Väkivallan uhka - sosiaalialan mörköpeikko
HONKALA, PAULA (2006)
HONKALA, PAULA
2006
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15789
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15789
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, minkälaisia vaikutuksia väkivallan uhan alla työskentely sekä väkivallan kohtaaminen työssä aiheuttavat sosiaalialan ammattilaisten sosiaalisessa käyttäytymisessä ja toiminnassa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Tutkimuskohteena ovat työntekijät, jotka työskentelevät sosiaalitoimistossa asiakaspalvelutyössä ja jotka kokevat työskentelevänsä väkivallan uhan alla.
Aineisto koostuu kolmestatoista teemahaastattelusta, jotka on tehty vuoden 2005 aikana Helsingin Asunnottomien sosiaalipalvelut -yksikössä ja Turun Erityissosiaalitoimistossa. Litteroituun haastatteluaineistoon on käytetty kvalitatiivisena aineiston analyysitapana teemoittelua ja tyypittelyä.
Sosiaalialalla koettu väkivalta on yleensä henkistä. Kuitenkin jo pelkkä henkinen väkivallan uhan kokemus oli aiheuttanut joillekin työntekijöille niin voimakkaita reaktioita, että he olivat joutuneet pitkälle sairauslomalle. Haastateltavat arvioivat itselleen sattuneen keskimäärin kymmenen uhka- tai väkivaltatilannetta työuransa aikana riippumatta työsuhteen pituudesta tai laadusta. Tosin kun tähän huomioidaan työkokemuksen pituus, vakituisilla työntekijöillä uhkatilanteita oli ollut noin puolet vähemmän kuin määräaikaisilla.
Työkokemuksen alussa uhkatilanteita sattui helpommin. Tällä ei kuitenkaan ollut selkeästi tekemistä työntekijän työsuhteen laadulla. Perinteisesti määräaikaisessa työsuhteessa olevilla on todettu olevan vakituisiin työntekijöihin verrattuna suurempi riski kohdata väkivaltaa työssään. Tämän vuoksi väkivaltatilanteiden määrän vertailu määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden välillä on oman aineistoni perusteella vaikeaa.
Tutkimuksen mukaan työssään yli viisi vuotta olleet, yli 40-vuotiaat naiset kokivat olonsa kaikkein turvattomimmiksi, kun taas miehet ja nuoremmat, alle viisi vuotta työkokemusta omaavat naiset kokivat olonsa turvalliseksi. Miehet eivät myöskään kokeneet heille esitettyjä uhkauksia yhtä vakavina kuin naistyöntekijät. Muutenkin yleinen asenne tappouhkauksiin oli vähättelevä: niitä pidettiin useimmiten vain voimattoman raivon ilmauksina.
Uhkauksia esitettiin todennäköisimmin tilanteissa, joissa asiakkaan vaatimukset olivat kohtuuttomia, rahaliikenne takkusi, asiakas käsitti tai luki tilanteita väärin taikka koki työntekijän olevan välittömänä esteenä omalle tarpeentyydytykselleen. Uhkailevan asiakkaan ominaispiirteiksi määriteltiin tyypillisimmin päihdeongelma yhdistettynä johonkin mielenterveyshäiriöön (kaksoisdiagnoosi), rikollinen elämäntapa ja vankilatausta, itsehillinnän puute, vastuuntunnottomuus omasta elämästä sekä pitkällä aikavälillä kerääntynyt katkeruus koko sosiaalivirastoa kohtaan. Työntekijät olivat todenneet, että suurta myötätuntoa osoittamalla asiakkaan kanssa pärjää ilman, että kuitenkaan tarvitsee antaa periksi omassa näkemyksessään.
Työntekijöiden riskitilanteiden tunnistamisherkkyydessä ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan eroja. Yleensä tilanne kärjistyi uhkaavaksi täysin yllättäen tai sitten työntekijä koki odottaneensakin sitä esimerkiksi asiakkaan aikaisempien tietojen tai käyttäytymisen perusteella. Tutkimuksen mukaan itsensä tunnolliseksi määrittelevät työntekijät joutuivat uhkatilanteisiin muita useammin ja tilanteet myös jäivät vaivaamaan heidän mieltään paljon enemmän. Väkivaltaisen käytöksen kohteeksi joutuminen on käsiteltävän asian ohella osittain myös persoonasidonnaista. Vaikka persoonallisuuserot eivät varsinaisesti korostuneetkaan tutkimuksessa, toiset työntekijät saattavat tiedostamattaan kohdella asiakasta niin, että hän tuntee tulleensa kuulluksi ja tasaarvoisesti kohdatuksi.
Työntekijät kokivat olonsa työ- ja vapaa-aikana yleensä turvalliseksi, mutta kuitenkin työssä kohdattu tai tiedostettu väkivallan uhka vaikutti heidän käyttäytymiseensä ja tehtyihin järjestelyihin. Itse käyttäytymisen muodot olivat molemmissa ympäristöissä samankaltaisia, mutta työn takia tehtyjä järjestelyjä on vapaa-aikaa huomattavasti enemmän.
Yleisiä käyttäytymisen ja selviytymisen muotoja olivat kulkureittien valitseminen, huomaamaton liikkuminen ja jatkuva ympäristön tarkkailu. Toiminta näyttäytyy tekijöilleen rutiinina, toimintana, joka tapahtuu lähes tiedostamatta. Toiminta tuo myös turvallisuuden tunnetta, koska sillä koetaan vähentävänsä riskejä. Tutkimuksen mukaan turvallisempi olo oli niillä työntekijöillä, jotka olivat päättäneet jatkaa asiakassuhdetta uhkailijan kanssa. Työntekijät olivat myös aikaisemmista tapahtumista huolimatta saaneet rakennettua hyvän asiakassuhteen. Vakavista uhkauksista huolimatta rikosilmoitus jätettiin yleensä tekemättä. Työyhteisön sisältä tuleva tuki koettiin hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeämmäksi kuin ammattilaisten taholta saatu.
Väkivallan kuormittavuutta voisi sosiaalialalla yrittää vähentää sillä, että väkivaltaiset asiakkaat keskitettäisiin tietyille työntekijöille. Väkivallan uhkaan on helpompi tottua, kun se on jatkuvaa, samoin myös erilaisia hyviä toimintamalleja voisi tällöin syntyä paremmin. Uhkailevien asiakkaiden kanssa työskentelyä ei tulisi lopettaa, koska sillä ei välttämättä saada asiakasta itseään ymmärtämään toimintansa epäsopivuutta. Myöskään uhkailujen edessä ei tulisi antaa periksi, koska se ruokkii vain huonoa käyttäytymistä lisää. Sosiaalitoimiston tulisi antaa asiakkaille selvä viesti siitä, että uhkailun ja huonon käytöksen avulla ei hyödy millään tavalla. Työntekijöitä pitäisi rohkaista enemmän myös tekemään rikosilmoituksia aiempaa herkemmin. Työnantaja voisi miettiä erilaisia mahdollisuuksia, joilla työntekijälle voisi antaa ainakin jonkinlaista tukea, jos hän valitsee toimintatavakseen tällaisen ratkaisun.
Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, minkälaisia vaikutuksia väkivallan uhan alla työskentely sekä väkivallan kohtaaminen työssä aiheuttavat sosiaalialan ammattilaisten sosiaalisessa käyttäytymisessä ja toiminnassa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Tutkimuskohteena ovat työntekijät, jotka työskentelevät sosiaalitoimistossa asiakaspalvelutyössä ja jotka kokevat työskentelevänsä väkivallan uhan alla.
Aineisto koostuu kolmestatoista teemahaastattelusta, jotka on tehty vuoden 2005 aikana Helsingin Asunnottomien sosiaalipalvelut -yksikössä ja Turun Erityissosiaalitoimistossa. Litteroituun haastatteluaineistoon on käytetty kvalitatiivisena aineiston analyysitapana teemoittelua ja tyypittelyä.
Sosiaalialalla koettu väkivalta on yleensä henkistä. Kuitenkin jo pelkkä henkinen väkivallan uhan kokemus oli aiheuttanut joillekin työntekijöille niin voimakkaita reaktioita, että he olivat joutuneet pitkälle sairauslomalle. Haastateltavat arvioivat itselleen sattuneen keskimäärin kymmenen uhka- tai väkivaltatilannetta työuransa aikana riippumatta työsuhteen pituudesta tai laadusta. Tosin kun tähän huomioidaan työkokemuksen pituus, vakituisilla työntekijöillä uhkatilanteita oli ollut noin puolet vähemmän kuin määräaikaisilla.
Työkokemuksen alussa uhkatilanteita sattui helpommin. Tällä ei kuitenkaan ollut selkeästi tekemistä työntekijän työsuhteen laadulla. Perinteisesti määräaikaisessa työsuhteessa olevilla on todettu olevan vakituisiin työntekijöihin verrattuna suurempi riski kohdata väkivaltaa työssään. Tämän vuoksi väkivaltatilanteiden määrän vertailu määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden välillä on oman aineistoni perusteella vaikeaa.
Tutkimuksen mukaan työssään yli viisi vuotta olleet, yli 40-vuotiaat naiset kokivat olonsa kaikkein turvattomimmiksi, kun taas miehet ja nuoremmat, alle viisi vuotta työkokemusta omaavat naiset kokivat olonsa turvalliseksi. Miehet eivät myöskään kokeneet heille esitettyjä uhkauksia yhtä vakavina kuin naistyöntekijät. Muutenkin yleinen asenne tappouhkauksiin oli vähättelevä: niitä pidettiin useimmiten vain voimattoman raivon ilmauksina.
Uhkauksia esitettiin todennäköisimmin tilanteissa, joissa asiakkaan vaatimukset olivat kohtuuttomia, rahaliikenne takkusi, asiakas käsitti tai luki tilanteita väärin taikka koki työntekijän olevan välittömänä esteenä omalle tarpeentyydytykselleen. Uhkailevan asiakkaan ominaispiirteiksi määriteltiin tyypillisimmin päihdeongelma yhdistettynä johonkin mielenterveyshäiriöön (kaksoisdiagnoosi), rikollinen elämäntapa ja vankilatausta, itsehillinnän puute, vastuuntunnottomuus omasta elämästä sekä pitkällä aikavälillä kerääntynyt katkeruus koko sosiaalivirastoa kohtaan. Työntekijät olivat todenneet, että suurta myötätuntoa osoittamalla asiakkaan kanssa pärjää ilman, että kuitenkaan tarvitsee antaa periksi omassa näkemyksessään.
Työntekijöiden riskitilanteiden tunnistamisherkkyydessä ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan eroja. Yleensä tilanne kärjistyi uhkaavaksi täysin yllättäen tai sitten työntekijä koki odottaneensakin sitä esimerkiksi asiakkaan aikaisempien tietojen tai käyttäytymisen perusteella. Tutkimuksen mukaan itsensä tunnolliseksi määrittelevät työntekijät joutuivat uhkatilanteisiin muita useammin ja tilanteet myös jäivät vaivaamaan heidän mieltään paljon enemmän. Väkivaltaisen käytöksen kohteeksi joutuminen on käsiteltävän asian ohella osittain myös persoonasidonnaista. Vaikka persoonallisuuserot eivät varsinaisesti korostuneetkaan tutkimuksessa, toiset työntekijät saattavat tiedostamattaan kohdella asiakasta niin, että hän tuntee tulleensa kuulluksi ja tasa-arvoisesti kohdatuksi.
Työntekijät kokivat olonsa työ- ja vapaa-aikana yleensä turvalliseksi, mutta kuitenkin työssä kohdattu tai tiedostettu väkivallan uhka vaikutti heidän käyttäytymiseensä ja tehtyihin järjestelyihin. Itse käyttäytymisen muodot olivat molemmissa ympäristöissä samankaltaisia, mutta työn takia tehtyjä järjestelyjä on vapaa-aikaa huomattavasti enemmän.
Yleisiä käyttäytymisen ja selviytymisen muotoja olivat kulkureittien valitseminen, huomaamaton liikkuminen ja jatkuva ympäristön tarkkailu. Toiminta näyttäytyy tekijöilleen rutiinina, toimintana, joka tapahtuu lähes tiedostamatta. Toiminta tuo myös turvallisuuden tunnetta, koska sillä koetaan vähentävänsä riskejä. Tutkimuksen mukaan turvallisempi olo oli niillä työntekijöillä, jotka olivat päättäneet jatkaa asiakassuhdetta uhkailijan kanssa. Työntekijät olivat myös aikaisemmista tapahtumista huolimatta saaneet rakennettua hyvän asiakassuhteen. Vakavista uhkauksista huolimatta rikosilmoitus jätettiin yleensä tekemättä. Työyhteisön sisältä tuleva tuki koettiin hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeämmäksi kuin ammattilaisten taholta saatu.
Väkivallan kuormittavuutta voisi sosiaalialalla yrittää vähentää sillä, että väkivaltaiset asiakkaat keskitettäisiin tietyille työntekijöille. Väkivallan uhkaan on helpompi tottua, kun se on jatkuvaa, samoin myös erilaisia hyviä toimintamalleja voisi tällöin syntyä paremmin. Uhkailevien asiakkaiden kanssa työskentelyä ei tulisi lopettaa, koska sillä ei välttämättä saada asiakasta itseään ymmärtämään toimintansa epäsopivuutta. Myöskään uhkailujen edessä ei tulisi antaa periksi, koska se ruokkii vain huonoa käyttäytymistä lisää. Sosiaalitoimiston tulisi antaa asiakkaille selvä viesti siitä, että uhkailun ja huonon käytöksen avulla ei hyödy millään tavalla. Työntekijöitä pitäisi rohkaista enemmän myös tekemään rikosilmoituksia aiempaa herkemmin. Työnantaja voisi miettiä erilaisia mahdollisuuksia, joilla työntekijälle voisi antaa ainakin jonkinlaista tukea, jos hän valitsee toimintatavakseen tällaisen ratkaisun.
Asiasanat:
sosiaalityö
työturvallisuus
väkivalta
elämänhallinta
uhritutkimus
Aineisto koostuu kolmestatoista teemahaastattelusta, jotka on tehty vuoden 2005 aikana Helsingin Asunnottomien sosiaalipalvelut -yksikössä ja Turun Erityissosiaalitoimistossa. Litteroituun haastatteluaineistoon on käytetty kvalitatiivisena aineiston analyysitapana teemoittelua ja tyypittelyä.
Sosiaalialalla koettu väkivalta on yleensä henkistä. Kuitenkin jo pelkkä henkinen väkivallan uhan kokemus oli aiheuttanut joillekin työntekijöille niin voimakkaita reaktioita, että he olivat joutuneet pitkälle sairauslomalle. Haastateltavat arvioivat itselleen sattuneen keskimäärin kymmenen uhka- tai väkivaltatilannetta työuransa aikana riippumatta työsuhteen pituudesta tai laadusta. Tosin kun tähän huomioidaan työkokemuksen pituus, vakituisilla työntekijöillä uhkatilanteita oli ollut noin puolet vähemmän kuin määräaikaisilla.
Työkokemuksen alussa uhkatilanteita sattui helpommin. Tällä ei kuitenkaan ollut selkeästi tekemistä työntekijän työsuhteen laadulla. Perinteisesti määräaikaisessa työsuhteessa olevilla on todettu olevan vakituisiin työntekijöihin verrattuna suurempi riski kohdata väkivaltaa työssään. Tämän vuoksi väkivaltatilanteiden määrän vertailu määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden välillä on oman aineistoni perusteella vaikeaa.
Tutkimuksen mukaan työssään yli viisi vuotta olleet, yli 40-vuotiaat naiset kokivat olonsa kaikkein turvattomimmiksi, kun taas miehet ja nuoremmat, alle viisi vuotta työkokemusta omaavat naiset kokivat olonsa turvalliseksi. Miehet eivät myöskään kokeneet heille esitettyjä uhkauksia yhtä vakavina kuin naistyöntekijät. Muutenkin yleinen asenne tappouhkauksiin oli vähättelevä: niitä pidettiin useimmiten vain voimattoman raivon ilmauksina.
Uhkauksia esitettiin todennäköisimmin tilanteissa, joissa asiakkaan vaatimukset olivat kohtuuttomia, rahaliikenne takkusi, asiakas käsitti tai luki tilanteita väärin taikka koki työntekijän olevan välittömänä esteenä omalle tarpeentyydytykselleen. Uhkailevan asiakkaan ominaispiirteiksi määriteltiin tyypillisimmin päihdeongelma yhdistettynä johonkin mielenterveyshäiriöön (kaksoisdiagnoosi), rikollinen elämäntapa ja vankilatausta, itsehillinnän puute, vastuuntunnottomuus omasta elämästä sekä pitkällä aikavälillä kerääntynyt katkeruus koko sosiaalivirastoa kohtaan. Työntekijät olivat todenneet, että suurta myötätuntoa osoittamalla asiakkaan kanssa pärjää ilman, että kuitenkaan tarvitsee antaa periksi omassa näkemyksessään.
Työntekijöiden riskitilanteiden tunnistamisherkkyydessä ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan eroja. Yleensä tilanne kärjistyi uhkaavaksi täysin yllättäen tai sitten työntekijä koki odottaneensakin sitä esimerkiksi asiakkaan aikaisempien tietojen tai käyttäytymisen perusteella. Tutkimuksen mukaan itsensä tunnolliseksi määrittelevät työntekijät joutuivat uhkatilanteisiin muita useammin ja tilanteet myös jäivät vaivaamaan heidän mieltään paljon enemmän. Väkivaltaisen käytöksen kohteeksi joutuminen on käsiteltävän asian ohella osittain myös persoonasidonnaista. Vaikka persoonallisuuserot eivät varsinaisesti korostuneetkaan tutkimuksessa, toiset työntekijät saattavat tiedostamattaan kohdella asiakasta niin, että hän tuntee tulleensa kuulluksi ja tasaarvoisesti kohdatuksi.
Työntekijät kokivat olonsa työ- ja vapaa-aikana yleensä turvalliseksi, mutta kuitenkin työssä kohdattu tai tiedostettu väkivallan uhka vaikutti heidän käyttäytymiseensä ja tehtyihin järjestelyihin. Itse käyttäytymisen muodot olivat molemmissa ympäristöissä samankaltaisia, mutta työn takia tehtyjä järjestelyjä on vapaa-aikaa huomattavasti enemmän.
Yleisiä käyttäytymisen ja selviytymisen muotoja olivat kulkureittien valitseminen, huomaamaton liikkuminen ja jatkuva ympäristön tarkkailu. Toiminta näyttäytyy tekijöilleen rutiinina, toimintana, joka tapahtuu lähes tiedostamatta. Toiminta tuo myös turvallisuuden tunnetta, koska sillä koetaan vähentävänsä riskejä. Tutkimuksen mukaan turvallisempi olo oli niillä työntekijöillä, jotka olivat päättäneet jatkaa asiakassuhdetta uhkailijan kanssa. Työntekijät olivat myös aikaisemmista tapahtumista huolimatta saaneet rakennettua hyvän asiakassuhteen. Vakavista uhkauksista huolimatta rikosilmoitus jätettiin yleensä tekemättä. Työyhteisön sisältä tuleva tuki koettiin hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeämmäksi kuin ammattilaisten taholta saatu.
Väkivallan kuormittavuutta voisi sosiaalialalla yrittää vähentää sillä, että väkivaltaiset asiakkaat keskitettäisiin tietyille työntekijöille. Väkivallan uhkaan on helpompi tottua, kun se on jatkuvaa, samoin myös erilaisia hyviä toimintamalleja voisi tällöin syntyä paremmin. Uhkailevien asiakkaiden kanssa työskentelyä ei tulisi lopettaa, koska sillä ei välttämättä saada asiakasta itseään ymmärtämään toimintansa epäsopivuutta. Myöskään uhkailujen edessä ei tulisi antaa periksi, koska se ruokkii vain huonoa käyttäytymistä lisää. Sosiaalitoimiston tulisi antaa asiakkaille selvä viesti siitä, että uhkailun ja huonon käytöksen avulla ei hyödy millään tavalla. Työntekijöitä pitäisi rohkaista enemmän myös tekemään rikosilmoituksia aiempaa herkemmin. Työnantaja voisi miettiä erilaisia mahdollisuuksia, joilla työntekijälle voisi antaa ainakin jonkinlaista tukea, jos hän valitsee toimintatavakseen tällaisen ratkaisun.
Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, minkälaisia vaikutuksia väkivallan uhan alla työskentely sekä väkivallan kohtaaminen työssä aiheuttavat sosiaalialan ammattilaisten sosiaalisessa käyttäytymisessä ja toiminnassa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Tutkimuskohteena ovat työntekijät, jotka työskentelevät sosiaalitoimistossa asiakaspalvelutyössä ja jotka kokevat työskentelevänsä väkivallan uhan alla.
Aineisto koostuu kolmestatoista teemahaastattelusta, jotka on tehty vuoden 2005 aikana Helsingin Asunnottomien sosiaalipalvelut -yksikössä ja Turun Erityissosiaalitoimistossa. Litteroituun haastatteluaineistoon on käytetty kvalitatiivisena aineiston analyysitapana teemoittelua ja tyypittelyä.
Sosiaalialalla koettu väkivalta on yleensä henkistä. Kuitenkin jo pelkkä henkinen väkivallan uhan kokemus oli aiheuttanut joillekin työntekijöille niin voimakkaita reaktioita, että he olivat joutuneet pitkälle sairauslomalle. Haastateltavat arvioivat itselleen sattuneen keskimäärin kymmenen uhka- tai väkivaltatilannetta työuransa aikana riippumatta työsuhteen pituudesta tai laadusta. Tosin kun tähän huomioidaan työkokemuksen pituus, vakituisilla työntekijöillä uhkatilanteita oli ollut noin puolet vähemmän kuin määräaikaisilla.
Työkokemuksen alussa uhkatilanteita sattui helpommin. Tällä ei kuitenkaan ollut selkeästi tekemistä työntekijän työsuhteen laadulla. Perinteisesti määräaikaisessa työsuhteessa olevilla on todettu olevan vakituisiin työntekijöihin verrattuna suurempi riski kohdata väkivaltaa työssään. Tämän vuoksi väkivaltatilanteiden määrän vertailu määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden välillä on oman aineistoni perusteella vaikeaa.
Tutkimuksen mukaan työssään yli viisi vuotta olleet, yli 40-vuotiaat naiset kokivat olonsa kaikkein turvattomimmiksi, kun taas miehet ja nuoremmat, alle viisi vuotta työkokemusta omaavat naiset kokivat olonsa turvalliseksi. Miehet eivät myöskään kokeneet heille esitettyjä uhkauksia yhtä vakavina kuin naistyöntekijät. Muutenkin yleinen asenne tappouhkauksiin oli vähättelevä: niitä pidettiin useimmiten vain voimattoman raivon ilmauksina.
Uhkauksia esitettiin todennäköisimmin tilanteissa, joissa asiakkaan vaatimukset olivat kohtuuttomia, rahaliikenne takkusi, asiakas käsitti tai luki tilanteita väärin taikka koki työntekijän olevan välittömänä esteenä omalle tarpeentyydytykselleen. Uhkailevan asiakkaan ominaispiirteiksi määriteltiin tyypillisimmin päihdeongelma yhdistettynä johonkin mielenterveyshäiriöön (kaksoisdiagnoosi), rikollinen elämäntapa ja vankilatausta, itsehillinnän puute, vastuuntunnottomuus omasta elämästä sekä pitkällä aikavälillä kerääntynyt katkeruus koko sosiaalivirastoa kohtaan. Työntekijät olivat todenneet, että suurta myötätuntoa osoittamalla asiakkaan kanssa pärjää ilman, että kuitenkaan tarvitsee antaa periksi omassa näkemyksessään.
Työntekijöiden riskitilanteiden tunnistamisherkkyydessä ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan eroja. Yleensä tilanne kärjistyi uhkaavaksi täysin yllättäen tai sitten työntekijä koki odottaneensakin sitä esimerkiksi asiakkaan aikaisempien tietojen tai käyttäytymisen perusteella. Tutkimuksen mukaan itsensä tunnolliseksi määrittelevät työntekijät joutuivat uhkatilanteisiin muita useammin ja tilanteet myös jäivät vaivaamaan heidän mieltään paljon enemmän. Väkivaltaisen käytöksen kohteeksi joutuminen on käsiteltävän asian ohella osittain myös persoonasidonnaista. Vaikka persoonallisuuserot eivät varsinaisesti korostuneetkaan tutkimuksessa, toiset työntekijät saattavat tiedostamattaan kohdella asiakasta niin, että hän tuntee tulleensa kuulluksi ja tasa-arvoisesti kohdatuksi.
Työntekijät kokivat olonsa työ- ja vapaa-aikana yleensä turvalliseksi, mutta kuitenkin työssä kohdattu tai tiedostettu väkivallan uhka vaikutti heidän käyttäytymiseensä ja tehtyihin järjestelyihin. Itse käyttäytymisen muodot olivat molemmissa ympäristöissä samankaltaisia, mutta työn takia tehtyjä järjestelyjä on vapaa-aikaa huomattavasti enemmän.
Yleisiä käyttäytymisen ja selviytymisen muotoja olivat kulkureittien valitseminen, huomaamaton liikkuminen ja jatkuva ympäristön tarkkailu. Toiminta näyttäytyy tekijöilleen rutiinina, toimintana, joka tapahtuu lähes tiedostamatta. Toiminta tuo myös turvallisuuden tunnetta, koska sillä koetaan vähentävänsä riskejä. Tutkimuksen mukaan turvallisempi olo oli niillä työntekijöillä, jotka olivat päättäneet jatkaa asiakassuhdetta uhkailijan kanssa. Työntekijät olivat myös aikaisemmista tapahtumista huolimatta saaneet rakennettua hyvän asiakassuhteen. Vakavista uhkauksista huolimatta rikosilmoitus jätettiin yleensä tekemättä. Työyhteisön sisältä tuleva tuki koettiin hyvin tärkeäksi, joskus jopa tärkeämmäksi kuin ammattilaisten taholta saatu.
Väkivallan kuormittavuutta voisi sosiaalialalla yrittää vähentää sillä, että väkivaltaiset asiakkaat keskitettäisiin tietyille työntekijöille. Väkivallan uhkaan on helpompi tottua, kun se on jatkuvaa, samoin myös erilaisia hyviä toimintamalleja voisi tällöin syntyä paremmin. Uhkailevien asiakkaiden kanssa työskentelyä ei tulisi lopettaa, koska sillä ei välttämättä saada asiakasta itseään ymmärtämään toimintansa epäsopivuutta. Myöskään uhkailujen edessä ei tulisi antaa periksi, koska se ruokkii vain huonoa käyttäytymistä lisää. Sosiaalitoimiston tulisi antaa asiakkaille selvä viesti siitä, että uhkailun ja huonon käytöksen avulla ei hyödy millään tavalla. Työntekijöitä pitäisi rohkaista enemmän myös tekemään rikosilmoituksia aiempaa herkemmin. Työnantaja voisi miettiä erilaisia mahdollisuuksia, joilla työntekijälle voisi antaa ainakin jonkinlaista tukea, jos hän valitsee toimintatavakseen tällaisen ratkaisun.
Asiasanat:
sosiaalityö
työturvallisuus
väkivalta
elämänhallinta
uhritutkimus