Seikkailu rakennesopeutuksen viidakossa
KIVIMÄKI, ANTTI (2006)
KIVIMÄKI, ANTTI
2006
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-01-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15302
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15302
Tiivistelmä
Journalistisessa pro gradu -tutkielmassani kokeilen, pystynkö selittämään Etelä-Amerikan köyhyyden perimmäisiä syitä lehtijuttujen avulla. Katson Etelä-Amerikan köyhyyden johtuvan siitä, että juuri koskaan historiansa aikana maanosan valtioilla ei ole ollut mahdollisuutta harjoittaa sellaista talouspolitiikkaa, joka rikastuttaisi kansan enemmistöä. Etelä-Amerikan köyhien edut ovat olleet ristiriidassa Englannin, Yhdysvaltojen ja länsimaisten suuryhtiöiden etujen kanssa, ja nämä eivät ole epäröineet käyttää voimakeinoja sellaisia hallituksia vastaan, jotka ovat yrittäneet harjoittaa köyhiä vaurastuttavaa politiikkaa.
Suomalaisissa lehdissä Etelä-Amerikan köyhyydelle ei kuitenkaan tarjota minkäänlaista selitystä, jolloin ainoaksi selitykseksi jää, että maat ovat köyhiä luonnostaan. Tämä on ideologista ajattelua perinteisen marxilaisessa mielessä. Kun Etelä-Amerikan maiden ajattelee olevan köyhiä sen vuoksi, että ne ovat kehittymättömiä kehitysmaita, rikkaat maat voivat hyvällä omallatunnolla jatkaa politiikkaa, joka pitää Etelä-Amerikan köyhänä.
Syksyllä 2003 tein kahden kuukauden mittaisen reportaasimatkan Argentiinaan, Paraguayhin, Boliviaan ja Chileen. Tarkoitukseni oli kirjoittaa reportaaseja, joissa selittäisin kolonialismin historian ja maailmantalouden rakenteen avulla köyhien maiden köyhyyden. Tämä on tutkielmani journalistinen osa. Arvioin juttujani diskurssianalyysin ja uuden retoriikan keinoilla.
En saavuttanut asettamiani tavoitteita kuin osittain, koska yhteen lehtijuttuun ei mahdu kovin paljon asiaa. Silloinkin kun onnistuin kertomaan jotain Etelä-Amerikan maiden taloushistoriasta, en päässyt niin syvälle, että olisin voinut selittää ulkomaisten toimijoiden vaikutusta maiden talouteen. Maiden talouspoliittiset virheet näyttäytyivät jutuissani maiden omina talouspoliittisina virheinä.
Myös journalismin genren rajat alkoivat tökkiä vastaan. Journalismin pitää näyttää journalismilta, ja rakenteisiin menevä talousanalyysi näyttää mielipiteelliseltä kirjoittamiselta. Siksi minun piti sirotella talousselitykset reportaasinomaisten tuokiokuvausten lomaan ja viitata jatkuvasti haastattelemiini asiantuntijoihin, jotta lopputulos näyttäisi objektiiviselta journalismilta. Kaikista tyylillisistä ponnisteluista huolimatta yksikään valtavirtalehti ei julkaissut juttujani.
Jotta kolmannen maailman asioista saisi suomalaisiin lehtiin mahdollisimman hyvää journalismia, oman toimittajan lennättäminen paikan päälle ei ole paras keino. Muutamassa päivässä tai viikossa vieraan maan tuntemus jää yrityksistä huolimatta turistitasolle. Sen sijaan kehitysmaauutistoimisto IPS:n paikalliset toimittajat tuottavat jatkuvasti asiantuntevia artikkeleita maidensa suhteesta maailmantalouteen. Tätä mahdollisuutta pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän
Hakutermit:
Etelä-Amerikka, Latinalainen Amerikka, talousjournalismi, globalisaatio
Suomalaisissa lehdissä Etelä-Amerikan köyhyydelle ei kuitenkaan tarjota minkäänlaista selitystä, jolloin ainoaksi selitykseksi jää, että maat ovat köyhiä luonnostaan. Tämä on ideologista ajattelua perinteisen marxilaisessa mielessä. Kun Etelä-Amerikan maiden ajattelee olevan köyhiä sen vuoksi, että ne ovat kehittymättömiä kehitysmaita, rikkaat maat voivat hyvällä omallatunnolla jatkaa politiikkaa, joka pitää Etelä-Amerikan köyhänä.
Syksyllä 2003 tein kahden kuukauden mittaisen reportaasimatkan Argentiinaan, Paraguayhin, Boliviaan ja Chileen. Tarkoitukseni oli kirjoittaa reportaaseja, joissa selittäisin kolonialismin historian ja maailmantalouden rakenteen avulla köyhien maiden köyhyyden. Tämä on tutkielmani journalistinen osa. Arvioin juttujani diskurssianalyysin ja uuden retoriikan keinoilla.
En saavuttanut asettamiani tavoitteita kuin osittain, koska yhteen lehtijuttuun ei mahdu kovin paljon asiaa. Silloinkin kun onnistuin kertomaan jotain Etelä-Amerikan maiden taloushistoriasta, en päässyt niin syvälle, että olisin voinut selittää ulkomaisten toimijoiden vaikutusta maiden talouteen. Maiden talouspoliittiset virheet näyttäytyivät jutuissani maiden omina talouspoliittisina virheinä.
Myös journalismin genren rajat alkoivat tökkiä vastaan. Journalismin pitää näyttää journalismilta, ja rakenteisiin menevä talousanalyysi näyttää mielipiteelliseltä kirjoittamiselta. Siksi minun piti sirotella talousselitykset reportaasinomaisten tuokiokuvausten lomaan ja viitata jatkuvasti haastattelemiini asiantuntijoihin, jotta lopputulos näyttäisi objektiiviselta journalismilta. Kaikista tyylillisistä ponnisteluista huolimatta yksikään valtavirtalehti ei julkaissut juttujani.
Jotta kolmannen maailman asioista saisi suomalaisiin lehtiin mahdollisimman hyvää journalismia, oman toimittajan lennättäminen paikan päälle ei ole paras keino. Muutamassa päivässä tai viikossa vieraan maan tuntemus jää yrityksistä huolimatta turistitasolle. Sen sijaan kehitysmaauutistoimisto IPS:n paikalliset toimittajat tuottavat jatkuvasti asiantuntevia artikkeleita maidensa suhteesta maailmantalouteen. Tätä mahdollisuutta pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän
Hakutermit:
Etelä-Amerikka, Latinalainen Amerikka, talousjournalismi, globalisaatio