Inkeri Lehtinen ja stalinismi SKP:ssa: Lehtisen elämä ja erityisesti osallistuminen SKP:n johdon 1960-luvun stalinismikeskusteluun (1960-1968)
KÄYHKÖ, ULLA (2005)
KÄYHKÖ, ULLA
2005
Yleinen historia - General History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-11-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15197
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15197
Tiivistelmä
Hakutermit:
SKP, Inkeri Lehtinen, ideologia, Suomen kommunistinen puolue, Stalin, 1960-luku
Inkeri Lehtinen (1908-1997) oli, laskentavasta riippuen, yli 30 vuoden ajan (1939-1969) SKP:n johtohenkilöihin kuuluva kommunisti. Hän oli punaorpojen sukupolven kasvatti, jonka kokemusmaailmaan ja aatteeseen kansalaissota oli vaikuttanut lähtemättömästi. Lisäksi hänen kotitaustansa oli vahvasti vasemmistolainen, eikä hän olisi muuta aatetta kuin marxismi-leninismin, voinut valitakaan joutumatta ristiriitaan lähiympäristönsä kanssa. Aatteesta tuli hänen vakaumuksensa ja työnsä. Lehtinen aloitti varsinaisen puolueuransa Neuvostoliitossa ja eli siellä Stalinin suomalaiskommunistien tuhon vuonna 1937. Tuolloin Lehtinen joutui tekemään selvityksen isänsä väitetystä puoluevastaisesta toiminnasta. Isä teloitettiin todennäköisesti 1937.
Stalinismiksi kutsuttua ilmiötä tarkastellaan Inkeri Lehtisen suhteen ja kautta kahtalaisesti: mitä se SKP:ssa tarkoitti ja mitä he itse sillä tarkoittivat. Kysymys oliko Inkeri Lehtinen stalinisti, antaa näkökulman suomaisen kommunismin aatteelliseen maisemaan 1960-luvulla. Samalla se näyttää kaksi erilaista tapaa suhtautua stalinismiksi väitettyyn ilmiöön. Asiasta haluttiin joko keskustella avoimesti ja jopa julkisuudessa, niin teki pääasiassa nuorempi sukupolvi, joka ei ollut ollut omakohtaisesti osallinen asiaan. Toinen tapa oli tukeutua neuvostoselityksiin stalinismin suhteen, jolloin se käsiteltiin henkilön- tai yksilönpalvontaan suppeasti kuuluvaksi ilmiöksi, johon NKP tai SKP puolueena ja ideologisesti ei ollut osallinen tai ei ainakaan siinä vahingoittunut. Näin teki pääasiassa illegaalisen kauden sukupolvi. Stalinin joukkoterrori ja oikeudenloukkaukset olivat mahdollisia vallankeskityksen vuoksi; syyllinen oli lähestulkoon yksin Stalin. Stalinin marxilaisuutta ei toisaalta haluttu ideologisesti kyseenalaistaa, koska se olisi väistämättä johtanut laajoihin ideologisiin selvityksiin, eikä puoluekaan olisi voinut jäädä koskemattomaksi. Tällöin oma elämäntyö olisi saanut liian suuren särön. Näin oli Inkeri Lehtisen kohdalla.
Henkilöpalvontaselitysmalli kuvastaa SKP:n tukeutumista ja alamaisuutta Neuvostoliiton ja NKP:n politiikalle, koska asia tuon mallin mukaan NKP:ssa selitettiin. Avoimuus stalinismin selittämisessä taas jakoi puolueen muutosvoimia ja sen vastustajia sukupolvinäkökannan lisäksi, julkisesti asiasta eivät ns. stalinistit halunneet puhua. Jos omaksuttiin henkilöpalvontamalli, vastustettiin yleensä puolueen "uudistamista" ohjelmakysymyksissä, joista tärkeimpiä oli valtion demokratian astetta kuvaava käsite eli proletariaatin diktatuuri ja kansallinen tie sosialismiin. Jos asia nähtiin henkilöpalvonnan lisäksi moniselitteisenä: epäitsenäisyytenä suhteessa veljespuolueisiin, avoimen keskustelun puutteena, sivistyneistön syrjintänä, aatteellisena puhdasoppisuutena, julkisuuden pelkona, oltiin yleensä valmiit irtaantumaan neuvostomallista tulevaa sosialistista Suomea rakennettaessa ja korvaamaan proletariaatin diktatuuri käsitteellä työväenvalta.
Ohjelmakysymysten suhteen Inkeri Lehtinen oli enimmäkseen sentristi, keskitien kulkija, mutta neuvostomallista sosialismin suhteen hän ei halunnut luopua eikä siihen hänen mielestään kuuluvasta proletaarisesta internationalismista. Tšekkoslovakian miehitys katkaisi hänen mahdollisen pohdintansa erilaisista kansallisen (muun kuin neuvostomallin) sosialismin soveltamisista. Keskusteluyhteyden hän halusi aina säilyttää ja karttoi kärjistyksiä. Se oli ominaista hänen luonteelleen ja menettelytavoilleen, jotka luultavasti olivat muokkaantuneet 1930-luvun Neuvostoliitossa varovaisiksi ja ristiriitoja välttäviksi.
Stalinismilla oli puolueen ulkopuolisten kielenkäytössä lievimmilläänkin SKP:ta vähättelevä leima. Näin oli Lehtisenkin suhteen, jonka pitkä elämäntyö ansaitsee muutakin kuin leimatuksi tulemista. Ei hän koko ikäänsä ollut "stalinisti" eikä kaikissa kysymyksissä, vaikka hänen liiallinen alisteisuutensa NKP:lle vaikuttikin kielteisesti kuvaan kommunisteista Terijoen hallituksesta alkaen.. Neuvostoliitossa käytettiin Stalinin aikana ns. kansanvihollisista takautuvan syyllisyyden käsitettä, joka tarkoitti sitä, että "kansanvihollinen" oli aina ollut petturi ja sittemmin vain paljastunut. Oliko "stalinistikin" kenties jo syntymästään syyllinen? Suomalainen stalinismi oli myös yksi puolueen ulkopuolisten propagoima selitysmalli SKP:n poliittiselle kelvottomuudelle, samaten marxismi-leninismin. Kun käsite eli ja elää omaa elämäänsä, vailla selkeitä merkityksiä, se vaikeuttaa objektiivisen kuvan hahmottamista SKP:n historiasta sekä siinä toimineista ihmisistä.
SKP, Inkeri Lehtinen, ideologia, Suomen kommunistinen puolue, Stalin, 1960-luku
Inkeri Lehtinen (1908-1997) oli, laskentavasta riippuen, yli 30 vuoden ajan (1939-1969) SKP:n johtohenkilöihin kuuluva kommunisti. Hän oli punaorpojen sukupolven kasvatti, jonka kokemusmaailmaan ja aatteeseen kansalaissota oli vaikuttanut lähtemättömästi. Lisäksi hänen kotitaustansa oli vahvasti vasemmistolainen, eikä hän olisi muuta aatetta kuin marxismi-leninismin, voinut valitakaan joutumatta ristiriitaan lähiympäristönsä kanssa. Aatteesta tuli hänen vakaumuksensa ja työnsä. Lehtinen aloitti varsinaisen puolueuransa Neuvostoliitossa ja eli siellä Stalinin suomalaiskommunistien tuhon vuonna 1937. Tuolloin Lehtinen joutui tekemään selvityksen isänsä väitetystä puoluevastaisesta toiminnasta. Isä teloitettiin todennäköisesti 1937.
Stalinismiksi kutsuttua ilmiötä tarkastellaan Inkeri Lehtisen suhteen ja kautta kahtalaisesti: mitä se SKP:ssa tarkoitti ja mitä he itse sillä tarkoittivat. Kysymys oliko Inkeri Lehtinen stalinisti, antaa näkökulman suomaisen kommunismin aatteelliseen maisemaan 1960-luvulla. Samalla se näyttää kaksi erilaista tapaa suhtautua stalinismiksi väitettyyn ilmiöön. Asiasta haluttiin joko keskustella avoimesti ja jopa julkisuudessa, niin teki pääasiassa nuorempi sukupolvi, joka ei ollut ollut omakohtaisesti osallinen asiaan. Toinen tapa oli tukeutua neuvostoselityksiin stalinismin suhteen, jolloin se käsiteltiin henkilön- tai yksilönpalvontaan suppeasti kuuluvaksi ilmiöksi, johon NKP tai SKP puolueena ja ideologisesti ei ollut osallinen tai ei ainakaan siinä vahingoittunut. Näin teki pääasiassa illegaalisen kauden sukupolvi. Stalinin joukkoterrori ja oikeudenloukkaukset olivat mahdollisia vallankeskityksen vuoksi; syyllinen oli lähestulkoon yksin Stalin. Stalinin marxilaisuutta ei toisaalta haluttu ideologisesti kyseenalaistaa, koska se olisi väistämättä johtanut laajoihin ideologisiin selvityksiin, eikä puoluekaan olisi voinut jäädä koskemattomaksi. Tällöin oma elämäntyö olisi saanut liian suuren särön. Näin oli Inkeri Lehtisen kohdalla.
Henkilöpalvontaselitysmalli kuvastaa SKP:n tukeutumista ja alamaisuutta Neuvostoliiton ja NKP:n politiikalle, koska asia tuon mallin mukaan NKP:ssa selitettiin. Avoimuus stalinismin selittämisessä taas jakoi puolueen muutosvoimia ja sen vastustajia sukupolvinäkökannan lisäksi, julkisesti asiasta eivät ns. stalinistit halunneet puhua. Jos omaksuttiin henkilöpalvontamalli, vastustettiin yleensä puolueen "uudistamista" ohjelmakysymyksissä, joista tärkeimpiä oli valtion demokratian astetta kuvaava käsite eli proletariaatin diktatuuri ja kansallinen tie sosialismiin. Jos asia nähtiin henkilöpalvonnan lisäksi moniselitteisenä: epäitsenäisyytenä suhteessa veljespuolueisiin, avoimen keskustelun puutteena, sivistyneistön syrjintänä, aatteellisena puhdasoppisuutena, julkisuuden pelkona, oltiin yleensä valmiit irtaantumaan neuvostomallista tulevaa sosialistista Suomea rakennettaessa ja korvaamaan proletariaatin diktatuuri käsitteellä työväenvalta.
Ohjelmakysymysten suhteen Inkeri Lehtinen oli enimmäkseen sentristi, keskitien kulkija, mutta neuvostomallista sosialismin suhteen hän ei halunnut luopua eikä siihen hänen mielestään kuuluvasta proletaarisesta internationalismista. Tšekkoslovakian miehitys katkaisi hänen mahdollisen pohdintansa erilaisista kansallisen (muun kuin neuvostomallin) sosialismin soveltamisista. Keskusteluyhteyden hän halusi aina säilyttää ja karttoi kärjistyksiä. Se oli ominaista hänen luonteelleen ja menettelytavoilleen, jotka luultavasti olivat muokkaantuneet 1930-luvun Neuvostoliitossa varovaisiksi ja ristiriitoja välttäviksi.
Stalinismilla oli puolueen ulkopuolisten kielenkäytössä lievimmilläänkin SKP:ta vähättelevä leima. Näin oli Lehtisenkin suhteen, jonka pitkä elämäntyö ansaitsee muutakin kuin leimatuksi tulemista. Ei hän koko ikäänsä ollut "stalinisti" eikä kaikissa kysymyksissä, vaikka hänen liiallinen alisteisuutensa NKP:lle vaikuttikin kielteisesti kuvaan kommunisteista Terijoen hallituksesta alkaen.. Neuvostoliitossa käytettiin Stalinin aikana ns. kansanvihollisista takautuvan syyllisyyden käsitettä, joka tarkoitti sitä, että "kansanvihollinen" oli aina ollut petturi ja sittemmin vain paljastunut. Oliko "stalinistikin" kenties jo syntymästään syyllinen? Suomalainen stalinismi oli myös yksi puolueen ulkopuolisten propagoima selitysmalli SKP:n poliittiselle kelvottomuudelle, samaten marxismi-leninismin. Kun käsite eli ja elää omaa elämäänsä, vailla selkeitä merkityksiä, se vaikeuttaa objektiivisen kuvan hahmottamista SKP:n historiasta sekä siinä toimineista ihmisistä.