Voimavara- ja ratkaisukeskeinen näkökulma ohjaustyössä

1. Ohjauksesta ja ohjausteorioista

Opiskeluun, ammatinvalintaan ja työuralla etenemiseen liittyvä ohjaustyö on vaativaa ihmissuhdetyötä, jossa käsitellään monenlaisia ihmisen henkilökohtaiseen elämään, selviytymiseen, työttömyyteen, osaamiseen liittyviä asioita. Ohjaajan työtehtävästä ja pohjakoulutuksesta taas riippuu, millä syvyystasolla hän näitä asioita asiakkaansa kanssa käsittelee. Joka tapauksessa ohjaaja tarvitsee työnsä tueksi kokoavan näkemyksen, taustateorian, joka auttaa häntä kytkemään asiakastyössä kuulemansa asiat, omat tunteet ja toiminnat laajempaan viitekehykseen. Teoreettinen lähtökohta on osa ammatillisuutta ja tukee myös työhyvinvointia. Dialogisuutta tutkinut Isaacs (2001, 90) on ilmaissut asian näinkin vahvasti: ”jos meillä ei ole teoriaa, meillä ei ole myöskään lähtökohtaa, jota vasten tapahtumia voi arvioida. Jos meillä ei ole teoriaa, olemme tuomittuja toimimaan sokeasti ja sattumanvaraisesti.”

Suomessa ohjausteoriat pohjautuvat psykologiaan ja kasvatustieteeseen siitä historiallisesta syystä että ohjaus ei ole täällä oma tieteenalansa. Ajattelen että filosofia, kirjallisuus, sosiaalitieteet, viestintätieteet, terveystieteet, teologia, taide – kaikki jotka ovat tavalla tai toisella yhteydessä ihmisen henkisen hyvinvoinnin kanssa kytkeytyvät väljällä tavalla ohjaukseen. En ole edes varma voiko yksi teoria tai yhden tieteenalan teoriat koskaan kattaa ohjauksen maailman laajaa kokonaisuutta.

Oman ohjaustyöni käyttöteoria on niin ikään sekoitus erilaisia ajattelutapoja, vaikka työni perusta on psykologiassa. Tein kaksikymmentä vuotta ammatinvalintapsykologin työtä TE-hallinnossa ja viimeiset seitsemän vuotta olen kouluttanut ohjausta erilaisille kohderyhmille. Koen löytäneeni itselleni sopivan teorioiden ja näkemysten kokoelman, käyttöteorian, joka on punainen lanka sekä psykologin että kouluttajan työssäni. Kokonaisnäkemykseni perustuu konstruktivistiseen ajatteluun ja kiteytyy sanoiksi ”voimavara- ja ratkaisukeskeinen ohjaus”. Se sisältää elementtejä sosiodynaamisesta ohjauksesta, NLP:stä ja ratkaisukeskeisyydestä. Lisäksi uusia aineksia ovat työhöni tuoneet positiivinen psykologia, kognitiivinen terapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia sekä mindfulness (Hyväksyvä tietoinen läsnäolo).

Opiskelin psykologiksi 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, jolloin voimavarakeskeiset lähestymistavat eivät olleet vielä tavoittaneet Suomea. Psykologityön päämäärä on toki aina ollut asiakkaan voimaantuminen ja pystyvyyden lisääminen, eli oikeastaan psykologinen asiakastyö on aina voimavarakeskeistä. Mutta silti työn fokus oli ongelmissa ja koin että psykologikoulutus antoi enemmän eväitä vaikeuksien diagnostiikkaan kuin pulmista selviämiseen. Minulle jäi omista opinnoistani tunne, että keskeisintä oli psykodynaamisen teorian hallinta ja ongelmien syihin pureutuminen. Tämä tuntui soveltuvan vaikeasti työhön, johon valmistuttuani siirryin – ammatinvalinnanohjaajaksi työvoimatoimistoon. Mutta muutos oli lähellä: 1990-luvun alussa kävin pitkäkestoisen NLP-koulutuksen ja hankin myös tietoa tuoreesta ratkaisukeskeisestä lähestymistavasta. Joskus 1990-luvun lopulla sosiodynaaminen ohjaus tuli Suomeen. Nämä ajattelutavat avasivat toiveikkaan ja lohdullisen näkökulman ammatinvalinnanohjaukseen ja niiden myötä arkityöhöni tuli uusia, hyödyllisiä menetelmiä. Ratkaisukeskeisen psykoterapian koulutuksessa 2007–2010 sain vielä tilaisuuden kerrata aikaisemmin oppinutta ja hankkia myös uutta tietoa työni tueksi.

2. Voimavarakeskeisen ajattelun taustoja

Ratkaisukeskeisyys ei ole teoria vaan toimintamalli. Se syntyi terapiamaailmassa vaihtoehdoksi pitkille psykoanalyyttisille terapioille. Ratkaisukeskeisen työskentelyn kehittäjät olivat 1970- ja 1980-luvuilla Insoo Kim Berg ja Steve de Shazer työtovereineen Brief Family Therapy Center –nimisellä amerikkalaisella klinikalla. Ratkaisukeskeisen ajattelutavan syntyyn vaikuttivat monet ihmiset ja yhteisöt sekä yhteiskunnallinen tilanne. Taustalla olivat systeemiteoriat, erilaiset viestintäteoriat, konstruktivistiset teoriat sekä filosofi Ludvig Wittgensteinin ajattelu. Amerikkalainen psykiatri ja hypnoterapeutti Milton Erickson oli myös keskeinen vaikuttaja. Hän käytti kieltä ja sen vivahteita mestarillisesti terapiatyössään (Malinen 2001, 30).

Ratkaisusuuntautuneelle asiakastyölle on ominaista voimavaroihin keskittyminen. Tutkitaan ja hyödynnetään asiakkaan kykyjä, taitoja ja osaamista pulman ratkaisemissa tai tavoitteiden saavuttamisessa. Menneisyyttä tarkastellaan voimavarana. Ratkaisukeskeisyydessä huomioidaan poikkeukset ja edistys, tutkitaan erityisesti niitä aikoja jolloin vaikeudet ovat hallinnassa tai jokin tavoite toteutuu vaikka vain osittain.

Ratkaisukeskeisyys kehittyi edelleen 1990-luvulla, kun alettiin korostaa ilmiöiden, sanojen ja puheen monimerkityksellisyyttä. Tähän rakentuu David Epstonin ja Michael Whiten kehittämä narratiivinen (kertomuksellinen) terapia. Sekä narratiivisen että ratkaisukeskeisen terapian ydinasioita ovat luja usko ihmisen muutosmahdollisuuksiin ja usko keskustelun, kielen ja tarinoiden syvälliseen vaikutukseen (Riikonen & Smith 1998). Myös ohjaustyö on työskentelyä ihmisen tarinoiden kanssa, ja tarinanäkökulma onkin tullut osaksi ohjauksen koulutuksia ja monen ohjaajan arkityön menetelmäksi.

Suomeen ratkaisukeskeiset näkökulmat toi yhdysvaltalainen pastori ja terapeutti John Frykman 1973. Ensimmäiseksi uusia ideoita sovellettiin A-klinikkasäätiön nuorisoasemilla. Ben Furman ja Tapani Ahola ovat olleet aktiivisia ratkaisukeskeisyyden pioneereja Suomessa (Vänskä ym. 2012) Myöhemmin ratkaisukeskeisyys on laajentunut terapiatyöstä monenlaiseen asiakastyöhön: oppimisen ja uravalinnan ohjaukseen, esimiestyöhön, valmennukseen ja työnohjaukseen. Luultavasti menestyksen syy on se, että ratkaisukeskeiset menetelmät ovat käytännöllisiä ja helposti siirrettävissä arkeen. Toisaalta näennäinen helppous on hämäävää, sillä taustalla on vahva humanistinen perusajatus ihmisestä osaavana ja pystyvänä olentona. Helle (2005, 124) toteaakin: ”Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys ei ole pelkästään menetelmä tai työote. Se voidaan nähdä tapana ajatella, katsoa maailmaa ja elää maailmassa, tapana olla suhteessa ja vuorovaikutuksessa toisen kanssa”. On myös sanottu, että ratkaisukeskeinen työskentely on ohjaajaa itseään voimauttavaa.

NLP (neuro-linguistic programming) ponnistaa samoilta juurilta kuin ratkaisukeskeisyys. Ratkaisukeskeisyyden tavoin NLP ei ole itsenäinen teoria vaan kokoelma toimivia käytäntöjä. NLP tutkii mm. sitä miten ihminen rakentaa kokemuksensa aistien avulla. NLP sai alkunsa 1970-luvulla, kun kielitieteilijä John Grinder ja psykologian opiskelija Rickhard Bandler ryhtyivät selvittämään miksi jotkut terapeutit menestyivät asiakastyössään. He tutkivat videonauhoitusten avulla onnistuneen vuorovaikutuksen elementtejä. Kohteina olivat mm. perheterapeutti Virginia Satir ja John Weakland sekä psykiatri, hypnoterapeutti Milton H. Erickson. He löysivät erilaisia sekä kielellisiä että nonverbaalisia vuorovaikutuksen elementtejä, joita he ryhtyivät mallittamaan eli analysoimaan vuorovaikutusta siten, että sitä voidaan käyttää muissakin yhteyksissä. (Hirvihuhta & Litovaara 2003, Toivonen 1994)

Suomalaisia NLP:n uranuurtajia ovat Veli-Matti Toivonen, Riitta Asikainen ja Tapani Ahola. NLP:tä käytettiin jo varhain urheiluvalmennuksessa ja liike-elämässä, erityisesti mielikuvaharjoittelu on keskeinen ja toimiva osa NLP:tä. Mielestäni NLP:n yksi etu on siinä, että se kiinnittää huomiota vahvasti myös ei-kielelliseen viestintään, mikä ohjauskirjallisuudessa mainitaan usein varsin niukasti. NLP:n haitta on kuitenkin osittain vaikea terminologia. Ajattelutapa on valitettavasti pilannut mainettaan Suomessa erilaisilla pikakursseilla, joissa luvataan oikotietä onneen. Kuitenkin lähtökohdiltaan kyseessä on hyvin ohjaustyöhön soveltuva, voimavarakeskeinen ja asiakasta kuunteleva ja kunnioittava toimintatapa.

Sosiodynaamisen ohjauksen perustaja, kanadalainen ohjausalan professori Vance R. Peavy määritteli itse lähestymistapansa käytännön menetelmiä sisältäväksi auttamisfilosofiaksi. Peavyn ajatuksissa on paljon yhteistä NLP:n ja ratkaisukeskeisyyden kanssa. Esimerkiksi menetelmät (sanalliset ja visuaaliset) ovat samoja tai lähellä toisiaan. Peavy korostaa ihmisen elämänkentän merkitystä, sen sosiaalisen kehikon, jossa ovat sekä resurssit että ongelmat. Todellisuus on subjektiivinen ja se luodaan sosiaalisissa suhteissa. Peavyn näkemyksen mukaan elämä on jatkuvassa liikkeessä, muutoksessa ja ihmisen kehittymispotentiaali on keskeistä. Henkilökohtaiset merkitykset ovat vahvasti keskustelun kohteena ohjauksessa (esim. se mitä ihmiselle merkitsee työ, koulutus, ammatti jne. ja miten se näkyy käytännössä). Lisäksi Peavy painottaa vahvasti ihmisen oman kulttuurin vaikutusta (Peavy 1999. 2001 ja 2006).

3. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys käytännössä

Tässä artikkelissa pohdin NLP:n, ratkaisukeskeisyyden ja sosiodynaamisen ohjauksen yhteisiä piirteitä arjen asiakastyössä. Tarkastelen muutamia seikkoja, jotka muodostavat voimavara- ja ratkaisukeskeisyyden ytimen ja ovat yhteisiä mainitsemilleni ajattelutavoille: kuunteleminen, asiakkaan kunnioittaminen, erilaiset todellisuuskäsitykset, kielen merkitys, luottamus asiakkaan voimavaroihin ja kykyihin, toiveikkuus, ohjauksen monipuoliset menetelmät, tulevaisuussuuntautuneisuus ja tavoitteet.

Kuuntelemisen taidoista

Kuunteleminen on ohjaustyön lähtökohta. Erilaiset menetelmät ovat vain apuvälineitä kuuntelemisen tueksi. Peavy (2006, 65) ilmaisee tämän kauniisti: ”Kyky syvälliseen keskittyneeseen kuunteluun, jossa yritetään kaikin keinoin ymmärtää toisen sanojen merkitystä, on väkevin yksittäinen väline, joka auttajalla on käytettävissään. Koko auttamisprosessi perustuu kaikissa ohjausmenetelmissä yhteen perusviestintätaitoon: kunnolliseen kuuntelemiseen”

Ihminen on oman elämänsä asiantuntija ja aktiivisen kuuntelun keinoin tämä asiantuntijuus tulee avatuksi. Mutta tärkeää on muistaa, että aktiivinen kuuntelu on ohjausmenetelmä, joka vaatii tietoista harjoittelua ja tiedostamista. Se on mahdollista vain, jos ohjaaja pitää oman mielensä vireänä ja jaksaa yhä uudelleen tajuta jokaisen uuden ihmisen ainutlaatuisuuden.

Työn kiireissä kyky tai voimat kuuntelemiseen saattavat hävitä. Tai kuuntelemme mutta emme kuule. Tai kuulemme vain sen minkä haluamme kuulla. Omassa työssäni olen kohdannut kaikki nuo haasteet. Olen harjoitellut tietoisia tekniikoita (esimerkiksi syvähengitys), joilla pysäytetään oma olo kuuntelun ja hyväksyvän läsnäolon tilaan. Pidän kuuntelemisen taitoa ehdottomasti keskeisimpänä ohjaajan taitona, vasta sen jälkeen muu on mahdollista. Usein ihmiset kertovat kokemuksiaan siitä, etteivät ole tulleet kuulluksi eri asiakaspalvelutilanteissa. Jotkut asiakkaat ovat jopa sanoneet, että he ovat tunteneet, että heistä halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon, siirtää toisille ”vaikeina tapauksina”. Kuuntelemisen esteet ovat kuitenkin usein ohjaajassa itsessään ja sen vuoksi ohjaajan oma itsereflektio on äärettömän tärkeä osa omaa työtä.

Asiakkaan kunnioitus (jokainen ihminen on arvokas sinänsä)

Isaacs (2001, 122) toteaa että kunnioitusta tarkoittava englanninkielen sana respect on peräisin latinankielisestä sanasta, joka tarkoittaa ”katsoa uudestaan”. Hän tarkentaa kunnioituksen käsitettä siten, että meidän tulisi pystyä tarkastelemaan toista ihmistä lähemmin jotta meidän olisi helpompi ymmärtää että edessämme on ainutlaatuinen elollinen olento. Peavy (1999,17) kuvaa ohjausta kunnioittamisen harjoittamisena, joka tarkoittaa sekä sen kunnioitusta kuka toinen on että sen ja keneksi hän yrittää tulla. Myös NLP:n keskeinen tausta-ajatus kuuluu: ”jokaisen ihmisen ihmisarvo on kiistaton, olipa hänen käyttäytymisensä tilanteeseen nähden sopivaa tai sopimatonta” (Toivonen 1994, 23).

Kunnioittamisen periaate on hieno ja varmasti jokainen ihmistyötä tekevä kertoo kunnioittavansa toista ihmistä. Mutta todellisuudessa on kyse haastavasta asiasta. Esitän koulutuksissa usein kysymyksen: mitä jos asiakkaaksesi tulee henkilö, joka on vapautunut vankilasta, huonosti pukeutunut, vakavasti päihdeongelmainen, huumekauppias ja vielä käyttäytyy rumasti sinua kohtaan? Miten käy silloin kunnioituksen? Ja mitä kunnioitus siinä hetkessä käytännössä on? Näiden tilanteiden hoitamiseen ei ole yksinkertaista vastausta, mutta olen usein esittänyt jossain kuulemani ajatuksen: ajattele asiakastasi että hän on joskus ollut vauva, pieni avuton lapsi jolle on alkanut tapahtua monenlaisia, hyvinkin vaikeita asioita. Tämä ajatus ei välttämättä muuta mitään eikä sitä tarvitse sanoa ääneen, mutta siitä voi olla apua oman ihmisyyden kunnioittamisen herättelyssä.

Lähtökohtana on asiakkaan oma maailmankuva – on monta tapaa nähdä todellisuus

Asiakas tulee ohjaukseen aina omasta maailmastaan ja ohjaaja kohtaa hänet omassa maailmassaan. Tämä on asiakastyössä tärkeä ymmärtää. Mutta miten tähän ilmiöön pääsee käsiksi niin että yhteistyö tulee mahdolliseksi? Peavy (1999) puhuu ihmisen elämänkentästä, joka muodostuu niistä asioista ja ilmiöistä jotka kullakin hetkellä asiakkaan elämässä vaikuttavat. Hän käytti ohjaustyössään kartoitusta (mapping), joka on visuaalinen tapa tehdä näkyväksi elämän eri puolet. NLP käsittelee myös ihmisen elämän kokonaisuutta kartta-metaforan avulla. Kartta on muodostunut niistä kokemuksista ja opeista mitä elämässä on kertynyt. Ihminen tekee aina omat valintansa oman karttansa pohjalta (Toivonen 1994). Ohjaajan tehtävä on laajentaa toisen karttaa – ja jokaisen asiakaskohtaamisen myötä myös ohjaajan oma kartta laajenee. Parhaimmassa tapauksessa ohjaustilanteen jälkeen molemmat poistuvat tapaamisesta viisaampina.

Miten voin ymmärtää aidosti toista ihmistä? Nuorena ammatinvalintapsykologina minun oli vaikea ymmärtää esimerkiksi viisikymppisen pitkäaikaistyöttömän metallimiehen maailmaa. Mutta onko se välttämätöntä? Täytyykö minun olla viisikymppinen metallimies, jotta saisimme toisiimme kontaktin? Arvelen että yhteistyömme sujui kuitenkin mutkattomasti. Todennäköisesti tärkeää on hyväksyä lähtökohtien ja maailmojen erilaisuus. Tiedämme vain oman totuutemme ja toisen totuuteen on viisainta suhtautua kiinnostuneen ja kunnioittavan tutkijan otteella. Oman ymmärtämättömyytensä voi myös ilmaista avoimesti, jolloin tilanteesta tulee aidosti tasaveroinen. Tässä tulee se ohjauksen yksi keskeinen iskulause: ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija ja ohjaaja ohjausprosessin asiantuntija. Hyvässä ohjauksessa nämä asiantuntijuudet tulevat yhteiseen jakoon.

Kielen merkitys ihmisten kohtaamisessa (kieli luo todellisuutta)

Ohjaajan käyttämä kieli on merkityksellinen kahdesta näkökulmasta: mitä ohjaaja puhuu asiakkaalle ja toisaalta mitä ohjaaja puhuu itselleen (sisäinen puhe). Mainitsemieni voimavarakeskeisten näkökulmien taustalla vaikuttaa Wittgensteinin filosofia, jossa paneudutaan erityisesti kieleen. Sosiaalinen todellisuus ja ihmissuhteet rakentuvat kielipeleiksi kutsuttujen toimintojen välityksellä. Malinen (2001, 32) toteaakin että ”ratkaisukeskeinen terapia on erilainen kielipeli kuin ongelmakeskeiset kielipelit”. Peavyn (2006, 22) näkemys on samanlainen: ”ohjaus on sosiodynaamisesta näkökulmasta ennen kaikkea kielipeliä. Ohjaaminen on tietynlainen tapa käyttää sanastoa, joka ohjaa, pakottaa ja innoittaa ohjaajaa ajattelemaan tietyillä tavoilla pikemmin kuin toisilla. Jokapäiväisessä elämässä – ohjaus mukaan lukien – kielelliset (mentaaliset)työkalut ovat keskeisiä ongelmanratkaisun välineitä”. NLP:ssä taas muistutetaan siitä, minkä mekanismien kautta kieli vaikuttaa mieleen. Kyseessä on kielen vaikutus hermoverkkoihin ja sitä kautta mielikuviin. Sana ohjaa muistiamme ja elävöittää mielikuvia, ajatuksia ja tunteita (Kauppi 1994).

Käytännössä kielen merkitys ohjauksessa näkyy selvimmin ohjaajan tekemissä kysymyksissä. Kysymysten avulla ohjaaja kiinnittää asiakkaan huomion esimerkiksi poikkeuksiin, tavoitteisiin ja ratkaisuihin mieluummin kuin harmeihin ja ongelmiin. Hollantilainen tutkija Visser (2011) teki meta-analyysia erilaisista ratkaisukeskeisyyttä koskevista artikkeleista. Hän löysi 21 ratkaisukeskeisyyden kielellistä tekniikkaa. Näistä tavallisimpia ovat ihmekysymykset, poikkeuskysymykset, tarkentavat kysymykset ja asteikkokysymykset. Ihme -kysymyksellä (jos tapahtuisi ihme…) viritetään unelmien ja toiveiden maailma, poikkeus-kysymyksillä (missä tilanteissa ongelma on kuitenkin pysynyt poissa…) suunnataan asiakkaan huomio niihin kohtiin, jotka toimivat hyvin tai edes jotenkin, ja asteikkokysymyksillä tehdään abstrakteistakin asioista sellaisia, että niitä voidaan kielen avulla työstää eteenpäin (mikä on oma arviosi tämän kurssin läpikäymisestä asteikolla 1–10.).

Voimavarakeskeinen ohjaaja seuraa myös omaa kielen käyttöään. Tärkeää on tarkkailla, mikä osa kohtaamisesta on voimavaroihin keskittyvää ja mikä osa käsittelee ongelmia ja erityisesti ongelmien menneisyyttä. Tähän kohtaan sopii hyvin Hendenin (2008) ”kello viiden sääntö”; ongelmapuhe sallitaan, jos suurin osa kohtaamisesta rakentuu voimavarapuheesta, eli kellotaulusta enintään viisi ensimmäistä tuntia saa olla ongelmapuhetta ja seitsemän tuntia keskitytään voimavarapuheeseen – mahdollisuuksiin, taitoihin, osaamisiin, myönteiseen tulevaisuuteen, edistymiseen.

Luottamus voimavaroihin ja kykyihin

Usko asiakkaan sisäiseen vahvuuteen muodostaa Lipchikin (2002, 15) mukaan ratkaisukeskeisyyden ytimen ja on samalla yksi vaikeimmista asioista muistaa käytännön asiakastyössä. Auttamisammattilaiset kokevat olevansa vastuussa asiakkaan ongelman helpottamisesta mahdollisimman nopeasti. Lipchik toteaa, että terapeutista tulee helposti kuin suojeleva äiti/vanhempi, joka haluaa suojata lastaan/asiakastaan elämän haasteilta tai kivuilta. Tämä koskee myös monia empaattisia ja lämpimiä ohjaustyön ammattilaisia. Mutta ohjaajan tai terapeutin jääminen pelkästään äiti-rooliin ei pitkään voimauta asiakasta. Tämä ohjausrooli on tärkeä vastavuoroisen suhteen rakentamisen alussa, mutta prosessin seuraavissa vaiheissa tarvitaan myös tutkimisen ja tarkentamisen taitoja (konkretisoidaan, sovitaan, tarkennetaan) sekä lopuksi toiminnan taitoja – asiakas itse aktivoituu toimintaan, aluksi mahdollisesti rohkaisun ja tuen avulla. Tähän vaiheittaiseen siirtymään tarvitaan luottamusta asiakkaan omaan sisäiseen voimaan.

Lipchik muistuttaa siitä, että vaikka ensin saattaa olla vaikea löytää asiakkaan vahvuuksia jo se että hän on yleensä onnistunut hakemaan apua (ohjausta, neuvontaa, terapiaa), ilmentää vahvuutta, joka kannattaa ääneen mainita. Ammatinvalintapsykologin työstäni muistan kokemuksia siitä, miten asiakkaat saattoivat yllättävästi tulla valmiin suunnitelman kanssa jo ensimmäisellä tapaamiskerralla. Ohjaajan tehtäväksi jäi sitten vain vahvistaa suunnitelma ja mahdollisesti tukea sen täytäntöönpanossa. Jokin ajanvarauksessa siis aktivoi asiakkaan omat voimat liikkeelle. Ratkaisukeskeisessä ohjauksessa yksi tärkeä kysymys keskittyykin siihen, mitä on jo tapahtunut ajan varaamishetken ja itse tapaamisen välillä.

Ratkaisukeskeisyys ja NLP rakentuvat vahvasti uskomukselle, että jokaisen elämässä on jotain joka toimii hyvin. Kyse ei aina ole suurista asioista. Koulussa huonosti menestyvää nuorta voi tukea kohdistamalla hänen huomionsa niihin seikkoihin, missä hän on onnistunut – vaikka vähänkin. Pienten askelten ja pienten muutosten näkeminen on keskeistä. Varsinkin suomalaisessa kulttuurissa palaute on helposti vain negatiivista ja vaatii harjoittelua nähdä asioiden hyvät puolet ja pienet edistymiset. Lisää harjoittelua vaatii tuoda ne esille myös ääneen sanomalla.

Toiveikkuuden ylläpitäminen

Toiveikkuus on ohjauksen yksi tärkeä lähtökohta. Mistä toivossa on kysymys? Snyder (2006) on tutkinut toivoa ja hän on jopa kehittänyt toivon mittaamisen asteikon (hope scale). Hänen näkemyksensä mukaan toivo on psyykkisen tahdonvoiman ja keinojen hallinnan summa, kun tavoite on olemassa. Ojanen (2007, 205) viittaa myös Snyderin tutkimuksiin ja kääntää hänen mallinsa mukavasti arjen kielelle:” toivo on realistista optimismia, johon kuuluu suunnitelmallisuus”.

Yksi ohjauksen tärkeä lähtökohta on toiveikkuus ja sen ylläpitäminen. Kuva Taitaja2012-tapahtumasta.

Minulta kysytään usein, miten asiakkaalle sanotaan että sinun ammatillinen suunnitelmasi on täysin epärealistinen. Olen saattanut vastata: ohjaajako sen määrittelee, ilman kristallipalloa ja selvänäkökykyjä? Edes ennakointitilastot eivät voi kertoa totuutta siitä, mikä ammatti voisi työllistää seuraavina vuosina. Näissä tilanteissa on mielestäni muitakin vaihtoehtoja kuin asiakkaan haaveiden romuttaminen. Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta utopistiseltakin tuntuvat haaveet ovat käyttövoimaa, jotka pitävät elämää yllä ja niihin on tärkeää suhtautua arvostavasti. Usein olen näissä tilanteissa siirtynyt asiakkaani kanssa arvokeskusteluun: mikä tässä tavoitteessa tai unelmassa on tärkeää? Mitä muita vaihtoehtoja on, joiden avulla tämä sinulle tärkeä asia/arvo voi toteutua? Lähden siis mieluummin laajentamaan asiakkaan karttaa ja tuomaan esille muita vaihtoehtoja.

Entä jos ohjaajalla itsellään ei ole toivoa? Asiakkaat ovat hyvin herkkiä ohjaajan toiveikkuudelle ja ohjaajan oman toivon puute tulee helposti esille sekä kielellisesti että sanattomasti. Ohjaajan oman toivon ylläpitäminen on usein haaste. Oppilas tulee kerran toisensa jälkeen ohjaajan vastaanotolle eikä edelleenkään ole yhtään oppimistehtävää valmistunut. Asiakas tulee uudelleen ja uudelleen TE-toimistoon eikä elämässä ole tapahtunut käännöstä suuntaan eikä toiseen. Mitä näissä tapauksissa ovat ne pienet onnistumisen pilkahdukset? Se olisi tärkeä oppia näkemään. Eikä sitä osaa ellei ensin löydä toivoa omasta elämästään. Siksi on tärkeää huoltaa ensin itsensä ja tarkastella suhdetta omaan toivoon. Toivolla – ja valitettavasti myös toivottomuudella – on taipumusta tarttua.

Ajatus muutoksesta on varsinkin vaikeassa elämäntilanteessa elävälle asiakkaalle toivoa tuova näkökulma. Asiat muuttuvat, tilanteet vaihtelevat, tänään asiat voivat olla huonosti mutta huomenna taas paremmin. Sosiodynaamisessa ohjauksessa muutoksen painotus näkyy jo nimessä: ”dynamic”. NLP korostaa myös muutoksen näkökulmaa, esimerkiksi muistutetaan siitä, että sanoilla voi vihjata asiakkaalle elämän vaihtelevuudesta: Nyt tilanne on tämä, tänään sinusta tuntuu tuollaiselta.

Ratkaisukeskeiset ja NLP-tekniikat ovat toimivia, mutta ne ovat kuitenkin vain kuuntelemisen välineitä. Tärkeintä on herkkyys asiakkaan tilanteelle ja tunnelmille, vaikka kuinka ”tietää”, että pitäisi mahdollisimman nopeasti tarttua toiveikkuuteen. Elämässä on aina jonkin verran ahdistusta. Seligman (1999, 253) muistuttaakin tärkeästä asiasta: ”jos haluat suhtautua myötätuntoisesti toisten murheisiin, älä aloita optimismilla, vaikka sen käyttäminen myöhemmin, sitten kun luottamuksellinen ja empaattinen suhde on syntynyt, saattaa olla avuksi”. Pidän tärkeänä koulutuksissa saamaani neuvoa: ohjaajana ja terapeuttina kuuntele ensin huolta ja hätää.

Ohjauksen monipuoliset menetelmät

Kaikki voimavarakeskeiset näkökulmat suosivat monipuolisuutta. Luovuutta voi käyttää, huumori ja leikkisyyskään eivät ole haitaksi. Kuka on määrännyt että ohjausta pitäisi harjoittaa pöydän äärellä istuen? Voisiko lähteä ulos kävelylle tai puiston penkille keskustelemaan asioista? Ja miksi tässä visuaalisessa maailmassa uskotaan kuitenkin puheen kaikkivoipaisuuteen? Ohjauskouluttajana hämmästyn usein sitä, miten harvoin ammattilaiset käyttävät esimerkiksi visuaalisia menetelmiä – joskus kuvien (vaikkapa mind map asiakkaan kokonaistilanteesta) tai korttien käyttö voisi oikaista monta mutkaa ja nopeuttaa ratkaisujen syntymistä. Olemme monia aisteja käyttäviä olioita ja uskomus pelkkään auditiivisuuteen (se mitä asiakas on kuullut, menee perille) ei aina riitä.

Tulevaisuussuuntautuneisuus ja tavoitteet

Ihminen hahmottaa elämänsä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kautta. Joskus vaikea ja raskas menneisyys on ihmiselle sellainen taakka, että nykyhetkessä eläminen tuottaa vaikeuksia. Voimavarakeskeiset näkökulmat tarkastelevat kyllä menneisyyttä, mutta lähinnä voimavarana. Mitä menneisyys on sinulle opettanut, keitä olivat lapsuutesi tärkeät henkilöt, minkä avulla olet selvinnyt kuitenkin tähän asti..tässä muutamia ratkaisukeskeisiä peruskysymyksiä menneisyyden tarkasteluun. Tavoitteet ja tulevaisuus ovat kuitenkin menneisyyttä keskeisempää. NLP:ssä määritellään hyvän tavoitteen askeleita. Peavy (1999) käy läpi järkevän päätöksenteon vaiheita. Ratkaisukeskeisyyden piirissä on kehitetty Reteaming-menetelmä (Ahola & Furman 2007), jossa tiiviisti hyödynnetään ratkaisukeskeisyyden perusasioita. Reteaming lähtee unelmista, etenee tavoitteisiin ja pienten askelten ja palautteen kautta kohti määränpäätä.

4. Lopuksi

Ratkaisukeskeisyys, NLP ja sosiodynaaminen ohjaus siis ovat ohjauksen toimintatapoja ja filosofisia näkemyksiä, joita ei varsinaisesti pidetä teorioina. Mutta näitä toimintatapoja sivuavia tutkimuksia on paljon. Vuosituhannen vaihteessa alkoi uudenlainen psykologinen tutkimussuuntaus, positiivinen psykologia tuoda tutkimustuloksiaan julki. Psykologian kiinnostuksen kohteena ovat aiemmin olleet ihmisen vaikeudet ja ongelmat, mutta positiivinen psykologia keskittyy ihmisen voimavaroihin ja kykyihin selviytyä ongelmistaan (Ojanen, 2007, 9-10, Mattila, A. & Aarnisalo, P, 2009, 10, Aspinwall, L. & Staudinger, U. 2006, 21). Positiivinen psykologia on tehnyt tutkimustyössään näkyväksi sitä, että vahvuuksiin keskittyminen ja myönteisten asioiden esiintuominen ovat tehokkaita ohjauksen ja terapian keinoja. Keskeisiä tutkijoita ovat esimerkiksi Martin Seligman (2002) ja Sonja Lyubomirsky (2008). Suomessa aiheeseen on paneutunut erityisesti Tampereen yliopiston emeritusprofessori Markku Ojanen (2007).

Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen näkökulma vapauttaa ohjaajan tasaveroisempaan yhteistyöhön asiakkaan kanssa kuin ne lähestymistavat, joissa ohjaajan asiantuntijuus painottuu. Samalla on tärkeää tiedostaa, että ohjaajan ja asiakkaan suhteessa on aina mukana valtarakenne, halusipa sitä tai ei. Tämän valtasuhteen purkamiseksi tai lieventämiseksi voi olla hyvä ajatella ohjaussuhdetta asiantuntijuuden vaihtona: asiakas tietää omasta elämästään, minä ohjaajana ohjausprosessista ja erilaisista keinoista tukea häntä eteenpäin.

Tärkeää on myös erottaa populaaripsykologian käsite positiivinen ajattelu positiivisesta psykologiasta, joka nojautuu tutkimustuloksiin. Myös on viisautta muistaa, että voimavarakeskeisissä ajattelutavoissa ei pyritä unohtamaan tai vähättelemään elämän raskautta tai ihmisen ahdistusta. Itse käyttäisin mieluiten (NLP-koulutuksessa 1996 kuulemaani) määritystä ”monipuolinen ajattelu”, jossa kumpikaan puoli elämän todellisuudesta ei painotu liikaa. On tärkeää hyväksyä että on vaikeita aikoja ja elämänvaiheita. Mutta yhtä tärkeää on olla tietoinen myös toivosta ja vahvuuksista.

Voimavarakeskeiset näkökulmat ovat joustavia ja sallivia. Tämä tarkoittaa omassa asiakastyössäni sitä, että voin soveltaa kaikkia osaamiani menetelmiä, jotka tukevat asiakkaan omaa voimaantumista. Ohjaustyössä siis käytän tilanteen mukaan esimerkiksi ratkaisukeskeisten kysymysten lisäksi NLP-mielikuvamenetelmiä, Peavyn (1999) sosiodynaamisen ohjauksen harjoituksia ja visuaalisia tehtäviä, Yvonne Dolanin (2009) Pieniä askeleita, hyväksymis- ja omistautumisterapian ohjaustyöhön soveltuvia menetelmiä (Hayes & Smith 2009). Pääidea on se, että keskiössä ovat ihmisen omat voimat ja vahvuudet, eivät ongelmat. Ja kaikkein tärkeintä on toki se, että asiakas tulee autetuksi, saa hyvää palvelua ja pääsee elämässään eteenpäin. Vaikkapa ensin vain yhden askelen verran.

Kirjallisuutta

Aspinwall, L. & Staudinger, U. 2006. Ihmisen vahvuuksien psykologia. Helsinki: Edita

Coert V. 2011. 21 Solution-Focused Techniques.

Dolan, Y. 2009. Pieni askel. Tie hyvään elämään traumaattisen kokemuksen jälkeen. Helsinki: Lyhytterapiainstituutti Oy.

Furman, B. & Ahola, T.2007. Onnistuminen on joukkuelaji. Reteaming –valmentajan käsikirja.Helsinki: Lyhytterapiainstituutti Oy

Hayes, S. C. & Smith, S. 2009. Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää. Suomen Käyttäytymistieteellinen Tutkimuslaitos Oy.

Helle, L.2005. Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen näkökulma vuorovaikutuksessa. Teoksessa Vilen, M, Leppämäki, P. & Ekström, L. Vuorovaikutuksellinen tukeminen sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY.

Henden, J. 2008. Preventing suicide. The Solution Focused Approach. Wiley.

Isaacs, W. 2001. Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Helsinki: Kauppakaari

Kauppi, T. 1994. Mitä kieli edellä, sitä mieli perässä. Teoksessa: Toivonen, V-M. & von Harpe, P. NLP Mielikirja. Kuinka muuttaa mieltään. Helsinki: ai-ai Oy

Lipchik, E.2002. Beyond technique in solution-focused therapy. New York: The Guilford Press

Lyubomirsky, S.2008. Kuinka onnelliseksi? Uusi tieteellinen lähestymistapa. Helsinki: Basama Books

Malinen, T.2001. Ajattelutankista uuteen terapiaan – ratkaisukeskeisen työtavan ja teorian kehityksestä. Ratkes, 2-3/2001, 28–37

Mattila, A.2006. Näkökulman vaihtamisen taito. Helsinki: WSOY.

Ojanen, M.2001. Ilo, onni, hyvinvointi. Helsinki: Kirjapaja Oy.

Ojanen, M. 2007. Positiivinen psykologia. Helsinki: Edita.

Peavy, R.V. 2001. Elämäni työkirja. Helsinki. Psykologien kustannus Oy

Peavy, R.V. 1999. Sosiodynaaminen ohjaus. Helsinki: Psykologien kustannus Oy.

Peavy, R.V. 2006. Sosiodynaamisen ohjauksen opas. Helsinki: Psykologien kustannus Oy

Riikonen, E. & Smith, G. M. 1998. Inspiraatio ja asiakastyö. Tampere: Vastapaino

Seligman, M. 1999. Optimistin käsikirja. Helsinki: Otava.

Seligman, M.2008. Aito onnellisuus. Helsinki: Art House

Snyder, M. 2006. Approaching hope.

Toivonen, V-M. 1994. Teoksessa: Toivonen, V-M. & von Harpe, P. NLP Mielikirja. Kuinka muuttaa mieltään. Helsinki: ai-ai Oy

Kirjoittaja:

Merja Niemi-Pynttäri
Kehittämisasiantuntija, psykologi, psykoterapeutti

Niemi-Pynttäri työskenteli Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmiassa.

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-35