"Joku järjestää nämäkin sanat, lyö tahdin runolle" : Metalyyrisyys Tomi Kontion runokokoelmassa Taivaan latvassa
KOISTINEN, NOORA (2006)
KOISTINEN, NOORA
2006
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15692
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15692
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani metalyyrisyyden rakentumista sekä metalyyrisiä aiheita ja teemoja Tomi Kontion runokokoelmassa Taivaan latvassa (1998). Tarkastelen, kuinka runoissa rakennetaan käsitystä runoista ja runoilijuudesta sekä minkälaisia merkityksiä kirjoittamisen maailmaan runoissa liitetään. Pohdinnat runoilijan asemasta ja runouden merkityksestä kytkeytyvät myös laajemmin ajatuksiin luomisesta ja taiteilijana olemisesta. Metalyyrisistä runoista onkin luettavissa esiin Kontion kokoelman runouskäsitys eli poetiikka.
Metalyyrisyys liittyy kirjallisuuden itsensä viittaavuuteen, joka ilmiönä on tematisoitunut ennen kaikkea 1900-luvun loppua kohden. Metalyyrisyyden suhteellisen suppea tutkimusperinne onkin työni ensisijainen teoreettinen konteksti. Metalyyrisyyden tutkimuksen kanssa rinnakkain elävät metafiktion teorian ajatukset itseään kohti kääntyneestä kirjallisuudesta. Myös suomalainen lyriikan tutkimus ja varsinkin viime vuosina julkaistut tutkimukset eräistä modernistirunoilijoista ovat kehys, jota vasten Kontion runoja on hedelmällistä lukea.
Kontion runojen keskiössä on puhuja, jonka henkilökohtaiseen kokemukseen ja maailmaan runojen metalyyrisyys kytkeytyy. Puhujan luomisessa yhdistyvät niin moderni käsityöläinen kuin romantiikan jumalankaltainen taiteilijanerokin. Puhujan tekijyyden kartoitus limittyy erityisen voimakkaasti romanttiseen tekijäkäsitykseen ja runoilija Charles Baudelaireen, joihin puhuja kuitenkin ajoittain ottaa myös ironista välimatkaa. Keskeistä onkin se, että runous näyttäytyy ennen kaikkea kiinnittyneenä puhujaan, joka kirjoituksellaan muokkaa maailmaa mieleisekseen.
Kokoelman metalyyriset teemat syntyvät puhujan pohdinnoista omasta kirjoittamisestaan, puhujan suhteesta kokoelman puhuteltuun sinään sekä kirjoittamisen mahdollisuuksista ja funktioista puhujan maailmassa. Kokoelman läpikäyvä tähtikuvasto rakentaa olennaiselta osaltaan tematiikkaa Kontion runoissa, joissa arkinen ja taivaallinen limittyvät jatkuvasti, niin runojen konkreettisessa ympäristössä kuin puhujan ajatuksissakin. Kokoelma onkin hyvin yhtenäinen kokonaisuus, jonka puhuja ja puhuteltu sinä vaikuttavat säilyvän samoina hahmoina alusta loppuun saakka. Runoista kutoutuukin voimakkaasti autotekstuaalinen kokonaisuus, jossa kokoelman runot elävät vahvasti rinnakkain. Metalyyrisyyttä rakentaa osaltaan myös kokoelman osio, jonka runot viittaavat intertekstuaalisesti tähtikuvioiden kautta kreikkalaiseen mytologiaan. Tunnetyt myyttiset hahmot asettuvat luonnolliseksi osaksi runojen maailmaa, jossa puhuja rakentaa kirjoittamalla oman kosmologiansa.
Tutkielman avainsanoja: metalyyrisyys, lyriikan tutkimus, runoilijuus, Tomi Kontio, runojen puhuja, intertekstuaalisuus.
Metalyyrisyys liittyy kirjallisuuden itsensä viittaavuuteen, joka ilmiönä on tematisoitunut ennen kaikkea 1900-luvun loppua kohden. Metalyyrisyyden suhteellisen suppea tutkimusperinne onkin työni ensisijainen teoreettinen konteksti. Metalyyrisyyden tutkimuksen kanssa rinnakkain elävät metafiktion teorian ajatukset itseään kohti kääntyneestä kirjallisuudesta. Myös suomalainen lyriikan tutkimus ja varsinkin viime vuosina julkaistut tutkimukset eräistä modernistirunoilijoista ovat kehys, jota vasten Kontion runoja on hedelmällistä lukea.
Kontion runojen keskiössä on puhuja, jonka henkilökohtaiseen kokemukseen ja maailmaan runojen metalyyrisyys kytkeytyy. Puhujan luomisessa yhdistyvät niin moderni käsityöläinen kuin romantiikan jumalankaltainen taiteilijanerokin. Puhujan tekijyyden kartoitus limittyy erityisen voimakkaasti romanttiseen tekijäkäsitykseen ja runoilija Charles Baudelaireen, joihin puhuja kuitenkin ajoittain ottaa myös ironista välimatkaa. Keskeistä onkin se, että runous näyttäytyy ennen kaikkea kiinnittyneenä puhujaan, joka kirjoituksellaan muokkaa maailmaa mieleisekseen.
Kokoelman metalyyriset teemat syntyvät puhujan pohdinnoista omasta kirjoittamisestaan, puhujan suhteesta kokoelman puhuteltuun sinään sekä kirjoittamisen mahdollisuuksista ja funktioista puhujan maailmassa. Kokoelman läpikäyvä tähtikuvasto rakentaa olennaiselta osaltaan tematiikkaa Kontion runoissa, joissa arkinen ja taivaallinen limittyvät jatkuvasti, niin runojen konkreettisessa ympäristössä kuin puhujan ajatuksissakin. Kokoelma onkin hyvin yhtenäinen kokonaisuus, jonka puhuja ja puhuteltu sinä vaikuttavat säilyvän samoina hahmoina alusta loppuun saakka. Runoista kutoutuukin voimakkaasti autotekstuaalinen kokonaisuus, jossa kokoelman runot elävät vahvasti rinnakkain. Metalyyrisyyttä rakentaa osaltaan myös kokoelman osio, jonka runot viittaavat intertekstuaalisesti tähtikuvioiden kautta kreikkalaiseen mytologiaan. Tunnetyt myyttiset hahmot asettuvat luonnolliseksi osaksi runojen maailmaa, jossa puhuja rakentaa kirjoittamalla oman kosmologiansa.
Tutkielman avainsanoja: metalyyrisyys, lyriikan tutkimus, runoilijuus, Tomi Kontio, runojen puhuja, intertekstuaalisuus.