kertomalla erilaisia tarinoita sodasta. Teoreettisena viitekehyksenä toimii jälkistrukturalistinen teoria, jota käsitellään pääasiassa Michael J. Shapiron kirjoitusten pohjalta. Teorian kautta perustellaan kirjallisuuden käyttöä politiikan tutkimuksessa ja olennainen näkökulma on kirjallisuuden tarkastelu politisoivana käytäntönä. Metodiikka perustuu Kenneth Burken kirjoituksiin retoriikasta, troopeista ja dialektisesta ironiasta ja tämän pohjalta käytetään kirjallisuutta perspektiivinä politiikkaan, ja toisaalta sovelletaan politiikan perspektiiviä kirjallisuuteen. Tieteenalan väkivallan diskursseja käsittelevän tutkimuksen tarkastelussa huomio suuntautuu yhteiskunnallisiin käytäntöihin, joiden avulla sodankäynti esitetään rationaalisena ja legitiiminä, mihin liittyy myös kysymys rakenteen ja toimijan välisestä suhteesta. Analyysissä tutkitaan, mitä Huovinen sanoo sodankäynnistä ja siihen liittyen militarismista, sodankäynnin suhteesta moraaliin, viholliskuvista ja ihmisen suhteesta yhteiskuntaan, valtaan ja ideologioihin. Kyse on kirjallisten tekstien poliittisesta lukemisesta, missä väkivallan diskurssien määrittely suuntaa huomiota analyysissä.
Tutkimusotteen kannalta olennaista on, että maailman ymmärtäminen ja samalla politiikan tutkimus käsitetään kiistanalaisena ja tulkinnallisena toimintana, jossa kielen ja erilaisten tekstien merkitys on keskeinen.
Metodisessa keskustelussa retoriikka tarkentaa huomion tapoihin, joilla ymmärrystä tuotetaan kielellisessä toiminnassa ja miten se myös voidaan haastaa. Väkivallan diskurssit liittävät tämän ymmärryksen tiettyyn ongelma-alueeseen, sodan ongelmaan. Huovisen tekstejä luetaan poliittisena toimintana ja hallitsevan diskurssin vastaisena retoriikkana, joka kyseenalaistaa vallitsevat käytännöt esittäen niille vaihtoehtoja. Ironia korostaa kaikkien yksittäisten perspektiivien riittämättömyyttä, toimii kritiikin välineenä ja osoittaa holistisen tarkastelun mahdollisuuksia, ristiriitaiset aspektit huomioonottaen. Juonikulkuna ironiaan liittyy satiiri, jota tutkielmassa tuodaan esiin kriittisen tieteen kannalta keskeisenä kertomustyyppinä. Tutkielmassa on pyritty osoittamaan miten fiktiivisen kirjoittamisen keinoin on mahdollista politisoida vallitsevia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Ne eivät ole ainoita mahdollisia tapoja olla ja toimia maailmassa ja siksi kritiikin kautta ne voidaan kyseenalaistaa ja niille voidaan osoittaa vaihtoehtoja. Burken dialektisen ironian käsitteen mukaisten ’metanäkökulmien’ muotoilu sodan ja rauhan kysymyksiin korostaa käsiteltävien ongelmien monimutkaista luonnetta ja ilmiön holistisen, eri perspektiivit huomioivan tarkastelun merkitystä. Tämän vuoksi on tarpeellista madaltaa yhteiskuntatieteiden ja humanististen alojen välisiä raja-aitoja paremman ymmärryksen saavuttamiseksi. Nämä muodostavat tutkielman varsinaisen kontribuution tieteenalan keskusteluun.
Asiasanat: kansainvälinen politiikka, politiikan tutkimus, sota, rauha, asevarustelu, militarismi, oikeutetun sodan teoria, kirjallisuuden tutkimus, Veikko Huovinen, Rauhanpiippu, Veitikka, jälkistrukturalismi, retoriikka, ironia, satiiri
Tutkimusotteen kannalta olennaista on, että maailman ymmärtäminen ja samalla politiikan tutkimus käsitetään kiistanalaisena ja tulkinnallisena toimintana, jossa kielen ja erilaisten tekstien merkitys on keskeinen.
Metodisessa keskustelussa retoriikka tarkentaa huomion tapoihin, joilla ymmärrystä tuotetaan kielellisessä toiminnassa ja miten se myös voidaan haastaa. Väkivallan diskurssit liittävät tämän ymmärryksen tiettyyn ongelma-alueeseen, sodan ongelmaan. Huovisen tekstejä luetaan poliittisena toimintana ja hallitsevan diskurssin vastaisena retoriikkana, joka kyseenalaistaa vallitsevat käytännöt esittäen niille vaihtoehtoja. Ironia korostaa kaikkien yksittäisten perspektiivien riittämättömyyttä, toimii kritiikin välineenä ja osoittaa holistisen tarkastelun mahdollisuuksia, ristiriitaiset aspektit huomioonottaen. Juonikulkuna ironiaan liittyy satiiri, jota tutkielmassa tuodaan esiin kriittisen tieteen kannalta keskeisenä kertomustyyppinä. Tutkielmassa on pyritty osoittamaan miten fiktiivisen kirjoittamisen keinoin on mahdollista politisoida vallitsevia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Ne eivät ole ainoita mahdollisia tapoja olla ja toimia maailmassa ja siksi kritiikin kautta ne voidaan kyseenalaistaa ja niille voidaan osoittaa vaihtoehtoja. Burken dialektisen ironian käsitteen mukaisten ’metanäkökulmien’ muotoilu sodan ja rauhan kysymyksiin korostaa käsiteltävien ongelmien monimutkaista luonnetta ja ilmiön holistisen, eri perspektiivit huomioivan tarkastelun merkitystä. Tämän vuoksi on tarpeellista madaltaa yhteiskuntatieteiden ja humanististen alojen välisiä raja-aitoja paremman ymmärryksen saavuttamiseksi. Nämä muodostavat tutkielman varsinaisen kontribuution tieteenalan keskusteluun.
Asiasanat: kansainvälinen politiikka, politiikan tutkimus, sota, rauha, asevarustelu, militarismi, oikeutetun sodan teoria, kirjallisuuden tutkimus, Veikko Huovinen, Rauhanpiippu, Veitikka, jälkistrukturalismi, retoriikka, ironia, satiiri