Roistovaltiot Yhdysvaltain ulkopolitiikassa: semioottinen näkökulma kylmän sodan jälkeiseen roistovaltiokäsitteeseen ja -diskurssiin
ERÄSTÖ, TYTTI (2005)
ERÄSTÖ, TYTTI
2005
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-09-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15017
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15017
Tiivistelmä
Hakutermit:
Yhdysvallat, ulkopolitiikka, kansainvälinen yhteisö, roistovaltio
Pro gradu-tutkielmani aiheena on roistovaltion käsite. Ajatus kansainvälisen yhteisön ja sen lakien ulkopuolella olevien roistomaisten valtioiden maailmalle luomasta uhkasta on ollut yksi Yhdysvaltain kylmän sodan jälkeisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimpiä teemoja. Työni tarkoituksena on ennen kaikkea tarkastella roistovaltiokäsitteen syntyä ja kehitystä. Tämän lisäksi pohditaan myös käsitteen nykyistä merkityssisältöä ja relevanssia tämän päivän kansainvälisessä politiikassa. Keskeinen kysymys tähän liittyen on, onko roistovaltioajattelu säilyttänyt voimansa myös viimeisen Irakin sodan jälkeen vai edustaako se pääasiassa jo ohitettua vaihetta, jonka ovat korvanneet toisenlaiset uhkakuvia koskevat paradigmat.
Koska päähuomio on merkityksissä, teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi on valittu merkkien ja merkkijärjestelmien tarkasteluun keskittyvä semioottinen lähestymistapa. Yksittäisten merkkien tarkastelun sijaan esiin nousee erityisesti intertekstuaalisuus ja kontekstilähtöinen tulkinta, jotka ohjaavat etsimään yhtymäkohtia amerikkalaisen yhteiskunnallisen kontekstin ja roistovaltiokäsitteen välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa roistovaltiodiskurssiin osallistuneiden, amerikkalaista maailmankuvaa muokanneiden vaikutusvaltaisten tekstien sisällyttämistä analyysiin, mikä myös liittää roistovaltiokäsitteen tarkastelun laajempaan kansainvälistä yhteisöä koskevaan keskusteluun.
Semioottista lähestymistapaa käsittelevän luvun lopussa todetaan, että vaikka merkityksiä ei voi olla ilman pysyvyyttä, ne eivät ole staattisia, vaan elävät jatkuvasti dynaamisen diskurssin myötä. Roistovaltiokäsitteen kohdalla pysyvyyttä edustaa analyysiosuudessa toistuvasti esiin nouseva, maailman kaksijakoisuutta korostava tarina roistovaltioiden suhteesta kansainväliseen yhteisöön. Roistovaltiokäsitteen merkityksen voikin sanoa muodostuneen nimenomaan tarinan logiikan mukaisesti. Sen retorinen voima kumpuaa tämän tarinan kytköksistä liberalismin traditioon ja siihen liittyvään harmonisen kansainvälisen yhteisön ihanteeseen. Samaan aikaan taustalla vaikuttaa myös poliittisen realismin traditio: roistovaltiotarina vahvistaa vanhan käsityksen, jonka mukaan länsimaiseen kansainväliseen yhteisöön kuulumattoman maailman kanssa toimiminen edellyttää realistista ulkopolitiikkaa. Roistovaltiodiskurssin alkaminen heti kylmän sodan jälkeen onkin selitettävissä ennen kaikkea tarpeella säilyttää jatkuvuus realistista ulkopolitiikkaa oikeuttaneessa, hyvän ja pahan välisestä taistelusta kertovassa laajemmassa narratiivisessa kontekstissa.
Roistovaltiotarinan ajallista etenemistä ovat jaksottaneet hallitusten linjanmuutokset ja ulkopoliittiset tapahtumat. Jo olemassaolevan roistovaltiokäsitteen merkityksen korostumisen kannalta merkittävin tapahtuma oli toinen Persianlahden sota (1990-1991), joka nosti Irakin roistovaltiokategorian prototyyppiseksi edustajaksi. Syyskuun 2001 tapahtumat puolestaan muuttivat läpi 1990-luvun vakiintunutta roistovaltiotarinaa, ja niiden myötä roistovaltiot liitettiin osaksi kokonaisvaltaisempaa terrorismin uhkaa. Terrorismin vastaisen sodan kontekstissa roistovaltioiden tarina ei kuitenkaan menettänyt merkitystään, vaan sai uutta dynaamisuutta, mikä johti lopulta Saddam Husseinin hallituksen syrjäyttämiseen vuonna 2003. Vaikka yhä jatkuva Irakin sota on sittemmin laajalti kyseenalaistanut ainakin nykyisen hallituksen terrorismin vastaiset menetelmät, siihen liittyvät tulkintojen ristiriidat eivät ole romuttaneet roistovaltiokäsitteen taustalla olevan vaikutusvaltaisen tarinan perusolettamuksia.
Yhdysvallat, ulkopolitiikka, kansainvälinen yhteisö, roistovaltio
Pro gradu-tutkielmani aiheena on roistovaltion käsite. Ajatus kansainvälisen yhteisön ja sen lakien ulkopuolella olevien roistomaisten valtioiden maailmalle luomasta uhkasta on ollut yksi Yhdysvaltain kylmän sodan jälkeisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimpiä teemoja. Työni tarkoituksena on ennen kaikkea tarkastella roistovaltiokäsitteen syntyä ja kehitystä. Tämän lisäksi pohditaan myös käsitteen nykyistä merkityssisältöä ja relevanssia tämän päivän kansainvälisessä politiikassa. Keskeinen kysymys tähän liittyen on, onko roistovaltioajattelu säilyttänyt voimansa myös viimeisen Irakin sodan jälkeen vai edustaako se pääasiassa jo ohitettua vaihetta, jonka ovat korvanneet toisenlaiset uhkakuvia koskevat paradigmat.
Koska päähuomio on merkityksissä, teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi on valittu merkkien ja merkkijärjestelmien tarkasteluun keskittyvä semioottinen lähestymistapa. Yksittäisten merkkien tarkastelun sijaan esiin nousee erityisesti intertekstuaalisuus ja kontekstilähtöinen tulkinta, jotka ohjaavat etsimään yhtymäkohtia amerikkalaisen yhteiskunnallisen kontekstin ja roistovaltiokäsitteen välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa roistovaltiodiskurssiin osallistuneiden, amerikkalaista maailmankuvaa muokanneiden vaikutusvaltaisten tekstien sisällyttämistä analyysiin, mikä myös liittää roistovaltiokäsitteen tarkastelun laajempaan kansainvälistä yhteisöä koskevaan keskusteluun.
Semioottista lähestymistapaa käsittelevän luvun lopussa todetaan, että vaikka merkityksiä ei voi olla ilman pysyvyyttä, ne eivät ole staattisia, vaan elävät jatkuvasti dynaamisen diskurssin myötä. Roistovaltiokäsitteen kohdalla pysyvyyttä edustaa analyysiosuudessa toistuvasti esiin nouseva, maailman kaksijakoisuutta korostava tarina roistovaltioiden suhteesta kansainväliseen yhteisöön. Roistovaltiokäsitteen merkityksen voikin sanoa muodostuneen nimenomaan tarinan logiikan mukaisesti. Sen retorinen voima kumpuaa tämän tarinan kytköksistä liberalismin traditioon ja siihen liittyvään harmonisen kansainvälisen yhteisön ihanteeseen. Samaan aikaan taustalla vaikuttaa myös poliittisen realismin traditio: roistovaltiotarina vahvistaa vanhan käsityksen, jonka mukaan länsimaiseen kansainväliseen yhteisöön kuulumattoman maailman kanssa toimiminen edellyttää realistista ulkopolitiikkaa. Roistovaltiodiskurssin alkaminen heti kylmän sodan jälkeen onkin selitettävissä ennen kaikkea tarpeella säilyttää jatkuvuus realistista ulkopolitiikkaa oikeuttaneessa, hyvän ja pahan välisestä taistelusta kertovassa laajemmassa narratiivisessa kontekstissa.
Roistovaltiotarinan ajallista etenemistä ovat jaksottaneet hallitusten linjanmuutokset ja ulkopoliittiset tapahtumat. Jo olemassaolevan roistovaltiokäsitteen merkityksen korostumisen kannalta merkittävin tapahtuma oli toinen Persianlahden sota (1990-1991), joka nosti Irakin roistovaltiokategorian prototyyppiseksi edustajaksi. Syyskuun 2001 tapahtumat puolestaan muuttivat läpi 1990-luvun vakiintunutta roistovaltiotarinaa, ja niiden myötä roistovaltiot liitettiin osaksi kokonaisvaltaisempaa terrorismin uhkaa. Terrorismin vastaisen sodan kontekstissa roistovaltioiden tarina ei kuitenkaan menettänyt merkitystään, vaan sai uutta dynaamisuutta, mikä johti lopulta Saddam Husseinin hallituksen syrjäyttämiseen vuonna 2003. Vaikka yhä jatkuva Irakin sota on sittemmin laajalti kyseenalaistanut ainakin nykyisen hallituksen terrorismin vastaiset menetelmät, siihen liittyvät tulkintojen ristiriidat eivät ole romuttaneet roistovaltiokäsitteen taustalla olevan vaikutusvaltaisen tarinan perusolettamuksia.