Vuoropuhelua vai vedätystä? Maailmanpankin konsultaatiokäytännöt ja kehitysnarratiivi vallankäyttönä
JALASJOKI, LAURA (2005)
JALASJOKI, LAURA
2005
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-10-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15087
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15087
Tiivistelmä
Hakutermit:
kehitys, Maailmanpankki, osallistuminen, globaali hallinta, kehitysnarratiivi
Tutkielman aiheena on Maailmanpankin käytäntö ottaa kehitysprojektien koskettamien ryhmien edustajia mukaan kehitystoiminnan suunnitteluun. Tutkimuskysymys on, kykenevätkö kehitysmaiden marginalisoiduimmat ihmiset vaikuttamaan itseään koskevaan kehitykseen. Tarkastelen Maailmanpankin 2000-luvun alkuvuosina tekemän Alkuperäiskansoja koskevan toimintapolitiikan uudistuksen yhteydessä järjestettyä globaalia konsultointiprosessia. Alkuperäiskansojen vaikutusmahdollisuudet konsultoinnin kautta olivat rajalliset ja niihin osallistuneet ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä prosessin toteutukseen. Konsultointien pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan legitimoida Maailmanpankin toiminta aikana, jolle on tyypillistä puhe hyvästä hallinnosta, osallistumisesta ja demokratiasta. Vahvimpien valtioiden intressit määrittävät edelleen vallitsevan maailmanjärjestyksen sekä kehityksen suunnan ja viime kädessä ne sanelevat rajat globaalin demokratian toteutumiselle. Myös globaalin kansalaisyhteiskunnan mahdollisuudet taata marginalisoitujen ryhmien osallistuminen kyseenalaistuvat.
Sijoitan tutkimukseni postkoloniaaliseen teoriakehykseen. Postkoloniaalinen teoria näkee globaalin hallinnan keinot, mukaan lukien Maailmanpankin kehitystoiminnan, länsimaiden vallankäytön välineenä ja kehitysideologian levittämisen tiedollisena kolonialismina. Kehitystoimintaa voidaankin kutsua kehitysnarratiiviksi, ainoana totuutena esitetyksi kertomukseksi globaalin kehityksen suunnasta ja muodosta. Sen avulla länsimainen eliitti pystyy hallitsemaan suurta osaa muuta maailmaa.
Metodologisena apuvälineenä käytän Jacques Derridan kehittämää ja monien postkolonialistien soveltamaa dekonstruktiota. Dekonstruktion avulla tarkennan huomioni kehitysnarratiivin taustalla piileviin läntisiin intresseihin, joita osallistumiskäytännöt peittelevät. Dekonstruktio paljastaa, että osallistumisen korostamisesta koituu Maailmanpankille ja valtaapitävälle globaalille eliitille lopulta enemmän hyötyä kuin kehityksen kohteena oleville ihmisille. Kehitysnarratiivin puitteissa köyhille ihmisille jää lopulta aina objektin rooli huolimatta heidän pyrkimyksistään omaehtoiseen toimijuuteen.
kehitys, Maailmanpankki, osallistuminen, globaali hallinta, kehitysnarratiivi
Tutkielman aiheena on Maailmanpankin käytäntö ottaa kehitysprojektien koskettamien ryhmien edustajia mukaan kehitystoiminnan suunnitteluun. Tutkimuskysymys on, kykenevätkö kehitysmaiden marginalisoiduimmat ihmiset vaikuttamaan itseään koskevaan kehitykseen. Tarkastelen Maailmanpankin 2000-luvun alkuvuosina tekemän Alkuperäiskansoja koskevan toimintapolitiikan uudistuksen yhteydessä järjestettyä globaalia konsultointiprosessia. Alkuperäiskansojen vaikutusmahdollisuudet konsultoinnin kautta olivat rajalliset ja niihin osallistuneet ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä prosessin toteutukseen. Konsultointien pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan legitimoida Maailmanpankin toiminta aikana, jolle on tyypillistä puhe hyvästä hallinnosta, osallistumisesta ja demokratiasta. Vahvimpien valtioiden intressit määrittävät edelleen vallitsevan maailmanjärjestyksen sekä kehityksen suunnan ja viime kädessä ne sanelevat rajat globaalin demokratian toteutumiselle. Myös globaalin kansalaisyhteiskunnan mahdollisuudet taata marginalisoitujen ryhmien osallistuminen kyseenalaistuvat.
Sijoitan tutkimukseni postkoloniaaliseen teoriakehykseen. Postkoloniaalinen teoria näkee globaalin hallinnan keinot, mukaan lukien Maailmanpankin kehitystoiminnan, länsimaiden vallankäytön välineenä ja kehitysideologian levittämisen tiedollisena kolonialismina. Kehitystoimintaa voidaankin kutsua kehitysnarratiiviksi, ainoana totuutena esitetyksi kertomukseksi globaalin kehityksen suunnasta ja muodosta. Sen avulla länsimainen eliitti pystyy hallitsemaan suurta osaa muuta maailmaa.
Metodologisena apuvälineenä käytän Jacques Derridan kehittämää ja monien postkolonialistien soveltamaa dekonstruktiota. Dekonstruktion avulla tarkennan huomioni kehitysnarratiivin taustalla piileviin läntisiin intresseihin, joita osallistumiskäytännöt peittelevät. Dekonstruktio paljastaa, että osallistumisen korostamisesta koituu Maailmanpankille ja valtaapitävälle globaalille eliitille lopulta enemmän hyötyä kuin kehityksen kohteena oleville ihmisille. Kehitysnarratiivin puitteissa köyhille ihmisille jää lopulta aina objektin rooli huolimatta heidän pyrkimyksistään omaehtoiseen toimijuuteen.