Elinikäinen oppiminen – Iäkkäämmät työntekijät yrityksissä ja työmarkkinoilla Saksassa

Uudenmaan ELY-keskuksen Opin Ovi -projektiin haluttiin mukaan kansainvälistä ulottuvuutta ja verkostoitumista muiden EU-maiden kanssa. Verkostoituminen alkoi, kun CIMO/CEDEFOP valitsi minut kansainväliselle opintovierailulle Saksaan Düsseldorfiin 12.3.–16.3.2012. Opin Ovi -projektin tavoitteena on tukea työurien pidentymistä ja elinikäistä oppimista, joten opintovierailun teema Iäkkäämmät työntekijät yrityksissä ja työmarkkinoilla sopi erinomaisesti hankkeen toimintaan.

Opintovierailun järjestäjä ja osallistujat

Opintovierailun järjestäjänä toimi Arbeit und Leben DGB/VHS -organisaatio. Organisaatio tekee yhteistyötä laajan verkoston, mm. ammattiliittojen ja aikuisten ammatillisten kouluttajien kanssa.  Toiminnan kohteena ovat mm. iäkkäämmät, naiset ja nuoret. Opintovierailulle osallistui asiantuntijoita Bulgariasta, Tshekistä, Tanskasta, Hollannista, Portugalista, Italiasta, Englannista ja minä Suomesta. Muut osallistujat tulivat mm. kauppakamareista, konsulttiyrityksestä, liiketaloudenoppilaitoksesta ja tutkimusyrityksestä.

Opintovierailun kokemuksia

Saksassa kuten muissakin EU-maissa globalisaatio ja rakenteelliset muutokset vaikuttavat työelämässä. Saksassa työelämässä painotetaan nykyisin työhyvinvointia. Iäkkäämpien työllisyyttä pyritään lisäämään mm. tukemalla erityisesti työpaikalla tapahtuvaa koulutusta. Ennuste on, että Saksan työmarkkinoilla on yhä enemmän iäkkäämpiä työntekijöitä kuin nuoria. Saksassa eläkeikä on nostettu 67 vuoteen, kuten monissa muissakin EU-maissa on tavoitteena. Suuremmissa yrityksissä iäkkäämmillä työntekijöillä on mahdollisuuksia vaihtaa tehtäviä mm. työkyvyn heiketessä, pienemmissä ei ole niinkään mahdollisuuksia. Noin kolmannes saksalaisista tekee osapäivätöitä. Saksassa erityisesti naiset ovat olleet perinteisesti kotirouvina ja/tai osapäivätöissä (minijobs). Monella on vaarana menettää sosiaaliturva/vakuutus työelämän jälkeen, jolloin eläke on jäämässä hyvin pieneksi. Vanhempien työntekijöiden ryhmä yrityksissä on heterogeeninen, joten ei ole löydettävissä yhtä ratkaisua tähän rakenteeseen. Näitä asioita pyritään ratkaisemaan eri ohjelmin/projektein, joihin sisältyy ohjaustoimintaa. Tutustuimme mm. Perspective 50 plus -ohjelmaan Job Club Dortmundissa, joka on iäkkäämpien työttömien työllistämisohjelma Dortmundin alueella. Ohjelma on kansallinen projekti kaikilla liittovaltion alueilla vuosina 2005–2015.

Opintovierailun osallistujia eri maista
Kansainvälisille opintovierailuille lähteminen kannattaa. Saksan opintovierailulle osallistui asiantuntijoita kahdeksasta EU-maasta.

Tutustuimme kemianteollisuuden työvoimahaasteisiin valtavalla teollisuusalueella Chemparkissa Leverkusenissa (mm. Bayer). Kemianteollisuuteen ei ole tulossa nuoria siinä määrin kuin iäkkäämpiä on jäämässä eläkkeelle. Nuoret eivät myöskään hakeudu perinteisille teollisuuden aloille, vaan hakeutuvat uuden teknologian yrityksiin tai koulutukseen. Kemianteollisuudessa yritetään ratkaista iäkkäämpien työmarkkinakykyä mm. monitasoisin ohjelmin, joissa ovat mukana valtio, ammattiliitot, yritykset, eri toimijat ja työntekijät. Samantyyppisiä ohjelmia on myös metalliteollisuudessa.

Saksassa nuorille on kaksi tietä oppimiseen The German Dual System (vrt. Suomessa II asteen koulutus). Nuoret voivat itse valita koulutusmuodon. Ammatillisen koulutuksen voi suorittaa yrityksissä ja ammatillisissa kouluissa. Vastuu koulutuksista on jaettu valtion, teollisuuden (ammattiliitot) ja yritysten kesken. Työharjoittelun aikana rahoitus tulee yrityksiltä ja valtiolta. Nuorten on löydettävä itse yritys, mutta TE-toimisto auttaa paikan löytämisessä. TE-toimisto ja ammatillinen kurssikeskus ohjaavat nuoria, jos on vaikeuksia koulutuksessa. Koulutusohjelmia on kaikkiaan 351, joita muutetaan joustavasti työmarkkinoiden tarpeisiin. Teollisuudessa on myös tapana, että nuori työskentelee vanhemman parina oppien ns. hiljaisen tiedon työstä.

Opintovierailun kokemusten perusteella Saksassa työ- ja työvoimapolitiikassa sekä koulutuspolitiikassa verkostoyhteistyörakenteet ovat valmiimmat kuin Suomessa. Mukana ovat ammattiliitot, ammatilliset oppilaitokset, yritykset ja TE-hallinto. Suomessa olemme vielä keskustelu- ja työryhmätasolla, emme niinkään konkreettisella tasolla toiminnassa. Positiivista oli havaita, että Opin Ovi -hankkeissa olemme kehittäneet yhteisyöverkostoja em. tahojen kanssa.

Saksassa ja muissa EU maissa elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kehittämistyötä tehdään pitkäjänteisemmin kuin Suomessa. Suomessa toiminnan painopisteet näyttävät vaihtuvan lyhytjänteisemmin kuin muissa EU-maissa. Suomessa aikuisten osaamisen kehittämisen neuvonta ja ohjaus olivat vahvasti toiminnan kohteena jonkin aikaa. Tällä hetkellä painopisteet ovat nuorisotakuussa ja nuorten aikuisten osaamisohjelmassa. Käytännössä useinkaan organisaatioiden ym. resurssit eivät nykyisin juuri riitä toimimaan kuin ensisijaisessa painopisteessä. Hollantilainen tohtoritason verkostokumppani kommentoikin minulle, että Suomessa painopisteet näyttävät vaihtuvan nopeaan tahtiin. Ehkäpä pitkäjänteisemmällä toiminnalla päästäisiin parempaan vaikuttavuuteen.

Opintovierailuun osallistunut ryhmä on ollut yhteyksissä opintovierailun jälkeenkin. Elinikäinen oppiminen/ohjaus on hyvin tärkeä keskustelun ja toiminnan kohde eri EU-maissa. Yhteistyö mm. Tshekin edustajan kanssa eteni tutustumismatkaan syksyllä 2012, jolloin tutustuin Tshekin TE-toimiston neuvonta- ja ohjauspalveluihin sekä esittelin Opin Ovi -hankkeen toimintaa. Suosittelen hakeutumista kansainvälisille opintovierailuille (CIMO). EU-maissa on kaikilla samoja haasteita ratkottavana. Opinto- tai tutustumisvierailulla voi viedä myös omia hyviä käytäntöjä muiden EU-maiden käyttöön.

Kirjoittaja

Taina Piispa, projektipäällikkö (artikkelin julkaisemishetkellä), Opi Ovi Uudenmaan ELY-keskus -projekti, Uudenmaan ELY-keskus

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-34