Olipa kerran päiväkoti - yhteiskunnassa tapahtuneiden rakennemuutosten vaikutukset suomalaiseen päiväkotihoitoon, sen muutokseen ja kehitykseen 1970 - 1990 - luvuilla
KETOLA, HELI (2006)
KETOLA, HELI
2006
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-05-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15733
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15733
Tiivistelmä
Tutkimukseni lähtee liikkeelle havainnosta, että yhteiskunnassa ja perheissä tapahtuneet muutokset sekä lisääntynyt tieteellinen tieto kasvatuksesta, etenkin lapsesta ovat vaikuttaneet voimakkaasti päivähoitojärjestelmän muotoutumiseen ja kehittämiseen viimeisten vuosikymmenien aikana. Näin ollen tutkimukseni Olipa kerran päiväkoti tarkastelee miten yhteiskunnassa, perheissä sekä kasvatuskäsityksissä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet suomalaiseen päiväkotihoitoon, sen muutokseen ja kehitykseen vuosien 1970 1990 välisenä aikana. Lisäksi tutkimukseni tarkastelee lasten vanhempien ja päivähoidon henkilökunnan välisessä yhteistyössä tapahtuneita muutoksia.
Koska mielenkiintoni kohdistuu lähihistoriassa tapahtuneisiin muutoksiin päiväkodin kentällä, on lähestymistapani luonnollisesti historiallinen. Aineistoni muodostuu näin ollen erilaisista lähihistorian dokumenteista. Tutkimukseni etenee koronologisesti ja olen jakanut sen kolmeen osaan; näistä ensimmäinen kuvaa 1970-lukua, toinen 1980-lukua ja viimeinen 1990-lukua. Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostaa Urie Bronfenbrennerin ekologinen teoria, jonka keskeisin ajatus on kasvun ja kehityksen näkeminen yksilön ja ympäristön välisenä vuorovaikutuksena. Ekologinen teoria eritteleekin päivähoidon osaksi moniulotteista ja kerroksisista sosiaalisten suhteiden rakennelmaa ja osoittaa väistämättä sen, kuinka saumattomasti eri rakenteet ovat yhteydessä toisiinsa, tarjoten mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös rajoittaen niitä.
Tutkimustulosteni mukaan yhteiskunnan nopea kehittyminen, elinkeinorakenteen muutos maatalousvaltaisesta teolliseksi ja sitä seurannut kaupungistuminen sekä naisten työssäkäynti, ovat vaikuttaneet voimakkaasti lasten kasvatustehtävän institutionalisoitumiseen ja sitä myötä päivähoidon kehittämiseen. Näistä ovat osoituksena vuoden 1973 päivähoitolaki, vuoden 1983 kasvatustavoitepykälä sekä 1990-luvulla asteittain voimaan saatu subjektiivinen päivähoito-oikeus.
Perheissä tapahtuneet muutokset kuten vähentyneet avioliitot, lisääntyneet avioerot ja yksinhuoltajien määrän kasvu sekä syntyvyyden laskeminen voidaan sitoa sekä yhteiskunnassa tapahtuneisiin rakennemuutoksiin, mutta myös ”ajan hengessä” tapahtuneisiin muutoksiin. Yhteiskuntakehitys on muuttunut koko ajan tasa-arvoa ja yksilöllisiä arvoja korostavammaksi ja sen myötä perheen on nähty olevan kriisissä, koska se on joutunut taipumaan sen jäsenten henkilökohtaisille tarpeille. Myös kasvatuksen institutionalisoituminen on vaikuttanut perherakenteeseen, sillä kasvatuksesta ovat vanhempien ohella alkaneet ottaa vastuuta yhä enemmän eri yhteiskunnalliset kasvattajat kuten päivähoito.
Kasvatuskäsityksissä tapahtuneet muutokset voidaan kytkeä ”ajan hengen” mukanaan tuomiin muutoksiin ja samalla ne ovat vaikuttaneet myös käsityksiin lapsesta ja vanhemmuudesta. Yhteiskuntakehityksen sekä tieteellisen tiedon kehittymisen myötä myös kasvatus sekä lasten ja vanhempien välinen suhde ovat muuttuneet tasa-arvoa ja yksilöllisyyttä korostavaksi. ”Ajan henki” on vaikuttanut myös päiväkodin pedagogiikkaan, josta on toisaalta tullut lapsikeskeisempää, mutta samalla myös teoreettiseen tietämykseen pohjautuvaa varhaiskasvatusta. Sen myötä uudistuksia on vaatinut myös päivähoidon henkilökunnan koulutus.
Kasvatuksen institutionalisoituminen, lisääntynyt tieto kodin ensiarvoisesta merkityksestä kasvattajana sekä kodin ja päivähoidon välisen yhteistyön merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle ovat vaikuttaneet myös lasten vanhempien sekä päivähoidon henkilökunnan väliseen yhteistyöhön. Sen orientaatio on muuttunut kasvatuskumppanuudeksi, joka perustuu vanhempien ja henkilökunnan yhdessä määritettyihin arvoihin ja päämääriin lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen prosessien tukemisessa.
Asiasanat: varhaiskasvatus, päivähoito, päiväkoti, yhteiskunta, perhe, lapsuus, vanhemmuus, kasvatuskäsitykset, kasvatuskumppanuus
Koska mielenkiintoni kohdistuu lähihistoriassa tapahtuneisiin muutoksiin päiväkodin kentällä, on lähestymistapani luonnollisesti historiallinen. Aineistoni muodostuu näin ollen erilaisista lähihistorian dokumenteista. Tutkimukseni etenee koronologisesti ja olen jakanut sen kolmeen osaan; näistä ensimmäinen kuvaa 1970-lukua, toinen 1980-lukua ja viimeinen 1990-lukua. Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostaa Urie Bronfenbrennerin ekologinen teoria, jonka keskeisin ajatus on kasvun ja kehityksen näkeminen yksilön ja ympäristön välisenä vuorovaikutuksena. Ekologinen teoria eritteleekin päivähoidon osaksi moniulotteista ja kerroksisista sosiaalisten suhteiden rakennelmaa ja osoittaa väistämättä sen, kuinka saumattomasti eri rakenteet ovat yhteydessä toisiinsa, tarjoten mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös rajoittaen niitä.
Tutkimustulosteni mukaan yhteiskunnan nopea kehittyminen, elinkeinorakenteen muutos maatalousvaltaisesta teolliseksi ja sitä seurannut kaupungistuminen sekä naisten työssäkäynti, ovat vaikuttaneet voimakkaasti lasten kasvatustehtävän institutionalisoitumiseen ja sitä myötä päivähoidon kehittämiseen. Näistä ovat osoituksena vuoden 1973 päivähoitolaki, vuoden 1983 kasvatustavoitepykälä sekä 1990-luvulla asteittain voimaan saatu subjektiivinen päivähoito-oikeus.
Perheissä tapahtuneet muutokset kuten vähentyneet avioliitot, lisääntyneet avioerot ja yksinhuoltajien määrän kasvu sekä syntyvyyden laskeminen voidaan sitoa sekä yhteiskunnassa tapahtuneisiin rakennemuutoksiin, mutta myös ”ajan hengessä” tapahtuneisiin muutoksiin. Yhteiskuntakehitys on muuttunut koko ajan tasa-arvoa ja yksilöllisiä arvoja korostavammaksi ja sen myötä perheen on nähty olevan kriisissä, koska se on joutunut taipumaan sen jäsenten henkilökohtaisille tarpeille. Myös kasvatuksen institutionalisoituminen on vaikuttanut perherakenteeseen, sillä kasvatuksesta ovat vanhempien ohella alkaneet ottaa vastuuta yhä enemmän eri yhteiskunnalliset kasvattajat kuten päivähoito.
Kasvatuskäsityksissä tapahtuneet muutokset voidaan kytkeä ”ajan hengen” mukanaan tuomiin muutoksiin ja samalla ne ovat vaikuttaneet myös käsityksiin lapsesta ja vanhemmuudesta. Yhteiskuntakehityksen sekä tieteellisen tiedon kehittymisen myötä myös kasvatus sekä lasten ja vanhempien välinen suhde ovat muuttuneet tasa-arvoa ja yksilöllisyyttä korostavaksi. ”Ajan henki” on vaikuttanut myös päiväkodin pedagogiikkaan, josta on toisaalta tullut lapsikeskeisempää, mutta samalla myös teoreettiseen tietämykseen pohjautuvaa varhaiskasvatusta. Sen myötä uudistuksia on vaatinut myös päivähoidon henkilökunnan koulutus.
Kasvatuksen institutionalisoituminen, lisääntynyt tieto kodin ensiarvoisesta merkityksestä kasvattajana sekä kodin ja päivähoidon välisen yhteistyön merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle ovat vaikuttaneet myös lasten vanhempien sekä päivähoidon henkilökunnan väliseen yhteistyöhön. Sen orientaatio on muuttunut kasvatuskumppanuudeksi, joka perustuu vanhempien ja henkilökunnan yhdessä määritettyihin arvoihin ja päämääriin lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen prosessien tukemisessa.
Asiasanat: varhaiskasvatus, päivähoito, päiväkoti, yhteiskunta, perhe, lapsuus, vanhemmuus, kasvatuskäsitykset, kasvatuskumppanuus