Aikarakenne ja kielen kuvallisuus Viivi Luikin romaanissa Historian kauneus
KINNUNEN, JAANA (2006)
KINNUNEN, JAANA
2006
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-05-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15734
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15734
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani kerronnan aikarakenteita Viivi Luikin romaanissa Ajaloo ilu (1991) ja sen suomennoksessa Historian kauneus (1991). Kohdetekstiäni on luonnehdittu runolliseksi proosaksi, ja tutkielmani erityiskysymyksenä onkin, miten tulkita runollisen proosan aikarakennetta.
Aikarakenteiden analyysin kautta pyrinkin muodostamaan tulkinnan Historian kauneudesta. Hyödynnän myös kielikuvien tarkastelua kirjallisten rakenteiden kuvaamisessa ja käytän niitä tulkinnan työvälineinä. Tarkastelen aikarakennetta ja kielikuvia myös siltä kannalta, minkälaista aikakäsitystä ne ilmentävät. Romaanin tulkinnassa merkittäviksi nousevat myös päähenkilön taiteilijahenkilökuva ja kerronnan itsetietoisuus.
Ajaloo ilu ja sen suomennos Historian kauneus ilmestyivät samana vuonna 1991. Historian kauneutta on luettu murroskauden ja Viron itsenäistymisen ajan romaanina. Mielestäni historiallisella kontekstilla on olennainen merkitys romaanin tulkinnassa, mutta teoksella on muitakin merkittäviä tehtäviä kuin sen kansallinen merkitys. Pyrin aikarakenteiden ja kielen kuvallisuuden analyysin kautta nostamaan esiin teoksesta hahmottuvan teeman, joka kytkeytyy ajan ja historian esittämisen ja kertomisen tapoihin.
Jäsennän kerronnan aikarakennetta narratologian teorian avulla. Keskeisiä tutkielmassani ovat kerronnan ajalliseen järjestykseen liittyvät käsitteet. Laajennan aikarakenteiden tarkastelua käyttämällä jälkiklassisen kerronnan teoriaa, minkä avulla on mahdollista syventää teeman analyysiä ja tulkintaa sellaisessa romaanissa, jossa tarinan tapahtumien kertominen ei ole kerronnan ensisijainen tehtävä. Kirjallisuudessa aikaa voidaan kuvata paradoksaalisesti, niin että se liikkuu samanaikaisesti sekä eteen- että taaksepäin. Tämänkaltaisen kerronnan kuvaukseen sopii polykronisen kerronnan teoria.
Analysoin vertauksia, metaforia, metonymioita ja symboleita, jotka ovat huomionarvoisia aikarakenteen ja aikakäsityksen kannalta. Ajan ilmaisemiseen kytkeytyvät kielikuvat liittyvät erityisesti tilaan ja luontoon. Luontoon liittyvien kielikuvien tulkinta valottaa erityisesti teoksen aikarakennetta.
Erittelen kerronnan kuvallisuutta erityisesti metonymian troopin avulla. Metonymia kuvaa kerronnan rihmastomaista rakennetta ja jälkiklassisen kerronnan teorian lisäksi se sopii kuvamaan Historian kauneuden kerrontaa, joka esittää historiallisten tapahtumien kaksi- ja monisuuntaisia vaikutuksia toisiinsa.
Tutkielman avainsanoja: Viivi Luik, aika, narratologia, aikarakenne, kielikuvat, polykronia
Aikarakenteiden analyysin kautta pyrinkin muodostamaan tulkinnan Historian kauneudesta. Hyödynnän myös kielikuvien tarkastelua kirjallisten rakenteiden kuvaamisessa ja käytän niitä tulkinnan työvälineinä. Tarkastelen aikarakennetta ja kielikuvia myös siltä kannalta, minkälaista aikakäsitystä ne ilmentävät. Romaanin tulkinnassa merkittäviksi nousevat myös päähenkilön taiteilijahenkilökuva ja kerronnan itsetietoisuus.
Ajaloo ilu ja sen suomennos Historian kauneus ilmestyivät samana vuonna 1991. Historian kauneutta on luettu murroskauden ja Viron itsenäistymisen ajan romaanina. Mielestäni historiallisella kontekstilla on olennainen merkitys romaanin tulkinnassa, mutta teoksella on muitakin merkittäviä tehtäviä kuin sen kansallinen merkitys. Pyrin aikarakenteiden ja kielen kuvallisuuden analyysin kautta nostamaan esiin teoksesta hahmottuvan teeman, joka kytkeytyy ajan ja historian esittämisen ja kertomisen tapoihin.
Jäsennän kerronnan aikarakennetta narratologian teorian avulla. Keskeisiä tutkielmassani ovat kerronnan ajalliseen järjestykseen liittyvät käsitteet. Laajennan aikarakenteiden tarkastelua käyttämällä jälkiklassisen kerronnan teoriaa, minkä avulla on mahdollista syventää teeman analyysiä ja tulkintaa sellaisessa romaanissa, jossa tarinan tapahtumien kertominen ei ole kerronnan ensisijainen tehtävä. Kirjallisuudessa aikaa voidaan kuvata paradoksaalisesti, niin että se liikkuu samanaikaisesti sekä eteen- että taaksepäin. Tämänkaltaisen kerronnan kuvaukseen sopii polykronisen kerronnan teoria.
Analysoin vertauksia, metaforia, metonymioita ja symboleita, jotka ovat huomionarvoisia aikarakenteen ja aikakäsityksen kannalta. Ajan ilmaisemiseen kytkeytyvät kielikuvat liittyvät erityisesti tilaan ja luontoon. Luontoon liittyvien kielikuvien tulkinta valottaa erityisesti teoksen aikarakennetta.
Erittelen kerronnan kuvallisuutta erityisesti metonymian troopin avulla. Metonymia kuvaa kerronnan rihmastomaista rakennetta ja jälkiklassisen kerronnan teorian lisäksi se sopii kuvamaan Historian kauneuden kerrontaa, joka esittää historiallisten tapahtumien kaksi- ja monisuuntaisia vaikutuksia toisiinsa.
Tutkielman avainsanoja: Viivi Luik, aika, narratologia, aikarakenne, kielikuvat, polykronia