Vapaan ja yhtenäisen Irlannin puolesta - Patrick Pearsen (1879 - 1916) ideologian kehitys kansallisromanttisesta idealismista radikaaliksi nationalismiksi.
HINNERICHSEN, MIIA (2004)
HINNERICHSEN, MIIA
2004
Yleinen historia - General History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-01-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12586
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12586
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on irlantilaisen kulttuurivaikuttajan ja poliittisen toimijan Patrick Pearsen ideologian kehittyminen 1800-luvun lopulta aina hänen kuolemaansa asti vuonna 1916. Pearse on mielenkiintoinen tutkimushenkilö, sillä kirjailijana ja koulunjohtajana tunnetusta miehestä kehittyi 1910-luvulla merkittävä poliittinen vaikuttaja ja lopulta Dublinin vuoden 1916 pääsiäiskapinan johtaja. Oliko Pearsen päämääränä alusta alkaen Irlannin itsenäistyminen, vai syntyikö tämä poliittinen päämäärä vasta aktiivisen järjestötoiminnan seurauksena? Entä millaisia muutoksia tai kehityskulkuja Pearsen ajattelussa voidaan hänen elämänsä aikana hahmottaa?
Lukuisista Pearsea käsittelevistä tutkimuksista huolimatta hänen ajattelunsa ja ideologiansa sisältöä ja kehitystä on käsitelty hämmästyttävän vähän. Tässä tutkielmassa Pearsen ideologiaa tarkastellaan analysoimalla hänen poliittisia kirjoituksiaan sekä toimintaansa. Tutkielman lähteinä käytetään Pearsen poliittisia kirjoituksia, jotka koottiin ja julkaistiin pian hänen kuolemansa jälkeen nimellä Collected works of Pádraic H. Pearse. Alkuperäisteosten puutteessa teksteistä käytettiin Corkin yliopiston toimesta internetiin digitoitua sähköistä versiota. Muita tutkimuksen kannalta tärkeitä Pearsea käsitteleviä teoksia ovat Ruth Dudley Edwardsin Patrick Pearse: The Triumph of Failure (Lontoo 1977), Raymond J. Porterin P.H. Pearse (New York 1973) sekä Seán Farrell Moranin Patrick Pearse and the Politics of Redemption (Washington, D.C. 1998).
Vuonna 1879 syntynyt Pearse toimi 17-vuotiaasta alkaen aktiivisesti aikakauden merkittävimmässä kulttuurijärjestössä Iiriläisessä liitossa. Hän kannatti Irlannin itsenäistymistä jo varhaisesta nuoruudestaan asti, vaikkei muutoin ollutkaan kiinnostunut politiikasta. Iirin kielen ja kulttuurin elvyttäminen säilyivät hänen elämässään keskeisinä aina 1910-luvulle asti, jolloin Pearse kiinnostui politiikasta. Tuolloin maassa kiisteltiin sisäisen itsehallinnon säätämisestä. Pearse kannatti Irlannin kansallispuolueen tavoin itsehallintolakia, vaikka hän ei pitänytkään sitä lopullisena ratkaisuna Irlannin kysymykseen. Hänen mukaansa Irlannin itsenäisyys olisi lain avulla voitu saavuttaa rauhanomaisesti perustuslaillisen politiikan menetelmillä.
Laki jakoi kuitenkin irlantilaiset jyrkästi kahtia lain puolustajiin ja vastustajiin. Tilanteen kiristyessä Pearse alkoi vaatia lehtikirjoituksissa ja julkisissa puheissa aseistettujen nationalististen vapaaehtoisten joukkojen perustamista lain säätämistä vaatimaan. Kun Irlantilaiset vapaaehtoiset marraskuussa 1913 perustettiin oli Pearse mukana niiden toiminnassa alusta alkaen.
Pearsen kanta itsehallintolakiin muuttui vasta vuonna 1914, kun oli käymässä selväksi, että lakia ei voitaisi säätää koko Irlantiin. Maa oli jakautumassa kahtia pohjoisen Ulsterin maakunnan vaatiessa alueidensa säilyttämistä osana Irlannin ja Iso-Britannian välistä unionia ja eteläisten osien vaatiessa sisäistä itsehallintoa. Pearselle Irlanti oli yksi jakamaton kokonaisuus, eikä hän voinut hyväksyä maan jakamista. Tämän vuoksi hänen oli luovuttava myös itsehallintolain kannattamisesta.
Kansallispuolueen linjan hylkääminen ja radikaalit kirjoitukset saivat Irish Republican Brotherhoodin, Irlannin itsenäistymistä aseellisen kapinan avulla kannattavan salaseuran, hyväksymään Pearsen jäsenekseen. Järjestö alkoi pian ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen suunnitella kapinaa, joka hyödyntäisi joukkoinaan Irlantilaisia vapaaehtoisia. Erinomaiseksi poliittiseksi propagandistiksi kehittynyt Pearse nousi nopeasti tärkeään rooliin sekä vapaaehtoisten että IRB:n johdossa. Hän oli vakuuttunut, ettei Irlannin itsenäisyys ollut saavutettavissa kuin aseellisen kapinan avulla, johon kansa yhtyisi.
Dublinin pääsiäiskapina alkoi 24. huhtikuuta 1916. Kapinajohtajaksi ja Irlannin tasavallan presidentiksi valittu Pearse ei ampunut kapinassa laukaustakaan. Esittämistään jyrkistä mielipiteistään huolimatta Pearse ei kannattanut väkivaltaa. Hän oli nationalisti, jonka ideologia perustui ennen kaikkea yhtenäisen ja vapaan Irlannin ajatukseen. Kapina kukistettiin viikossa. Se ei ollut levinnyt suunnitelmien mukaiseksi kansannousuksi. Pearsen kiihkeästi tavoittelema Irlannin itsenäisyys oli jäänyt saavuttamatta.
Lukuisista Pearsea käsittelevistä tutkimuksista huolimatta hänen ajattelunsa ja ideologiansa sisältöä ja kehitystä on käsitelty hämmästyttävän vähän. Tässä tutkielmassa Pearsen ideologiaa tarkastellaan analysoimalla hänen poliittisia kirjoituksiaan sekä toimintaansa. Tutkielman lähteinä käytetään Pearsen poliittisia kirjoituksia, jotka koottiin ja julkaistiin pian hänen kuolemansa jälkeen nimellä Collected works of Pádraic H. Pearse. Alkuperäisteosten puutteessa teksteistä käytettiin Corkin yliopiston toimesta internetiin digitoitua sähköistä versiota. Muita tutkimuksen kannalta tärkeitä Pearsea käsitteleviä teoksia ovat Ruth Dudley Edwardsin Patrick Pearse: The Triumph of Failure (Lontoo 1977), Raymond J. Porterin P.H. Pearse (New York 1973) sekä Seán Farrell Moranin Patrick Pearse and the Politics of Redemption (Washington, D.C. 1998).
Vuonna 1879 syntynyt Pearse toimi 17-vuotiaasta alkaen aktiivisesti aikakauden merkittävimmässä kulttuurijärjestössä Iiriläisessä liitossa. Hän kannatti Irlannin itsenäistymistä jo varhaisesta nuoruudestaan asti, vaikkei muutoin ollutkaan kiinnostunut politiikasta. Iirin kielen ja kulttuurin elvyttäminen säilyivät hänen elämässään keskeisinä aina 1910-luvulle asti, jolloin Pearse kiinnostui politiikasta. Tuolloin maassa kiisteltiin sisäisen itsehallinnon säätämisestä. Pearse kannatti Irlannin kansallispuolueen tavoin itsehallintolakia, vaikka hän ei pitänytkään sitä lopullisena ratkaisuna Irlannin kysymykseen. Hänen mukaansa Irlannin itsenäisyys olisi lain avulla voitu saavuttaa rauhanomaisesti perustuslaillisen politiikan menetelmillä.
Laki jakoi kuitenkin irlantilaiset jyrkästi kahtia lain puolustajiin ja vastustajiin. Tilanteen kiristyessä Pearse alkoi vaatia lehtikirjoituksissa ja julkisissa puheissa aseistettujen nationalististen vapaaehtoisten joukkojen perustamista lain säätämistä vaatimaan. Kun Irlantilaiset vapaaehtoiset marraskuussa 1913 perustettiin oli Pearse mukana niiden toiminnassa alusta alkaen.
Pearsen kanta itsehallintolakiin muuttui vasta vuonna 1914, kun oli käymässä selväksi, että lakia ei voitaisi säätää koko Irlantiin. Maa oli jakautumassa kahtia pohjoisen Ulsterin maakunnan vaatiessa alueidensa säilyttämistä osana Irlannin ja Iso-Britannian välistä unionia ja eteläisten osien vaatiessa sisäistä itsehallintoa. Pearselle Irlanti oli yksi jakamaton kokonaisuus, eikä hän voinut hyväksyä maan jakamista. Tämän vuoksi hänen oli luovuttava myös itsehallintolain kannattamisesta.
Kansallispuolueen linjan hylkääminen ja radikaalit kirjoitukset saivat Irish Republican Brotherhoodin, Irlannin itsenäistymistä aseellisen kapinan avulla kannattavan salaseuran, hyväksymään Pearsen jäsenekseen. Järjestö alkoi pian ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen suunnitella kapinaa, joka hyödyntäisi joukkoinaan Irlantilaisia vapaaehtoisia. Erinomaiseksi poliittiseksi propagandistiksi kehittynyt Pearse nousi nopeasti tärkeään rooliin sekä vapaaehtoisten että IRB:n johdossa. Hän oli vakuuttunut, ettei Irlannin itsenäisyys ollut saavutettavissa kuin aseellisen kapinan avulla, johon kansa yhtyisi.
Dublinin pääsiäiskapina alkoi 24. huhtikuuta 1916. Kapinajohtajaksi ja Irlannin tasavallan presidentiksi valittu Pearse ei ampunut kapinassa laukaustakaan. Esittämistään jyrkistä mielipiteistään huolimatta Pearse ei kannattanut väkivaltaa. Hän oli nationalisti, jonka ideologia perustui ennen kaikkea yhtenäisen ja vapaan Irlannin ajatukseen. Kapina kukistettiin viikossa. Se ei ollut levinnyt suunnitelmien mukaiseksi kansannousuksi. Pearsen kiihkeästi tavoittelema Irlannin itsenäisyys oli jäänyt saavuttamatta.